Mun mies jättää mut

Vierailija kirjoitti:

Minä en ymmärrä. Itsellä 15 vuotta takana saman miehen kanssa, ja jos se nyt tuosta lähtisi, niin olisihan se kamalaa mutta ei mun elämältä pohja putoaisi pois. Elämässä on niin paljon muutakin kuin se mies ja parisuhde, vaikka se tällä hetkellä tärkeimpiä asioita onkin.

Kun tästä nyt selviät, pidä seuraavalla kerralla huoli, että elämäsi tarkoitus ei riipu kenestäkään toisesta ihmisestä. Vaikka rakastaa, voi joutua luopumaan koska tahansa. 

Itse käyn terapiassa ja vaikka yleensä arki menee hyvin, niin pakko sanoa, ettei mun elämässä oo kauheesti muuta kun se parisuhde. Ihan hirveää sanoa näin ja tajuta, että on tavallaan "riippuvainen" toisesta. 

Toki on asioita joita tykkään tehdä, esim matkustaminen on mun intohimo, mutta yksin sekin on minusta tylsempää. Ja monet kohteet, joihin ollaan suunniteltu menevämme, on sellaisia, että en tiedä uskaltaisinko yksin mennä... 

Ala jolla olen, ei kiinnosta, eikä opiskelemaan noin vaan lähdetä jos on tuhansia lainaa. Tukiverkkoja ei juuri ole, kaverit on sellasia, joiden kanssa kävästään kahvilla, eikä mistään syvällisestä puhuta. Oon yrittänyt keksiä itselleni kivaa harrastusta ja harrastinkin tanssia, josta tosi paljon tykkäsin,mutta ei se kauheesti kavereita auta saamaan :) Enkä tiedä onko minussa sitten joku vika, kun kaverisuhteista muodostuu näin pinnallisia. Vanhat koulukaverit ovat muuttaneet kauemmas ja kun heitä harvoin tapaa, ei tilanne ole samanlainen kuin 10v sitten, jolloin puhuttavaa riitti ja kaikki oli samassa elämäntilanteessa ja kaikki jaettiin.

Ap täällä.

Mulla on ruokkis ja oon ihan yllättyny miten paljon tänne on tullut viestejä. Kiitos siitä, oon saanu hyviä ajatuksia.

Treffaan kaverini kohta, käydään syömässä yhdessä ja mietitään tilannetta. Edelleen todella kurja olo ja vaikea keskittyä mihinkään. Olen miettinyt että jos mieheni ei halua todellakaan olla kanssani tai halua yrittää tilannetta pelastaa, mikä minä olen häntä siinä estämässä. En halua roikkua jalassa kiinni ja itkeä että älä mene. Toivon että keskustelu illalla sujuu paremmin, eilisestä ei tullut mitään kun vain itkin ja hoin miksi ja mitä.

Mietin voisiko tässä olla kyse perinteisestä että miehelläni on tullut "paniikki" tms. Ollaan siis seurusteltu 20v lähtien, ja harvakseltaan tapeltu. Jos riidellään, niin sovitaan ja se siitä. Jos mies ajattelee että ruoho on vihreämpää aidan toisella puolella ja "tylsä"arki vain meidän suhteen ongelma? Miehen kaverit on kaikki aikalailla ikuisia teinejä. Ihan harmittomia ja hauskoja, mutta heiltä puuttuu kokemus pitkistä parisuhteista ja enemmän bilettäminen kiinnostaa kuin perheen perustaminen. Olemme siis melko nuoria vielä (minä 26, mies 27). En keksi oikein muuta syytä kuin tuon että mies kuvittelee "menettävänsä" jotakin kun "joutuu" seurustelemaan, vaikka aina olen päästänyt miehen juhlimaan ja näkemään kavereitaan ymsyms (terkut sinulle joka kommentoit että nipotan).

En tiedä, pää ihan sekaisin ajatuksista ja surusta. Ehkä kaverini osaa tuoda uusia näkökulmia, surettaa vaan ajatus tulevaisuudesta ilman miestäni. Meillä on ollut kaikki niin mukavasti ja tää on ollu mun pahin pelkoni. Päivittelen tilannetta, auttaa kun saa vaan kirjotettua tekstiä ulos päästä...

Kiitos kaikille!

Vierailija kirjoitti:

Olisiko miehellä toinen nainen? Minut jätettiin kolme kuukautta sitten "yllättäen" toisen naisen vuoksi. Takana vuosien avioliitto ja perhe-elämä, ei mitään isompia ongelmia, mutta arkiintumista toki. Ymmärrän, että siinä tilanteessa voi ihastua, mutta se ehdottomuus, jolla mies teki päätöksensä jättää minut ilman minkäänlaista yrittämistä tai terapiaa, järkytti. Se toinen oli vaan niin paljon ihanampi kuin minä voisin ikinä olla, kuulemma.

Ensimmäinen kuukausi meni aivan pohjamudissa, olin töistäkin hetken sairauslomalla. Hakeuduin terapiaan, puhuin, puhuin ja puhuin ystäville, mutta silti tuntui, että elämällä ei ole enää mitään merkitystä. Toisen kuukauden aikana alkoi tulla yksittäisiä parempia hetkiä, enää ei ahdistanut ihan koko ajan. Kolmas kuukausi on taas ollut edellistä parempi, nyt ne ahdistuksen hetket ovat yksittäisiä ja suurin osa ajasta ihan perushyvää. Nyt odotan hetkittäin jo tulevaisuutta ja sitä, mitä se tuo tullessaan. Uskallan jo ajatella rakastuvani jossain vaiheessa uudelleen. Vielä on paljon työtä ja toipumista edessä, mutta jos olisin tuolloin kolme kuukautta sitten tiennyt, että voin olla jo kesällä näinkin hyvässä kunnossa, en olisi ollut ollenkaan niin lohduton. Jostain erokirjasta hetki sitten luinkin, että ensimmäiset kolme kuukautta ovat pahinta aikaa, sitten helpottaa.

AP:lle neuvoksi - ota yhteyttä ystäviisi ja hakeudu ammattiavun piiriin. Eivät ne tuskaasi pois vie, mutta nopeuttavat toipumista. Tsemppiä!

Tämä kirjoitus oli todella hyvä ja toivoa luova!

Vierailija kirjoitti:

Miten ihmeessä tästä voi selvitä? Tää tuli ihan ku salama kirkkaalta taivaalta, kaikki ollu hyvin ja eilen se vaa töksäytti ettei tunne enään mua kohtaan niin ku ennen ja haluu eron. Oon itkeny koko yön ja ny kauhulla ootan ku herätys soi ja mies lähtee töihin/mitä nyt tapahtuu.

Apuja? Musta tuntuu etten tee enään elämällä yhtään mitään ja miehen lähtö vie pohjan elämältä.

En halua kuulostaa inhottavalta, mutta juuri tämän takia kannattaa se pohja omalle elämälle rakentaa itse ensin ja opetella viihtymään myös yksin ennen kuin alkaa parisuhteeseen. Muuten ollaan aika eksyksissä jos/kun se toinen päättääkin lähteä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten ihmeessä tästä voi selvitä? Tää tuli ihan ku salama kirkkaalta taivaalta, kaikki ollu hyvin ja eilen se vaa töksäytti ettei tunne enään mua kohtaan niin ku ennen ja haluu eron. Oon itkeny koko yön ja ny kauhulla ootan ku herätys soi ja mies lähtee töihin/mitä nyt tapahtuu.

Apuja? Musta tuntuu etten tee enään elämällä yhtään mitään ja miehen lähtö vie pohjan elämältä.

En halua kuulostaa inhottavalta, mutta juuri tämän takia kannattaa se pohja omalle elämälle rakentaa itse ensin ja opetella viihtymään myös yksin ennen kuin alkaa parisuhteeseen. Muuten ollaan aika eksyksissä jos/kun se toinen päättääkin lähteä. 

Eiköhän kyseessä ole AP:n alkushokki. Viestihän tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta. Tämä alkureagointi ei kuitenkaan tarkoita sitä etteikö ap:lta alkaisi vähitellen löytyä voimia, itsearvostusta ja verkostoja joiden avulla selvitä. AP:hän on nuori vielä. Ehtii löytää rakkauden ja saada lapsiakin... Aika moni eron jälkeen alkaa harrastaakin jotain.

Vierailija kirjoitti:

Epäreilu teko mieheltä. En usko kenenkään tunteiden hiipuvan ykskaks. Olisi voinut kertoa tuntemuksistaan aiemmin. Voimia!

No av-palstalta pääsee lukemaan miten naiset eron toteuttavat. Ei ole yhtään sen kauniimpaa.

Vierailija kirjoitti:

Minä en ymmärrä. Itsellä 15 vuotta takana saman miehen kanssa, ja jos se nyt tuosta lähtisi, niin olisihan se kamalaa mutta ei mun elämältä pohja putoaisi pois. Elämässä on niin paljon muutakin kuin se mies ja parisuhde, vaikka se tällä hetkellä tärkeimpiä asioita onkin.

Kun tästä nyt selviät, pidä seuraavalla kerralla huoli, että elämäsi tarkoitus ei riipu kenestäkään toisesta ihmisestä. Vaikka rakastaa, voi joutua luopumaan koska tahansa. 

Eri asia kuvitella tietävänsä miltä se tuntuu, kuin että se tulee todeksi. Noin minäkin kuvittelin, mutta onhan se aivan valtava kriisi ja shokki.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Epäreilu teko mieheltä. En usko kenenkään tunteiden hiipuvan ykskaks. Olisi voinut kertoa tuntemuksistaan aiemmin. Voimia!

Mitäs jos mies on pitkän aikaa pohtinut tunteitaan ja kertonut niiden hiipumisesta vasta sitten, kun on ollut asiasta täysin varma? Paljon epäreilumpaa olisi ollut se, jos mies olisi pitkän aikaa pohtinut tunteitaan ääneen ja ollut välillä lähdössä ja välillä jäämässä. Sellainen olisi luultavasti ollut paljon tuskallisempaa, vaikka ikävä tilanne tuo toki nytkin on.

Miksi kertoa vasta siinä vaiheessa? Kyllä suhteessa täytyy osata keskustella jos alkaa tuntua siltä, että kaikki ei oo hyvin. Ellei sitten alunperinkään ole valmis taistelemaan suhteen eteen. 

Olen pahoillani, mutta tunnustaa siltä että miehellä on toinen.  Voi olla että muut ihmiset kuten miehesi kaverit tietävät asiasta ja hän sanoi sen vuoksi tämän ennen juhannuskeikkaa. Hän ei halunnut mennä enää sinne kavereiden kanssa ja sinä mukana kun muut ehkä tietävät jo muuta ja kännipäissään olisi joku sanoa posauttanut asian julki.

Näin mäkin luulen asian olevan. Ja kun tuo juhannus on miehen mielestä varmasti nautinnollista viettää tämän uuden naisen kanssa ihan estottomasti, eronneena miehenä.

Kuulostaa kyllä julmalta mutta usein nämä menevät näin. Siellä uusi rakkaus roihuaa kesäyössä.

Vierailija kirjoitti:

Tuollalailla yllättäen eroavalla miehellä on aina toinen nainen. Ollut jo pitkään. Hyvä että pääsit eroon.

Jospa sinäkin yrittäisit suhtautua miehiin ihmisinä ja yksilöinä etkä jonain kaavamaisina robotteina.

Itsekin juuri eronneena olen kokenut vaihtelevia tunteita. Mies sanoi kaksi kuukautta sitten, että ei tiedä tunteeko minua kohtaan enää mitään. Itse olin pitänyt arkeamme hyvänä, meillä oli luottamus toisiimme ja yhdessäolo tuntui ihanalta.

Alussa olin ihan hirveässä shokissa. Rukoilin miestä yrittämään vielä kerran, koska olin varma, että tämä on vain jokin huono vaihe tai kriisi meidän suhteessa. Olin aina ajatellut, että tulisimme varmasti olemaan aina yhdessä. Ei osannut kuvitella elämää ilman toista. Ja niinhän me tosiaan vielä yritimme tai päätimme hetken katsoa, muuttuuko tämä miksikään.

Tuona kahden kuukauden aikana pelkäsin jatkuvasti, että mies eroaisi minusta lopullisesti. Yritin miellyttää miestäni ja yritin saada suhteen toimimaan. Lopulta väsyin kumminkin itse siihen, että sain jatkuvasti miettiä, erotaanko vai ei. Olin ihan henkisesti loppu, koska pelkäsin joka päivä, että toinen sanoisi taas ne sanat uudelleen. Lopuksi päätimme yhdessä, että parasta on erota.

Totta kai olin shokissa ja vieläkin itken välillä. Itken sitä, että menetän tuon ihmisen elämästäni. Mutta toisaalta myös helpottaa. Ei kenenkään tulisi olla suhteessa, jossa toinen ei vain enää rakasta. Päätin, että minä haluan vielä jonain päivänä jonkun, joka rakastaa myös minua. Se tunne antaa voimaa. Elämällä on vielä vaikka mitä tarjottavaa, ei se lopu eroon. Nuo ajatukset ovat niitä pieniä valonpilkahduksia risukasaan.

Tsemppiä ap!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä en ymmärrä. Itsellä 15 vuotta takana saman miehen kanssa, ja jos se nyt tuosta lähtisi, niin olisihan se kamalaa mutta ei mun elämältä pohja putoaisi pois. Elämässä on niin paljon muutakin kuin se mies ja parisuhde, vaikka se tällä hetkellä tärkeimpiä asioita onkin.

Kun tästä nyt selviät, pidä seuraavalla kerralla huoli, että elämäsi tarkoitus ei riipu kenestäkään toisesta ihmisestä. Vaikka rakastaa, voi joutua luopumaan koska tahansa. 

Itse käyn terapiassa ja vaikka yleensä arki menee hyvin, niin pakko sanoa, ettei mun elämässä oo kauheesti muuta kun se parisuhde. Ihan hirveää sanoa näin ja tajuta, että on tavallaan "riippuvainen" toisesta. 

Toki on asioita joita tykkään tehdä, esim matkustaminen on mun intohimo, mutta yksin sekin on minusta tylsempää. Ja monet kohteet, joihin ollaan suunniteltu menevämme, on sellaisia, että en tiedä uskaltaisinko yksin mennä... 

Ala jolla olen, ei kiinnosta, eikä opiskelemaan noin vaan lähdetä jos on tuhansia lainaa. Tukiverkkoja ei juuri ole, kaverit on sellasia, joiden kanssa kävästään kahvilla, eikä mistään syvällisestä puhuta. Oon yrittänyt keksiä itselleni kivaa harrastusta ja harrastinkin tanssia, josta tosi paljon tykkäsin,mutta ei se kauheesti kavereita auta saamaan :) Enkä tiedä onko minussa sitten joku vika, kun kaverisuhteista muodostuu näin pinnallisia. Vanhat koulukaverit ovat muuttaneet kauemmas ja kun heitä harvoin tapaa, ei tilanne ole samanlainen kuin 10v sitten, jolloin puhuttavaa riitti ja kaikki oli samassa elämäntilanteessa ja kaikki jaettiin.

Olen tuo jota lainasit. Pitkään oli minullakin niin, että mies ja parisuhde olivat ainoat tärkeät asiat elämässä ja olin täysin riippuvainen siitä toisesta. Tämä melkein tuhosi parisuhteemme. Pekäsin niin paljon suhteen päättymistä että en ymmärrä miten mies jaksoi läheisriippuvuuttani.

Sitten miehen työ muuttui. Hän joutui lähtemään välillä työmatkoille. Pahimmillaan oli poissa 3 kk käyden vain viikonloppuisin kotona. Oli vaan pakko oppia olemaan yksin. Yhtäkkiä huomasin nauttivani yksinolosta. Oli sekin mukavaa kun mies oli kotona, mutta olin myös onnessani kun hän lähti. Hyvä tilanne, molempi parempi. Ei minullakaan ole kuin kaksi kaveria, toinen asuu monen sadan kilometrin päässä, ja toinen on töissä lähes 24/7. Olen oppinut nauttimaan pienistä asioista. Istua kuistilla auringossa kirjaa lukemassa, käydä metsässä juoksemassa. Ei tarvitse kenellekään kertoa menemisistään eikä sopia mistään. Miehen ollessa poissa koen olevani vapaa (en tietenkään tarkoita pettämistä), vastuussa vain itselleni. Miehen kotona ollessa taas on ihana käpertyä yhdessä katsomaan telkarista jotakin, jutella ja puuhailla kahdestaan.

Jos mies nyt minut jättäisi, totta kai se sattuisi, itkisin varmasti monta päivää menetystäni, koska rakastan miestäni. Todellisuus on kuitenkin se, että suruajan jälkeen elämäni jatkuisi samalla tavalla kuin silloin kun mies on työmatkoilla; vapaudesta nauttien. Toisaalta olen myös luonteeltani introvertti ja kaipaan päivittäin monta tuntia omaa aikaa, jollekin toiselle yksinäisyys voi olla raskaampaa. Silti toivoisin, ettei kukaan rakenna elämäänsä ja onneaan toisen ihmisen varaan. Se on sille toiselle ihmiselle hirvittävä vastuu ja taakka. Se toinen kun voi vaikka sairastua ja kuolla, tai joutua onnettomuuteen. Ihminen voi poistua elämästäsi niin monin tavoin, ettei onneaan voi sen varaan rakentaa.

Vierailija kirjoitti:

Meidänkin liitto päättyi siihen että vaimo ei osannut sanoa mitä halusi. Odotti että se tapahtuisi - ja kun ei tapahtunut - niin oletti että ei rakasta.

Terapeuttikin sanoi että aikuiset on vastuussa siitä että osaa ilmaista tahtonsa.

Mulla oli vähän samanlainen tilanne. Vaimo oli tyytymätön elämäänsä, mutta ei oikein osannut sanoa mistä kiikastaa. Sitten avioliiton loppupuolella tuli aivan älyttömiä vaatimuksia, että nämä asiat ovat hiertäneet pitempään ja niiden täytyy ehdottomasti muuttua sellaiseksi kuin vaimo haluaa tai tulee ero. Taisi itsekin tajuta pari viikkoa myöhemmin, että tuo oli aivan älytöntä. 

Näin jälkeenpäin olen tajunnut että hän piti minua riippakivenä, joka esti toteuttamasta omia, sanoisinko epärealistisia, haaveitaan. Olisi halunnut minun joustavan ja maksavan sinkkutytön seurapiirielämäntyylin vaikka meillä oli lapsia eikä hän halunnut mennä töihin. Mitä siinä voi tehdä? Harmittaa vaan etten jättänyt sitä naista aiemmin, koska kun jätin aloitteen hänelle erossa (yritin viimeiseen asti lasten vuoksi korjata suhdetta) niin on tullut aika pahaa jälkeä ja lapset kärsii minun lisäkseni tietysti. Eksä kuvittelee käsitelleensä eron valmiiksi, mutta käytöksensä paljastaa että asiat on vaan siivottu pois päivänvalosta ja joskus ne sitten tulevat esiin. Jos ei olisi yhteisiä lapsia niin toivottaisin hänet niin pitkälle kuin pippuri kasvaa...nyt vaan ihmettelen että miten elämä tästä nyt jatkuu.

Hei ap.

En lukenut kaikkia kommentteja, mutta omalta puoleltani tahdon muistuttaa, että olet kriisissä ja ansaitsisit tukea jaksamiseesi. Jos sinulla on luottoystäviä tai omaisia, käänny heidän puoleensa jos voit olla varma, että saat tukea ja kuuntelua etkä arvostelua ja syyttelyä.

Jos omaisia ei ole, voit hakea keskusteluapua. Seurakunnan diakoniatyö, terveyskeskusten psyk.sairaanhoitaja, työterveyspsykologi ovat esimerkkejä tahoista joiden puoleen voit kääntyä.  Myös erilaisia kriisipuhelipalveluita löytyy. Kriisisi helpottaa kyllä, mutta nyt juuri tarvitset tukea, joka muistuttaa sinua omasta erillisyydestäsi ja omista voimavaroistasi, ettet ole 'vain jätetty' vaan olet kokonainen ihminen.. Älä jää pyörittelemään asiaa yksin.

Joskus mua hämmästyttää miesten aivottomuus, siis eroon syynä "kun ei tunnu enää miltään"??siis wtf?!!! Mitä 24/7 ekstaasia parisuhteen pitäisi muka olla? Täytyisi tajuta että tunteet ja parisuhde elää koko ajan vuosien aikana, eikä se ikinä koskaan jatkuvasti "tunnu joltain". Just tämä ajattelumaailma on se miksi lähdetään vieraisiin ja kun ajatellaan etä suhde on ohi kun ei tunnu miltään. Sitten taas huomataan että se uusi suhdekaan ei tunnu enää miltään ja taas vaihtoon..

Tosi hyvä asia. Iloitsen puolestasi.

Vierailija kirjoitti:

Joskus mua hämmästyttää miesten aivottomuus, siis eroon syynä "kun ei tunnu enää miltään"??siis wtf?!!! Mitä 24/7 ekstaasia parisuhteen pitäisi muka olla? Täytyisi tajuta että tunteet ja parisuhde elää koko ajan vuosien aikana, eikä se ikinä koskaan jatkuvasti "tunnu joltain". Just tämä ajattelumaailma on se miksi lähdetään vieraisiin ja kun ajatellaan etä suhde on ohi kun ei tunnu miltään. Sitten taas huomataan että se uusi suhdekaan ei tunnu enää miltään ja taas vaihtoon..

Miten tämä on sukupuolisidonnainen asia? Ap mies sentään sanoin jotain, eikä vain muutanut pois työpäivän aikana ja ollut viikkoja tavoitettomissa kuten täällä kehoitetaan naisia tekemään.

Aika myöhään teillä soi kello työaamuna.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä en ymmärrä. Itsellä 15 vuotta takana saman miehen kanssa, ja jos se nyt tuosta lähtisi, niin olisihan se kamalaa mutta ei mun elämältä pohja putoaisi pois. Elämässä on niin paljon muutakin kuin se mies ja parisuhde, vaikka se tällä hetkellä tärkeimpiä asioita onkin.

Kun tästä nyt selviät, pidä seuraavalla kerralla huoli, että elämäsi tarkoitus ei riipu kenestäkään toisesta ihmisestä. Vaikka rakastaa, voi joutua luopumaan koska tahansa. 

Itse käyn terapiassa ja vaikka yleensä arki menee hyvin, niin pakko sanoa, ettei mun elämässä oo kauheesti muuta kun se parisuhde. Ihan hirveää sanoa näin ja tajuta, että on tavallaan "riippuvainen" toisesta. 

Toki on asioita joita tykkään tehdä, esim matkustaminen on mun intohimo, mutta yksin sekin on minusta tylsempää. Ja monet kohteet, joihin ollaan suunniteltu menevämme, on sellaisia, että en tiedä uskaltaisinko yksin mennä... 

Ala jolla olen, ei kiinnosta, eikä opiskelemaan noin vaan lähdetä jos on tuhansia lainaa. Tukiverkkoja ei juuri ole, kaverit on sellasia, joiden kanssa kävästään kahvilla, eikä mistään syvällisestä puhuta. Oon yrittänyt keksiä itselleni kivaa harrastusta ja harrastinkin tanssia, josta tosi paljon tykkäsin,mutta ei se kauheesti kavereita auta saamaan :) Enkä tiedä onko minussa sitten joku vika, kun kaverisuhteista muodostuu näin pinnallisia. Vanhat koulukaverit ovat muuttaneet kauemmas ja kun heitä harvoin tapaa, ei tilanne ole samanlainen kuin 10v sitten, jolloin puhuttavaa riitti ja kaikki oli samassa elämäntilanteessa ja kaikki jaettiin.

Minkä ikäinen olet? Mä voisin olla sun kaveri. Mutta toki jos teini-iästä on vasta vuosikymmen niin oon varmaan melko vanhus sun mielestä :P

Vierailija kirjoitti:

Miten ihmeessä tästä voi selvitä? Tää tuli ihan ku salama kirkkaalta taivaalta, kaikki ollu hyvin ja eilen se vaa töksäytti ettei tunne enään mua kohtaan niin ku ennen ja haluu eron. Oon itkeny koko yön ja ny kauhulla ootan ku herätys soi ja mies lähtee töihin/mitä nyt tapahtuu.

Apuja? Musta tuntuu etten tee enään elämällä yhtään mitään ja miehen lähtö vie pohjan elämältä.

En jaksanut lukea koko ketjua mutta mun exä sanoi samalla tavalla. Ei kuulemma tunne enää samalla tavalla, ei ole tunteita. Se sattui ja sattuu edelleen kuulla tollasta.😢

Vierailija kirjoitti:

Miten ihmeessä tästä voi selvitä? Tää tuli ihan ku salama kirkkaalta taivaalta, kaikki ollu hyvin ja eilen se vaa töksäytti ettei tunne enään mua kohtaan niin ku ennen ja haluu eron. Oon itkeny koko yön ja ny kauhulla ootan ku herätys soi ja mies lähtee töihin/mitä nyt tapahtuu.

Apuja? Musta tuntuu etten tee enään elämällä yhtään mitään ja miehen lähtö vie pohjan elämältä.

Aina kun näen sanan ENÄÄN, tekisi mieli vetää kirjoittajaa nenään!!