Muuttaisitko tässä tapauksessa (miehen) työn takia?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

250 km ei ole pitkä matka, päivässä ajaa mutkan jos haluaa tavata vanhoja tuttuja ja sukulaisia nykyisellä kotipaikkakunnalla.

Kyllä muuttaisin, ja ensin vuokralle, jotta olisi aikaa katsella rauhassa uutta kotia eikä olisi vaaraa kahden asunnon loukusta. Toki sellaiselle alueelle, josta uusi talo pitäisi löytyä, jotta lasten ei tarvitsisi vaihtaa koulua moneen kertaan.

Päivässä tulisi 500km, jos mies kulkisi päivittäin, koska on sieltä kotiinkin tultava.

ap

Olisit tietysti voinut laittaa avaukseen maininnan kahdesta erityislapsesta ja vilkkaista kaksosista. 250 km ei ole pitkä matka kun haluaa pitää yhteyttä ystäviin ja sukulaisiin.

Ei kukaan hullukaan aja 500 km päivässä. Jos mies haluaa ottaa vastaan vakituisen, parempipalkkaisen työn nykyisen, epävarman, sijaan, hän hankkii kakkoskämpän uudelta työpaikkakunnalta. Sinä jäät entiseen kotiin, sukulaisten, ystävien, mahd. lasten erityiskoulujen yms. turvaverkon varaan. Miehen ei tarvitse tulla kotiin päivittäin. Viikonloput kotona, pe tai ma etätyötä, muut päivät, esim. ma-to uudella paikkakunnalla. 

TAI te muutatte koko sakki uudelle paikkakunnalle, sinä panet yrittäjyytesi vähäksi aikaa pakastimeen ja hoidat lapsille tukitoimet, koulut, kotoutat heidät uudelle paikkakunnalle. Sitten palaat taas työsi pariin. 

Peruslähtökoihtani on, että muutosta ei tarvitse pelätä. Suomalaiset eivät ole sosiaalisia ja muuttavat siksi elämänsä aikana aika harvoin. Vanhemmat piiloutuvat lasten selän taakse: lasten takia ei voi sitä tai tätä, vaikka kyse siitä, että aikuinen itse "ei vaan haluu". Sosiaalisemmissa kulttuureissa muutetaan paljon reippaammin. Meistä ei tule sosiaalisempia, yhteisöllisempiä, ellemme muuta tapojamme.

34 

Vierailija kirjoitti:

Ei tässä tilanteessa ole mielestäni muuta pohdittavaa kuin se, kuinka paljon apua niiltä nyt lähellä asuvilta läheisiltä on oikeasti saatu lastenhoidossa ja arjen pyörittämisessä. Näin sanon itse tilanteessa, jossa lähimmät sukulaiset ovat lähes 200 kilometrin päässä, ja todellakin koko se arki pyörii meidän vanhempien varassa. Ihan ilman kateutta totean, että lähipiirissä olevilla henkilöillä, jotka voivat kutsua mummon tai papan esim. hakemaan lapset tarhasta on helpompaa tässä suhteessa. Samoin siinä tapauksessa, että edessä olisi muutto pk-seudulle, miettisin, miten arki järjestyy muuten. Liikkuminen täällä on yllättävän aikaviepää jopa muihin isompiin kaupunkeihin verrattuna, ja erityisesti erityislasten kanssa pakollista liikkumista voi tulla paljon.

Muutenhan tarjous on mahtava, sanotaanko nyt näin, että ei määräaikaisessa työsuhteessa (joka vielä kuulostaa laittomasti ketjutetulta, googlaapa ap tämä, koska jos miehesi nyt hyväksyy uuden työpaikan, ja hänellä on kirjallista näyttöä entisen työnantajan perusteluista sille, ettei toistaiseksi voimassa olevaa työsuhdetta ole tarjottu, liittokin voisi olla kiinnostunut ajamaan korvausvaatimusta) oleville ihan joka päivä nyky-Suomessa tarjota toistaiseksi voimassa olevaa työsuhdetta, jossa on 1000 euroa parempi NETTO palkka kuin nykyisessä, jos toimenkuva ei merkittävästi muutu. Tuollainen tarjous kielisi siitäkin, että siellä uudella paikkakunnalla on miehen ammatissa huomattavasti parempi työllisyystilanne kuin nykyisellä, eli jos tuo parin vastaajan maalailema "voi tulla yt:t ja paikka mennä heti alta" tilanne toteutuu, uuden työpaikan löytäminen on helpompaa. Voi olla, että jos mies ei ota paikkaa vastaan perhesyistä, tämäkin jää häntä harmittamaan.

Myöskään mitään ratkaisua, jossa vain mies muuttaa viikoiksi uudelle paikkakunnalle, en kannata. Arvostan sen verran arkista yhteiseloa mieheni kanssa ja perheenä. Meillä kummallakin on ollut työ, johon liittyy jonkin verran matkustamista, ja kummasti niistä työmatkoista on kadonnut glamour perheellisenä. Olen myös itse ollut tilanteessa, jossa isäni oli töissä muualla, kun olin alakouluikäinen. Tuolloin perheen logiikka oli juurikin se, että olimme muuttaneet muutama vuosi aiemmin, ja minua lapsena haluttiin säästää muutoksilta. Oikeasti kaipasin isää, vaikka esitin reipasta. En myöskään varsinaisesti viihtynyt koulussani, paras alakouluajan kaveri löytyikin sitten talosta, jossa isä asui toisella paikkakunnalla, ja jossa vietin viikonlopun noin kerran kuussa. Hyviä ystäviä sain vasta yläkoulussa, ja koulusta aloin nauttia vasta lukiossa. Eli lapsillekin muutos voi olla yllättävä mahdollisuus!

No ei olla näiltä läheisiltä ihan hirveästi apua saatu, mutta tämä ei johdu siitä, etteivätkö olisi halukkaita auttamaan vaan harvemmin on ollut tarvetta pyytää. Jos on pyydetty niin ovat kyllä auttaneet. Ollaan kuitenkin muuten paljon tekemisissä ja luonnollisesti läheisiä, joten se harmittaa, ettei jatkossa nähdä lähellekään niin usein.

Täällä erityislapsiin liittyvät käymiset on pääsääntöisesti lähikunnassa, jonne on matkaa lähes 60km. Uudella paikkakunnalla olisi siinä mielessä helpompaa, että kaikki tarvittavat käynnit olisi samassa kaupungissa, jossa myös asumme. Täällä ei ole juurikaan paikallisliikennettä muuten kun koulukuljetukset, uudella paikkakunnalla sen sijaan on jonkin verran paikallisliikennettä ja yhteydet lähikuntiin julkisilla paremmat. Meillä on kyllä molemmilla autot, mutta siinä kohtaa, kun lapset lähtee peruskoulun jälkeen opiskelemaan ois hyvä päästä julkisillakin kulkemaan, ettei tarvitsis välttämättä opiskelupaikkakunnalle muuttaa. Tämä tietysti riippuu siitä, mitä lähtevät opiskelemaan.

Ollaan miehen kanssa itse asiassa puhuttu tuosta tän nykyisen työn määräaikaisuudesta, ettei se välttämättä ole laillista ja tarkoitus on ollut olla jossain vaiheessa liittoon yhteydessä, mutta mies oli itse sitä mieltä, että ennen sitä haluaisi löytää toisen työn, koska se saattaisi vaikuttaa siihen, ettei hänen määräaikaisensa jatku, vaikka tarvetta oliskin. Riski on muutenkin olemassa, ettei se jatkuis enää, koska viimeks jätettiin yhden toisen määräaikaisen sopimus uusimatta ja nyt kun tuota työntekijää ei enää ole niin mies on nyt se, joka viimeisenä mennyt tuonne töihin.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

250 km ei ole pitkä matka, päivässä ajaa mutkan jos haluaa tavata vanhoja tuttuja ja sukulaisia nykyisellä kotipaikkakunnalla.

Kyllä muuttaisin, ja ensin vuokralle, jotta olisi aikaa katsella rauhassa uutta kotia eikä olisi vaaraa kahden asunnon loukusta. Toki sellaiselle alueelle, josta uusi talo pitäisi löytyä, jotta lasten ei tarvitsisi vaihtaa koulua moneen kertaan.

Päivässä tulisi 500km, jos mies kulkisi päivittäin, koska on sieltä kotiinkin tultava.

ap

Olisit tietysti voinut laittaa avaukseen maininnan kahdesta erityislapsesta ja vilkkaista kaksosista. 250 km ei ole pitkä matka kun haluaa pitää yhteyttä ystäviin ja sukulaisiin.

Ei kukaan hullukaan aja 500 km päivässä. Jos mies haluaa ottaa vastaan vakituisen, parempipalkkaisen työn nykyisen, epävarman, sijaan, hän hankkii kakkoskämpän uudelta työpaikkakunnalta. Sinä jäät entiseen kotiin, sukulaisten, ystävien, mahd. lasten erityiskoulujen yms. turvaverkon varaan. Miehen ei tarvitse tulla kotiin päivittäin. Viikonloput kotona, pe tai ma etätyötä, muut päivät, esim. ma-to uudella paikkakunnalla. 

TAI te muutatte koko sakki uudelle paikkakunnalle, sinä panet yrittäjyytesi vähäksi aikaa pakastimeen ja hoidat lapsille tukitoimet, koulut, kotoutat heidät uudelle paikkakunnalle. Sitten palaat taas työsi pariin. 

Peruslähtökoihtani on, että muutosta ei tarvitse pelätä. Suomalaiset eivät ole sosiaalisia ja muuttavat siksi elämänsä aikana aika harvoin. Vanhemmat piiloutuvat lasten selän taakse: lasten takia ei voi sitä tai tätä, vaikka kyse siitä, että aikuinen itse "ei vaan haluu". Sosiaalisemmissa kulttuureissa muutetaan paljon reippaammin. Meistä ei tule sosiaalisempia, yhteisöllisempiä, ellemme muuta tapojamme.

34 

No meille ei ole vaihtoehto se, että vain mies muuttaisi ja ottaisi vaikka asunnon tuolta toiselta paikkakunnalta. Tiedän ennestään, että osa lapsista oireilee jo lyhyehköissäkin ajoissa, jos toinen vanhempi on poissa kotoa tai jos ollaan jossain yökylässä niin, että vaan toinen vanhemmista on mukana niin oireilua on sillonkin. Jos taas ollaan koko perhe jossain yökylässä niin ei oireilua.

Tietysti se on tarkoituskin, että uudella paikkakunnalla hoidetaan kaikki kuntoon jne, mutta ei minun ole pakko tuoksi ajaksi laittaa yritystoimintaani jäihin, pystyn tekemään nuo, vaikka tekisin töitäkin. Tietysti vähemmän, muttei tarvitse kokonaan hetkellisesti lopettaa. Ja kuten sanottu uudella paikkakunnalla erityislasten tukitoimet ym. on siinä mielessä paremmin, että ne on samassa kaupungissa, jossa asumme, täällä ne on naapurikaupungissa, jonne on matkaa n. 60km.

ap

Eihän tuo ole edes kovin pitkä matka. kyllä itse muuttaisin tuossa tilanteessa. lapset ovat ilmeisesti vielä aika nuoria ja sen ikäisten kaverit nyt vaihtuu muutenkin ja uusia saa helposti.

Me muutimme muutama vuosi sitten. Tässä kaupungissa ei ole ketään sukulaisia. Lastenhoitoon palkkasimme apua, siis lapsenvahdin silloin tällöin. Nyt kaupungissa on hyviä ystäviä ja täällä on ollut ihan mukava asua. Aiomme silti kohta muuttaa tätä isompaan kaupunkiin. Minä valmistuin juuri uuteen ammattiin ja etsin sen alan töitä. Lapsetkin menevät kohta lukioon ja olisi mukavaa, että he saisivat enemmän valinnanvaraa.

Mä muutin mieheni työn perässä, vaikka omat opiskeluni jäivät sen takia kesken. No. Saimpahan töitä. En edes tiedä, mitä mies tienaa - ei suostu kertomaan - mutta rahaa tuntuisi ainakin riittävän. Oma palkka niin onneton, ettei uuden kodin kalliimman vuokran päälle riitä omat rahat enää ruokaan ja eilen sai tyyliin maitopurkin ostamisesta vääntää miehen kanssa kaupassa "kun ei hänelläkään loputtomasti rahaa ole" ja kotona selvisi, että oli käyttänyt jtn yli 50 euroa johonkin lihakönttiin. Ja ei sitten euron maitopurkkia voinut ostaa. Tilanne ruvennut ahdistamaan aika pahasti, että muhun ei omassa parisuhteessani tämän vertaa luoteta.. No, ehkä se säästää multa salaa yhteiseen lomamatkaan tms. ja on siksi vaisu asiasta. Välillä mietin, miksi se edes tällaisen persaukisen naisen kanssa halusi takaisin yhteen - lähdin jo kerran kävelemään, kun koin, etten ole tarpeeksi hyvä kumppani hänelle, mutta halusi edelleen jatkaa ja ei mulla elämässä muutakaan ollut. Ainoa ihminen, jolle tuntusin pysyvästi kelpaavan, vaikkei niin saisi ajatella. On vaan itsetunto niin vitun alhaalla, että jonnekin av:lle tästä avaudun, voi hyvää päivää.

Ei ole mitään järkeä tuossa touhussa.

Otatte liian ison riskin.

Muuttaisin, mutta vasta koeajan päättymisen jälkeen. Koeaikaan liittyy aina tietty riski, vaikka työ sinänsä olisikin samantyyppistä kuin aiempi. Joten mies voisi asua ekan puoli vuotta jossain kakkosasunnossa työpaikkakunnalla ja samalla sinä aikana ehtisi kartoittaa perheen asuntoasioita. Puolen vuoden jälkeen koko perhe perässä yhteiseen kotiin. Jos työsuhteen alku on heti alkuvuodesta, niin koeajan päättyminen osuisi koulujen kesäloman aikaan, eli tällä saisi muuton myös ajoitettua lukuvuosien väliin.

En tekis tuota kouluikäisille lapsille. Kaverit jää. Mulle kävi noin ja olen kärsinyt siitä. Muuton jälkeen ei ollut enää kevereita. Olin yksin.