"Entiset velat" - miten mieli muuttui?

Olen köyhistä oloista pieneltä maaseutupaikkakunnalta.

Sinnikkäällä opiskelulla ja parilla onnenpotkulla kiipesin kansainvälisen amerikkalaisyhtiön johtoportaaseen. Elin kuin sinkkuelämääsarjan naiset. Hyväpalkkainen työ, komeita (tyhjäpää) miehiä, vuosia ulkomailla työkomennuksilla, muutama  "oikea" rakastuminen jne. Mutta olin naimisissa työni kanssa. Ja ehdottomasti vela.

Sitten tapasin nykyisen aviomieheni. Konkurssin tehneen luomutilallisen, joka on minua huomattavasti vanhempi (olin tuolloin 35v.) Hän toimi Lapissa eräoppaana eräässä firmamme asiakkaille järjestämässä tilaisuudessa.

Nyt vuosia myöhemin meillä on 3 lasta, asumme maalla, enkä ole päivääkään katunut jetset elämän vaihtumista lapsiperhearkeen. Läheinen ex-kollega (gaymies Sveitsistä ja esikoisemme kummi) käy joka vuosi vierailemassa luonamme. Hän on aivan rakastunut Suomeen ja hän suunnitteleekin eläkepäivinään naapuriimme muuttamista. Tai jos työtilanne merkittävästi huononee, hän tulee jo aikaisemmin hiihdonopettajaksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eihän tässä ketjussa ollut periaatteellisia veloja ollenkaan. Pelkästään "sen oikean" miehen ja omien geenien herättämien tunteiden kuuliaisia noudattajia, ihan samanlaisia kuin kaikki muutkin äidit. Hienoa, jos olette tyytyväisiä elämäänne, mutta älkää nyt helvetissä noilla näytöillä itseänne vapaaehtoiseti lapsettomina pitäkö.

Tässä mielenkiintoien näkemys: on oikeita veloja ja valheveloja. Onko joku raati joka tuon velaluokan määrittää?

Olin vela aikaan kun termiä ei tunnettu, puhuttiin lapsettomista pareista. Löysin kumppanini kaksikymppisenä. Yhdessä meillä oli paljon unelmia joita toteutimme: opiskelimme, teimme uraa ulkomailla, kävimme konserteissa, teatterissa, elokuvissa, ystäväpiirin kanssa bileissä. Suku lopetti kyselemästä tuleeko lapsia emmekä me niistä haaveilleet. Kunnes takasin kotimaahan palattua huomattiin, että molemmat hauaisi lapsia, lähes nelikymppisinä. Sillä lailla emme olleet näitä tiukkoja veloja, että emme inhonneet lapsia, ne vaan ei ollut meidän juttu meidän elämässä. KUn urat oli hyvässä vauhdissa, vakinaiset paikat hankittuna ja elintaso nostettuna nuo lapset tuntuivat ihan hyvältä ajatukselta. Oli jo saanut toteuttaa itseään, tehdä asioita mitä halusi missä halusi, että kaipasikin jo rauhallisempaa kautta elämäänsä. Niitä sitten tuli kaksi, onnellista, intensivistä aikaa heidän syntymät. Sen jälkeenkin elämä jatkui suht samanlaisena, mutta kotiin oli kiireempi töistä kun siellä oli nuo kaksi uutta rakasta. Koskaan en ole katunut lasten saamista, en olisi halunnut jäädä "polkemaan paikalleen" siihen lapsettomaan elämänvaiheeseen, sen jotenkin koki jo eläneensä loppuun. Minun tyylillä meni varmaan aika monella muullakin tuttavapiirissäni: ensin hyvin itsekästä elämää toteuttaen kaikki mitä halusi, sitten myöhemmin halu taas asettua vähän enemmän paikoilleen. Vieraissa maissa asuminen on kivaa mutta väsyttävää. Vieraus on ensiksi mielenkiintoista, mutta siihenkin väsyy, alkaa kaivata enemmän juurilleen. ja juurilleenmenoon sopii hyvin myös lapset, löytyy takaisin tiukempi sukuyhteys joka urantekovuosina on etääntynyt. Minä olen onnellinen valinnoistani, olivat juuri sopivia minulle. Nyt lapset ovat jo nuoria aikuisia, ja vilpittömästi voin sanoa heidän olevan hienoin saavutus elämässäni vaikka ura ym. onkin mennyt keskimääräistä paremmin.

Et ole koskaan ollutkaan vela. Vela on sanakirjamääritelmän mukaan ihminen, joka on tehnyt pysyvä päätöksen lapsetomaksi jäämisestä. Se, ettei vain tee mieli lapsia juuri nyt, mutta ehkä tulevaisuudessa mieli muuttuu, on juuri sitä tavallista (väliaikaista ja elämäntilanteeseen liittyvää) lapsettomuutta, josta sinäkin viestissäsi puhut.

Ei ole mitään velaraatia, mutta sanoilla on kyllä vakiintuneita merkityksiä, joita ei ohiteta sillä, että itse haluaa käyttää niitä jollakin toisella tavalla.

Vapaaehtoisesti lapseton ei siis voi ja/tai saa muuttaa mielipidettään lapsiluvun suhteen, ei vaikka mitä tulisi? Kuuluuko velojen maailmaan yleisemminkin johonkin kehitysvaiheeseen juuttuminen tai muutoin musta-valkoisen "olen aina tätä mieltä" ajatusmaailman vaaliminen, vaikka se jossain tulevassa elämänvaiheessa osoittautuisi jopa haitalliseksi ajatusmalliksi? 

Kyse ei ole siitä, onko velan mahdollista muuttaa mieltään eikä varsinkaan siitä, onko mielen muuttaminen sallittua esimerkiksi moraalisessa mielessä. Kyse on siitä, että ihminen, joka ei halua lapsia vielä, toistaiseksi tai ainakaan tässä elämäntilanteessa tai joka ei ole miettinyt asiaa tai joka ei pidä lasten hankintaa millään tavalla ajankohtaisena, ei ole vapaaehtoisesti lapseton.

Niin, mä en vaan näe olleeni mikään noista. En ajatellut, että en halua lapsia vielä, toistaiseksi tai siinä elämäntilanteessa. Olin pohtinut asiaa paljonkin kahdenkymmenen vuoden ajan. Koin itse olevani vapaaehtoisesti lapseton, pysyvästi. Mutta täällä vaaditaan että siinä tapauksessa olisi pitänyt ryhtyä toimenpiteisiin lasten saamisen estämiseksi heti kun laki salli tai muuten ei olisi saanut kutsua itseään velaksi. Entäs sitten jos olisin tehnyt sen sterilisaation ja sitten katunut? Olisinko silti ollut vela? En kai? Tällä logiikalla kukaan ei voi 100% varmasti sanoa olevansa vela ennen kuin kuolinvuoteella koska milläs muuten todistat ettet ikinä tule katumaan hetkeäkään?

Itse identifioin itseni velaksi eikä se ollut mulle mikään ohimenevä olotila vaan aidosti pidin sitä pysyvänä ja eri olosuhteissa se olisi varmaan sitä ollutkin, koska lapsikysymys aiheutti melkoisen identiteettikriisin ennen kuin sain päätöksen tehtyä. Tottakai nyt voi jälkiviisaana sanoa, että en ollut "oikea vela", mutta oman silloisen kokemuksen mukaan olin. Ei teillä "ihan oikeilla veloillakaan" muita kestäviä argumentteja ole. Joka kuvittelee tietävänsä 100% varmasti mitä haluaa elämänsä loppuun asti on oikeasti aika naiivi. Enkä nyt sano, että olisi mitenkään erityisen todennäköistä että teidän mieli muuttuu, mutta ehdottomuus on aika lapsenomaista.

Lisäksi huvittaa tämä "velan sanakirjamääritelmä". Mistähän sanakirjasta mahtaa olla kyse ja mainitaanko siinä, että velan pitää ottaa sterilisaatio heti kun sen saa?

Puhut koko ajan pointin ohi ja rivien välissä kehut valintojasi ja näkemystäsi kypsänä verrattuna.

minkä pointin ohi? Käsittääkseni tässä ketjussa kyseltiin kokemuksia nimenomaan kaltaisiltani ihmisiltä ja sitten tänne tuli jotain raivoveloja nillittämään termeistä.

joo, mielestäni ehdottomuus ei ole kovin kypsää, oli siinä sitten kyse mistä asiasta tahansa. Sen sijaan lasten teko tai tekemättä jättäminen ei mielestäni kerro kypsyydestä mitään. En ajattele "aikuistuneeni" nyt kun päätin tehdä lapsen. Ihmiset nyt vaan muuttuvat joskus ja se kannattaa kyllä tiedostaa.

En ymmärrä miten joku ei ole ollut vela jos muuttaa mielensä. Jos joku pitempään uskossa ollut luopuu uskostaan niin aletaanko silloin vänkäämään että ei se koskaan mikään uskova ollutkaan? Tai jos pitempiaikainen kasvissyöjä alkaa syödä lihaa niin että ei se mikään kasvissyöjä koskaan ollutkaan? Tai urheilija lopettaa urheilu-uransa niin ei se mikään urheilija koskaan ollutkaan?

Kyllä henkilö on vela tasan niin kauan kun omasta vapaasta tahdostaan ei ole aikeissa tehdä lasta. Ja lakkaa olemasta vela sitten jos mieli muuttu ja sitä lasta alkaa haluamaan. Toki sellaiset voisivat olla kutsumatta itseään veloiksi jotka tietävät että jossain vaiheessa haluavat lasta. Vähän sama kuin jos söisi lihaa vain silloin tällöin niin kutsuisi itseään kasvissyöjäksi ;)

Vela ei ole mikään kiertoilmaisu vaan lyhenne VapaaEhtoisesti LApsettomasta, niinkuin tuolla aiemmin jo joku sanoi. Lapseton kun voi olla vastentahtoisesti tai sen takia kun ei ole vielä ajankohtaista mutta suunnitelmissa on kuitenkin lisääntyä. Ne ovat eri asia kuin olla vapaaehtoisesti lapseton. 

Olen huomannut että jotkut ihmiset ovat jo nuorena tietoisia että haluavat lapsia. Jotkut ovat nuorena hyvinkin sitä mieltä että ei lapsia, kunnes lävähtää se järkyttävä vauvakuume. Se näyttää todella olevan kuin yli ajava jyrä jolle ei voi mitään. Joillakin se vauvakuume jää tulematta ja silloin on mahdollisuus järkeillä tekeekö vai eikö tee lasta. Minäkin olen tahollani miettinyt asiaa ja on vain vahvistunut se, että minusta ei ole äidiksi enkä sille polulle halua. Olen siis keski-ikäinen, steriloitu, parisuhteessa elävä vela. Valitettavasti minulla ei siis ole aloittajalle vastausta.

Naiset näyttävät ketjun perusteella hyvin, hyvin heikoilta. Rakastuminen ja vauvakuume niin samassa periaatteet ovat mennyttä. Ei ihme, että naiset pidetään poissa paikoilta, missä tarvitaan kylmää päätä ja selkärankaa. t. mies

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En oikein ymmärrä tätä. Jos on palavan rakastunut mieheen, miksi siihen haluaa jonkun kolmannen tyypin väliin? Luulisi että sitä nauttii niin kovin siitä parisuhteesta, ettei missään nimessä halua lapsiperhearkea sekoittamaan suhdetta. Näin ainakin itsellä on asia. 

Ei se lapsi tule vanhempien väliin, vaan on pikemminkin vanhempien rakkauden ilmentymä, kolmas ihminen jota molemmat rakastavat yli kaiken ja se rakkaus lapseen yhdistää myös puolisoita toisiinsa.

Aika yltiöromanttinen näkemys. Lapsi kun todistettavastikin keskimäärin heikentää parisuhdetyytyväisyyttä, vähentää pariskunnan keskinäistä läheisyyttä ja seksiä, minimoi kahdenkeskisen ajan vuosiksi sekä pahimmillaan (mutta ei niin harvoin) johtaa lopulta eroon. Kuinka rakas se puoliso voi olla, jos on tuollaiset riskit valmis lapsen tekemisellä ottamaan?  Itse en mistään hinnasta suostuisi riskeeraamaan suhdettani lapsen tekemällä, enkä ole niin naiivi, että kuvittelisin juuri meidän olevan täysin immuuni lapsen hankinnan negatiivisille vaikutuksille.

Tämä!

Ja miksi ihmeessä noin paljon alapeukkuja, tuo kun ei ole mikään mielipidekysymys vaan tutkittu fakta. Parisuhdetyytyväisyys laskee huomattavasti lapsensaannin myötä.

Vierailija kirjoitti:

Naiset näyttävät ketjun perusteella hyvin, hyvin heikoilta. Rakastuminen ja vauvakuume niin samassa periaatteet ovat mennyttä. Ei ihme, että naiset pidetään poissa paikoilta, missä tarvitaan kylmää päätä ja selkärankaa. t. mies

Mitkä ihmeen periaatteet? Ei se, että haluaa tai ei halua jotain ole mikään periaate. Ihan omasta, itsekkäästä valinnasta taitaa olla kyse 99,9% tapauksista.

Vierailija kirjoitti:

Naiset näyttävät ketjun perusteella hyvin, hyvin heikoilta. Rakastuminen ja vauvakuume niin samassa periaatteet ovat mennyttä. Ei ihme, että naiset pidetään poissa paikoilta, missä tarvitaan kylmää päätä ja selkärankaa. t. mies

Onko aihetta jonne ulimies ei tulisi ulisemaan 😃. Muutenkin valoja myt päälle. "Vain"rakastuminen ja vauvakuume, kun miehellä ei tarvita kuin isotissinen blondi ja periaatteet lentää romukoppaan, avaten mahdollisuudet vakoilulle, kiristykselle jne. Että kukakohan tässä pitäisi pitää pois paikoilta joissa tarvitaan kylmää päätä ja selkärankaa...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Naiset näyttävät ketjun perusteella hyvin, hyvin heikoilta. Rakastuminen ja vauvakuume niin samassa periaatteet ovat mennyttä. Ei ihme, että naiset pidetään poissa paikoilta, missä tarvitaan kylmää päätä ja selkärankaa. t. mies

Onko aihetta jonne ulimies ei tulisi ulisemaan 😃. Muutenkin valoja myt päälle. "Vain"rakastuminen ja vauvakuume, kun miehellä ei tarvita kuin isotissinen blondi ja periaatteet lentää romukoppaan, avaten mahdollisuudet vakoilulle, kiristykselle jne. Että kukakohan tässä pitäisi pitää pois paikoilta joissa tarvitaan kylmää päätä ja selkärankaa...

Just näin :D. Jalkoväli vie...;). Nähty on.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Naiset näyttävät ketjun perusteella hyvin, hyvin heikoilta. Rakastuminen ja vauvakuume niin samassa periaatteet ovat mennyttä. Ei ihme, että naiset pidetään poissa paikoilta, missä tarvitaan kylmää päätä ja selkärankaa. t. mies

Onko aihetta jonne ulimies ei tulisi ulisemaan 😃. Muutenkin valoja myt päälle. "Vain"rakastuminen ja vauvakuume, kun miehellä ei tarvita kuin isotissinen blondi ja periaatteet lentää romukoppaan, avaten mahdollisuudet vakoilulle, kiristykselle jne. Että kukakohan tässä pitäisi pitää pois paikoilta joissa tarvitaan kylmää päätä ja selkärankaa...

Feministi fantasioi tällaisia sen minkä rakkausunelmiltaan ja vauva-asioiltaan ehtii.

Vierailija kirjoitti:

Veikkaisin, että "vauvakuume" on joku biologinen "pakko" sitouttaa se mies loppuiäksi itseensä. Siis aika itsekästä.

t. Lapseton 45-vuotias

Aika väärä veikkaus :D Mä olisin ehdottomasti halunnut lapsia vaikka ilman miestä.

Yhtälailla voisi ehkä yleistää, että velat ovat itsekkäitä, huomionkerjääjiä ja sairaalloisen omistushaluisia, kun haluavat omia miehen vain itselleen ja pelkäävät lapset vievän miehen huomion.

Voin kolmen lapsen kokemuksella kertoa, että lapsista "huolimatta" voi olla mahdollista elää hyvässä terveessä parisuhteessa ja kaikki saavat oman huomionsa ja rakkautensa. Rakkautta riittää kyllä sekä puolisolle että lapsille ;)

Olin VELA isolla Veellä siihen asti kunnes tutustuin mieheen joka oli kahden alle kouluikäisen tytön yh-iskä. SHOKKI oli järkyttävä aluksi.. niin älytön harppaus lapsettoman elämästä yhtäkkiä lapsiperheen täyskaaokseen että kyllä sitä suhdetta pitä puntaroida satoja kertoja.

Olin silloin 34-vuotias, itsenäinen bisneswoman Helsingin ydinkeskustasta. Mies oli ammatiltaan lastentarhanopettaja ja tosiaan 3v ja 4v tyttärien isä (lasten äiti oli tehnyt itsarin kun nuorempi lapsi oli vauva) sekä asui Espoon "lähiössä". Elämämme olivat täysin vastakohtia, mutta rakkaus oli selvää ensikohtaamisesta lähtien.  

Niin sitä korkkarit pikkuhiljaa muuttui kumppareiksi ja hiljaisuus meteliksi. 7kk seurusteltiin välillä hyvin kivikkoisesti elämänmuutoksen vuoksi, mutta pikkuhiljaa aloin nauttia pikkuneitien kanssa puuhailusta ja lapsiperheen arjesta. Ihan parasta oli yks ilta, kun mies lähti viemään vara-avainta siskolleen ja minä jäin nukuttamaan tyttöjä.. molemmat tulivat kainalooni, iltasatu luettiin moneen kertaan ja molemmat silittelivät minua ja tuntui yhtäkkiä siiinä niin luontevalta.

Sitten se tuli, se vauvakuume. Mies kysyi useaan kertaan, että oletko aivan varma. Kyllä olin, halusin  oman lapsen.  Saatin positiivinen testi kun oltiin oltu yhdessä 1v 2kk, siitä muutto yhteen (käytännössä olin heidän luonaan ollut koko ajan), kihlat, naimisiin ja vauva syntyi. Yhdessä oltu nyt 14 vuotta ja ollaan saatu 7 lasta lisää, eli nyt meillä on 10  lapsen suurperhe. Mä nautin niin paljon, että jäin pois työelämästä ja siirryin kotiäidin rooliin ja päivääkään en ole katunut. 

Voisiko joku selventää ummikolle, että mikä on vela? VieläEiLApsia???

Kaffepulla kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä se minulla oli erilaista kuin muilla. Olin ihan varma siitä että en tule ikinä tekemään lapsia, niin varma ettei kysymys edes provosoinut mua. Sama kuin joku olisi syyttänyt hiusten väristä kun joskus harvoin asia tuli puheeksi ja oli aistittavissa negatiivista suhtautumista. Hirvitti ajatus lapsista, lapset olivat mielestäni pelottavia ja ärsyttäviä 😊. Väitän että ylivoimainen enemmistö naisista ei ajattele näin vaan suunnitelma on että lapsia hankitaan kun aika on kypsä ja löytyy oikea mies.

Jos sinua hirvitti ajatus lapsista, niin silloinhan tuo sinun "velautesi" rakentui peloille. En siis pitäisi tuota aitona velautena vaan enemmänkin kyse oli sinun kohdalla siitä, että et uskonut kykeneväsi vanhemmuuteen ja siksi ajatus lapsista ja vanhemmuudesta pelotti sinua.

Tuo on ihan ymmärrettävää ja usein nimenomaan hyvin vastuuntuntoiset ihmiset pelkäävät vanhemmuutta, koska asettavat itselleen niin korkeat standardit. Sitten, kun itseluottamus, rentous ja luottamus omaan kykyyn ottaa vastuuta ja huolehtia lisääntyy, lapsia aletaankin haluamaan koska pelot hälvenevät.

Mutta mielestäni tuossa on edelleen kyse jostain muusta kuin "aidosta" velaudesta. Ja anteeksi että hifistelen, ei edelleenkään ole tarkoitus antaa kuvaa, että me velat oltaisiin jotenkin ihmeellisempiä kuin muut. Yritän vaan tuoda esille sitä, että aika monenlaisia elämäntilanteita niputetaan velauden alle, vaikka niissä ei ole kyse velaudesta. 

Niin siis yrität sanoa ettei tuo toinen olekaan true vela? Siis oikeasti, onko tämä feikki-aito vääntö jo tähänkin aiheeseen tullut.... Velaudessa on kyse vapaaehtoisesta lapsettomuudesta, en ollut tiennytkään että on virallinen määritelmä millä perusteilla on aito vapaaehtoisesti lapseton?

VELAt ovat sitä ja tätä. En ymmärrä tarvetta tälle määritelmälle. Miksei vain lapseton. Vai onko tämä sitä että henkilöt jotka eivät ole hankkineet lapsia haluavat korostaa että fyysisesti pystyisivät? Ettei tule sääliä ja surunvalitteluita. Toki tällä ideologisella määritelmällä voisi hillitä suvun/kavereiden juoruilua. Vai onko helpompi "ymmärtää" toisten elämänvalintoja kun ne voi niputtaa yhden määritelmän alle? 

Vierailija kirjoitti:

Olin VELA isolla Veellä siihen asti kunnes tutustuin mieheen joka oli kahden alle kouluikäisen tytön yh-iskä. SHOKKI oli järkyttävä aluksi.. niin älytön harppaus lapsettoman elämästä yhtäkkiä lapsiperheen täyskaaokseen että kyllä sitä suhdetta pitä puntaroida satoja kertoja.

Olin silloin 34-vuotias, itsenäinen bisneswoman Helsingin ydinkeskustasta. Mies oli ammatiltaan lastentarhanopettaja ja tosiaan 3v ja 4v tyttärien isä (lasten äiti oli tehnyt itsarin kun nuorempi lapsi oli vauva) sekä asui Espoon "lähiössä". Elämämme olivat täysin vastakohtia, mutta rakkaus oli selvää ensikohtaamisesta lähtien.  

Niin sitä korkkarit pikkuhiljaa muuttui kumppareiksi ja hiljaisuus meteliksi. 7kk seurusteltiin välillä hyvin kivikkoisesti elämänmuutoksen vuoksi, mutta pikkuhiljaa aloin nauttia pikkuneitien kanssa puuhailusta ja lapsiperheen arjesta. Ihan parasta oli yks ilta, kun mies lähti viemään vara-avainta siskolleen ja minä jäin nukuttamaan tyttöjä.. molemmat tulivat kainalooni, iltasatu luettiin moneen kertaan ja molemmat silittelivät minua ja tuntui yhtäkkiä siiinä niin luontevalta.

Sitten se tuli, se vauvakuume. Mies kysyi useaan kertaan, että oletko aivan varma. Kyllä olin, halusin  oman lapsen.  Saatin positiivinen testi kun oltiin oltu yhdessä 1v 2kk, siitä muutto yhteen (käytännössä olin heidän luonaan ollut koko ajan), kihlat, naimisiin ja vauva syntyi. Yhdessä oltu nyt 14 vuotta ja ollaan saatu 7 lasta lisää, eli nyt meillä on 10  lapsen suurperhe. Mä nautin niin paljon, että jäin pois työelämästä ja siirryin kotiäidin rooliin ja päivääkään en ole katunut. 

Espoo = Porvoo?

Vierailija kirjoitti:

VELAt ovat sitä ja tätä. En ymmärrä tarvetta tälle määritelmälle. Miksei vain lapseton.

Et varmaan ymmärräkään, kun et itse tähän marginalisoituun vähemmistöön kuulu.

Blaine kirjoitti:

Olen huomannut että jotkut ihmiset ovat jo nuorena tietoisia että haluavat lapsia. Jotkut ovat nuorena hyvinkin sitä mieltä että ei lapsia, kunnes lävähtää se järkyttävä vauvakuume. Se näyttää todella olevan kuin yli ajava jyrä jolle ei voi mitään. Joillakin se vauvakuume jää tulematta ja silloin on mahdollisuus järkeillä tekeekö vai eikö tee lasta. Minäkin olen tahollani miettinyt asiaa ja on vain vahvistunut se, että minusta ei ole äidiksi enkä sille polulle halua. Olen siis keski-ikäinen, steriloitu, parisuhteessa elävä vela. Valitettavasti minulla ei siis ole aloittajalle vastausta.

Kyllä myös vauvakuumeesta huolimatta voi tehdä lopullisen päätöksen harkinnan ja tosiasioiden, ei tunteen varassa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Naiset näyttävät ketjun perusteella hyvin, hyvin heikoilta. Rakastuminen ja vauvakuume niin samassa periaatteet ovat mennyttä. Ei ihme, että naiset pidetään poissa paikoilta, missä tarvitaan kylmää päätä ja selkärankaa. t. mies

Mitkä ihmeen periaatteet? Ei se, että haluaa tai ei halua jotain ole mikään periaate. Ihan omasta, itsekkäästä valinnasta taitaa olla kyse 99,9% tapauksista.

Mikä on sun otanta? Kaksi ihmistä? Minä tunnen useampiakin, jotka eivät periaatteestakaan halua lapsia maailmaan. Kyse ei ole mistään omasta ajasta tai että säilyttää mahdolllisuudet tehdä jotain, mihin ei lasten kanssa pystyisi.

Velat kokee puolustautumistarvetta usein siksi, että kun ympärillä muut hankkii lapsia ja etenkin nainen alkaa lähestyä kolmeakymmentä ja olla vakaassa työssä ym., niin niiltä läheisten vauvauteluilta ei usein saa hetken rauhaa. Saati sitten selän takana harrastettavalta "se on varmaan maho"/"sen mies on varmaan tuhkamuna"-pohdinnalta. Kun niitä lapsia ei aio hankkia eikä niistä edes pidä, niin nämä samaa "kyllä se mieli muuttuu vielä" ja "et ymmärrä rakkaudesta mitään kun et ole äiti" jankkaaviin kyllästyy aika huolella.

Kuvitelkaa nyt vertailun vuoksi, että lapsia haluavalle vuosia jankattaisiin että "kadut kuitenkin, kyllä se mieli muuttuu" ym. Saati sitten että ei osaa rakastaa tai on helvetin itsekäs kun aikoo hankkia lapsia eikä keskittyä esim. pelkästään kumppaniin. Jos näin käy kerran, no problem. Jos tämä syyttely (varsinkin omilta läheisiltä tyyliin äidit/anopit olettamassa että lapsia hankitaan kun he haluavat lapsenlapsia) jatkuu vuosia, niin kyllä se synnyttää vastareaktion ja inhon syyttelijöitä kohtaan.

Itse olen lesbo ja vela, ja olen huomannut, että samat ihmiset tuppaavat vähättelemään molempia. Riippumatta siitä kummasta tulee puhetta, saan aina kuulla että "vielä se mieli muuttuu kun löydät sopivan miehen ja aikuistut vähän". Molemmista johtuen minun rakkauttani puolisooni on myös vähätelty, koska ei se ole yhtä aitoa kuin lapseen tai mieheen kohdistuva. Ja huom. tätä olen saanut kuunnella esimerkiksi omilta vanhemmiltani jo yli kymmenen vuotta. Aika pyhimys saa olla jos ei yhtään ala ottaa päähän tai päädy puolustuskannalle ikinä.

"Miksi muka pitäisi perustella lapsettomuuttaan kenellekään?"

- No siksi, kun omiin sukulaisiin on niin hankalaa katkaista välejä, ja niiltä tulee jatkuvalla syötöllä miksimiksimiksi olet niin itsekäs ettet meille edes lapsenlapsia/meidän lapsille serkkuja hanki... Sitähän APkin mietti että onks hänessä vikaa tjtn. No ei ole. Harva pystyy istumaan hiljaa loputtomiin, kun meininki on tätä joka kerta. Pidän sukulaisistani muuten, eikä kaikki utele. Ne ei-utelevat ja jankkaavatkin on tosin mun suvussani sitä mieltä että olen kohtuuton jos totean äidille etten tule enää kylään jos ei puheenaihe muutu. Ihan jo ajankulukseen siinä tulee mietittyä miljoona syytä valmiiksi, kun äiti on sellainen, että jos jään sanattomaksi niin se luulee kääntäneensä pääni.

Itse korostan olevani vela, koska en tarvitse myötätuntoa enkä lohdutusta lapsettomuuteni suhteen. Paras ystäväni kärsii lapsettomuudestaan oikeasti, ja jos sanoisin olevani lapseton (ilman lisämäärettä vapaaehtoisesti), niin se tuntuisi lähinnä ystäväni tuskan vähättelyltä. Suomessakin voitaisiin käyttää jotain lapsivapaan (childfree lapsia haluavien childless sijaan) tyyppistä termiä, koska vapaaehtoisesti lapseton on pitkä ja koska on eri asia olla lapseton toistaiseksi kuin pysyvästi. Vela on kieltämättä välillä hankala kun ei lyhenteenä ole niin selkeä. Mutta tosiaan lapseTON (childLESS) tuo mieleen että jotain puuttuu tai on jotain vähemmän, vaikka vapaaehtoisesti lapseton ei koe sitä niin eikä halua tulla rinnastetuksi lapsettomuudesta kärsiviin ihmisiin. Lapsettomuus kun on lapsia haluavalle iso tragedia, lapsivapaalle vain syvä helpotus.

Vierailija kirjoitti:

Velat kokee puolustautumistarvetta usein siksi, että kun ympärillä muut hankkii lapsia ja etenkin nainen alkaa lähestyä kolmeakymmentä ja olla vakaassa työssä ym., niin niiltä läheisten vauvauteluilta ei usein saa hetken rauhaa. Saati sitten selän takana harrastettavalta "se on varmaan maho"/"sen mies on varmaan tuhkamuna"-pohdinnalta. Kun niitä lapsia ei aio hankkia eikä niistä edes pidä, niin nämä samaa "kyllä se mieli muuttuu vielä" ja "et ymmärrä rakkaudesta mitään kun et ole äiti" jankkaaviin kyllästyy aika huolella.

Kuvitelkaa nyt vertailun vuoksi, että lapsia haluavalle vuosia jankattaisiin että "kadut kuitenkin, kyllä se mieli muuttuu" ym. Saati sitten että ei osaa rakastaa tai on helvetin itsekäs kun aikoo hankkia lapsia eikä keskittyä esim. pelkästään kumppaniin. Jos näin käy kerran, no problem. Jos tämä syyttely (varsinkin omilta läheisiltä tyyliin äidit/anopit olettamassa että lapsia hankitaan kun he haluavat lapsenlapsia) jatkuu vuosia, niin kyllä se synnyttää vastareaktion ja inhon syyttelijöitä kohtaan.

Itse olen lesbo ja vela, ja olen huomannut, että samat ihmiset tuppaavat vähättelemään molempia. Riippumatta siitä kummasta tulee puhetta, saan aina kuulla että "vielä se mieli muuttuu kun löydät sopivan miehen ja aikuistut vähän". Molemmista johtuen minun rakkauttani puolisooni on myös vähätelty, koska ei se ole yhtä aitoa kuin lapseen tai mieheen kohdistuva. Ja huom. tätä olen saanut kuunnella esimerkiksi omilta vanhemmiltani jo yli kymmenen vuotta. Aika pyhimys saa olla jos ei yhtään ala ottaa päähän tai päädy puolustuskannalle ikinä.

"Miksi muka pitäisi perustella lapsettomuuttaan kenellekään?"

- No siksi, kun omiin sukulaisiin on niin hankalaa katkaista välejä, ja niiltä tulee jatkuvalla syötöllä miksimiksimiksi olet niin itsekäs ettet meille edes lapsenlapsia/meidän lapsille serkkuja hanki... Sitähän APkin mietti että onks hänessä vikaa tjtn. No ei ole. Harva pystyy istumaan hiljaa loputtomiin, kun meininki on tätä joka kerta. Pidän sukulaisistani muuten, eikä kaikki utele. Ne ei-utelevat ja jankkaavatkin on tosin mun suvussani sitä mieltä että olen kohtuuton jos totean äidille etten tule enää kylään jos ei puheenaihe muutu. Ihan jo ajankulukseen siinä tulee mietittyä miljoona syytä valmiiksi, kun äiti on sellainen, että jos jään sanattomaksi niin se luulee kääntäneensä pääni.

Itse korostan olevani vela, koska en tarvitse myötätuntoa enkä lohdutusta lapsettomuuteni suhteen. Paras ystäväni kärsii lapsettomuudestaan oikeasti, ja jos sanoisin olevani lapseton (ilman lisämäärettä vapaaehtoisesti), niin se tuntuisi lähinnä ystäväni tuskan vähättelyltä. Suomessakin voitaisiin käyttää jotain lapsivapaan (childfree lapsia haluavien childless sijaan) tyyppistä termiä, koska vapaaehtoisesti lapseton on pitkä ja koska on eri asia olla lapseton toistaiseksi kuin pysyvästi. Vela on kieltämättä välillä hankala kun ei lyhenteenä ole niin selkeä. Mutta tosiaan lapseTON (childLESS) tuo mieleen että jotain puuttuu tai on jotain vähemmän, vaikka vapaaehtoisesti lapseton ei koe sitä niin eikä halua tulla rinnastetuksi lapsettomuudesta kärsiviin ihmisiin. Lapsettomuus kun on lapsia haluavalle iso tragedia, lapsivapaalle vain syvä helpotus.

Aika erilainen kokemus minulla, uraäidillä joka tein lapset vasta lähes nelikymppisenä. Kukaan ei koskaa kysellyt mitään lapsista, ei suku eikä ystävät. Enemmän sain kommentteja jälkikäteen etteivät olleet uskoneet meidän lapsia koskaan tekevän. Mulla ja miehellä akateeminen suvut, ehkä on totuttu erilaisiin  ratkaisuihin, niinkuin oli erilaisia ratkaisuja myös ystäväpiirissä. Luulisi tähän maailmaan sopivan erilaisia ihmisiä erilaisine arvoineen ja elämäntapoineen.