Lue keskustelun säännöt.
"Entiset velat" - miten mieli muuttui?
29.06.2016 |
Heti alkuun sanottakoon, että tämän keskustelun tarkoitus ei ole moralisoida ihmisten lisääntymisvalintoja suuntaan tai toiseen. Aihe kiinnostaa, koska alan itse olla siinä iässä että lapset alkavat olla mahdollisen parisuhteen kannalta todella ajankohtainen aihe ja olen alkanut kipuilla asian kanssa. Itse en koskaan ole halunnut lapsia, eikä minkäänlaista biologista kelloa ole ilmaantunut. Tavallaan haluaisin haluta lapsia, mutta sekä intuitio että järkisyyt puhuvat toistaiseksi niin selvästi lasten hankkimista vastaan, että tuntuu suorastaan mahdottomalta ajatukselta että muuttaisin vielä mieleni.
Tiedän miten ärsyttävää on, kun lapsia haluamattomalle sanotaan alentuvasti, että "kyllä se mieli siitä vielä muuttuu". Näin kuitenkin myös oikeasti monelle käy. Minua kiinnostaisi kuulla teistä, joiden mieli on muuttunut. Missä iässä se tapahtui? Tapahtuiko muutos yhtäkkiä vai vähitellen? Vaikuttivatko ulkoiset tekijät muutokseen (kumppani, elämäntilanne tms.)? Jos olet mielen muuttumisen jälkeen hankkinut lapsia, oletko koskaan katunut? Kaikki muutkin kokemukset aiheesta ovat tervetulleita.
Kiitos vastauksista!
Kommentit (171)
On aika uskomatonta että omia valintojaan täytyy edes perustella kenellekään. Ei kukaan kysele lapsia hankkineiltakaan että miksi teit ne? Olit itsekäs kun teit. Et tule koskaan ymmärtämään miten ihanaa on kun ei ole lapsia jne. Miksi siis ylipäätään vapaaehtoisesti lapsettomilta jankataan näitä ja todetaan että mieli muuttuu. Entäs jos lapsen tehneillä mieli muuttuu? Tai heille jankattaisiin vuosi vuoden jälkeen että kyllä se mieli muuttuu kun teit noin huonon päätöksen? Ihan järjetöntä kiistellä aiheesta kun jokaisella on oikeus päättää omasta elämästään. Minulta ei ole pois jos toiset hankkii lapsia ja sen että minä en hanki, ei pitäisi kaivella kenenkään takamusta. Eläkää omat elämänne niin kuin haluatte ja antakaa muidenkin elää omansa. Ja jollekin joka kommentoi että olen läheisriippuvainen tai naiivi kun en halua lasta rikkomaan onneani ukon kanssa, en ole kumpaakaan. Pärjään hyvin yksinkin mutta mielelläni sitä en tee kun olen elämäni rakkauden jo löytänyt. Naiivi olin vielä muutama vuosi sitten mutta olen jonnin verran aikuistunut tuosta ajasta, mieli sen sijaan ei ole muuttunut ja aionkin mennä steriloitavaksi pian. Ja sille jonka mielestä olen typerä tai naiivi niin saat pitää mielipiteesi. Ei hetkauta suuntaan eikä toiseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos pelkää että lapsiperhearki kaataa parisuhteen niin onkohan suhde kovin vakaalla pohjalla? Oli niitä lapsia sitten oikeasti hankkimassa tai ei.
Meillä suhde ei ole muuttunut yhtään huonompaan suuntaan lapsen syntymän jälkeen. Miten voisikaan? Me rakastetaan tuota pientä ihmettä ja toisiamme enemmän kuin mitään.
Minun elämäni kirjoitti:
On aika uskomatonta että omia valintojaan täytyy edes perustella kenellekään. Ei kukaan kysele lapsia hankkineiltakaan että miksi teit ne? Olit itsekäs kun teit. Et tule koskaan ymmärtämään miten ihanaa on kun ei ole lapsia jne. Miksi siis ylipäätään vapaaehtoisesti lapsettomilta jankataan näitä ja todetaan että mieli muuttuu. Entäs jos lapsen tehneillä mieli muuttuu? Tai heille jankattaisiin vuosi vuoden jälkeen että kyllä se mieli muuttuu kun teit noin huonon päätöksen? Ihan järjetöntä kiistellä aiheesta kun jokaisella on oikeus päättää omasta elämästään. Minulta ei ole pois jos toiset hankkii lapsia ja sen että minä en hanki, ei pitäisi kaivella kenenkään takamusta. Eläkää omat elämänne niin kuin haluatte ja antakaa muidenkin elää omansa. Ja jollekin joka kommentoi että olen läheisriippuvainen tai naiivi kun en halua lasta rikkomaan onneani ukon kanssa, en ole kumpaakaan. Pärjään hyvin yksinkin mutta mielelläni sitä en tee k
Lapsellista voi esittää vastakysymyksen, eli miksi halusivat lapsia. Helpompi lähtökohta keskustelulle, kun tietää toisen perustelut lasten hankinnalle. Vastaukseksi ei riitä tietenkään helpot latteudet, vaan kaivella niitä oikeita syitä...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Blaine kirjoitti:
En ymmärrä miten joku ei ole ollut vela jos muuttaa mielensä. Jos joku pitempään uskossa ollut luopuu uskostaan niin aletaanko silloin vänkäämään että ei se koskaan mikään uskova ollutkaan? Tai jos pitempiaikainen kasvissyöjä alkaa syödä lihaa niin että ei se mikään kasvissyöjä koskaan ollutkaan? Tai urheilija lopettaa urheilu-uransa niin ei se mikään urheilija koskaan ollutkaan?
Kyllä henkilö on vela tasan niin kauan kun omasta vapaasta tahdostaan ei ole aikeissa tehdä lasta. Ja lakkaa olemasta vela sitten jos mieli muuttu ja sitä lasta alkaa haluamaan. Toki sellaiset voisivat olla kutsumatta itseään veloiksi jotka tietävät että jossain vaiheessa haluavat lasta. Vähän sama kuin jos söisi lihaa vain silloin tällöin niin kutsuisi itseään kasvissyöjäksi ;)Vela ei ole mikään kiertoilmaisu vaan lyhenne VapaaEhtoisesti LApsettomasta, niinkuin tuolla aiemmin jo joku sanoi. Lapseton kun voi olla vastentahto
Vela on vakiintunut termi jolla tarkoitetaan ihmistä joka ei halua lapsia eikä niitä myöskään elämänsä aikana hanki.
100% ihmisistä olisi muuten sopivia tuon termin alle, sillä harva lisääntyy ensimmäisestä kuukautiskierrosta teininä tarkoituksella.
Minä koin olevani vela, niin täysin ja jopa sillä samalla intohimolla kun täällä jotkut velat jaksavat olla. Oma perheeni, läheiseni ja kaverini olivat varmaan yhtä varmoja siitä että en lapsia saa kuin itse olin; en koskaan ole kokenut halua viettää aikaa lasten kanssa, ottaa vauvoja syliin tai vielä siihen aikaan edes kokenut pienintäkään ehkä joskus ajatusta. Velana olo ei ollut tietoinen päätös, vaan luonnolliselta tuntuva valinta. Olin jopa ajatellut ja valmistautunut sterilaatioon kun se olisi minulle tullut mahdolliseksi. Yhdessäkään suhteessani en olisi edes voinut kuvitella lapsia ja tämän tein kumppanille aina selväksi.
Sitten tapahtui odottamaton; löysin miehen jonka kanssa ensi kertaa koin suhteen missä on aitoa kumppanuutta (olin kuvitellut tätä ennen olleeni hyvissä suhteissa), rakkautta, lämpöä ja hyväksyntää molemmin puolin. Tuemme toisiamme, kannustamme ja rakastamme kykyenemällä myös erillisyyteen. Tämän miehen kanssa halusin lapsen; vauvakuumetta en silti kokenut. Ei kaikki vauvat muuttuneet silmissäni yhtäkkiä syviä onnen huokauksia aiheuttaviksi sydänkäpysiksi enkä juossut lastentarvikeliikkeeseen missään biologisen kellon ja hormoneiden hurmoksessa. Raskaus oli toivottu, suunniteltu ja onnellinen asia, mutta myös uuden identiteetin etsimistä, huolta tulevasta ja vaikeiden tunteiden läpikäyntiä. Ärsytti myös ulkopuoliset oletukset, odotukset ja tulkinnat jotka eivät vastanneet sisäistä maailmaani/
Lapsi on ollut elämäni paras päätös ja en voisi olla onnellisempi ja kiitollisempi hänestä ja perheestäni, mutta ei minusta silti ole superäitiä kuoriutunut joka juoksisi mammakerhosta toiseen, olisi viimeisimpien lapsiperheiden trendien aallonharjalla ja joka haluaisi vaahdota vain lapsista. Sellainen tuntuu edelleen kaukaiselta ja minulta. Onneksi meitä lapsellisia saa olla erilaisia ja erilaisista taustoista. En koe että en olisi aikanaan vela ollut, vaikka jälkikäteen se ehdottomuus vähän huvittaakin. Elämää kun ei voi ennustaa ja elämässä aika kaunista on että mieltään saa muuttaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei tullut koskaan voimakasta halua saada lasta. Yli kolmekymppisenä tiedostin kuitenkin hedelmällisen ajan hupenevan, ja ajattelin että kai sitä oman lapsen saamista voisi yrittää. Jos olisi ihan hirveää, toista ei tulisi.
En ole katunut päätöstä kertaakaan, itsenikin ihmetykseksi, vaikka rankkaa on ollut; väsynyttä ja riitaistakin miehen kanssa. Silti oma lapsi on parasta maailmassa ja niin ihana, että nyt odotan toista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Usko tai älä niin tunnen enemmän kuin kaksi ihmistä. Ja jos on sisäänlukutaitoa niin voit havaita, että puhuin tuossa kaikista ihmisistä, jotka ovat olleet tämän valinnan edessä, en siis pelkästään veloista. En tosiaan tunne enkä ole edes netissä törmännyt kehenkään, joka kipeästi haluaisi lapsia ja jolla olisi kaikki edellytykset niitä tehdä ja kasvattaa, mutta jättää silti tekemättä jostain periaatesyystä kuten siitä, että maailmassa on jo liikaa ihmisiä tms. Kyllä nämä ovat lähes aina vaan lisäperusteluja ihmisille, jotka eivät muutenkaan erityisemmin halua lapsia. Samalla tavalla hyvin harva (joskin uskoakseni hieman useampi sosiaalisten ja uskonnollisten paineiden takia) tekee lapsia, joita ei halua, vain tuottaakseen uusia veronmaksajia tms yhtä pyyteetöntä). Ihmiset pyrkivät tekemään asioita, jotka tavalla tai toisella parantavat heidän omaa elämäänsä. Jopa nämä laupiaat samarilaiset saavat vähintäänkin tyydytystä siitä, miten erinomaisia ovat.