13v on täysin yksin, varsinkin nyt kesällä. Itkettää :(

Vierailija kirjoitti:

Kiitos kommenteista.

Ilmaisin itseni hieman huonosti aloituksessa koskien "miehen vanhempia". Kyseessä siis pojan mummo ja vaari, eli uutta miestä ei ole kuvioissa.

Yritän saada pojan mukaan tekemään juttuja, esim. puuhastelemaan pihalla (istuttamista, kastelua jne), shoppailua jne mutta ei vaan kiinnostu. Arkena jää aika vähän aikaa yhdessä tekemiselle kun miehen kanssa käymme töissä. Itse pääsen klo 16 ja olen kotona noin klo 17 kun käyn kaupan kautta. Sit on ruoanlaitto, keittiön siivous jne. Illalla vielä mahdollisesti muut kotityöt. Mies tekee 12-13 tuntisia päiviä. Nukkumaan pitää mennä noin 21.30 että jaksan aamulla töihin.

Pelaa jotain peliä jonka kautta höpöttää muille pelaajille.

Tuntuu että mikään ei kelpaa pojalle.

Ap

Voi voi, oletteko todella eläneet 13-vuotta niin ettete vietä aikaa lapsen kanssa vaan olette vain töissä? Ettekö ole koskaan tehneet lapsen kanssa yhdessä mitään, eikö teillä ole mitään kesäperinteitä tai muita? Milloin teillä on yhteistä perhelomaa? Mitä yleensä harrastatte ja teette yhdessä? Onko pojalla isän kanssa jotain yhteisiä harrastuksia?

Vai onko tämä "tekemättämyys ja haluttomuus" nyt uusi tilanne ja liittyy pojan pubertettiin?

Kuulostaa todella surulliselta että lapsella ei ole yhtään ketään, ei kavereita, eikä ota kontaktia omiin vanhempiin tai isovanhempiin.

Lisäksi miten sallitte että tuon ikäinen lapsi ei osallistu kotitöihin? Pojalle pitäisi saada edes joku päiväohjelma, jossa olisi sekä liikuntaa, kotitöitä tms. ja sitten jotain yhteistä hauskaa tekemistä.

Selvästi hän tarvitsee myös tukea uskaltaakseen pois mukavuusalueeltaa eli joku kesäleiri tai muu järjestetty toiminta voisi olla hyväksi. Yleensä kunnilla ja järjestöillä on toimintaa lapsille kesäksi.

Teidän pitää keskustella pojan kanssa ja antaa vaihtoehto A, B ja C, joista valita, mutta yksikään vaihtoehto ei ole joka päivä yksinkykkiminen.

Tubeconissa on vain suomalaisia tubettajia, jotka ovat _paskaa_

Itse haluaisin Vidconiin Amerikkaan, koska sieltä löytäisin lempi youtubettajani!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kiitos kommenteista.

Ilmaisin itseni hieman huonosti aloituksessa koskien "miehen vanhempia". Kyseessä siis pojan mummo ja vaari, eli uutta miestä ei ole kuvioissa.

Yritän saada pojan mukaan tekemään juttuja, esim. puuhastelemaan pihalla (istuttamista, kastelua jne), shoppailua jne mutta ei vaan kiinnostu. Arkena jää aika vähän aikaa yhdessä tekemiselle kun miehen kanssa käymme töissä. Itse pääsen klo 16 ja olen kotona noin klo 17 kun käyn kaupan kautta. Sit on ruoanlaitto, keittiön siivous jne. Illalla vielä mahdollisesti muut kotityöt. Mies tekee 12-13 tuntisia päiviä. Nukkumaan pitää mennä noin 21.30 että jaksan aamulla töihin.

Pelaa jotain peliä jonka kautta höpöttää muille pelaajille.

Tuntuu että mikään ei kelpaa pojalle.

Ap

Voi voi, oletteko todella eläneet 13-vuotta niin ettete vietä aikaa lapsen kanssa vaan olette vain töissä? Ettekö ole koskaan tehneet lapsen kanssa yhdessä mitään, eikö teillä ole mitään kesäperinteitä tai muita? Milloin teillä on yhteistä perhelomaa? Mitä yleensä harrastatte ja teette yhdessä? Onko pojalla isän kanssa jotain yhteisiä harrastuksia?

Vai onko tämä "tekemättämyys ja haluttomuus" nyt uusi tilanne ja liittyy pojan pubertettiin?

Kuulostaa todella surulliselta että lapsella ei ole yhtään ketään, ei kavereita, eikä ota kontaktia omiin vanhempiin tai isovanhempiin.

Lisäksi miten sallitte että tuon ikäinen lapsi ei osallistu kotitöihin? Pojalle pitäisi saada edes joku päiväohjelma, jossa olisi sekä liikuntaa, kotitöitä tms. ja sitten jotain yhteistä hauskaa tekemistä.

Selvästi hän tarvitsee myös tukea uskaltaakseen pois mukavuusalueeltaa eli joku kesäleiri tai muu järjestetty toiminta voisi olla hyväksi. Yleensä kunnilla ja järjestöillä on toimintaa lapsille kesäksi.

Teidän pitää keskustella pojan kanssa ja antaa vaihtoehto A, B ja C, joista valita, mutta yksikään vaihtoehto ei ole joka päivä yksinkykkiminen.

Kun hän oli pienempi vietettiin tottaksi aikaa yhdessä, mutta koulun alkaessa aika ei vaan riittänyt kun läksyjä tehtiin 4tuntia ja alkoi ilmaantua ongelmia oppimisessa jne. Siitä taisteltiin 3vuotta jotta päästiin tutkimuksiin ja siitä vuosi saatiin diagnoosi. Koulunkäynti ei helpottunut koska luvattua apua ei koululta saatu. Kiusaamista ilmennyt viimeiset 4 vuotta. Kaikki tämä johti pojan itsetunnon romahtamiseen. Vuosi sitten äitini (jolla pojalla todella läheiset välit) sairastui syöpään ja makaa toimintakyvyttömänä sairaalassa.

Itse paloin loppuun kaksi vuotta sitten ja olin todella heikossa kunnossa. En jaksanut juuri mitään työpäivän jälkeen. Viime keväänä minulla todettiin kilpirauhasen vajaatoiminta johon nyt lääkitys, mutta vielä olo ei ole hyvä.

Kesälomaa meillä on yhdessä jos vaan mies saa pitää samaan aikaan mun kanssa. Tänä vuonna viikko yhteistä lomaa, kaksi edellistä vuotta ei päivääkään josta toissavuonna minulla loma vasta kun koulut alkoi.

Mitään kummempia kesäperinteitä ei ole. Mies ja poika käy joskus kalassa mutta ei sekään ole kiinnostanut poikaa muutamaan vuoteen. Mitään yhteistä harrastusta ei ole. Kaikki ylimääräiset 'tekemiset ja menot' on jouduttu karsimaan koulu- ja läksyongelmien vuoksi.

Kun olen kysynyt mitä hän haluaisi tehdä ja/tai harrastaa, niin vastaus on "en tiedä" tai "en mitään".

Kotitöistä sen verran, että hän ei vaan muista tehdä niitä enkä jaksa jatkuvasti käskeä/muistuttaa yhdestä ja samasta asiasta. Voin pyytää 7 kertaa ha vastaus on "joo joo kohta", eikä mitään tapahdu.

Poika siirtyy syksyllä erityisluokalle, joten ehkä kouluasiat alkaa sujua. Luokkakaverit jää vanhaan kouluun.

Ap

Vaikka nuo muutamat vastaukset ovat saaneet runsaasti jo alapeukkuja, olen aika pitkalti samoilla linjoilla... Poika voi olla introvertti, mutta neljan seinan sisalla yksin kokottaminen koko kesan ei auta. Minulla ainakin soi halytyskellot paassa kun luin aloituksesi, ap. Johtuen ehka siita, etta olen tyoni puolesta ja myos omassa suvussani nahnyt vastaavia tapauksia...

Pleikalla tai tietokoneella viihdytaan, pelataan peleja muiden kanssa netissa yms., mutta ns. oikeassa elamassa olevat asiat jaavat ihan retuperalle. On ihan yleista, etta ongelmia paetaan unelmiin tai muuhun (kuten peleihin), mutta niita negatiivisiakin puolia voi kylla alkaa tulemaan. Esimerkkina tuntemani nuori mies, joka on nyt yliopistossa ja todella epasosiaalinen, viettaa vapaa aikansa pelaten tietokoneella. Huonot sosiaaliset taidot, unirytmi sekaisin ja masennustakin pukkaa, koska oikeassa elamassa ei tapahdu mitaan positiivista. Ja koska oikea elama tokkii niin paljon, viettaa han yha enemman aikaa netissa pelaamassa (koska siella han voi olla joku muu, jutella muiden kanssa yms.). Toinen esimerkki: tuntemani nuori tytto. Vietti teinivuotensa (varhaisteinista alkaen) lahinna yksin, pari kaveria. Pelasi hillittomia maaria pleikalla yms. Huonot sosiaaliset taidot, koulussa ongelmia yms. Ja nyt aikuisena (on siis nuori aikuinen nyt) on ihan taysin avuton. Ei tieda miten kavereita loytyisi, miten kayttaytya esim. toissa (siis ihan perussosiaalinen kanssakayminen on hankalaa jannittamisen ja kokemattomuuden takia)...

Ota ap harkaa sarvista ja vahan vastuuta myos itsekin. Tuon ikainen tarvitsee viela ohjausta vanhemmilta. Mita poika tykkasi tehda ennen? Kayda elokuvissa? Jossain harrastukseen liittyvassa tapahtumassa? Poika voi hyvinkin olla masentunut. Seuraisin itse aika tarkasti ja veisin jossain vaiheessa laakariin, jos ongelmat jatkuvat.

Vierailija kirjoitti:

Vaikka nuo muutamat vastaukset ovat saaneet runsaasti jo alapeukkuja, olen aika pitkalti samoilla linjoilla... Poika voi olla introvertti, mutta neljan seinan sisalla yksin kokottaminen koko kesan ei auta. Minulla ainakin soi halytyskellot paassa kun luin aloituksesi, ap. Johtuen ehka siita, etta olen tyoni puolesta ja myos omassa suvussani nahnyt vastaavia tapauksia...

Pleikalla tai tietokoneella viihdytaan, pelataan peleja muiden kanssa netissa yms., mutta ns. oikeassa elamassa olevat asiat jaavat ihan retuperalle. On ihan yleista, etta ongelmia paetaan unelmiin tai muuhun (kuten peleihin), mutta niita negatiivisiakin puolia voi kylla alkaa tulemaan. Esimerkkina tuntemani nuori mies, joka on nyt yliopistossa ja todella epasosiaalinen, viettaa vapaa aikansa pelaten tietokoneella. Huonot sosiaaliset taidot, unirytmi sekaisin ja masennustakin pukkaa, koska oikeassa elamassa ei tapahdu mitaan positiivista. Ja koska oikea elama tokkii niin paljon, viettaa han yha enemman aikaa netissa pelaamassa (koska siella han voi olla joku muu, jutella muiden kanssa yms.). Toinen esimerkki: tuntemani nuori tytto. Vietti teinivuotensa (varhaisteinista alkaen) lahinna yksin, pari kaveria. Pelasi hillittomia maaria pleikalla yms. Huonot sosiaaliset taidot, koulussa ongelmia yms. Ja nyt aikuisena (on siis nuori aikuinen nyt) on ihan taysin avuton. Ei tieda miten kavereita loytyisi, miten kayttaytya esim. toissa (siis ihan perussosiaalinen kanssakayminen on hankalaa jannittamisen ja kokemattomuuden takia)...

Ota ap harkaa sarvista ja vahan vastuuta myos itsekin. Tuon ikainen tarvitsee viela ohjausta vanhemmilta. Mita poika tykkasi tehda ennen? Kayda elokuvissa? Jossain harrastukseen liittyvassa tapahtumassa? Poika voi hyvinkin olla masentunut. Seuraisin itse aika tarkasti ja veisin jossain vaiheessa laakariin, jos ongelmat jatkuvat.

Kuten edellisessä vastauksessani totesin, niin poika ei halua tehdä mitään, ei halua harrastaa mitään. Näin siis kun kyselee. Harrastuksiin ei halua mennä koska "ei osaa/hallitse lajia" ja "ei ole kavereita siellä". Jostain syystä hänellä on käsitys että jos alkaa harrastamaan esim. jalkapalloa, niin hänen pitää 'osata' kaiken täydellisesti heti alkuun. Ollaan yritetty selittää että siellä oppii ne asiat eikä tarvitse osata kaiken heti alkuun.

Kouluongelmien ja olemattoman itsetunnon takia on käynyt ylimääräisiä kertoja neuropsykologin luona.

Ap