Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Vässykästä eroaminen, kokemuksia? Miten olette kestäneet säälin tunteen
19.06.2016 |
Olen siis itse tilanteessa, jossa olen miettinyt eroa jo pitkään. Rakastan miestäni, mutta arki ja yhteinen elämämme on vain liian uuvuttavaa. Käyn itse töissä ja opiskelen, ja lisäksi vastuullani on täysin yhteisen kotimme talous ja kodinhoito. Riitelemme usein aiheesta. Mies on työtön, eikä edes hae töitä. Koko ajan vain lisää selityksiä siitä, että jotain tulee, mutta ei juuri tee töitä työllistymisensä eteen. Aina kun otan asian (kohteliaasti) esille, hän alkaa itkeä tai suuttuu, ja vetoaa masennukseen ja syyllistää minua siitä, etten ymmärrä, kuinka asia häntä stressaa. Mitään ei kuitenkaan tapahdu. Minä siis pienestä palkastani elätän meitä, ja sekä aika että raha ovat tiukilla. Olen täysin vastuussa ruoanlaitosta, pyykkihuollosta ja siivouksesta. Asioita tapahtuu vain, kun sanon tai pyydän. Ei mitään oma-aloitteisesti. Hänellä olisi kaikki aika maailmassa, mutta ei kun ei jaksa. Tai oikeastaan ei ole mitään syytä. Kun sanon aiheesta, hän suuttuu. Minun täytyisi aina olla häntä lohduttamassa, ja itse kannattelen häntä ja tätä kaikkea harteillani. En vain jaksa enää. Rakastan häntä, mutta en enää usko, että hän OIKEASTI välittää minusta ja kunnioittaa minua riittävästi, että tekisi näitä asioita ja olisi aktiivinen minunkin vuokseni. Voimani ovat siis lopussa.
Hän on vain jotenkin tosi raukka, enkä tiedä, miten kestäisin hänen jättämisensä. En kaipaa tähän nyt mitään kyynisiä neuvoja, vaan enemmänkin vertaistukea siitä, että miten itse olette diilanneet tällaisessa tilanteessa?
Tiedän, että jos eroaisimme, hän olisi aivan rikki, rahaton, asunnoton.. Olen todella empaattinen ihminen, enkä kestä ajatusta siitä, että jättäisin hänet ja hän olisi aivan maansa myynyt. Tavallaan tiedän, että se tekisi hänelle hyvää - ottaa vastuuta sen sijaan, että minä olen aina pelastamassa häntä pulasta ja järjestämässä kaiken - mutta siitä huolimatta tunnen sääliä ja pelkoa hänen puolestaan.
Hän ei tosiaan ole mikään syrjääntynyt, vaan harrasteissa hyvinkin aktiivinen, fiksu ja omaa laajan ystäväpiirin. Hän on pidetty, lahjakas ja sosiaalinen. Mutta tavallaan todella riippuvainen minusta.
Miten te olette siis handlanneet tällaisen tilanteen, ja mitä minun pitäisi tehdä..?
Kommentit (49)
Ei ole siis oikeasti masentunut. Jaksaa kyllä tehdä kaikkea muuta. Kaljoitella ja harrastaa. Mutta ei tunnu välittävän minun jaksamisestani tai yhteisen kodin ylläpidosta. Haluaisin lapsiakin tulevaisuudessa, mutta mitä siitäkin tulisi, kun nyt on jo niin vaikeaa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En osaa sinua tunteissasi auttaa mutta lapsihan tuo miehesi sinulle lähinnä on, vielä vaikea sellainen.
Masentunut ja seurallinen, pidetty jne ei oikein täsmää.
Sääli ei ole rakkautta. Ihminen kykenee tuntemaan sääliä vain sellaista henkilöä kohtaan jota ei kunnioita, ja jonka kykyihin ei usko. On säälin kohteen etu päästä eroon ihmisestä joka ajattelee hänestä niin.
Säälin kohde ei voi voimaantua.
Sossu järjestämään sille kämppä ja sitten eroot.
Exäni oli juuri tuollainen ulisija, pakkasin tavarat ja lähdin. Muutaman kerran kävi ulisemassa takaisin ja kehumassa naisjutuillaan. Muutti paikkakunnalta ja selvisi hienosti erosta, aika pian löysi sopivamman naisen itselleen ja minäkin itselleni sopivamman kumppanin aikanaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä hän todella ystävien parissa on erittäin pidetty ja hauskana seurana tunnettu. Hänellä on paljon enemmän ystäviä kuin minulla, eikä hän oikeasti masentunut ole. Varmaan kyse on siitä, että kotona on helppo heittäytyä avuttomaksi ja lapselliseksi. Sillä juuri lapsellisesti hän minun seurassani tätä nykyä käyttäytyy. En jaksa sitä kiukuttelua - ja oikeastaan juuri tuo ärsyttää, että kukaan muu ei siitä saa osaansa, vain minä. Hän siis toisinaan riidan yhteydessä saattaa sanoa tunteneensa olonsa masentuneeksi, eikä osaa selittää sitä itsekään. Luulen tämän olevan a.) manipulointia / säälin hakemista b.) surun tai epäonnistumisen tunnetta siitä, ettei ole töitä eikä saa mitään aikaiseksi.
Itse en voi ymmärtää tällaista käytöstä. Jos jokin surettaa tai vituttaa eikä ole saanut aikaiseksi tai onnistunut, niin sitten perse ylös penkistä ja hommiin.. Tuo "masentuminen" (mikä on loukkaus oikeasti masentuneisuudesta kärsiviä kohtaan..) on vain tekosyy saamattomuudelle ja laiskuudelle. En käsitä, kuka jaksaa velloa tuossa tilanteessa. Säälin häntä ja rakastan häntä, mutta olen sen verran fiksu myös että tiedostan, etten voi hänen terapeutikseen alkaa ja ketään kannatella.
Olisiko oikein odottaa, jos hän lähiaikoina löytäisi töitä, ja sitten erota, kun hänelläkin menisi paremmin..? Jos vain töitä löytyy. Syksyllä ainakin olisi yksi projekti tiedossa. En vain haluaisi jättää tyhjän päälle, koska välitän hänestä. Tiedän, ettei hänkään kyllä nauti tästä tilanteesta, että on minun elätettäväni. Mutta siitä huolimatta ei saa mitään aikaiseksi. Se vituttaa, suoraan sanoen.
Jos ootte aviossa, niin kyllä.tuo on sellaista ihan kohtuullista vastamäkeä, jota sun tulisi vaan kestää. Eipä se mies sille oikein mitään mahda, jos sitä työrä ei vaan,löydy. Kaikille sitä vaan ei ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Luulen, että on masentunut. Pitäisi käydä lääkärillä arvioituttamassa. Masennus lamaa ihmisen.
Kiitän vastauksista. Korostan kuitenkin, ettei kyse ole edes siitä, etteikö töitä löytyisi. Mies ei vain edes etsi niitä, eikä tee mitään asian eteen. Toivoisin myös kommentteja siitä, miten olette selvinneet säälin tunteesta. Olen oikeastaan tehnyt jo päätöksen erosta, mutten tiedä miten hoitaisin sen siten, että mies selviäisi parhain päin asiasta, koska hän on hyvin herkkä ja tiedän, että päätös särkisi hänen sydämensä, vaikka toisinaan vihastuksissaan ottaa asian itse esiin.
Tiedän että itse selviäisin ihan hyvin. Olisin surullinen, mutta selviäisin. Oma asenteeni vastoinkäymisiini on ja on aina ollut, että mietin heti, miten selviän tästä, ja teen kaikkeni sen eteen, että asiat luonnistuvat parhain päin. Mieheni taas on enemmän itsesääliin menevä ja herkempi, tiedän että ero olisi hänelle kaikin puolin rankempi. Asunto jäisi minulle, koska laina on minun nimissäni ja minä maksan sitä - hänen täytyisi etsiä uusi asunto, joka ei missään nimessä olisi yhtä mukava ja siisti hänen taloudellisen tilanteensa huomioon ottaen. Ei olisi myöskään yhtä siistiä, ei sitä yhtä, joka aina laittaisi hänelle hyviä ruokia jne. Häneltä loppuisi ns. helppo ja mukava elämä.
Yritän selitellä tätä itselleni sillä, että no ei se kaikille muillekaan niin mukavaa ole, ja hänellä on oikeastaan asiat todella hyvin nyt ilman, että hänen itse täytyy tehdä mitään tilanteen eteen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Exäni oli juuri tuollainen ulisija, pakkasin tavarat ja lähdin. Muutaman kerran kävi ulisemassa takaisin ja kehumassa naisjutuillaan. Muutti paikkakunnalta ja selvisi hienosti erosta, aika pian löysi sopivamman naisen itselleen ja minäkin itselleni sopivamman kumppanin aikanaan.
Kerro lisää hänen luonteestaan?
- ap
Sun on vaan kylmästi laitettava hänet seinää vasten. Joko hän muuttuu tai ero tulee. Sen jälkeen et enää ajattele häntä. Näin itse tein enkä ole katunut. Heti kun vähänkään tulee mieleen niin vaihdan ajatukset itseeni, kuinka hyvä minulla on nyt olla tai muualle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Juttele miehen kanssa vakavasti. Kerro, ettet enää jaksa tuota kaikkea yksin.
Miehellä on kaksi vaihtoehtoa;
Herätä aikuisuuteen ja ottaa vastuu yhteisestä kodista, sinusta ja teidän suhteesta
tai pakata kamppeensa ja muuttaa pois.
Tilannetta vaikeuttaa myös se, että aina kun yritän puhua, hän raivostuu tai loukkaantuu ja alkaa itkeä. On vaikea käydä mitään fiksua ja asiallista, pragmaattista keskustelua aiheesta ilman riitaa. Hän tulkitsee aina pyrkimykseni päästä tilanteen tasalle vähättelynä. Tietenkin haluan tietää, miten työnhaku edistyy, mitä on päivän mittaan tehnyt, miten voi jne.
En mielestäni syyllistä tai ristikuulustele. Kyselen että mites homma edistyy, minkälainen suunnitelma sinulla on ja näin pois päin. Jos jotain haluaa saavuttaa, niin yleensä sitä täytyy pohtia ja suunnitella (järjestelmällisesti). Tuntuu että hänelle kaikki on hyvin vaikeaa eikä hän jaksa tai pysty. Muuten hän on hyväntuulinen, iloinen jne..
Voiko se silti olla masentuneisuutta? Hän ikään kuin pyyhkii pois kaikki vastuuta vaativat, "ikävät" asiat, jotka itselleni ovat vain arjen velvollisuuksia.. Tätä en voi ymmärtää. Kyllähän nyt jokaisella on vastuuta ja velvollisuuksia, ei-niin-miellyttäviä arjen asioita hoidettavana. Hänelle ne ovat ikävystyttäviä ja uuvuttavia, eikä niistä saisi edes mainita. Jos minä en tekisi meillä kaikkea, ei mitään tapahtuisi. Jos mainitsen olevani hieman ärtynyt siitä, että minulla on ollut pitkä päivä töissä eikä hän ole saanut tiskejä sinä aikana koneesta purettua, hän suuttuu. Jos pyydän häntä etukäteen jotain tuon tyyppistä tekemään, hän suuttuu ja sanoo, että ei voi ottaa vastuuta asioista koska pidän häntä lapsena, eikä hän saa mahdollisuutta tehdä asioita itse. Mutta jos en sano, mitään ei tule tehtyä. Olen päättänyt jatkossa hoitaa kaiken itse. Kai se on vain oltava sitten julma ja jätettävä, jos asiat ei edisty..
- AP
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä sen lapsen pitää jossain vaiheessa lentää pesästä.
Vierailija kirjoitti:
Sun on vaan kylmästi laitettava hänet seinää vasten. Joko hän muuttuu tai ero tulee. Sen jälkeen et enää ajattele häntä. Näin itse tein enkä ole katunut. Heti kun vähänkään tulee mieleen niin vaihdan ajatukset itseeni, kuinka hyvä minulla on nyt olla tai muualle.
Minkälainen miehesi / naisesi sitten oli suhteessa? Oliko samantyyppistä? Säälitkö häntä tai tunsitko / tunnetko pahaa oloa hänen puolestaan..? Näitä kokemuksia kaipaisin.313
Vierailija kirjoitti:
Sääli ei ole rakkautta. Ihminen kykenee tuntemaan sääliä vain sellaista henkilöä kohtaan jota ei kunnioita, ja jonka kykyihin ei usko. On säälin kohteen etu päästä eroon ihmisestä joka ajattelee hänestä niin.
Säälin kohde ei voi voimaantua.
Mitä eroa muuten on empatialla ja säälillä? Kertokaapas?
Mä vaan jätin. Jätin kokonaan taakseni, ja vaikka olikin pieni syyllisyydentunne, niin elämänlaatuni parani paljon. Nykyään ex-vässykkänikään ei enää ole vässykkä, vaan otti opikseen ja elää hyvää elämää. Olen onnellinen hänen puolesta.
Ihme, että olet noinkin kauan jaksanut... ihan keskenkasvuiselta pojalta vaikuttaa.
Vierailija kirjoitti:
Tilannetta vaikeuttaa myös se, että aina kun yritän puhua, hän raivostuu tai loukkaantuu ja alkaa itkeä. On vaikea käydä mitään fiksua ja asiallista, pragmaattista keskustelua aiheesta ilman riitaa. Hän tulkitsee aina pyrkimykseni päästä tilanteen tasalle vähättelynä. Tietenkin haluan tietää, miten työnhaku edistyy, mitä on päivän mittaan tehnyt, miten voi jne.
En mielestäni syyllistä tai ristikuulustele. Kyselen että mites homma edistyy, minkälainen suunnitelma sinulla on ja näin pois päin. Jos jotain haluaa saavuttaa, niin yleensä sitä täytyy pohtia ja suunnitella (järjestelmällisesti). Tuntuu että hänelle kaikki on hyvin vaikeaa eikä hän jaksa tai pysty. Muuten hän on hyväntuulinen, iloinen jne..
Voiko se silti olla masentuneisuutta? Hän ikään kuin pyyhkii pois kaikki vastuuta vaativat, "ikävät" asiat, jotka itselleni ovat vain arjen velvollisuuksia.. Tätä en voi ymmärtää. Kyllähän nyt jokaisella on vastuuta ja velvollisuuksia, ei-niin-miellyttäviä arjen asioita hoidettavana. Hänelle ne ovat ikävystyttäviä ja uuvuttavia, eikä niistä saisi edes mainita. Jos minä en tekisi meillä kaikkea, ei mitään tapahtuisi. Jos mainitsen olevani hieman ärtynyt siitä, että minulla on ollut pitkä päivä töissä eikä hän ole saanut tiskejä sinä aikana koneesta purettua, hän suuttuu. Jos pyydän häntä etukäteen jotain tuon tyyppistä tekemään, hän suuttuu ja sanoo, että ei voi ottaa vastuuta asioista koska pidän häntä lapsena, eikä hän saa mahdollisuutta tehdä asioita itse. Mutta jos en sano, mitään ei tule tehtyä. Olen päättänyt jatkossa hoitaa kaiken itse. Kai se on vain oltava sitten julma ja jätettävä, jos asiat ei edisty..
- AP
Et todellakaan ole mikään julma, hän ei vaan ole ihminen sinua varten, sinulla on oma vaatimustasosi.
Alue: Aihe vapaa
Ei saa erota. Minäkin yksinäinen vässykkä en kelpaa enää kenellekkään kun mut jätettiin. :(