20-vuotias on liian nuori sitoutumaan vakavaan parisuhteeseen.

Haista sinä paska.

Kolkyt vuotta takana parisuhdetta ja oikea siis oli silloin parikymppisenä. Toiset vaan tuntee itsensä jo nuorena.

Höpö höpö. Olin 20v ja vaimo 19v, kun alettiin seurustelemaan ja alle vuoden kuluttua muutettiin yhteen. Ja nyt on jo lapset kasvatettu aikuisiksi, talot, mökit, autot, ulkomaanmatkat - ja kommennukset hankittu yhdessä. Että hyvin sitouduttiin.

Njaah mä löysin kumppanini 18-vuotiaana ja ensi kesällä ollaan menossa naimisiin. Koskaan ei tie mitä elämä tuo tullessaan, mutta varma olo on kyllä parisuhteestani. Terv. Nyt 23vuotias

Niin, oon tuo eka vastaaja, alkoi ärsyttämään tollanen yleistys.

T. Onnellinen 31-vuotias, joka ollut saman miehen kanssa 17 vuotta. Joo, daa! Teinirakkaus kesti ja kestää.

Miehen kanssa ollaan oltu yhdessä 16-kesäisistä ja vieläkin tässä kolmekymppisinä porskutetaan. Tuuria oli pelissä, se myönnettäköön, mutta kyllä sen oikean voi nuorena löytää. :)

Mulla taas pahin juhlimisvaihe oli tossa ennen 20-vuotissynttäreitä, ehdin aloittaa opiskelut jne. ja opiskelijapippalotkin tuli nähtyä (eikä niitä jaksa kaikkia enää kiertää ekan vuoden jälkeen kukaan) ja nyt sitten haluaisin jo jotakin pysyvämpää elämääni. Haluan kuitenkin perheen - lapsia ja omakotitalon lainoineen ja pensasaitoineen yms. kliseet suhteellisen nuorena, niin jos aikajanalla miettii - n. 20-vuotiaana aloittaa seurustelun, kihlat ehkä parin vuoden päästä, sitten naimisiin. Ja pari vuotta niin lapsia. Ollaan siinä sitten jo lähempänä kolmekymppisiä jo. Toki en mä nyt silleen kiirettä pidä, en halua olla kenenkään kanssa vain siksi, että "kunhan joku on", mutta toivoisi jo pikkuhiljaa kemioiden kohtaavan jonkun kanssa...

Jaa mä menin 20v. Kihloihin mieheni kanssa. Nyt onnellisesti naimisissa ja kaksi lasta. Olen nyt päälle 40v. Aika vakavalta tuntuu😀

Niinkös? Itse olin 17 ja mies 18 kun aloimme vakavasti seurustelemaan ja nyt edelleen yhdessä minä 31 ja mies 32.

Hmmm... muistelen vieläkin kaiholla poikaystävääni, jonka jätin parikymppisenä seurusteltuamme vain pari kuukautta. Tai en varsinaisesti jättänyt, mutta tiemme erosivat opiskelujen ja sen sellaisen myötä maantieteellisesti kauas toisistamme. Minulla oli kyllä niin tavattoman hyvä olla hänen kanssaan, että ehkä olisi pitänyt yrittää, mutta kun silloin yritin ajatella asiaa järkevästi, niin yksi suuri syy miksi päädyin tuohon ratkaisuun oli se, että epäilin hänellä vielä menojalan alkavan vipattaa, koska olimme toistemme ensimmäiset. Itselläni ei menohaluja ollut, mutta ympärillä näkemäni muiden parisuhteiden perusteella kuvittelin, että näin vääjäämättä aina käy kaikille miehille. Minua on usein harmittanut se, etten jäänyt katsomaan miten käy. Mutta tuolloisessa hankalassa tilanteessa päättelin, että kertarytinä on parempi kuin ainainen kitinä. Näin se elämä sitten meni, etten samanlaista sielunkumppania sitten enää löytänyt enkä enää kyllä viitsi etsiäkään.

Ei välttämättä "aikuiseen suhteeseen", mutta tuon ikäisenä sitä vielä hyvin kasvaa yhteen ja opetellaan yhdessä.:)

Vaatimuksetkin on pienemmät, niin sinänsä helpompaa - ja lopputulos voi olla jotain tosi kaunista ja pysyvää.

Terv. ikisinkku, jonka rima vaan nousee vuosi vuodelta ja pariutumisesta tulee entistä hankalampaa

Ap:n kanssa samaa mieltä. Sitouduin 20 v. Erosin 42 v.

Minä kyllä biletin +30 asti, ja kävin samalla koulut... Ei olisi saanut minua kahlittua alle 30 v.

Vai tarkoittaako ap sitä, että vasta 21-vuotissyntymäpäivänä lapsuus on ohi ja näin ollen 20-vuotias on vielä niukasti, mutta varmasti lapsi eli alle 21-vuotias.

Totta. Mutta he ovat loistavia panonukkeja vanhemmalle miehelle.

-mryouth75