Avopuolisoni pyydettiin kummiksi, minua ei.

Höh. Muista ettei sun sitten tarvi toimia miehen puolesta kummina, jos ei hanki lahjoja tai muutenkaan muista niin olkoon

Vierailija kirjoitti:

Miehen kaveripariskunta pyysi myös minua kummiksi, vaikka en kunnolla tuntenut kumpaakaan. Kieltäydyin, koska tiesin jo etukäteen että minulla ei ole mitään tunnesidettä tähän lapseen. Sanoin kyllä miehellekin, että kannattaa miettiä tarkasti suostutko, ei ole pakko. No, mies suostui, ja nyt ollaan tilanteessa jossa kyseisten ihmisten kanssa ei enää olla missään tekemisissä, joten kummius on vain nimi jossain paperissa.

Juuri tuon takia ketään ei pidä pyytää kummiksi kohteliaisuussyistä. Itse en lapsena omia kummeja nähnyt kuin max kaksi kertaa, joten oman lapsen kohdalla halusi kummeiksi pysyvämmät ihmiset.

Mun mielestä kummius on henkilökohtainen asia. Ymmärtänet ehkä sitten, kun on omia lapsia.

Onneksi en kuulu kirkkoon niin ei tarvitse pohtia kummiutta tai pahoittaa mielensä. Selviää helpommalla kun ei tarvitse olla kenenkään kummi.

Kummin tehtävä on kirkossa pitely. Sen jälkeen asia käytännössä unohtuu.

Minä olen siskoni esikoisen sylikummi ja avopuolisoni on "tavallinen"kummi.olen myös siskoni kuopuksen kummi mutta mieheni ei ole,eikä tästä kukaan loukkaantunut.mieheni on myös oman siskonsa pojan kummi ja minä en,ei haitannut yhtään.en olisi edes loukkaantunut jos oma siskoni ei olisi pyytänyt minua omien poikiensa kummiksi.

Jokainen tekee kummeista omat valintansa.serkkuni on lapseni kummi mutta en minä ole hänen lapsensa kummi,vaikka olemme paljon tekemisissä.

Jännää miten vähän kummiketjussa on keskustelua uskonasioista, jankataan vain parisuhteiden laadusta.

Kuuluuko ap kirkkoon?

Onko ap paasannut jotain arvoja joista lapsen vanhemmat eivät pidä?

Tuo kummiksi valinta on aina yhtä herkkää, mutta minä olen kerran töpännyt ja senkin oikasin sitten tyylillä. Vanhimmilla lapsillani on neljä kummia, aviopareja ja sitten sinkkujakin, nuoria ja vanhempia. Mutta sitten ei huomattu yhden serkun harvinaisen selvää kummiksi halua kuin vasta sitten, kun kummit oli jo kysytty, joten soitto kirkkoherranvirastoon ja homma oli pelastettu. Lopuilla lapsilla onkin viisi kummia. Kriisi torjuttu ja vain yhden puhelinsoiton avulla. Kaikilla hyvä mieli.

Ei ole kiveen hakattu kummien määrää. Jos tulee vähän arveluttava tilanne, ottaa sitten useamman. Minulla on itselläni kahdeksan kummia, kaikki halukkaat pääsivät. Siskolla neljä, veljellä kuusi.

Meidän suvussa lapsilla on kaksi kummia, yksi molemmilta puolilta ja yleensä ovat myös sukulaisia. Ei siihen mitään pariskuntia mahdu.

Itselleni ei kummien valinta ollut mikään iso asia kun ei minullakaan kummit ole ollut iso osa elämää. Valitsin veljeni ja siskoni esikoiseni kummeiksi. En tiedä loukkaantuko veljeni kihlattu asiasta mutta en edes tunne koko naista kauheen hyvin.... Jokaiselle kummeus merkitsee eriasiaa sinuna en murehtia mieti muuta

Vierailija kirjoitti:

Et ylireagoi. Tuo on loukkaavaa ja outoa, mutta valitettavasti jotkut toimivat noin.

Minun aviomieheni pyydettiin kummiksi meidän yhteisen ystävän lapselle, mutta minua ei. Olimme tuossa vaiheessa olleet yhdessä miehen kanssa yli 10 vuotta. Lapsen isä on mieheni lapsuudenystävä, mutta mielsin tämän miehen myös omaksi ystäväkseni, hän on mm. yhden lapsemme kummi. Lapsen äiti oli meille molemmille yhtälailla tuoreehko kaveri (koko suhde oli tuore), mutta luulin hänen olevan myös ystäväni. Pahoitin mieleni tietysti, enkä edelleenkään ymmärrä koko kuviota. Ilmeisesti äiti valitsi Kummitädit omista kavereistaan, ja isä Kummisedät omistaan. Loukkaavaa silti.

Mutta toihan on ymmärrettävää.