Lue keskustelun säännöt.
Onko täällä muita joilla ei oikeastaan ole ketään jolle puhua?
29.06.2016 |
Joku joka ihan oikeasti kuuntelis ja ehkä jopa ymmärtäiskin. Joku jolle vois kertoa ihan se sitä mikä mieltä vaivaa ilman että pitää ajatella että valitanko nyt turhasta jne...
Mulla ei oo ketään... Yritän joskus puhua miehelle mutta sen yleisin vastaus on "en mä nyt oikein osaa tuossa asiassa auttaa"... Jos äidille puhuu se yleensä vähättelee kaikkia asioita...
No eipä mulla sitten oikein ole ketään muutaku sellaisia "kavereita" jolle ei oikeastaan voi puhua mitään oikein luottamusta vaativaa...
Raskasta vaan pohtia kaikkea yksin omassa päässään... :/
Kommentit (11)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun mies on kanssa ihan uuvelo "kaikki järjestyy"-tyyppi. No yksikään ongelma ei ratkea ja asiat järjesty jos minä en ratkaise ja järjestä. Huolet painaa milloin enemmän milloin vähemmän. 1 kaveri on jolle voi vähän avautua. Sitten on pari vähän välinpitämättömämpää kaveria, mutta kyllä nekin kuuntelee huolet ja murheet.
Ei ole ketään. Ei edes sitä miestä. Jos olisi mies niin puhuisin sille niin että se ymmärtäisi kurjan olon. Kyllä puolison pitää tietää ja ymmärtää jos jokin on vialla.
Minä. Ainoat kontaktit kaupan myyjän kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täällä kans yks. Ku lapset sain niin kaveripiiri vaihtui kun entisten kavereiden kanssa tuli vaan juhlittua.. Eipä niistä kuulu eikä niitä kiinosta mun asiat, vaikka siis en ole sitä tyyppiä että jauhan lapsista koko aikaa, en todellakaan! Nimenomaan tekisi mieli olla vanhojen kavereiden kanssa tekemisissä että sais puhua jostain ihan muusta. Mies on sitten taas semmonen ihan perus että tunteista ei puhuta ja uusimpana tullu tää et ku yrittää suunnitella jotain niin vastaus on tyyliin: Ei mitään kannata suunnitella ku ei se onnistu kuitenkaan-.-
Vierailija kirjoitti:
Ei ole ketään. Ei edes sitä miestä. Jos olisi mies niin puhuisin sille niin että se ymmärtäisi kurjan olon. Kyllä puolison pitää tietää ja ymmärtää jos jokin on vialla.
Jotkut ihmiset ei vaan oikeasti ymmärrä. Ne elää jonkinlaisessa vaaleanpunaisessa hattara unelmassa missä kaikki on mahdollista ja kaikki järjestyy. Eikä millään oo mitään seurauksia ei ainakaan negatiivisia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei ole, eikä ole koskaan ollutkaan.
Mulla menee muutenkin usein viikkoja etten puhu sanaakaan kellekään.
Noudatan siis suomalaisen miehen tuttua kaavaa ja hautaan murheeni syvälle pään sisälle.
Puhun paljon kaikille. Mutta niitä raskaita juttuja ei voi kenellekään purkaa. Olen ilmeisesti ihan kuin ap, pyöritän asioita omassa päässäni uudelleen ja uudelleen. Siihen hajoaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täällä yksi. Miestä ei kiinnosta/ei halua puhua "syvällisiä". Kavereita ei ole. Vanhempia kiinnostaa vain positiiviset asiat.
On mulla kaksi sellaista ystävää, mutta ei heitäkään voi kovin usein vaivata omista vaikeuksista puhumalla. Onneksi on edes tämä ja muut anonyymit palstat, mutta vastauksia lukemalla harvoin tulee parempi mieli.