Miten kestätte seurassa, jossa naisellisuutta halveksitaan?
Omalla alallani iso osa miehistä tuntuu halveksuvan kaikkea, mikä on perinteisesti naisille mielenkiintoisia asioita. Esimerkiksi shoppailusta tai meikkaamisesta ei sovi puhua, kun heti katsotaan, että kauhea mikä nirppanokka turhamainen ämmä tuo on. Mikä siinä on, että vain ne "miehekkäät" jutut ovat hyväksyttyjä? Ei se tee minusta yhtään sen tyhjäpäisempää, että olen kiinnostunut meikkaamisesta ja käyn mielelläni shoppailemassa. Minua nyt vaan ei satu kiinnostamaan autot tai jääkiekko.
Kommentit (22)
Eli miten kestätte feministien seurassa?
Kestän jonkin aikaa, mutta sitten vain poistun AV:lta.
Tunnen vain yhden meikkaamisesta ja pukeutumisesta oikeasti kiinnostuneen naisen ja hän on todella yksinkertainen. Maailmani tuhoutui oikeastaan siinä, koska tajusin, että minun pitää valita joko fiksun ja tuhnuisen tai tyhmän ja seksikkäästi koristellun naisen väliltä.
Mua ylipäätään ärsyttää se, ettei ihmisten kanssa voi puhua mistään muusta kuin urheilusta yms. mitä kaikkien oletetaan seuraavan. Omat kiinnostuksen kohteeni kun taas ovat sellaisia, joista muut eivät ilmeisesti tiedä mitään, niin niistä ei voi puhua. Itse sitten puolikuolleena joudun kuuntelemaan juttuja jostain vitun Ronaldiinosta ja Vettelistä.
Mun mielestä olisi aika outoa, jos miehiä kiinnostaisi jutella meikeistä tai shoppailusta. Toki miehet joskus kysyy mielenkiinnosta, että mitä mikäkin meikkitermi kiinnostaa, mutta miksi ihmeessä heitä pitäisi kiinnostaa mikä ripsari on paras? Ja toisaalta, miksi heitä pitäisi kiinnostaa mistä kaupasta tietyn mekon saa edullisimmin?
Mä olen miesvaltaisella alalla ja ei puhuta tuollaisista asioista. Ei kyllä puhuta urheilustakaan saati autoista, aika harva nykymies enää tietää autoista paljoa muuta kuin merkin. Jostain syystä juttua kuitenkin riittää ja nauru raikaa joka päivä.
Tässäpä hyvä kolumni aiheesta:
Huonosti. Työelämässä en ole tähän törmännyt (naisvaltainen ala), mutta tapailemani miehet ovat joskus ihan avoimesti tuhahdelleet kertoessani omista mielenkiinnon kohteistani. Kanssani saa aikaan keskusteluja yleisesti kaikenlaisista aihealueista ja eivät kaikki kiinnostavat jutut ole perinteisesti naisellisia minulla. Elän omaa elämääni ja jos minuun aikoo tutustua tulee selväksi millaisista asioista pidän & mihin käytän aikaani, mutta en välittäisi saada halveksuntaa niistä jutuista.
Vierailija kirjoitti:
Tässäpä hyvä kolumni aiheesta:
Niin hyvää yleistystä ettei tuota jaksanut edes lukea kokonaan.
Vierailija kirjoitti:
Mun mielestä olisi aika outoa, jos miehiä kiinnostaisi jutella meikeistä tai shoppailusta. Toki miehet joskus kysyy mielenkiinnosta, että mitä mikäkin meikkitermi kiinnostaa, mutta miksi ihmeessä heitä pitäisi kiinnostaa mikä ripsari on paras? Ja toisaalta, miksi heitä pitäisi kiinnostaa mistä kaupasta tietyn mekon saa edullisimmin?
Mä olen miesvaltaisella alalla ja ei puhuta tuollaisista asioista. Ei kyllä puhuta urheilustakaan saati autoista, aika harva nykymies enää tietää autoista paljoa muuta kuin merkin. Jostain syystä juttua kuitenkin riittää ja nauru raikaa joka päivä.
No miksi sitten pitäisi keskustella niistä miehille tutummista jutuista, jos naisiakin on seurassa? Miksi mielestäsi on outoa se, että joku mies saattaisi olla jopa kiinnostunut perinteisistä naisten asioista? Eikä naiselliset jutut nyt tarkoita sitä, että vertaillaan vaan meikkituotteita.
Vierailija kirjoitti:
Huonosti. Työelämässä en ole tähän törmännyt (naisvaltainen ala), mutta tapailemani miehet ovat joskus ihan avoimesti tuhahdelleet kertoessani omista mielenkiinnon kohteistani. Kanssani saa aikaan keskusteluja yleisesti kaikenlaisista aihealueista ja eivät kaikki kiinnostavat jutut ole perinteisesti naisellisia minulla. Elän omaa elämääni ja jos minuun aikoo tutustua tulee selväksi millaisista asioista pidän & mihin käytän aikaani, mutta en välittäisi saada halveksuntaa niistä jutuista.
Onneksi puhuit vain tapailemistasi miehistä, et avo- tai aviomiehestä. Olet VIISAS!
Meikkaaminen ja shoppailu ovat äärimmäisen yksinkertaisia ja tyhjänpäiväisiä kiinnostuksenkohteita. Stereotypia noista kiinnostuneesta naisesta on lähes poikkeuksetta paikkansapitävä, enkä ihmettele että niistä ei kukaan halua kanssasi keskustella.
Ei siinä kuitenkaan mistään naisellisuuden halveksimisesta ole kyse.
En halveksu ihmisiä, jotka ovat kiinnostuneita shoppailemisesta ja meikkaamisesta, mutta ovatko ne oikeasti perinteisesti naisten kiinnostuksenkohteita? Mä en tunne kauheasti naisia, jotka olisivat noista asioista kiinnostuneita, siis sillä tavalla, että puhuisivat niistä. Kyllähän kaikki vaatteita ostavat ja monet meikkaavatkin.
Jos ollaan ystäväpiirin kanssa koolla, jutellaan ajankohtaisista asioista, perhe- ja asumisjutuista, matkoista, työstä, politiikasta, harrastuksista, hyvin laajasti laidasta laitaan. Jos porukka eriytyy niin, että naiset ja miehet on enemmän erillään, puhutaan enemmän juuri sitä ryhmää kiinnostavista asioista. täytyy sanoa, ettei meidän porukassa kukaan ole ikinä ollut erityisemmin kiinnostunut meikkaamisesta tai shoppaamisesta. Mutta me ollaankin tutustuttu pääasiassa opiskelijakäisinä.
Meikkaus, shoppailu ja blogit ovat tyhjänpäiväisiä materialistisen elämän ilmentymiä. Meillä töissä keskustellaan enemmän abstrakteista aiheesta. Kyseessä akateeminen työyhteisö. Meillä varmaan juuri kukaan mies ei edes tiedä, mikä jääkiekossa on joku paitsio...
Onhan muitakin "naisellisia" asioita kuin meikkaaminen ja shoppailu. Omiani ovat: leipominen, kukkien hoitaminen, korujen tekeminen/muut satunnaiset käsillä tehtävät askartelut, tietyt liikuntamuodot, kirjallisuus (viittaan kaunokirjallisiin teoksiin, joita ainakin vain tuntemani naiset ovat lukeneet enemmän), jne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun mielestä olisi aika outoa, jos miehiä kiinnostaisi jutella meikeistä tai shoppailusta. Toki miehet joskus kysyy mielenkiinnosta, että mitä mikäkin meikkitermi kiinnostaa, mutta miksi ihmeessä heitä pitäisi kiinnostaa mikä ripsari on paras? Ja toisaalta, miksi heitä pitäisi kiinnostaa mistä kaupasta tietyn mekon saa edullisimmin?
Mä olen miesvaltaisella alalla ja ei puhuta tuollaisista asioista. Ei kyllä puhuta urheilustakaan saati autoista, aika harva nykymies enää tietää autoista paljoa muuta kuin merkin. Jostain syystä juttua kuitenkin riittää ja nauru raikaa joka päivä.
No miksi sitten pitäisi keskustella niistä miehille tutummista jutuista, jos naisiakin on seurassa? Miksi mielestäsi on outoa se, että joku mies saattaisi olla jopa kiinnostunut perinteisistä naisten asioista? Eikä naiselliset jutut nyt tarkoita sitä, että vertaillaan vaan meikkituotteita.
Koska on kohteliasta keskustella asioista, joista kaikki keskusteluun osallistuvat ovat vähintäänkin kiinnostuneita vaikkei aihe niin tuttu olisikaan.
Itselleni raskainta on eräs harrastuspiirien naishenkilö, joka harrastaa pienimuotoista kennel-toimintaa. Tykkään mäkin koirista ja voin niistä jutella, mutta EI JAKSA sitä tauotonta lätinää siitä, missä vaiheessa koiran raskaus on, miten raskaus on edennyt, millaisia pentuja syntyi, mitkä on ne 10 pennun nimet, miten ne on edistyneet..... Muut voi ottaa huomioon kuitenkin.

Minä todella toivoisin, että meidän työpaikalla voitaisiin puhua jostakin muusta kuin siitä ainaisesta urheilusta tai tietotekniikasta. Urheilua en seuraa laisinkaan, tylsää. En tiedä älypuhelimista tai uusimmista teknologioista, koska nekään eivät minua kiinnosta. Omista kiinnostuksen kohteistani en voi jutella, koska ketään muuta ne ei kiinnosta. Mutta minkäs teet... Olisi varmaan täytynyt ala valita omien harrastuksien mukaan, että olisi jotain mistä keskustella työtovereiden kanssa.
Vaikka puhuisi samasta, niin silloinkin miehillä on yleensä eri kiinnostuksen kohde. Esimerkiksi itse tykkään elokuvista, mutta en katso ollenkaan actionia tai scifiä. Ja jos miesten kanssa alkaa elokuvista puhumaan, niin yleensä he haluavat keskustella jostain Star Warsista tai Transformersista. Että siinä meni sekin ilo. Miesvaltaisella alalla on ihan kivaa, jos tosiaan on ne samat kiinnostuksen kohteet kuin miehillä stereotyyppisesti ja muutenkin on sellainen rasavilli poikatyttö. Mutta kun itseäni kiinnostaa enemmän perinteiset "naisten hommat" ja muutenkin olen sellainen arka hiljaisempi nainen, niin aika vähän mitään yhteistä keskusteltavaa on. No säästä voi toki aina jutella...
Vierailija kirjoitti:
Omalla alallani iso osa miehistä tuntuu halveksuvan kaikkea, mikä on perinteisesti naisille mielenkiintoisia asioita. Esimerkiksi shoppailusta tai meikkaamisesta ei sovi puhua, kun heti katsotaan, että kauhea mikä nirppanokka turhamainen ämmä tuo on. Mikä siinä on, että vain ne "miehekkäät" jutut ovat hyväksyttyjä? Ei se tee minusta yhtään sen tyhjäpäisempää, että olen kiinnostunut meikkaamisesta ja käyn mielelläni shoppailemassa. Minua nyt vaan ei satu kiinnostamaan autot tai jääkiekko.
Jääkiekko on peli. Siinä katsotaan urheilua. Autoissa katsotaan katsotaan tekniikkaa.
Niissä on logiikka.
Shoppailu? Siis ostat vain ostamisen ilosta? Tavaraahan ostatetaan jos on jotain mitä pitää ostaa. Muutenhan ei osteta. Joten mitä eroa on miehen ja naisen "shoppailussa"? Ostetaan se mitä tarvitaan ja mitään muutahan ei ikinä pidä ostaakkaan?
Huonosti. Mutta erityisen huonosti seurassa, jossa naista halveksutaan.