Onko normaalia että 10v ei omaa minkäänlaista empatiakykyä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmisellä kehittyy kyky sisäsyntyiseen empatiaan varsin myöhäisessä vaiheessa - muistaakseni joskus teini-iän loppupuolella. On toki lapsia, jotka sitä ennenkin käyttäytyvät empaattisesti, mutta se on enemmän jäljittelyä ja miellyttämistä.

Sitten on niitä ihmisiä, joilla empatia kehittyy heikommin kuin toisilla. He vaativat toistoa, toistoa, toistoa, jotta oppivat elämään ihmisinä ihmisten keskellä eivätkä kehity psykopaateiksi. Toistoa, reiluutta ja järkeen vetoamista. Heitä pitää kasvattaa oikein toden teolla, muttei rankaisemalla.

Muistat väärin. Empatian kehittyminen alkaa jo vauvaisässä ja se kasvaa lapsen myötä. Murrosiässä on jo auttamattomasti myöhäistä.

Ap, kerro huolestasi lasten vanhemmille. Voihan se olla, että he ovat niin tottuneet lapsen käytökseen, etteivät ymmärrä, että hän tarvitsee apua. Nyt, eikä yhtään myöhemmin.

Taidan sitten muistella moraalikehitystä, mikä on pikkuisen eri asia. Sehän jatkuu päälle kolmekymppiseksi.

Joka tapauksessa pääpointtini on, että kymmenvuotias ei ole psykopaatti, vaan kasvatusta tarvitseva lapsi.

Ei se lapsi välttämättä mikään psykopaatti ole. Ehkä huomionhakuinen ja empatiakyky vielä kehittymätön. Muistan itse lapsena tehneeni samanlaisia julmuuksia ja olleeni tosi kovakourainen sisaruksia kohtaan, vaikka kasvoin normaalissa perheessä ja näin aikuisena olen kiltti ja rauhallinen enkä ole ikinä lyönyt ketään ihmistä.

Joo, muistan kun itkin silmät päästäni ja melkein oksensin, kun joskus alle kouluikäisenä näin kun Alfred J. Kwakin perhe jäi auton alle. Oli varmaan vaan jäljittelyä. Musta tuntuu ennemmin, että sen empatian säätelyn kanssa on lapsella haasteita, ei niin, etteikö sitä olis. Siskontyttökin (5v) just itkeskeli, kun jollain hänen kaverillaan ei ole muita kavereita..

Vierailija kirjoitti:

Joka tapauksessa pääpointtini on, että kymmenvuotias ei ole psykopaatti, vaan kasvatusta tarvitseva lapsi.

Kymmenvuotias voi silti omata psykopaattisia taipumuksia jotka on huomioitava kasvatuksessa.

Vierailija kirjoitti:

Ihmisellä kehittyy kyky sisäsyntyiseen empatiaan varsin myöhäisessä vaiheessa - muistaakseni joskus teini-iän loppupuolella. On toki lapsia, jotka sitä ennenkin käyttäytyvät empaattisesti, mutta se on enemmän jäljittelyä ja miellyttämistä.

Sitten on niitä ihmisiä, joilla empatia kehittyy heikommin kuin toisilla. He vaativat toistoa, toistoa, toistoa, jotta oppivat elämään ihmisinä ihmisten keskellä eivätkä kehity psykopaateiksi. Toistoa, reiluutta ja järkeen vetoamista. Heitä pitää kasvattaa oikein toden teolla, muttei rankaisemalla.

Olen eri mieltä tuosta alkuväitteestäsi. Sisäsyntyinen kyky eläytyä toisen ihmisen tunteisiin on ihmisen perusominaisuus. Aivoissa on "heijastajasolut" (otsalohkossa), jotka auttavat meitä tunnistamaan miltä toisesta ihmisestä tuntuu. Varmaan netti vilisee tutkimustietoa joka väittää, että myötäelämisen kyky on opittu ominaisuus, mutta omien lapsuudenmuistojeni ja omien ja muiden lasten havainnoimisen perusteella en yksinkertaisesti usko siihen. Jos äiti on surullinen ja itkee, voi pienikin lapsi alkaa itkeä hänen kanssaan. Minkä ikäinen ihminen tahansa pystyy eläytymään toisen olennon kärsimykseen. 

Autisteilla on häiriöitä heijastajasolujen alueella, ja siksi muiden ihmisten toiminta ja reaktiot ovat heille käsittämättömiä. 

Lapsi oppii kaiken matkimalla: puhumisen, tunteiden ilmaisemisen (tunteet hänellä jo on), ongelmien ratkaisun jne. 

Minun mielestäni ap:n hoitolapsella on joku ongelma, joka voi olla joko neuropsykologinen tai kasvatuksellinen. Onko ikäero nuorempiin sisaruksiin iso, eli onko hän ollut "kukkona tunkiolla" suurimman osan elämästään? Nyt, kun vanhempien rakkaus pitää jakaa muiden kanssa, hän yrittää palauttaa vallan tunnetta itselleen kiusaamalla pienempiä, vaikka sitten hyönteisiä. 

Asia on varmaan vaikea ottaa puheeksi vanhempien kanssa, mutta yritä, ap. Kirjoitat asiallisesti, kysele samaan sävyyn vanhemmilta. Lapsen ongelmallinen käytös on usein vanhemmille hankala asia, mutta kyllä siitä voi puhua. Jos joku todellinen ongelma on, eikä siihen puututa, niin eniten vaikeuksia siitä tulee lapselle.