Lue keskustelun säännöt.
Mikä minussa on vikana kun en osaa olla ystävä?
02.07.2016 |
En mä tätä varmasti osaa täysin ymmärrettävästi selittää mutta yritetään kuitenkin.
Minulla on todella paljon kavereita ja tuttavia, tulen toimeen kaikenlaisten ihmisten kanssa. Mutta, tässä on nyt tapahtunut kaikkea ja sellaisia oikeita ystäviä ei oikein ole. Ystävystyn helposti ja keksin juttua ihan kenen kanssa vain, kyse ei siis ole mistään ujoudesta tai mistään.
Mutta, vaistoan ihmisten mielentilan todella herkästi ja menen itse samalle moodille. En siis osaa iloita jos toinen on maassa jne. Juttelen paljon mutta loppujen lopuksi en osaa avata oikeaa minääni kellekkään. Jotkut varmasti vaistoaa sen ainakin jossain vaiheessa ja siihen viimeistään ystävyys viilenee kaveritasolle. Osa ihmisistä ei sitä huomaa ja niiden kanssa tulee monesti tilanne että kaveruutemme on hänen elämänsä puimista.
Se mua tässä häiritsee kun sanoin että menen jotenkin samaan tilaan kuin se henkilö jonka kanssa olen ja se on "kirous". Itse nautin
ihmisten seurasta jotka on omia itsejään tilanteessa kuin tilanteessa, saa harmaan päivään iloisemmaksi jne. Toki itsekkin kannustan ja tuen sen tarvitsevaa, en siis väitä että alan itkemään kaverina :) mutta jotenkin kiinnitän liikaa huomiota siihen millä mielellä toinen on. Jos näen että jokin painaa mieltä, tilanteesta riippuen joko annan etäisyyttä tai kysyn onko kaikki varmasti hyvin. No, näitä esimerkkejä olisi miljoonia. Joskus olen kuullut jälkeenpäin ihmettelevän miten osasinkaan juuri oikeaa asiaa kysyä oikeaan aikaan.
Minusta on monesti sanottu että olen todella mukava ja hauskaa seuraa. Mutta kuten sanoin, ystävyyden on vaikea alkaa kun en osaa jakaa elämääni kuin arkisilta osin. Toki voi siihen olla muitakin syitä mutta nämä itse tiedostan.
Olen joutunut lopettamaan muutaman ystävyyssuhteen juuri sen takia kun se on ollut sellaista joka vie multa voimat täysin saamatta mitään siitä itse. Mulle on ilmeisen helppo puhua mutta myös loukkaantua. Jostain syystä minun sanomisilla laitetaan liikaa painoarvoa ja niistä on sitten saanut kuulla jäljestä päin. Ne asiat on kuitenkin ollut aika merkityksettömiä. En ikinä tietoisesti puhu kenestäkään pahaa. Jos joku seurassa puhuu niin yritän hienovaraisesti johdatella puheet muuhun, en pidä sellaisesta yhtään. Jos joku kysyy mielipidettä tai neuvoa, mietin asiaa oikeasti sanomatta siihen mitään tyhjänpäiväistä. Jos on ollut huono päivä, kysyn muutaman päivän päästä joko parempi fiilis.
Ostaisitteko te antaamulle jotain neuvoa miten voisin opetella tästä jotenkin pois? Miten se tutka sammuu joka rekisteröi sekunnissa miljoona asiaa toisesta ihmisestä. Miten sitä vaan osaisi olla lunkisti välittämättä liikaa tuttavan tai kaverin fiiliksistä. Ja jos tunnette jonkun joka kuulostaa samanlaisena kuin minä antakaa jotain palautetta. Itse vaihtaisin nämä 200 kaveria hetkenä minä hyvänä edes yhteen sydänystävään.
Kommentit (26)
Täälläkin samantyyppisistä ongelmistaan kärsivä naisihminen. Aina annan tilaa muille mutta se ei toimikaan toisinpäin ja sitä pettyy itseensä ettei niinkuin osaa tuoda tasa arvoisesti framille omia asioitaan. Terve suhtautuminenhan olisi minä ok sinä ok tyyppistä. Kiitos aloittaja laitoit minutkin miettimään mikä mättää täälläkin kun tahtoopi lipsahtaa juuri noin asetelmat. Olen kuitenkin kuullut että ihmiset arvostavat paremmin meitä jos osaisimme asettaa rajat milloin on saatava omaakin agendaa pöydälle.
Minua harmittaa hyvinkin usein se että moni uusi tuttavuus tekee mustavalkopäätelmiä minusta ja rajaa joskus liian innokkaana rinkiin ja toisinaan jopa syrjii. Syvällisemmästä keskustelusta ei tahdo tulla mitään. Asioissa on niin monta tasoa ja puolta ja arkitodellisuudessa on vaan aloitettava sieltä yleisemmästä päästä - se vie aikaa sitten kehittää kommunikaatiota hedelmälliseen vuorovaikutukseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yksikertaistin hieman kirjoitti:
Täälläkin samantyyppisistä ongelmistaan kärsivä naisihminen. Aina annan tilaa muille mutta se ei toimikaan toisinpäin ja sitä pettyy itseensä ettei niinkuin osaa tuoda tasa arvoisesti framille omia asioitaan. Terve suhtautuminenhan olisi minä ok sinä ok tyyppistä. Kiitos aloittaja laitoit minutkin miettimään mikä mättää täälläkin kun tahtoopi lipsahtaa juuri noin asetelmat. Olen kuitenkin kuullut että ihmiset arvostavat paremmin meitä jos osaisimme asettaa rajat milloin on saatava omaakin agendaa pöydälle.
Minua harmittaa hyvinkin usein se että moni uusi tuttavuus tekee mustavalkopäätelmiä minusta ja rajaa joskus liian innokkaana rinkiin ja toisinaan jopa syrjii. Syvällisemmästä keskustelusta ei tahdo tulla mitään. Asioissa on niin monta tasoa ja puolta ja arkitodellisuudessa on vaan aloitettava sieltä yleisemmästä päästä - se vie aikaa sitten kehittää kommunikaatiota hedelmälliseen vuorovaikutukseen.
Hei kiitos tästä, kiteytit kivasti asiaa. Tunnen saman ongelman. Onko sinulle sydänystävää?
Tunteeko kukaan tälläistä ihmistä? Olisi kiva tietää millainen on toisin silmin.
Itselläni on vähän tämän tyylinen kaveri, mutta ei ihan noin ääripäästä.
Hän kuuntelee muita ja elää toisten tunteita vahvasti. Hän tuntee kaverinsa hyvin, mutta kaverit eivät tunne häntä. Se on välillä luotaantyöntävää: ei huvita avautua ja lähentyä kun kaveri ei avaudu samaan tapaan. Se ei tunnu tasapainoiselta kun toinen tietää salaisuudet, mutta en tiedä hänestä mitään "syvällistä". Lisäksi tuo empatian kautta tullut vahva tunnetila on aika raskas seurassa oleville kun tulee mieleen että "eihän sulle ole käynyt tässä kuinkaan".
Osa ihmisistä haalii tuollaisia ihmisiä ympärilleen. Ovat hyviä ystäviä ja ei tarvitse noudattaa vastavuoroisuutta. Been there.
Up