Lue keskustelun säännöt.
Muuttaisitko tässä tapauksessa (miehen) työn takia?
21.06.2016 |
Meillä on siis tilanne, että mies kävi työhaastattelussa ja sai kyseisen paikan ja aikaa on pari viikkoa ilmottaa ottaako työn vastaan. Mies on nytkin töissä, mutta kyseinen työ on määräaikainen, sopimus kyllä todennäköisesti jatkuisi tämänkin määräaikaisuuden päätyttyä, mutta aina on pieni riski, ettei jatkukaan. Työ alkaisi siis reilu pari viikkoa sen jälkeen kun miehen määräaikainen soppari vanhassa työssä loppuu. Alla äkkiseltään mieleen tulleita plussia ja miinuksia.
+ vakituinen
+ palkka lähes 1000€ isompi
+ joustavammat työajat, mahdollisuus tehdä etänä osittain
+ minun yritykseni pyörisi uudellakin paikkakunnalla
+ elintaso pysyisi melko samana, mikään ei ole hirveästi kalliimpaa kun täällä missä nyt asumme
- muutto 250km päähän, vanhan talon myynti, uuden ostaminen
- lasten koulu/päiväkoti vaihtuu, kaverit jää tänne
- monet läheiset jatkossa kaukana
Kommentit (50)
Muuttaisin, jos uudella paikkakunnalla olisi enemmän työpaikkoja eli miehellä olisi mahdollisuus uuteen työpaikkaan, kun nykyinen työsuhde päättyy.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Muuttaisin, jos uudella paikkakunnalla olisi enemmän työpaikkoja eli miehellä olisi mahdollisuus uuteen työpaikkaan, kun nykyinen työsuhde päättyy.
Uusi työ on vakituinen, nykyinen määräaikainen
ap
En muuttaisi. Oon kerran muuttanut miehen perässä 300 kilometrin päähän enkä koskaan vaan tottunut uuteen kaupunkiin. Tuli ero ja muutin itse takaisin kotikaupunkiin. Mulle on tosi tärkeää asua lähellä ikääntyviä vanhempiani ja rakkaita sisaruksiani, olin todella yksinäinen sen 2 vuotta minkä asuin muualla.
Tosin meillä ei ollut lapsia, se muuttaa varmasti asia teillä, on tärkeää että molemmilla vanhemmilla töitä ja tärkeää että koko perhe yhdessä.
Vierailija kirjoitti:
En muuttaisi, jos työpaikka ei ole vakituinen. Etänä aluksi? Ei kannata tehdä hätiköityjä ratkaisuja! Tämän sanoo ihminen, joka rakastaa muuttamista 😊
Kaiva nyt jostakin silmälasit päähäsi ja luen ap:n teksti uudelleen huolella.
Riippuisi lasten iästä, sosiaalisesta tilanteesta ja herkkyydestä muutoksille. Murrosikäisiä en hevillä siirtäisi tutusta koulusta enkä kaverien luota. Ja esim omaa esikoistani (ekaluokkalainen) en pakottaisi muuttamaan ellei olisi ihan pakko, koska on todella herkkä ja juuri saanut täältä ihanan kaveripiirin (mä olen sosiaalisesti kömpelö ja jouduin muuttamaan koko lapsuuteni ajan ja tuo yhdistelmä oli tuhoisa). Jos taas lapset pieniä tai heillä ei ole tärkeää kaveripiiriä nykyisen kodin luona niin mikä ettei.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En muuttaisi. Mies saisi ihan keskenään muuttaa ja minä jäisin lasten kanssa vanhaan. Jos siis meille tulisi tuollainen tilanne, niin näin kävisi. Minulla ja lapsilla on täällä nykyisessä paikassa kaikki, on mummola, on muut sukulaiset, ystävät, työ, koulut, isot tukiverkot, itse suunniteltu ja rakennettu koti ja omin käsin tehty piha, eli ihan kaikki. Uudessa paikassa ei olisi yhtään mitään ja se palkka ei ainakaan minulle merkitsisi pätkääkään. Olen muuttanut myös miehen työn perässä niin monta kertaa Suomessa ja maailmalla, että se riittää. Mies muuttakoon siis yksin.
Meillä tuo pelkkä miehen muuttaminen ei olis se paras ratkaisu eikä ehdä edes harkittavissa. Kaksi todella haastavaa erityislasta plus melko vilkkaat kaksoset ja veisi varmasti ihan eri lailla voimia se arjen pyöritys, kun kaikesta olisi pääosin yksin vastuussa. Sitten ois varmasti eri asia, jos minun työllistyminen tuolla olisi epävarmaa tmv.
ap
No just, eli raahaisit haastavat erityislapsesi jonnekin hevonkuuseen tuntemattomien hoitajien hoteisiin ja järjestäisit heidän kaikki asiat siellä uudelleen...? Mitäs lapset siihen tuumaisivat? Onko heitä edes ajateltu koko asiassa? Juu, kyllä he tottuvat, mutta jos eivät totukaan? Erityislapsien muutot pitää aina miettiä todella huolella ja heitä ei saa rasittaa millään turhuuksilla. Sitä paitsi miehen työ ei ole ikinä 100%:n varma jatkuvuudeltaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En muuttaisi. Mies saisi ihan keskenään muuttaa ja minä jäisin lasten kanssa vanhaan. Jos siis meille tulisi tuollainen tilanne, niin näin kävisi. Minulla ja lapsilla on täällä nykyisessä paikassa kaikki, on mummola, on muut sukulaiset, ystävät, työ, koulut, isot tukiverkot, itse suunniteltu ja rakennettu koti ja omin käsin tehty piha, eli ihan kaikki. Uudessa paikassa ei olisi yhtään mitään ja se palkka ei ainakaan minulle merkitsisi pätkääkään. Olen muuttanut myös miehen työn perässä niin monta kertaa Suomessa ja maailmalla, että se riittää. Mies muuttakoon siis yksin.
Meillä tuo pelkkä miehen muuttaminen ei olis se paras ratkaisu eikä ehdä edes harkittavissa. Kaksi todella haastavaa erityislasta plus melko vilkkaat kaksoset ja veisi varmasti ihan eri lailla voimia se arjen pyöritys, kun kaikesta olisi pääosin yksin vastuussa. Sitten ois varmasti eri asia, jos minun työllistyminen tuolla olisi epävarmaa tmv.
ap
No just, eli raahaisit haastavat erityislapsesi jonnekin hevonkuuseen tuntemattomien hoitajien hoteisiin ja järjestäisit heidän kaikki asiat siellä uudelleen...? Mitäs lapset siihen tuumaisivat? Onko heitä edes ajateltu koko asiassa? Juu, kyllä he tottuvat, mutta jos eivät totukaan? Erityislapsien muutot pitää aina miettiä todella huolella ja heitä ei saa rasittaa millään turhuuksilla. Sitä paitsi miehen työ ei ole ikinä 100%:n varma jatkuvuudeltaan.
Niin että vähät siitä toisen vanhemman jaksamisesta, just joo. Tokihan se on lapsille parempi, että toinen vanhempi palaa loppuun. Meillä on yksi erityislapsi ja on muutettu kerran minun työni takia vieraalle paikkakunnalle. Erityislapsi sopeutui yllättävän hyvin, sen sijaan kahdella ns. normaalilla lapsellamme oli vähän enemmän vaikeuksia sopeutua alussa. Eiköhän aloittaja ole miettinyt asian, vaikka sitä tässä nyt koitat kyseenalaistaa ja mollata sulle tuntematonta ihmistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä kyllä vahvasti miettisin asiaa lasten kannalta. Meidän lapset on hitaasti lämpeäviä, joten meillä mies joko muuttais yksin tai ajelis sinne päivittäin pari ekaa vuotta. Muutettais kun lapset menis lukioon.
Vierailija kirjoitti:
Riippuisi lasten iästä, sosiaalisesta tilanteesta ja herkkyydestä muutoksille. Murrosikäisiä en hevillä siirtäisi tutusta koulusta enkä kaverien luota. Ja esim omaa esikoistani (ekaluokkalainen) en pakottaisi muuttamaan ellei olisi ihan pakko, koska on todella herkkä ja juuri saanut täältä ihanan kaveripiirin (mä olen sosiaalisesti kömpelö ja jouduin muuttamaan koko lapsuuteni ajan ja tuo yhdistelmä oli tuhoisa). Jos taas lapset pieniä tai heillä ei ole tärkeää kaveripiiriä nykyisen kodin luona niin mikä ettei.
Lasten iät on 3v kaksoset, 7v ja 9v. Isommilla lapsilla on muutamia kavereita, mutta ne eivät ole heille erityisen tärkeitä. Kaksosilla on päiväkodissa paljonkin leikkikavereita, mutta tässä missä asumme ei ole juurikaan heidän ikäisiään. Parilla ystävällä on samanikäisiä ja heidän kanssaan aina välillä leikkivät, riippuen miten ehditään näkemään.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapsena muutimme monta kertaa ja se oli kyllä raskasta. Itse en niin tekisi omille lapsilleni.
Jos sinä et muuta niin älä ainakaan ole esteenä sille että mies muuttaa. Hänen elämästään tässä on kyse.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En muuttaisi. Mies saisi ihan keskenään muuttaa ja minä jäisin lasten kanssa vanhaan. Jos siis meille tulisi tuollainen tilanne, niin näin kävisi. Minulla ja lapsilla on täällä nykyisessä paikassa kaikki, on mummola, on muut sukulaiset, ystävät, työ, koulut, isot tukiverkot, itse suunniteltu ja rakennettu koti ja omin käsin tehty piha, eli ihan kaikki. Uudessa paikassa ei olisi yhtään mitään ja se palkka ei ainakaan minulle merkitsisi pätkääkään. Olen muuttanut myös miehen työn perässä niin monta kertaa Suomessa ja maailmalla, että se riittää. Mies muuttakoon siis yksin.
Meillä tuo pelkkä miehen muuttaminen ei olis se paras ratkaisu eikä ehdä edes harkittavissa. Kaksi todella haastavaa erityislasta plus melko vilkkaat kaksoset ja veisi varmasti ihan eri lailla voimia se arjen pyöritys, kun kaikesta olisi pääosin yksin vastuussa. Sitten ois varmasti eri asia, jos minun työllistyminen tuolla olisi epävarmaa tmv.
ap
No just, eli raahaisit haastavat erityislapsesi jonnekin hevonkuuseen tuntemattomien hoitajien hoteisiin ja järjestäisit heidän kaikki asiat siellä uudelleen...? Mitäs lapset siihen tuumaisivat? Onko heitä edes ajateltu koko asiassa? Juu, kyllä he tottuvat, mutta jos eivät totukaan? Erityislapsien muutot pitää aina miettiä todella huolella ja heitä ei saa rasittaa millään turhuuksilla. Sitä paitsi miehen työ ei ole ikinä 100%:n varma jatkuvuudeltaan.
Tätä on mietitty kyllä lastenkin kannalta ja selvitetty, miten järjestyy tarvittavat käynnit liittyen erityislapsiin. Erityisyydestään huolimatta erityislapset ovat tähän asti suhtautuneet muutoksiin melko hyvin. Toinen kaksosista sen sijaan oireilee jonkin verran enemmän jo pienistäkin muutoksista. Isommilta lapsilta on myös kysytty ihan suoraan muutosta ja ovat suhtautuneet ihan myönteisesti.
Ei tietenkään mikään työ ole satavarma, vaikka oliskin vakituinen, mutta mikäli miehen nykyinen työ ei jatkuisi määräaikaisuuden loputtua niin hän ei löytäisi tästä läheltä siinäkään tapauksessa kovin äkkiä töitä. Sen sijaan tuolla uudella paikkakunnalla on paljon enemmän miehen koulutusta vastaavaa työtä ja jos käviskin niin, että kyseinen työ loppuisi, vaikka onkin vakituinen niin paljon todennäköisemmin mies työllistyisi tuolla kun täällä.
ap
250 km ei ole pitkä matka, päivässä ajaa mutkan jos haluaa tavata vanhoja tuttuja ja sukulaisia nykyisellä kotipaikkakunnalla.
Kyllä muuttaisin, ja ensin vuokralle, jotta olisi aikaa katsella rauhassa uutta kotia eikä olisi vaaraa kahden asunnon loukusta. Toki sellaiselle alueelle, josta uusi talo pitäisi löytyä, jotta lasten ei tarvitsisi vaihtaa koulua moneen kertaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mä kyllä vahvasti miettisin asiaa lasten kannalta. Meidän lapset on hitaasti lämpeäviä, joten meillä mies joko muuttais yksin tai ajelis sinne päivittäin pari ekaa vuotta. Muutettais kun lapset menis lukioon.
On kyllä minusta aika mahdotonta ja todella raskasta ajaa 500km päivittäin. Eihän siinä muuta ehdi kun autossa istua töissä olemisen lisäksi.
ap
Vierailija kirjoitti:
Jos sinä et muuta niin älä ainakaan ole esteenä sille että mies muuttaa. Hänen elämästään tässä on kyse.
Ei ole kyse siitä, että minä en muuttaisi. Muutto on mulle ihan ok monessakin mielessä, vaikka se tuokin omat haasteensakin, kun esim. läheiset ei ole enää niin lähellä.
ap
Itse noilla spekseillä muuttaisin, sen kummemmin miettimättä. Mutta persoonallisuuksia on erilaisia. Olen muuttanut kaupunkia sekä lapsuudessani (6 v. ja 15 v.) että aikuisena (3 eri maata, 7 eri kaupunkia), ja aina kokemus on ollut myönteinen. Ahdistaa ajatuskin, kun mietin tuttavia, jotka ovat asuneet samassa kaupungissa koko ikänsä.
Muuttaisin. 250 km ei ole pitkä matka 1300 km pitkässä maassa.
Tottakai muuttaminen uudelle paikkakunnalle vaatii sopeutumista, on kriisiä ja kapinaa, ikävää yms. Ja sitten, eräänä päivänä, elämä sujuukin ihan mukavasti.
Lasten pärjääminen perustuu vanhempiin ja siihen, miten he kasvattavat lasensa, ei siihen, että elämässä ei muutu mikään.
Vierailija kirjoitti:
250 km ei ole pitkä matka, päivässä ajaa mutkan jos haluaa tavata vanhoja tuttuja ja sukulaisia nykyisellä kotipaikkakunnalla.
Kyllä muuttaisin, ja ensin vuokralle, jotta olisi aikaa katsella rauhassa uutta kotia eikä olisi vaaraa kahden asunnon loukusta. Toki sellaiselle alueelle, josta uusi talo pitäisi löytyä, jotta lasten ei tarvitsisi vaihtaa koulua moneen kertaan.
Päivässä tulisi 500km, jos mies kulkisi päivittäin, koska on sieltä kotiinkin tultava.
ap
Ei tässä tilanteessa ole mielestäni muuta pohdittavaa kuin se, kuinka paljon apua niiltä nyt lähellä asuvilta läheisiltä on oikeasti saatu lastenhoidossa ja arjen pyörittämisessä. Näin sanon itse tilanteessa, jossa lähimmät sukulaiset ovat lähes 200 kilometrin päässä, ja todellakin koko se arki pyörii meidän vanhempien varassa. Ihan ilman kateutta totean, että lähipiirissä olevilla henkilöillä, jotka voivat kutsua mummon tai papan esim. hakemaan lapset tarhasta on helpompaa tässä suhteessa. Samoin siinä tapauksessa, että edessä olisi muutto pk-seudulle, miettisin, miten arki järjestyy muuten. Liikkuminen täällä on yllättävän aikaviepää jopa muihin isompiin kaupunkeihin verrattuna, ja erityisesti erityislasten kanssa pakollista liikkumista voi tulla paljon.
Muutenhan tarjous on mahtava, sanotaanko nyt näin, että ei määräaikaisessa työsuhteessa (joka vielä kuulostaa laittomasti ketjutetulta, googlaapa ap tämä, koska jos miehesi nyt hyväksyy uuden työpaikan, ja hänellä on kirjallista näyttöä entisen työnantajan perusteluista sille, ettei toistaiseksi voimassa olevaa työsuhdetta ole tarjottu, liittokin voisi olla kiinnostunut ajamaan korvausvaatimusta) oleville ihan joka päivä nyky-Suomessa tarjota toistaiseksi voimassa olevaa työsuhdetta, jossa on 1000 euroa parempi NETTO palkka kuin nykyisessä, jos toimenkuva ei merkittävästi muutu. Tuollainen tarjous kielisi siitäkin, että siellä uudella paikkakunnalla on miehen ammatissa huomattavasti parempi työllisyystilanne kuin nykyisellä, eli jos tuo parin vastaajan maalailema "voi tulla yt:t ja paikka mennä heti alta" tilanne toteutuu, uuden työpaikan löytäminen on helpompaa. Voi olla, että jos mies ei ota paikkaa vastaan perhesyistä, tämäkin jää häntä harmittamaan.
Myöskään mitään ratkaisua, jossa vain mies muuttaa viikoiksi uudelle paikkakunnalle, en kannata. Arvostan sen verran arkista yhteiseloa mieheni kanssa ja perheenä. Meillä kummallakin on ollut työ, johon liittyy jonkin verran matkustamista, ja kummasti niistä työmatkoista on kadonnut glamour perheellisenä. Olen myös itse ollut tilanteessa, jossa isäni oli töissä muualla, kun olin alakouluikäinen. Tuolloin perheen logiikka oli juurikin se, että olimme muuttaneet muutama vuosi aiemmin, ja minua lapsena haluttiin säästää muutoksilta. Oikeasti kaipasin isää, vaikka esitin reipasta. En myöskään varsinaisesti viihtynyt koulussani, paras alakouluajan kaveri löytyikin sitten talosta, jossa isä asui toisella paikkakunnalla, ja jossa vietin viikonlopun noin kerran kuussa. Hyviä ystäviä sain vasta yläkoulussa, ja koulusta aloin nauttia vasta lukiossa. Eli lapsillekin muutos voi olla yllättävä mahdollisuus!
Miehen uusi työ on vakituinen, tämä nykyinen on määräaikainen, joka ehkä jatkuu tai sitten ei.
ap