Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Vässykästä eroaminen, kokemuksia? Miten olette kestäneet säälin tunteen
19.06.2016 |
Olen siis itse tilanteessa, jossa olen miettinyt eroa jo pitkään. Rakastan miestäni, mutta arki ja yhteinen elämämme on vain liian uuvuttavaa. Käyn itse töissä ja opiskelen, ja lisäksi vastuullani on täysin yhteisen kotimme talous ja kodinhoito. Riitelemme usein aiheesta. Mies on työtön, eikä edes hae töitä. Koko ajan vain lisää selityksiä siitä, että jotain tulee, mutta ei juuri tee töitä työllistymisensä eteen. Aina kun otan asian (kohteliaasti) esille, hän alkaa itkeä tai suuttuu, ja vetoaa masennukseen ja syyllistää minua siitä, etten ymmärrä, kuinka asia häntä stressaa. Mitään ei kuitenkaan tapahdu. Minä siis pienestä palkastani elätän meitä, ja sekä aika että raha ovat tiukilla. Olen täysin vastuussa ruoanlaitosta, pyykkihuollosta ja siivouksesta. Asioita tapahtuu vain, kun sanon tai pyydän. Ei mitään oma-aloitteisesti. Hänellä olisi kaikki aika maailmassa, mutta ei kun ei jaksa. Tai oikeastaan ei ole mitään syytä. Kun sanon aiheesta, hän suuttuu. Minun täytyisi aina olla häntä lohduttamassa, ja itse kannattelen häntä ja tätä kaikkea harteillani. En vain jaksa enää. Rakastan häntä, mutta en enää usko, että hän OIKEASTI välittää minusta ja kunnioittaa minua riittävästi, että tekisi näitä asioita ja olisi aktiivinen minunkin vuokseni. Voimani ovat siis lopussa.
Hän on vain jotenkin tosi raukka, enkä tiedä, miten kestäisin hänen jättämisensä. En kaipaa tähän nyt mitään kyynisiä neuvoja, vaan enemmänkin vertaistukea siitä, että miten itse olette diilanneet tällaisessa tilanteessa?
Tiedän, että jos eroaisimme, hän olisi aivan rikki, rahaton, asunnoton.. Olen todella empaattinen ihminen, enkä kestä ajatusta siitä, että jättäisin hänet ja hän olisi aivan maansa myynyt. Tavallaan tiedän, että se tekisi hänelle hyvää - ottaa vastuuta sen sijaan, että minä olen aina pelastamassa häntä pulasta ja järjestämässä kaiken - mutta siitä huolimatta tunnen sääliä ja pelkoa hänen puolestaan.
Hän ei tosiaan ole mikään syrjääntynyt, vaan harrasteissa hyvinkin aktiivinen, fiksu ja omaa laajan ystäväpiirin. Hän on pidetty, lahjakas ja sosiaalinen. Mutta tavallaan todella riippuvainen minusta.
Miten te olette siis handlanneet tällaisen tilanteen, ja mitä minun pitäisi tehdä..?
Kommentit (49)
Vierailija kirjoitti:
Sääli ei ole rakkautta. Ihminen kykenee tuntemaan sääliä vain sellaista henkilöä kohtaan jota ei kunnioita, ja jonka kykyihin ei usko. On säälin kohteen etu päästä eroon ihmisestä joka ajattelee hänestä niin.
Säälin kohde ei voi voimaantua.
Kyllä minä ainakin voin tuntea sääliä kunnioittamaani ihmistä kohtaan hänen kohdatessaan jotakin traagista, vaikka tiedän hänen selviävän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun exä vastaa ap:n miehen kuvausta, menin ikävä kyllä tekemään lapset hänen kanssaan. Se sitten sai kamelin selän katkeamaan ja jätin miehen. Lapsiaan hoitaa ok, muttei edelleenkään etsi töitä, mutta harrastaa ahkerasti.
Ero oli kauhea, eikä miestä meinannut saada lähtemään omistamastani talosta (avoliitto). Siihen asti kun mies muutti, hän kosti eroa täyspäiväisesti. Haikailee edelleen vuosienkin jälkeen takaisin, kun on niin vaikeaa...
Löytäisipä rinnalleen samanhenkisen naisen ja jättäisi mut rauhaan. Eroa ap nyt, ettet ole lasten kautta sidoksissa lapsimieheen lopun ikääsi.
Et ole vastuussa toisesta aikuisesta ihmisestä. Nyt kerrot hänestä kuin hän olisi lapsesi, josta olet vastuussa. Miehestä voi kuitenkin olla vaikeaa päästä eroon. Hän ei välttämättä suostu muuttamaan suosiolla pois "kodistaan". Joudut häntä luultavasti katselemaan nurkissasi kuukausia, vaikka ilmoitatkin erosta ja toiveesta pois muuttamisesta. Itse jouduin lopulta turvautumaan virkavallan apuun että sain exäni muuttamaan kodistani pois.
Onko mies ollut AINA yhtä huollettava?
Itse olin teininä samanlainen, kiukuttelin vanhemmille kotitöiden tekemisestä ja ainoa mikä kiinnosti, oli kavereiden kanssa hengailu ja nukkuminen. Kun vanhemmat yritti puhutella, suutuin ja syyllistin heitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joudut itse muuttamaan pois. Tuskin mies kotoaan lähtisi?
Hän on masentunut. Sinä.olet työssä ja hän ei saa.tiskikonetta purettua. Kun kovistelet siitä, hän alkaa itkeä.
Hän on selvästi masentunut ja vihaa itseään ja olotilaansa.
Jos oot kerran empaattinen, niin jatka hänen kanssaan ja tue häntä, kun menee hakemaan apua masennukseensa. Ero olisi hänelle vain pahasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Et ole vastuussa toisesta aikuisesta ihmisestä. Nyt kerrot hänestä kuin hän olisi lapsesi, josta olet vastuussa. Miehestä voi kuitenkin olla vaikeaa päästä eroon. Hän ei välttämättä suostu muuttamaan suosiolla pois "kodistaan". Joudut häntä luultavasti katselemaan nurkissasi kuukausia, vaikka ilmoitatkin erosta ja toiveesta pois muuttamisesta. Itse jouduin lopulta turvautumaan virkavallan apuun että sain exäni muuttamaan kodistani pois.
Sepä se, tiedän itsekin hänen käyttäytyvän kuin teini tai lapsi. Hän uhittelee minulle kuin teini-ikäinen, kiukuttelee kotitöistä ja vastuuhommista. Jos pyydän tekemään jotakin, tuskin ikinä vastaa tietenkin tai ok, hoidan, vaan aina "mikset itse" tai "en tykkää kun käsket tekemään" jne. Ei tarvitsisi sanoa, jos tekisi jotakin oma-aloitteisesti (lukuunottamatta oman ruokansa lämmittämistä mikrossa). Jos pyydän häntä tekemään minun puolestani tai minulle jotakin, niin tästäpä vasta ilo raikuu. Yleensä alkaa heti pilkkaamaan, että raivoan aina hänelle, jos ei ole jotain tehnyt, ja nyt minä en voi kyseistä asiaa itse tehdä. Huoh, ei tätä voi tosiaan kahden ihmisen rakastavaksi parisuhteeksi sanoa. Hän ei ole valmis pitämään minusta huolta, tai tekemään mitään minun puolestani. Keskenkasvuinen, tiedän sen. Lähinnä mietinkin, miten hoidan eron nätisti. Itsellä ei olisi juuri voimavaroja mihinkään tunnetuskaan tai riitelyynkään. Mutta joo, jos jättäisin hänet, hän kyllä epäilemättä lähtisi kiltisti pois, koska on taipuvainen marttyyriuuteen vielä kaiken lisäksi. Pakkaisi varmaan saman tien kamppeensa ja katoaisi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Exäni oli juuri tuollainen ulisija, pakkasin tavarat ja lähdin. Muutaman kerran kävi ulisemassa takaisin ja kehumassa naisjutuillaan. Muutti paikkakunnalta ja selvisi hienosti erosta, aika pian löysi sopivamman naisen itselleen ja minäkin itselleni sopivamman kumppanin aikanaan.
Kerro lisää hänen luonteestaan?
- ap
Exäni on ihan mukava ja seurallinen kaveri, kotioloissa oikea nahjus ja tehtävien töiden siirtäjä, aina oli muuta kuten pleikan peluu tms. Hän oli minua liki 10v. vanhempi eikä silti tuntunut tietävän mitä haluaa elämältään. Tunsin itseni enemmän äidiksi kuin avopuolisoksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Joudut itse muuttamaan pois. Tuskin mies kotoaan lähtisi?
Helppoahan se on lapsimiehestä eroon päästä, jos on vuokra-asunto. Sen kun vain itse muuttaa sen jälkeen, kun on sanonut vuokrasopimuksen irti.
Usein kuitenkin nainen omistaa yksin asunnon, jossa pariskunta asuu, jos mies on lapsimies. Lapsimiehen saa laillisesti asunnosta ulos vasten tahtoaan vain käräjäoikeudesta hankitulla häädöllä.
No, miksi tällaisia häätöjä hankitaan, eikä vain myydä asunto ja muuteta pois? No, kun on lapsia, eikä vanhempien eron lisäksi haluaisi rasittaa lapsiaan vielä toisella suurella muutoksella eron lisäksi.
Meidän 6v-kin tyhjentää pesukoneen, siivoaa kamppeensa ja yrittää imuroida. Toki välillä raivarin jälkeen. Puhumattakaan siitä mitä kaikkea isänsä kotona tekee.
Olen 2 kertaa jättänyt kumppanin, koska tajusin sääliväni. Silloin suhde ei ole tasaveroinen. Toisella todettiin psykoosi, toisella masennus mutta ovat sittemmin parantuneet. Kyllä sen huomaa kun toinen ei ole samalla viivalla aikuinen ja kumppani. Silloin ei voi olla yhdessä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Hän on masentunut. Sinä.olet työssä ja hän ei saa.tiskikonetta purettua. Kun kovistelet siitä, hän alkaa itkeä.
Hän on selvästi masentunut ja vihaa itseään ja olotilaansa.
Jos oot kerran empaattinen, niin jatka hänen kanssaan ja tue häntä, kun menee hakemaan apua masennukseensa. Ero olisi hänelle vain pahasta.
AP tässä. Jotenkin tuo masennus ei tunnu uskottavalta. Eilenkin hän purki koneen heti, kun tulin töistä, ikään kuin näyttääkseen että osaa sen tehdä. Siis samalla sekunnilla, kun astuin ovesta sisään. Yleensä ei tee sitäkään.
Mutta jos nyt ajatellaan, että hän olisi oikeasti masentunut, niin mitä teen? Keskustelen ja pyydän häntä hakemaan apua? Entä jos ei saa sitäkään aikaiseksi, mitä sitten teen? Tämä "masennus" ilmenee siis vain silloin, kun häneltä vaaditaan jotain tai hänen pitäisi tehdä jotain. Osaa kyllä iloita monista asioista, eikä kivojen juttujen suhteen ole päivän mittaan lainkaan lamaantunut. Ei vain saa aikaiseksi tehdä kotitöitä tai jaksa hakea duunia.
Kuullostaa ihan minulta toi mies tai ton elämässä eteenpäin menemisen kannalta. Vaimo siis lähti ja varmaan yksi iso syy oli se, että olen saamaton. Kotityöt ja asumiskustannukset nyt hoidettiin ihan 50/50. Kannattaa AP erota, et ole vastuussa kenenkään toisen aikuisen elämästä. Selviää tai ei selviä, pitä kuitenkin huoli itsestäs.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eiköhän hän vain käytä sinua hyväksesi? Olet kodinhoitaja, joka jopa maksaa, että saa hoitaa. Päästä miehestä irti, josko hänestäkin sitten mies kuoriutuisi.
Vierailija kirjoitti:
Meidän 6v-kin tyhjentää pesukoneen, siivoaa kamppeensa ja yrittää imuroida. Toki välillä raivarin jälkeen. Puhumattakaan siitä mitä kaikkea isänsä kotona tekee.
Olen 2 kertaa jättänyt kumppanin, koska tajusin sääliväni. Silloin suhde ei ole tasaveroinen. Toisella todettiin psykoosi, toisella masennus mutta ovat sittemmin parantuneet. Kyllä sen huomaa kun toinen ei ole samalla viivalla aikuinen ja kumppani. Silloin ei voi olla yhdessä.
Kiitos viestistäsi!
Näin se taitaa meilläkin olla. Äh, kunpa olisin vain tarpeeksi voimakastahtoinen tässä asiassa ja tekisin päätöksen. Jotenkin se vain on niin vaikeaa. Yritän ehkä puhua vielä ja tosiaan laittaa seinää vasten, että asioiden on muututtava, piste. En kuitenkaan enää usko, että ne muuttuvat. En säälisi häntä, jos hän olisi aktiivisempi, huomioisi enemmän minunkin tunteitani ja hoitaisi kotia. Enkä itsekään pidä tästä säälin tunteesta.
- ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meidän 6v-kin tyhjentää pesukoneen, siivoaa kamppeensa ja yrittää imuroida. Toki välillä raivarin jälkeen. Puhumattakaan siitä mitä kaikkea isänsä kotona tekee.
Olen 2 kertaa jättänyt kumppanin, koska tajusin sääliväni. Silloin suhde ei ole tasaveroinen. Toisella todettiin psykoosi, toisella masennus mutta ovat sittemmin parantuneet. Kyllä sen huomaa kun toinen ei ole samalla viivalla aikuinen ja kumppani. Silloin ei voi olla yhdessä.
Kiitos viestistäsi!
Näin se taitaa meilläkin olla. Äh, kunpa olisin vain tarpeeksi voimakastahtoinen tässä asiassa ja tekisin päätöksen. Jotenkin se vain on niin vaikeaa. Yritän ehkä puhua vielä ja tosiaan laittaa seinää vasten, että asioiden on muututtava, piste. En kuitenkaan enää usko, että ne muuttuvat. En säälisi häntä, jos hän olisi aktiivisempi, huomioisi enemmän minunkin tunteitani ja hoitaisi kotia. Enkä itsekään pidä tästä säälin tunteesta.
- ap
e
Kun puhut nätisti mies lupaa muuttua ja hakea töitä yms. Todellisuudessa meillä mies ei kuitenkaan ikinä edennyt käytännön tasolle näissä. Mies on kiviriippa ap, eikä välitä sun tunteista pätkääkään vaan käyttää härskisti hyväksi välillä itkeä tirautellen omaa "herkkyyttään". Mies on itsekäs lapsimies, todella huono valinta puolisoksi. Vaikka hetken skarppaisi, lasten hankkimisen jälkeen viimeistään palaa vanhoihin tapoihinsa.
Itse olin tyhmä ja annoin tuhat uutta mahdollisuutta muuttua. Ei muuttunut.
Ihme vähättelyä, ei maallikko voi diagnosoida masennusta feikiksi. Minulla on ihan oikean lääkärin varmentama keskivaikea masennus ja käyn töissä. Se vain vie enemmän energiaa kuin terveeltä ja usein ei jaksa muuta kuin maata sohvalla iltaisin.
Mutta oli masennus oikea tai ei, ei kannata jatkaa suhdetta jos tuntuu noin pahalta. Ei sun nyt auta kuin olla aikuinen ja ottaa vastuu elämästäsi. Ei se eroaminen koskaan ole kivaa ja tunneskaalaan mahtuu varmasti myös sääliä, mutta jos haluat elämäsi muuttuvan niin sitten kestät sen säälin yhtä urheasti kuin mitä ukoltasi odottaisit.
Kannattaa ehdottomasti hoitaa asia niin, että se menee selkeästi "kerrasta poikki", eikä niin, että olette teknisesti eronneet, mutta mies muuttaa/etsii uuden kämpän/etsii töitä "heti kun...", koska et henno heittää häntä taivasalle. Itselläni on hyvin saman tyyppinen ex, joka siis asui ilman työtä ja vakituloja minun alivuokralaisenani (minun ollessa päävuokralainen. Miehen piti siis maksaa minulle osuus vuokrasta joka kuukausi). Ensin hän pyysi, saisiko pariksi kuukaudeksi pitää taukoa vuokran maksussa, kun raha on nyt tosi tiukilla, ja sitten eron jälkeen toisteli kuinka muuttaa heti kun löytää kämpän tai alkaa maksaa vuokraa heti kun löytää töitä... No kumpaakaan ei ikinä tapahtunut. Ja minä jotenkin jaksoin katsella, antaa uusia "tähän mennessä"-mahdollisuuksia ja odottaa, kun vähän aikaa hölmönä jopa uskoin niihin "olen syksyllä saamassa opiskelupaikan" tai "mun pitäis kuukauden lopussa saada kaverilta iso laina takasin" tai "ruvetaan kahden viikon päästä katsomaan kaverin kanssa kämppiä paikasta x" tms. Nyt erostamme on vuosi, ja mies tavaroineen on täällä edelleen, siinä tilanteessa, että olen antanut viimeisen deadlinen, minkä jälkeen pyydän viranomaisapua hänen poistamiseensa, jos ei ole sitä ennen tavaroineen kadonnut. Ja olen siis tehnyt tästä häädöstä kirjallisen sopimuksen, jonka hän on allekirjoittanut.
Yritä saada homma loppumaan siististi ja nopeasti. Et halua tähän tilanteeseen vain siksi että säälit toista. Et ole vastuussa toisen aikuisen ihmisen pärjäämisestä.
Minä olen tuollainen mies, tosin en kyllä itke. Eräs nainen on ihastunut minuun ja haluaisi olla kanssani, vaikka olen useaan otteeseen yrittänyt selittää, ettei hän työhaluttomuuteni ja vastuun välttelyni vuoksi kestä minua pidemmän päälle. Pidän häntä oikeastaan vähän tyhmänä siksi, että nuo asiat eivät ole tässä vaiheessa mitään turnoffeja hänelle. Olen itsekin vähän ihastunut, mutta en aio mitään suhdetta aloittaa. Vasta sitten joskus, jos saan työelämästä joskus otteen, tai edes aktivoidun etsimään töitä. Juuri nyt ei voisi vähempää kiinnostaa.
Alue: Aihe vapaa
Perheen perustaminen on mahdotonta. Ei miehesi muutu, saat hoitaa kaiken itse. Riidat olisiva100 -kertaa rajumpia.
Miehen tulisi aikuistua. Olet äitimamma hänelle.
Miten parisuhteessa voi olla säälistä, eikö miehessä tulisi olla, jotain mitä arvostaa? Vai seurallisuusko sinua viehätti? Toki tämä seurallisuus auttaa miestä erotessa, kavereista saa tukea.