Kaikkien pitäisi ottaa mallia lestadiolaisista!
Olen kotoisin pikkukaupungista pohjanmaalta. Kun olin lapsi, se oli sellainen taantuva pikkupaikka. Mutta nyt kun lestadiolaiset ovat tehneet isoja perheitä ja perustaneet yrityksiä, niin paikkakunta kukoistaa.
Eli kaikki suomalaiset vaan rohkeasti tekemään lapsia ja kasvattamaan heitä yrittelijäiksi. Sillä saadaan Suomi nousuun.
Kommentit (52)
Vierailija kirjoitti:
Totta on, että syntyvyys pitäisi saada nousuun. Ihan talouden kannalta. Mutta ei siihen uskontoa tarvita.
Hyväksykää jo se että syntyvyys ei tule enää ikinä tuosta nousemaan koska naisista tulee koko ajan vaativampia ja vaativampia kumpoanin suhteen. Kohta ei kukaan mies enää kelpaa naiselle hänen lapsensa isäksi.

Harva nainen jää kokonaan ilman kumppania tai lapsia. Syntyvyys laskee, koska ihmiset nyt vain haluavat lapsia vähemmän kuin ennen. Lapsiluki on pariskunnan yhteinen päätös, ei mikään naisen valinta. Tunnetko montakin miestä, joka haaveilee suurperheestä ja on valmis elättämään vaimon ja koko katraan?
Niin eikös meillä ole vuosittain varaa törsätä lähes miljardi euroa (tai ainkain 700 miljoonaa) muiden auttamiseen. Tuo potti kun laitettais lapsiperheiden hyväksi.. Vois olla ihan kivasti säpinää...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Totta on, että syntyvyys pitäisi saada nousuun. Ihan talouden kannalta. Mutta ei siihen uskontoa tarvita.
Hyväksykää jo se että syntyvyys ei tule enää ikinä tuosta nousemaan koska naisista tulee koko ajan vaativampia ja vaativampia kumpoanin suhteen. Kohta ei kukaan mies enää kelpaa naiselle hänen lapsensa isäksi.
Harva nainen jää kokonaan ilman kumppania tai lapsia. Syntyvyys laskee, koska ihmiset nyt vain haluavat lapsia vähemmän kuin ennen. Lapsiluki on pariskunnan yhteinen päätös, ei mikään naisen valinta. Tunnetko montakin miestä, joka haaveilee suurperheestä ja on valmis elättämään vaimon ja koko katraan?
Lapsiluku on polarisoitunut. Vielä 60-90 -luvulla oli 1-2 lasta per perhe, mutta nyt on joko nolla tai sitten helposti 3-4 (useammin kuin 30-50 vuotta sitten).
Miehestä voi tuntua, että naiset ovat nirsoja, mutta kyllä se niin on, että harvasta miehestä on suurperheen isäksi. Se vaatii myös isältä uhrauksia - työtä ja taloudellista panostusta sekä lasten kasvattamista. Lestadiolaiset perheenisät ovat kasvaneet rooliinsa ja ymmärtävät sen vaatimukset.
Vierailija kirjoitti:
Juuri ihmettelin, miten voi olla mahdollista, että meiltä jokaiselta nyhdetään väkisin yle-veroa, mutta ylen uutisista ei löydy uutisia 70 000 ihmistä kokoavista suviseuroista ja positiivisia uutisia lestadiolaisista, mutta pridepropagandaa tulee tuutin täydeltä joka päivä! Suviseurat ovat varmasti yksi suurimmista tapahtumista Suomessa ja kävijämäärä reilusti yli kaksinkertainen pride-ylpeitten kokoontumisen kävijämäärään (30 000) nähden.
Lestadiolaiset ovat ymmärtäneet oikein lasten merkityksen yhteiskunnan kehityksessä ja siksi kunnioitan heitä. Myös raamatullinen elämänohjeistus on pelkästään hyväksi aviopareille, perheille ja ihmisyksilöille, yhteiskunnasta puhumattakaan! Jumala, joka ihmisen on luonut, tietää parhaiten, miten ihmisten tulisi elää ja käyttäytyä.
En ole lestadiolainen, mutta ihailen heidän suurperheitään, yhteisöllisyyttään ja raamatullisuuttaan.
Ei se suurperhe onnea ja autuutta takaa. Päinvastoin. Mitenkään et pysty huolehtimaan suuresta lapsilaumasta. lapset on oman onnensa nojassa ja joutuvat itse huolehtimaan itsestään ja hyvässä lykyssä vielä pienemmistä sisaruksistaankin ja se EI ole lapsen hommaa vaan aikuisen. Vastuullisen ja kykenevän aikuisen. Ei lapsen joka ei pysty huolehtimaan edes itsestän saatika pienemmistään. Itse olen perheeni 10 lapsi. Pari nuorempaa oli vielä minun jälkeeni. Vanhemmat oli hyviä ja kunnollisia,mutta eihän meitä jaksettu hoitaa eikä huolehtia. Maatalon työt vielä siihen päälle äidillä. Ja sama meno jatkuu nykyäänkin. Kyllähän niitä lapsia rakastetaan(meitäkin rakastettiin) mutta huolehtia ei jakseta. Ei ihminen repeä mahdottomuuksiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Totta on, että syntyvyys pitäisi saada nousuun. Ihan talouden kannalta. Mutta ei siihen uskontoa tarvita.
Hyväksykää jo se että syntyvyys ei tule enää ikinä tuosta nousemaan koska naisista tulee koko ajan vaativampia ja vaativampia kumpoanin suhteen. Kohta ei kukaan mies enää kelpaa naiselle hänen lapsensa isäksi.
Harva nainen jää kokonaan ilman kumppania tai lapsia. Syntyvyys laskee, koska ihmiset nyt vain haluavat lapsia vähemmän kuin ennen. Lapsiluki on pariskunnan yhteinen päätös, ei mikään naisen valinta. Tunnetko montakin miestä, joka haaveilee suurperheestä ja on valmis elättämään vaimon ja koko katraan?
Lapsiluku on polarisoitunut. Vielä 60-90 -luvulla oli 1-2 lasta per perhe, mutta nyt on joko nolla tai sitten helposti 3-4 (useammin kuin 30-50 vuotta sitten).
Miehestä voi tuntua, että naiset ovat nirsoja, mutta kyllä se niin on, että harvasta miehestä on suurperheen isäksi. Se vaatii myös isältä uhrauksia - työtä ja taloudellista panostusta sekä lasten kasvattamista. Lestadiolaiset perheenisät ovat kasvaneet rooliinsa ja ymmärtävät sen vaatimukset.
Asun lesta-seudulla ja kyllä täällä puhutaan juuri siitä ongelmasta, mikä on kun parikymppinen jo muutaman lapsen isä ei ymmärrä vastuutaan vaan mennä hippasee omia menojaan. Ei niistä lestoistakaan automaattisesti hyviä vanhempia/isiä tule. Hermot menee vanhemmilta ja lapsia pidetään liiassa kurissa. Nykyään pojistakin jo suuri osa eroaa lahkosta. Ja tytöistä myös. Ainakin mitä omien lasten koulukavereista tiedän niin yläasteella aletaan miettiä eroamista lahkosta. Mutta huom, se ei tarkoita sitä,että erottaisiin perheestä. Välit kyllä säilyy vaikka nuori lahkon jättää. On paljon perheitä joista kaikki aikuiset lapset on eronneet lahkosta, mutta ei niiltä välit vanhempiin mene. Ja voivat vaikka käydä siellä suviseuroissakin. Siellähän näkee paljon sukua ja tuttavia ja kavereita.
Vierailija kirjoitti:
... mutta ylen uutisista ei löydy uutisia 70 000 ihmistä kokoavista suviseuroista ja positiivisia uutisia lestadiolaisista, mutta pridepropagandaa tulee tuutin täydeltä joka päivä! Suviseurat ovat varmasti yksi suurimmista tapahtumista Suomessa ja kävijämäärä reilusti yli kaksinkertainen pride-ylpeitten kokoontumisen kävijämäärään (30 000) nähden.
Helsingin Sanomissa ainakin oli tänään sekä juttu Pridesta että Suviseura-propagandaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Totta on, että syntyvyys pitäisi saada nousuun. Ihan talouden kannalta. Mutta ei siihen uskontoa tarvita.
Hyväksykää jo se että syntyvyys ei tule enää ikinä tuosta nousemaan koska naisista tulee koko ajan vaativampia ja vaativampia kumpoanin suhteen. Kohta ei kukaan mies enää kelpaa naiselle hänen lapsensa isäksi.
Ainakin tämän palstan mukaan juuri naiset niitä lapsia haluavat, mutta miehet ei. Miesraukkoja sitten huijataan konstilla millä hyvällä lapselle isäksi ja ruokkoja maksamaan. Siinä se on miehen elämä pilalla. Tuntuu,ettei nykymiehellä sen pahempaa kohtaloa olekaan kun joutua isäksi ;)
Vierailija kirjoitti:
Helsingin Sanomissa ainakin oli tänään sekä juttu Pridesta että Suviseura-propagandaa.
Niinpä. Hesarissa on Suviseuroista isohko juttu joka ikinen vuosi. Usein juttujen sävy on myös hyvin positiivinen: mainitaan alueen toimivat järjestelyt, siisteys jne. Toki muutama vuosi sitten tuotiin, kuten asiaan kuuluu, selvästi esiin myös pedofiiliskandaalit, ahdasmielisyys ja liikkeen muut vähemmän mairittelevat puolet.
Ei maapallo tarvitse yhtään lisää syntyvyyttä. Päinvastoin. Ihmisten määrä pitäisi saada jyrkästi vähenemään. Ylikansoitus on maapallon ongelma numero yksi, ei pieni syntyvyys. Ihmistä ei uhkaa sukupuuttoonkuoleminen. Ihmiset sikiää kuin kanit ja ovat kaikki ruokaisia kuin rotat. Selviävät aina ja kaikissa olosuhteissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Totta on, että syntyvyys pitäisi saada nousuun. Ihan talouden kannalta. Mutta ei siihen uskontoa tarvita.
Hyväksykää jo se että syntyvyys ei tule enää ikinä tuosta nousemaan koska naisista tulee koko ajan vaativampia ja vaativampia kumpoanin suhteen. Kohta ei kukaan mies enää kelpaa naiselle hänen lapsensa isäksi.
Ei se ole naisen vaativuudesta kiinni vaan siitä, että naiset haluavat muutakin kuin lasten -ja kodinhoitoa. Vaikka nykyisät osallistuvatkin arjen pyörittämiseen enemmän kuin ennen, on päävastuu silti useimmiten äidillä. Jos tulee ero, lapset todennäköisesti menevät äidille. Miten pärjätä yh:na kun lapsia on useampia?
Toisaalta niin miehet kuin naiset haluavat todennäköisesti muutakin kuin jatkuvaa pennin venytystä. Lasten kasvattaminen kun ei ole mitään halpaa touhua. Mitä vanhemmiksi lapset tulevat, sitä enemmän heihin menee rahaa.
Olen itse perheestä, jossa meitä lapsia oli neljä. Elämä oli jatkuvaa köyhäilyä ja oli turha haaveillakaan mistään maksullisesta harrastuksesta, edes siitä halvimmasta. Päätin jo teini-ikäisenä että omat lapseni eivät joudu kokemaan samaan. Ei, emme ole rikkaita mutta silti emme joudu aina eväämään kaikkea lapsilta koska ei ole rahaa. Olemme laskenneet tarkkaan aina miten pärjätä jos tulee vaikkapa työttömyyttä. Siksi meillä ei olekaan kuin kaksi lasta.
Vierailija kirjoitti:
Luonto ei kestä sitä jos ihmiset alkavat lisääntyä holtittomasti. Määrä ei koskaan korvaa laatua.
Juuri näin! Nämä liukuhihnalla tuotetut, suttuiset, aivopestyt ja rähjäisissä kamppeissa kulkevat reppanat on kyllä näky sinänsä... Määrä ei todellakaan korvaa laatua. Kaikki kamppeet kiertää 15:llä mukulalla ja tyyli on sen näköistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Totta on, että syntyvyys pitäisi saada nousuun. Ihan talouden kannalta. Mutta ei siihen uskontoa tarvita.
Hyväksykää jo se että syntyvyys ei tule enää ikinä tuosta nousemaan koska naisista tulee koko ajan vaativampia ja vaativampia kumpoanin suhteen. Kohta ei kukaan mies enää kelpaa naiselle hänen lapsensa isäksi.
Harva nainen jää kokonaan ilman kumppania tai lapsia. Syntyvyys laskee, koska ihmiset nyt vain haluavat lapsia vähemmän kuin ennen. Lapsiluki on pariskunnan yhteinen päätös, ei mikään naisen valinta. Tunnetko montakin miestä, joka haaveilee suurperheestä ja on valmis elättämään vaimon ja koko katraan?
Lapsiluku on polarisoitunut. Vielä 60-90 -luvulla oli 1-2 lasta per perhe, mutta nyt on joko nolla tai sitten helposti 3-4 (useammin kuin 30-50 vuotta sitten).
Miehestä voi tuntua, että naiset ovat nirsoja, mutta kyllä se niin on, että harvasta miehestä on suurperheen isäksi. Se vaatii myös isältä uhrauksia - työtä ja taloudellista panostusta sekä lasten kasvattamista. Lestadiolaiset perheenisät ovat kasvaneet rooliinsa ja ymmärtävät sen vaatimukset.
Asun lesta-seudulla ja kyllä täällä puhutaan juuri siitä ongelmasta, mikä on kun parikymppinen jo muutaman lapsen isä ei ymmärrä vastuutaan vaan mennä hippasee omia menojaan. Ei niistä lestoistakaan automaattisesti hyviä vanhempia/isiä tule. Hermot menee vanhemmilta ja lapsia pidetään liiassa kurissa. Nykyään pojistakin jo suuri osa eroaa lahkosta. Ja tytöistä myös. Ainakin mitä omien lasten koulukavereista tiedän niin yläasteella aletaan miettiä eroamista lahkosta. Mutta huom, se ei tarkoita sitä,että erottaisiin perheestä. Välit kyllä säilyy vaikka nuori lahkon jättää. On paljon perheitä joista kaikki aikuiset lapset on eronneet lahkosta, mutta ei niiltä välit vanhempiin mene. Ja voivat vaikka käydä siellä suviseuroissakin. Siellähän näkee paljon sukua ja tuttavia ja kavereita.
Varmasti hyvin totta. Minulla onkin gäppi tuttavissa ikähaarukasta 20-30 vuotta, tunnen kyllä lapsia ja keski-ikäisiä ja vanhuksia. Nelikymppisissä on vielä paljon näitä perinteisiä perheenisiä, jotka jaksavat uhrautua äitien lailla lasten eteen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Totta on, että syntyvyys pitäisi saada nousuun. Ihan talouden kannalta. Mutta ei siihen uskontoa tarvita.
Hyväksykää jo se että syntyvyys ei tule enää ikinä tuosta nousemaan koska naisista tulee koko ajan vaativampia ja vaativampia kumpoanin suhteen. Kohta ei kukaan mies enää kelpaa naiselle hänen lapsensa isäksi.
Harva nainen jää kokonaan ilman kumppania tai lapsia. Syntyvyys laskee, koska ihmiset nyt vain haluavat lapsia vähemmän kuin ennen. Lapsiluki on pariskunnan yhteinen päätös, ei mikään naisen valinta. Tunnetko montakin miestä, joka haaveilee suurperheestä ja on valmis elättämään vaimon ja koko katraan?
Lapsiluku on polarisoitunut. Vielä 60-90 -luvulla oli 1-2 lasta per perhe, mutta nyt on joko nolla tai sitten helposti 3-4 (useammin kuin 30-50 vuotta sitten).
Miehestä voi tuntua, että naiset ovat nirsoja, mutta kyllä se niin on, että harvasta miehestä on suurperheen isäksi. Se vaatii myös isältä uhrauksia - työtä ja taloudellista panostusta sekä lasten kasvattamista. Lestadiolaiset perheenisät ovat kasvaneet rooliinsa ja ymmärtävät sen vaatimukset.
Asun lesta-seudulla ja kyllä täällä puhutaan juuri siitä ongelmasta, mikä on kun parikymppinen jo muutaman lapsen isä ei ymmärrä vastuutaan vaan mennä hippasee omia menojaan. Ei niistä lestoistakaan automaattisesti hyviä vanhempia/isiä tule. Hermot menee vanhemmilta ja lapsia pidetään liiassa kurissa. Nykyään pojistakin jo suuri osa eroaa lahkosta. Ja tytöistä myös. Ainakin mitä omien lasten koulukavereista tiedän niin yläasteella aletaan miettiä eroamista lahkosta. Mutta huom, se ei tarkoita sitä,että erottaisiin perheestä. Välit kyllä säilyy vaikka nuori lahkon jättää. On paljon perheitä joista kaikki aikuiset lapset on eronneet lahkosta, mutta ei niiltä välit vanhempiin mene. Ja voivat vaikka käydä siellä suviseuroissakin. Siellähän näkee paljon sukua ja tuttavia ja kavereita.
En usko että monikaan oikeasti uskosta eronnut haluaa suviseuroihin mennä. Minä ainakaan en menis vaikka tiedän että kymmenet serkut ja sukulaiset siellä on. Juurikin siks etten halua heitä nähdä enkä kuunnella sitä jeesustelua aamusta iltaan... muutenkin se yhteisö on niin sisäänpäin lämpenevää etten näe mitään hyvää vaikka kuinka yritteliäisiä olisivat. Tuossa lähelläkin on hyvä esimerkki yksi iso kauppakeskus joka aikoinaan oli oikeudessa kun lestadiolainen yrittäjä ei ottanut töihin ei lestoja. Se siitä hyvästä yhteisöllisyydestä...
Vierailija kirjoitti:
Juuri ihmettelin, miten voi olla mahdollista, että meiltä jokaiselta nyhdetään väkisin yle-veroa, mutta ylen uutisista ei löydy uutisia 70 000 ihmistä kokoavista suviseuroista ja positiivisia uutisia lestadiolaisista, mutta pridepropagandaa tulee tuutin täydeltä joka päivä! Suviseurat ovat varmasti yksi suurimmista tapahtumista Suomessa ja kävijämäärä reilusti yli kaksinkertainen pride-ylpeitten kokoontumisen kävijämäärään (30 000) nähden..
Kyllä Lapin Kansassa vai Kalevassakohan sitä oli uutista, kuinka tukkivat koko nelostien tolkuttomilla asuntovaunujonoillaan.
Vierailija kirjoitti:
Ei maapallo tarvitse yhtään lisää syntyvyyttä. Päinvastoin. Ihmisten määrä pitäisi saada jyrkästi vähenemään. Ylikansoitus on maapallon ongelma numero yksi, ei pieni syntyvyys. Ihmistä ei uhkaa sukupuuttoonkuoleminen. Ihmiset sikiää kuin kanit ja ovat kaikki ruokaisia kuin rotat. Selviävät aina ja kaikissa olosuhteissa.
Uskokaa jo, että ylikansoitus on ongelma kehitysmaissa, ei täällä Suomessa. Suomalaiset sitä paitsi kehittävät jatkuvasti teknologiaa, joka ratkaisee tulevaisuuden ympäristö- ja väestöongelmat. Kaikkein pahinta maapallolle olisi, jos rauhanomaiset ja kehittyneet länsimaaat häviäisivät.
Kehitysmaiden väestöräjähdys on se ongelmakohta, kun yhteiskunnat luonto ja yhteiskunnat eivät kestä sitä. Länsimaissa ja useissa osissa Aasiaa väestönkasvu on hallinnassa, tai jopa heikkenevä, joka on huono asia.
Kaksi lasta on ehdoton maksimi ja niidenkin aika on yli 30-vuotiaana.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joo, heti kun valtio kustantaa isomman kämpän ja antaa lisää rahaa. Ei näillä tuloilla suurperhettä perusteta.
Ei sitä ennenkään, tai edes 80-luvulla ollut näin korkeaa elintasoa. Ihmiset voisi vähän laskea kriteereitään, ei kaikki lapset tarvitse omaa huonetta ja hienoja harrastuksia.
Meitä on perheessä viisi (kaksi aikuista ja kolme lasta). Asutaan 75 neliön kolmiossa ja nettotulot ovat noin 2100e/kk josta asuminen ja muut pakolliset menot vievät noin 800e. Ei autoa.
Kerros nyt, mistä voidaan tinkiä että olisi varaa hommata, sanotaanko vaikka kaksi lasta vielä?
Sivusta.. Ei tuossa varmaan voi mistään tinkiä. Meillä lapsuuden kodissa oli kymmenen lasta ja talous pyöri, kun isä oli kahdessa työssä (oma yritys ja päivätyö), äiti kävi töissä heti synnytyksistä selvittyä, lapsilisät noin monelle lapselle jne. Meillä oli kaikki normaalit asiat, kuten talo, autoja, kesämökki yms. eli mitään kituuttamista ei elämä ollut. Mutta töitä vanhemmat teki koko ajan.
Miksi nyt lestadiolaisia saadaan yleistää ties miksi yhden skandaalin takia, mutta muita ryhmiä (tiedättekyllämitä) ei koskaan?
Mulla menee usein hermot jo noiden kahden lapsen kanssa. Olisin varmaan pöpilässä jos muksuja olisi esim. neljä.