Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Mun mies jättää mut
21.06.2016 |
Miten ihmeessä tästä voi selvitä? Tää tuli ihan ku salama kirkkaalta taivaalta, kaikki ollu hyvin ja eilen se vaa töksäytti ettei tunne enään mua kohtaan niin ku ennen ja haluu eron. Oon itkeny koko yön ja ny kauhulla ootan ku herätys soi ja mies lähtee töihin/mitä nyt tapahtuu.
Apuja? Musta tuntuu etten tee enään elämällä yhtään mitään ja miehen lähtö vie pohjan elämältä.
Kommentit (86)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olisiko miehellä toinen nainen? Minut jätettiin kolme kuukautta sitten "yllättäen" toisen naisen vuoksi. Takana vuosien avioliitto ja perhe-elämä, ei mitään isompia ongelmia, mutta arkiintumista toki. Ymmärrän, että siinä tilanteessa voi ihastua, mutta se ehdottomuus, jolla mies teki päätöksensä jättää minut ilman minkäänlaista yrittämistä tai terapiaa, järkytti. Se toinen oli vaan niin paljon ihanampi kuin minä voisin ikinä olla, kuulemma.
Ensimmäinen kuukausi meni aivan pohjamudissa, olin töistäkin hetken sairauslomalla. Hakeuduin terapiaan, puhuin, puhuin ja puhuin ystäville, mutta silti tuntui, että elämällä ei ole enää mitään merkitystä. Toisen kuukauden aikana alkoi tulla yksittäisiä parempia hetkiä, enää ei ahdistanut ihan koko ajan. Kolmas kuukausi on taas ollut edellistä parempi, nyt ne ahdistuksen hetket ovat yksittäisiä ja suurin osa ajasta ihan perushyvää. Nyt odotan hetkittäin jo tulevaisuutta ja sitä, mitä se tuo tullessaan. Uskallan jo ajatella rakastuvani jossain vaiheessa uudelleen. Vielä on paljon työtä ja toipumista edessä, mutta jos olisin tuolloin kolme kuukautta sitten tiennyt, että voin olla jo kesällä näinkin hyvässä kunnossa, en olisi ollut ollenkaan niin lohduton. Jostain erokirjasta hetki sitten luinkin, että ensimmäiset kolme kuukautta ovat pahinta aikaa, sitten helpottaa.
AP:lle neuvoksi - ota yhteyttä ystäviisi ja hakeudu ammattiavun piiriin. Eivät ne tuskaasi pois vie, mutta nopeuttavat toipumista. Tsemppiä!
Pakko olla toinen kun sinun miehelläs oli...vaikka olisikin se ei liity mitenkään teidän suhteeseen. Se on seuraus ei syy teidän ongelmiin. Yksikään nainen ei parane jos jää vellomaan noihin toisiin naisiin. Omaksi itsekseen tulemisen prosessi vaatii omien virheiden ja puutteiden hyväksymisen ja virheistään oppimisen.
Miehet harvemmin lähtee tyhjän päälle, ainakaan noin yllättäen. Mutta voihan se olla, että tässä tapauksessa sitä toista ei ole. En minä olen jäänyt vellomaan toisiin naisiin, päinvastoin, olen terapian kautta käsitellyt tilannetta ja yrittänyt löytää ne syyt siellä toiseen naiseen ihastumisen taustalla.
Välttämättä ei tarvita mitään terapioita. Puhuminen ystävälle joka ymmärtää ja tuntee sinut ja tietää tilanteesi ja sympatiseeraa sinua, voi olla jopa parempi kuin joku vieras terapeutti. Hänkin on vain ihminen, eikä mikään ihmeidentekijä.
Meille monille on käynyt vastaava tilanne kuin nyt sinulle. Muista että taaksesi jää huonompi tilanne kuin mitä on tulossa. Sinun on pakko vain tämä tilanne mennä läpi. Itket parina viikkona ja sitten jatkat eteenpäin ja tunnet suurta helpotusta loppujen lopuksi.
"Itket parina viikkona ja sitten jatkat eteenpäin". Ehkä nyt ei ihan kaksi viikkoa riitä siihen erosta toipumiseen, kun takana on 20 vuoden parisuhde, mutta kiitos tsempeistä joka tapauksessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla mies jäi kiinni pettämisestä röyhkeästi. Jätin hänet samontein. Vaikka hän itki perääni sitten pitkiä aikoja niin olin kovana koska kaikki tunteeni kuolivat samontein kun kuulin hänen pettäneen minut. Sitten tuli ilmi muitakin pettämisiä eron jälkeen. Ihmiset eivät olleet raaskineet vain kertoa minulle.
Rohkaisen elämään eteenpäin, vielä se paistaa sinunkin risukasaan, usko se.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Epäreilu teko mieheltä. En usko kenenkään tunteiden hiipuvan ykskaks. Olisi voinut kertoa tuntemuksistaan aiemmin. Voimia!
Mitäs jos mies on pitkän aikaa pohtinut tunteitaan ja kertonut niiden hiipumisesta vasta sitten, kun on ollut asiasta täysin varma? Paljon epäreilumpaa olisi ollut se, jos mies olisi pitkän aikaa pohtinut tunteitaan ääneen ja ollut välillä lähdössä ja välillä jäämässä. Sellainen olisi luultavasti ollut paljon tuskallisempaa, vaikka ikävä tilanne tuo toki nytkin on.
Miksi kertoa vasta siinä vaiheessa? Kyllä suhteessa täytyy osata keskustella jos alkaa tuntua siltä, että kaikki ei oo hyvin. Ellei sitten alunperinkään ole valmis taistelemaan suhteen eteen.
Meidänkin liitto päättyi siihen että vaimo ei osannut sanoa mitä halusi. Odotti että se tapahtuisi - ja kun ei tapahtunut - niin oletti että ei rakasta.
Terapeuttikin sanoi että aikuiset on vastuussa siitä että osaa ilmaista tahtonsa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olisiko miehellä toinen nainen? Minut jätettiin kolme kuukautta sitten "yllättäen" toisen naisen vuoksi. Takana vuosien avioliitto ja perhe-elämä, ei mitään isompia ongelmia, mutta arkiintumista toki. Ymmärrän, että siinä tilanteessa voi ihastua, mutta se ehdottomuus, jolla mies teki päätöksensä jättää minut ilman minkäänlaista yrittämistä tai terapiaa, järkytti. Se toinen oli vaan niin paljon ihanampi kuin minä voisin ikinä olla, kuulemma.
Ensimmäinen kuukausi meni aivan pohjamudissa, olin töistäkin hetken sairauslomalla. Hakeuduin terapiaan, puhuin, puhuin ja puhuin ystäville, mutta silti tuntui, että elämällä ei ole enää mitään merkitystä. Toisen kuukauden aikana alkoi tulla yksittäisiä parempia hetkiä, enää ei ahdistanut ihan koko ajan. Kolmas kuukausi on taas ollut edellistä parempi, nyt ne ahdistuksen hetket ovat yksittäisiä ja suurin osa ajasta ihan perushyvää. Nyt odotan hetkittäin jo tulevaisuutta ja sitä, mitä se tuo tullessaan. Uskallan jo ajatella rakastuvani jossain vaiheessa uudelleen. Vielä on paljon työtä ja toipumista edessä, mutta jos olisin tuolloin kolme kuukautta sitten tiennyt, että voin olla jo kesällä näinkin hyvässä kunnossa, en olisi ollut ollenkaan niin lohduton. Jostain erokirjasta hetki sitten luinkin, että ensimmäiset kolme kuukautta ovat pahinta aikaa, sitten helpottaa.
AP:lle neuvoksi - ota yhteyttä ystäviisi ja hakeudu ammattiavun piiriin. Eivät ne tuskaasi pois vie, mutta nopeuttavat toipumista. Tsemppiä!
Pakko olla toinen kun sinun miehelläs oli...vaikka olisikin se ei liity mitenkään teidän suhteeseen. Se on seuraus ei syy teidän ongelmiin. Yksikään nainen ei parane jos jää vellomaan noihin toisiin naisiin. Omaksi itsekseen tulemisen prosessi vaatii omien virheiden ja puutteiden hyväksymisen ja virheistään oppimisen.
Miehet harvemmin lähtee tyhjän päälle, ainakaan noin yllättäen. Mutta voihan se olla, että tässä tapauksessa sitä toista ei ole. En minä olen jäänyt vellomaan toisiin naisiin, päinvastoin, olen terapian kautta käsitellyt tilannetta ja yrittänyt löytää ne syyt siellä toiseen naiseen ihastumisen taustalla.
Välttämättä ei tarvita mitään terapioita. Puhuminen ystävälle joka ymmärtää ja tuntee sinut ja tietää tilanteesi ja sympatiseeraa sinua, voi olla jopa parempi kuin joku vieras terapeutti. Hänkin on vain ihminen, eikä mikään ihmeidentekijä.
Meille monille on käynyt vastaava tilanne kuin nyt sinulle. Muista että taaksesi jää huonompi tilanne kuin mitä on tulossa. Sinun on pakko vain tämä tilanne mennä läpi. Itket parina viikkona ja sitten jatkat eteenpäin ja tunnet suurta helpotusta loppujen lopuksi.
Entä jos ei ole kavereita? En ole ap, vaan toinen joka välillä pelkää eroa jo siksi, ettei tukiverkkoja juuri ole. Vanhat kaverit on muuttaneet kauemmas ja yhteyttä ei juuri pidetä. Yhden ainoa ystävän kanssa käyn kerran kuussa kahvilla. Olen yrittänyt, että nähtäis useamminkin, mutta ei. Eli kyllä sitä olisi aika yksin eron tullessa. Noh, onneks käyn edes siellä terapiassa tällä hetkellä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Epäreilu teko mieheltä. En usko kenenkään tunteiden hiipuvan ykskaks. Olisi voinut kertoa tuntemuksistaan aiemmin. Voimia!
Mitäs jos mies on pitkän aikaa pohtinut tunteitaan ja kertonut niiden hiipumisesta vasta sitten, kun on ollut asiasta täysin varma? Paljon epäreilumpaa olisi ollut se, jos mies olisi pitkän aikaa pohtinut tunteitaan ääneen ja ollut välillä lähdössä ja välillä jäämässä. Sellainen olisi luultavasti ollut paljon tuskallisempaa, vaikka ikävä tilanne tuo toki nytkin on.
Miksi kertoa vasta siinä vaiheessa? Kyllä suhteessa täytyy osata keskustella jos alkaa tuntua siltä, että kaikki ei oo hyvin. Ellei sitten alunperinkään ole valmis taistelemaan suhteen eteen.
Olen pahoillani, mutta tunnustaa siltä että miehellä on toinen. Voi olla että muut ihmiset kuten miehesi kaverit tietävät asiasta ja hän sanoi sen vuoksi tämän ennen juhannuskeikkaa. Hän ei halunnut mennä enää sinne kavereiden kanssa ja sinä mukana kun muut ehkä tietävät jo muuta ja kännipäissään olisi joku sanoa posauttanut asian julki.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jotenkin surullista. Naisella on ollut jo vuosikymmeniä mahdollissuus säilyttää itsenäisyys ja irrallisuus miehestä. Prinsessa satuja ei saisi lukea tytöille, koska nykynainen ei enää tarvitse prinssiä pelastamaan itseään kun nainen on niin vahva, rohkea ja itsenäinen. Sitten kuitenkin saa lukea näitä tarinoita, joissa ei siedätä normaalin elämän tuomia pettymyksiä. Missä nyt on se vahvuus, jolla tämä käännetään voitoksi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olisiko miehellä toinen nainen? Minut jätettiin kolme kuukautta sitten "yllättäen" toisen naisen vuoksi. Takana vuosien avioliitto ja perhe-elämä, ei mitään isompia ongelmia, mutta arkiintumista toki. Ymmärrän, että siinä tilanteessa voi ihastua, mutta se ehdottomuus, jolla mies teki päätöksensä jättää minut ilman minkäänlaista yrittämistä tai terapiaa, järkytti. Se toinen oli vaan niin paljon ihanampi kuin minä voisin ikinä olla, kuulemma.
Ensimmäinen kuukausi meni aivan pohjamudissa, olin töistäkin hetken sairauslomalla. Hakeuduin terapiaan, puhuin, puhuin ja puhuin ystäville, mutta silti tuntui, että elämällä ei ole enää mitään merkitystä. Toisen kuukauden aikana alkoi tulla yksittäisiä parempia hetkiä, enää ei ahdistanut ihan koko ajan. Kolmas kuukausi on taas ollut edellistä parempi, nyt ne ahdistuksen hetket ovat yksittäisiä ja suurin osa ajasta ihan perushyvää. Nyt odotan hetkittäin jo tulevaisuutta ja sitä, mitä se tuo tullessaan. Uskallan jo ajatella rakastuvani jossain vaiheessa uudelleen. Vielä on paljon työtä ja toipumista edessä, mutta jos olisin tuolloin kolme kuukautta sitten tiennyt, että voin olla jo kesällä näinkin hyvässä kunnossa, en olisi ollut ollenkaan niin lohduton. Jostain erokirjasta hetki sitten luinkin, että ensimmäiset kolme kuukautta ovat pahinta aikaa, sitten helpottaa.
AP:lle neuvoksi - ota yhteyttä ystäviisi ja hakeudu ammattiavun piiriin. Eivät ne tuskaasi pois vie, mutta nopeuttavat toipumista. Tsemppiä!
Pakko olla toinen kun sinun miehelläs oli...vaikka olisikin se ei liity mitenkään teidän suhteeseen. Se on seuraus ei syy teidän ongelmiin. Yksikään nainen ei parane jos jää vellomaan noihin toisiin naisiin. Omaksi itsekseen tulemisen prosessi vaatii omien virheiden ja puutteiden hyväksymisen ja virheistään oppimisen.
Miehet harvemmin lähtee tyhjän päälle, ainakaan noin yllättäen. Mutta voihan se olla, että tässä tapauksessa sitä toista ei ole. En minä olen jäänyt vellomaan toisiin naisiin, päinvastoin, olen terapian kautta käsitellyt tilannetta ja yrittänyt löytää ne syyt siellä toiseen naiseen ihastumisen taustalla.
Välttämättä ei tarvita mitään terapioita. Puhuminen ystävälle joka ymmärtää ja tuntee sinut ja tietää tilanteesi ja sympatiseeraa sinua, voi olla jopa parempi kuin joku vieras terapeutti. Hänkin on vain ihminen, eikä mikään ihmeidentekijä.
Meille monille on käynyt vastaava tilanne kuin nyt sinulle. Muista että taaksesi jää huonompi tilanne kuin mitä on tulossa. Sinun on pakko vain tämä tilanne mennä läpi. Itket parina viikkona ja sitten jatkat eteenpäin ja tunnet suurta helpotusta loppujen lopuksi.
Entä jos ei ole kavereita? En ole ap, vaan toinen joka välillä pelkää eroa jo siksi, ettei tukiverkkoja juuri ole. Vanhat kaverit on muuttaneet kauemmas ja yhteyttä ei juuri pidetä. Yhden ainoa ystävän kanssa käyn kerran kuussa kahvilla. Olen yrittänyt, että nähtäis useamminkin, mutta ei. Eli kyllä sitä olisi aika yksin eron tullessa. Noh, onneks käyn edes siellä terapiassa tällä hetkellä.
Entä harrastukset yms joiden kautta sitä tukiverkostoaan voi kehittää? Tukihenkilö, kummi yms sellainen toiminta? Parempi pelätä kun ottaa vastuuta omasta elämästä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minun vaimo jätti kun jouduin Nokialta työttömäksi....20v ura.
Et ole ainoa. Muutama Noksulle päätynyt opuskelukaveri on joutunut toteamaan, ettei ole ollut mitään muuta kuin "taloudellinen mahdollistaja" saatuaan kenkää ja asiallisten tulojen hävittyä (tai ronski palkanalennus).
Nainen on kerännyt lapset ja kamat & lähtenyt elämään omaa "oikeaa elämäänsä" vaikka miehen ainoat viat ovat insinööri-look ja surkeahko tulotaso.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olisiko miehellä toinen nainen? Minut jätettiin kolme kuukautta sitten "yllättäen" toisen naisen vuoksi. Takana vuosien avioliitto ja perhe-elämä, ei mitään isompia ongelmia, mutta arkiintumista toki. Ymmärrän, että siinä tilanteessa voi ihastua, mutta se ehdottomuus, jolla mies teki päätöksensä jättää minut ilman minkäänlaista yrittämistä tai terapiaa, järkytti. Se toinen oli vaan niin paljon ihanampi kuin minä voisin ikinä olla, kuulemma.
Ensimmäinen kuukausi meni aivan pohjamudissa, olin töistäkin hetken sairauslomalla. Hakeuduin terapiaan, puhuin, puhuin ja puhuin ystäville, mutta silti tuntui, että elämällä ei ole enää mitään merkitystä. Toisen kuukauden aikana alkoi tulla yksittäisiä parempia hetkiä, enää ei ahdistanut ihan koko ajan. Kolmas kuukausi on taas ollut edellistä parempi, nyt ne ahdistuksen hetket ovat yksittäisiä ja suurin osa ajasta ihan perushyvää. Nyt odotan hetkittäin jo tulevaisuutta ja sitä, mitä se tuo tullessaan. Uskallan jo ajatella rakastuvani jossain vaiheessa uudelleen. Vielä on paljon työtä ja toipumista edessä, mutta jos olisin tuolloin kolme kuukautta sitten tiennyt, että voin olla jo kesällä näinkin hyvässä kunnossa, en olisi ollut ollenkaan niin lohduton. Jostain erokirjasta hetki sitten luinkin, että ensimmäiset kolme kuukautta ovat pahinta aikaa, sitten helpottaa.
AP:lle neuvoksi - ota yhteyttä ystäviisi ja hakeudu ammattiavun piiriin. Eivät ne tuskaasi pois vie, mutta nopeuttavat toipumista. Tsemppiä!
Pakko olla toinen kun sinun miehelläs oli...vaikka olisikin se ei liity mitenkään teidän suhteeseen. Se on seuraus ei syy teidän ongelmiin. Yksikään nainen ei parane jos jää vellomaan noihin toisiin naisiin. Omaksi itsekseen tulemisen prosessi vaatii omien virheiden ja puutteiden hyväksymisen ja virheistään oppimisen.
Miehet harvemmin lähtee tyhjän päälle, ainakaan noin yllättäen. Mutta voihan se olla, että tässä tapauksessa sitä toista ei ole. En minä olen jäänyt vellomaan toisiin naisiin, päinvastoin, olen terapian kautta käsitellyt tilannetta ja yrittänyt löytää ne syyt siellä toiseen naiseen ihastumisen taustalla.
Välttämättä ei tarvita mitään terapioita. Puhuminen ystävälle joka ymmärtää ja tuntee sinut ja tietää tilanteesi ja sympatiseeraa sinua, voi olla jopa parempi kuin joku vieras terapeutti. Hänkin on vain ihminen, eikä mikään ihmeidentekijä.
Meille monille on käynyt vastaava tilanne kuin nyt sinulle. Muista että taaksesi jää huonompi tilanne kuin mitä on tulossa. Sinun on pakko vain tämä tilanne mennä läpi. Itket parina viikkona ja sitten jatkat eteenpäin ja tunnet suurta helpotusta loppujen lopuksi.
Entä jos ei ole kavereita? En ole ap, vaan toinen joka välillä pelkää eroa jo siksi, ettei tukiverkkoja juuri ole. Vanhat kaverit on muuttaneet kauemmas ja yhteyttä ei juuri pidetä. Yhden ainoa ystävän kanssa käyn kerran kuussa kahvilla. Olen yrittänyt, että nähtäis useamminkin, mutta ei. Eli kyllä sitä olisi aika yksin eron tullessa. Noh, onneks käyn edes siellä terapiassa tällä hetkellä.
Toivon, että et eroa, mutta kyllä niitä kavereita sitten eron koittaessa löytyy. Niihin vanhoihin kavereihinkin kun voi ottaa yhteyttä, vaikka et juuri olisi yhteyttä pitänyt. Niin minäkin tein, eikä kukaan kieltäytynyt kuuntelemasta, kun avauduin erostani, vaikka ei kovin paljon oltukaan pidetty yhteyttä silloin onnellisempina aikoina. Mutta ei kaverit mielestäni ammattiapua korvaa, heiltä on vaikea saada objektiivista näkökulmaa tai mitään uusia oivalluksia, toisin kuin terapeutilta, joka osaa esittää kysymyksiä, joilla saa ajattelemaan muutakin kuin sitä loputonta kehää, jossa kavereiden kanssa helposti velloo.
T. Se yksi miehensä jättämä
Vierailija kirjoitti:
En tiedä miehen lähtöön kuin yhden syyn: Toisen naisen. Mies ei lähde tyhjän päälle. Luultavasti uusi suhde on jo testattu ja vakiinnutettu vaimon selän takana tietenkin. Näin jokaisella lähipiirin lähteneellä miehellä.
Valitettavasti huomannut saman.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vertaistukea ja sympatiaa saat varmasti tyttökavereiltasi. He ovat melko varmasti saman kokeneet ja voitte vetäää juhannus päädyt ja kokoontua yhteen haukkumaan kuinka miehet on sikoja.
Tätä toimintaa en vain ymmärrä. Ymmärrän vertaistuen, mutta miksi se pitää kääntää vertaisvihaksi? Ja sille vertaistuellekin on oma paikkansa, mutta jossain vaiheessa siitäkin pitäisi pyrkiä eteenpäin. Minusta on huono tapa, jos ystävää vain ymmärretään ja ollaan olevinaan kaikesta samaa mieltä. Siinä vain vahvistetaan toisen omia ajatuksia, antamatta yhtään uutta näkökulmaa tai neuvoa. Miten se auttaa toista ymmärtämään muita, kun ajatukset kiertää vain sitä omaa kehäänsä? Se toisen toiminnan ymmärtäminen (eri asia kuin hyväksyminen) olisi kuitenkin jollain tasolla välttämätöntä, että ongelmasta voisi päästä yli katkeroitumatta.
Vierailija kirjoitti:
Epäreilu teko mieheltä. En usko kenenkään tunteiden hiipuvan ykskaks. Olisi voinut kertoa tuntemuksistaan aiemmin. Voimia!
No eikös tämä ole se naisten yleinen tapa toimia? Ainakin joidenkin tutkimusten mukaan suurin osa avioeroista tehdään naisten aloitteesta ja hyvin usein tilanne tulee miehelle täytenä yllätyksenä.
Ja turha sanoa, että kyllä naiset ensin yrittävät korjata tilannetta. Niin miehetkin. Joku siinä keskinäisessä kommunikoinnissa silti mättää kun toinen ei sitä ongelmaa ole havainnut. Vika voi olla siinä, ettei ongelmia ole tuotu riittävän selvästi esille tai siinä ettei toinen halua ongelmia tunnustaa.
Tuollalailla yllättäen eroavalla miehellä on aina toinen nainen. Ollut jo pitkään. Hyvä että pääsit eroon.
Minä en ymmärrä. Itsellä 15 vuotta takana saman miehen kanssa, ja jos se nyt tuosta lähtisi, niin olisihan se kamalaa mutta ei mun elämältä pohja putoaisi pois. Elämässä on niin paljon muutakin kuin se mies ja parisuhde, vaikka se tällä hetkellä tärkeimpiä asioita onkin.
Kun tästä nyt selviät, pidä seuraavalla kerralla huoli, että elämäsi tarkoitus ei riipu kenestäkään toisesta ihmisestä. Vaikka rakastaa, voi joutua luopumaan koska tahansa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun vaimo jätti kun jouduin Nokialta työttömäksi....20v ura.
Et ole ainoa. Muutama Noksulle päätynyt opuskelukaveri on joutunut toteamaan, ettei ole ollut mitään muuta kuin "taloudellinen mahdollistaja" saatuaan kenkää ja asiallisten tulojen hävittyä (tai ronski palkanalennus).
Nainen on kerännyt lapset ja kamat & lähtenyt elämään omaa "oikeaa elämäänsä" vaikka miehen ainoat viat ovat insinööri-look ja surkeahko tulotaso.
Haha. Sama täällä. Vaimo ilmoitti kahden vuoden linked-in surffauksen jälkeen että "meillä on erilaiset arvot" ja otti eron.
No, nyt minullakin on erilaiset arvot: Yhteisen pesän myynnin tuoma taloudellinen itsenäisyys ja mukava ja läheinen naisystävä. 😊
Minut jätettiin samalla "en tunne enää mitään" lainilla. Tavarat jakoon ja kämppä myyntiin. Ei mennyt puolta vuotta kun herra koitti häntä koipien välissä tulla takaisin. Ruoho ei ollutkaan vihreämpää aidan toisella puolen ja kuulemma olikin tajunnut tehneensä elämänsä suurimman virheen. Takaisin en ottanut ja hyvä niin, eihän siitä olisi tiennyt koska uudestaan lähtee kalppimaan.
Tsemiä ap. Alkuun tuntuu ihan kamalalta, mutta aika parantaa!
Alue: Aihe vapaa
Välttämättä ei tarvita mitään terapioita. Puhuminen ystävälle joka ymmärtää ja tuntee sinut ja tietää tilanteesi ja sympatiseeraa sinua, voi olla jopa parempi kuin joku vieras terapeutti. Hänkin on vain ihminen, eikä mikään ihmeidentekijä.
Meille monille on käynyt vastaava tilanne kuin nyt sinulle. Muista että taaksesi jää huonompi tilanne kuin mitä on tulossa. Sinun on pakko vain tämä tilanne mennä läpi. Itket parina viikkona ja sitten jatkat eteenpäin ja tunnet suurta helpotusta loppujen lopuksi.