Miksi kasvisruokaa ei nähdä tavallisena ruokana?
En ole kasvissyöjä, mutta syön silti usein kasvisruokaa. En sen tarkemmin oikeastaan mieti, että teenpä nyt KASVISruokaa, vaan että teen ruokaa, johon tulee sitä, tätä ja tuota... Olen kohtuu hyvä ruoanlaittaja, tykkään käyttää mausteita ja yrttejä sekä monenlaisia raaka-aineita monipuolisesti.
Joku aika sitten lupauduin tekemään isommalle porukalle ruokaa, kun vietimme viikonloppua yhdessä. Olin juuri löytänyt aivan ihanan reseptin (ei sisältänyt mitään erityisen ihmeellisiä tai allergiaoivia ainesosia, oli myös täyttävä), jota mukaillen ajattelin valmistaa ruokaa. Lopputulos oli se, että ruokakaupassa käydessämme yksi toinen sitten kahmi mukaan lihavaihtoehtoja, jotta saa "normaalia ruokaa". Osa ei lopulta suostunut edes maistamaan tekemääni ruokaa, mutta ne, jotka maistoivat ja söivät, kehuivat maukkaaksi ja jopa paremmaksi kuin lihavaihtoehto - aivan kuin oletusarvoisesti kasvisruoka olisi pahaa.
En ole mikään kasvisruokasaarnaaja, mutta vähän kyllä ärsytti toisten epäkohteliaisuus ja se, että oma vaivannäkö meni osin hukkaan. Lisäksi kummeksun sitä, että joillekin ihmisille täytyisi esittää hirvittävän tarkat perustelut miksi joku syö silloin tällöin kasvisruokaa. Minun mielestäni sama, kun kysyisi miksi kukaan syö mitään ruokaa.
Kommentit (48)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tää on surullinen ilmiö ja suuri syy suomalaisten lihavuuteen.
Mäkin tunnen paljon ihmisiä jotka eivät yksinkertaisesti osaa laittaa kasviksista mitään. Kun näille muistutetaan, että kasviksia pitäisi syödä enemmän, ne pilkkoo kurkkua tai paprikaa ja laittaa pöytään raakana muun ruuan oheen. Jokainen mutustelee puoliväkisin nakkikastikkeen sivussa sen yhden paprikasiipaleen. Myöhemmin lapset pakotetaan syömään vähän kuorittua omenaa kun aikuiset vetää sipsejä. Ja se jää niille muistoihin päivänä, jona syötiin paljon kasviksia.
Kasvisten puute ei ole syy lihavuuteen, vaan oikean ruuan puute.
Montako hyllyä jossain marketissa sisältää ruokaa, jota voi sanoa ruuaksi??
No kaikki hevi-osaston hyllyt näin alkajaisiksi. Jos ne jää käyttämättä osaamattomuuden vuoksi, on lopuilta hyllyiltä aika vaikea kerätä mitään mistä saisi aikaiseksi täysipainoisen aterian. Oikean ruuan valmistus alkaa isosta kasasta kasviksia.
Siihen se melkeen jääkin. Kasvikset on perusta, mutta on haasteellista löytää marketista muuta oikeaa ruokaa.
Tuon kyllä outoa. Reissussakin lounaalla kuulema voi käy kasvisravintolassa, mutta illalla on pakko saada raatoja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tää on surullinen ilmiö ja suuri syy suomalaisten lihavuuteen.
Mäkin tunnen paljon ihmisiä jotka eivät yksinkertaisesti osaa laittaa kasviksista mitään. Kun näille muistutetaan, että kasviksia pitäisi syödä enemmän, ne pilkkoo kurkkua tai paprikaa ja laittaa pöytään raakana muun ruuan oheen. Jokainen mutustelee puoliväkisin nakkikastikkeen sivussa sen yhden paprikasiipaleen. Myöhemmin lapset pakotetaan syömään vähän kuorittua omenaa kun aikuiset vetää sipsejä. Ja se jää niille muistoihin päivänä, jona syötiin paljon kasviksia.
Kasvisten puute ei ole syy lihavuuteen, vaan oikean ruuan puute.
Montako hyllyä jossain marketissa sisältää ruokaa, jota voi sanoa ruuaksi??
No kaikki hevi-osaston hyllyt näin alkajaisiksi. Jos ne jää käyttämättä osaamattomuuden vuoksi, on lopuilta hyllyiltä aika vaikea kerätä mitään mistä saisi aikaiseksi täysipainoisen aterian. Oikean ruuan valmistus alkaa isosta kasasta kasviksia.
Siihen se melkeen jääkin. Kasvikset on perusta, mutta on haasteellista löytää marketista muuta oikeaa ruokaa.
Kyllä sieltä löytää, kun etsii. Olen samaa mieltä, että vähän vaivannäköä se vaatii, mutta kun oppii mitä siellä on, niin ostaa sitten aina vaan niitä samoja. En edes tiedä mitä meidän prisman tms. eineshyllyissä on, kun en koskaan edes katso sinnepäin. Meidän marketeistä löytyy kyllä hyvä valikoima kasviksia ja luomulle on oma hylly. Kalatiskista löytyy kohtuullisesti kalaa, luomumunia löytyy useamman merkkisiä. Maitohyllystä ostan luomutäysmaitoa, luomuturkkilaista, kermaa, raejuustoa, rahkaa, luomupiimää. Voita ostan, erilaisia mahdollisimman lisäaineettomia juustoja, luomuleipää ja -jauhoja ja -hiutaleita ja -riisiä. Aika hyvin löytyy myös papuja, linssejä, herneitä, siemeniä ja osaa luomuna. Pakastealtaasta kalaa ja kasviksia.
Mitä sieltä muuta pitäisi löytyä? Itse arvostaisin luomulihaa, mutta ei ole kuin luomubroileria ja se on järkyttävän kallista, olen joskus ostanut, kun on ollut päiväys lähellä ja ale 30 %. Marjat ja sienet poimin itse pakastimeen ja mies ostaa hirven- ja lampaanlihaa suoraan tuottajilta ja metsästäjiltä.

Näin. En itse ole kyllä mikään luomuhifistelijä, kelpaa luomutonkin. Marketit on suuria ja kuluttaja yleensä on mainosten uhri, joka ei ymmärrä ravinnosta muuta. Marketissa saa hyvinkin aamulenkin tehtyä, kun kuitenkin on kierrettävä kauppa läpi, vaikka ostettavaa on vain muutamasta hyllystä :)
No, ainakin yhden syyn tiedän: "proteiini". Ilmeisesti proteiinimainonta on tehnyt tehtävänsä, ja kasvisruoka nähdään ravintoköyhänä ja proteiinittomana ruokana, joka ei ole pelkätään pahaa, vaan ei vie edes nälkää mennessään. Todellisuudessa hyvin harva edes kärsii Suomessa proteiininpuutteesta - tai ainakaan sellaisesta puutteesta, joka saa ruokaisan kasvisruoka-aterian jälkeen tuupertumaan heikotuksesta lattialle.
Kaikesta ei tarvitse tykätä, eikä kaikkea tarvitse väkisin maistaa, jos vaihtoehtoja on. En myöskään kannusta tekemään kovin kunnianhimoisia, erikoisia ruokia, jos vieraskunta on hyvinkin perinteisiä ruokia syövää sakkia. Mutta jos ruokalajista riittää tekemään "pahan" se, että siinä ei ole lihaa, tai jos ruokalajissa jos toisessakin alkaa olla sen seitsemän eri "hyiyäk!" sorttia, sitten olisi oikeasti syytä jo vähän harjoittaa makuaistiaan. Tai ainakin siirtää vähäeleisesti sivuun se kaikita pahin sattuma, ja olla tekemättä numeroa syömättömyydestään (kas kummaa - yleensä kasvissyöjiltä oletetaan tätä automaattisesti, ja pienikin maininta omasta ruokavaliosta on maanista "julistamista". Sekasyöjän taas on ihan sallittua nyrpistellä ja yökkäillä ruoalle ja pitää kasvissyöjää epäkohteliaana, kun ei tarjoa Kunnon ruokaa).

En mä ainakaan halua vain "tulla toimeen". Haluan tarpeeksi proteiinia, jotta mun lihakset pullistelee muhkeina ja saan suorituskykyni parhaimmilleen

No, sitten osaat varmasti varautua ennalta ja tankata itsesi valmiiksi villisialla tai parilla ennen kyläilyä, niin ei ehdi lihakset surkastua vierailun aikana. ;)
Oma ruokavalioni koostuu lähinnä pelkästään kasvisruoista. Syön harvoin lihaa, punaista lihaa oikeastaan vain niinä harvoina hetkinä kun syön pizzaa, kebabia tai muuta roskaruokaa. En siis ole kasvissyöjä, satun vaan pitämään kasvisruoista todella paljon.