Lauantaina lapsiperhe tulossa kylään "leikkimään". Mitä tarjoaisin?
Ei olla vielä sovittu moneltako tulevat, mutta olettaisin, että iltapäivällä. Riittääkö tarjottavaksi kahvit jonkun makean kanssa? Vai pitäisikö olla myös suolaista? Mitä tarjoaisin? En ole mikään kodinhaltiatar (ja lapsia on 1- ja 2-vuotiaat jaloissa pyörimässä), mutta osaan kuitenkin perusjutut, enkä mitään pakastepullia haluaisi tarjota.
Kävisikö tarjottavaksi esimerkiksi joku suolainen piirakka ja jälkiruoaksi vaikka täytekakku tai jotain helpompaa, vaikka omenapiirakka ja jäätelöä? Ja pöytään vielä suklaata tai jotain kaupasta ostettuja keksejä tai muuta. Miltä kuulostaa? Onko liian "piirakkaista", jos on suolaisen piirakan lisäksi omenapiirakka? Muita ideoita suolaiseksi tarjottavaksi?
Kommentit (28)
Minusta jo pelkkä omenapiirakka jätskillä olisi riittävä, jos siis kyseessä nimenomaan lasten takia järjestetty tapaaminen.
Vierailija kirjoitti:
Suolainen piirakka ja vaikka jätskiä ja keksiä on ihan riittävä!
Ja lapsille vielä viinirypäleitä, vesimelonia tms naposteltavaa.
Kiitos vinkeistä. No, pääsenpä vähemmällä työlläkin, jos jätän makeat leipomiset väliin. Ehkäpä itse asiassa voisin sittenkin tarjota vaikkapa Daim-kakkua makeana?
Entäs tuo suolainen piirakka - riittääkö yksi laji? Meinasin ensin kahta erilaista piirakkaa, mutta en tiedä viitsinkö. Olisiko kanapiirakka hyvä?
AP
Entäs muuten lasten juomiset? Lapsivieraat ovat 2- ja 4-vuotiaat. Meillä käy vieraita tosi harvoin, joten olen vähän tietämätön. Meillä ei kotona IKINÄ juoda mehua, mutta eikös mehua lapsille usein tarjota? Mikä olisi sellainen mehu, joka uppoisi parhaiten? Tämä kuulostaa varmasti tosi tyhmältä kysymykseltä, mutta en yksinkertaisesti tiedä, kun ei ole vielä kokemusta, ja meillä ei mehua juoda. Vai juovatko tuon ikäiset jo limsaa?
AP
Yksi laji riittää suolaista ja makeaa. Kanapiirakka on hyvä.
Vierailija kirjoitti:
Entäs muuten lasten juomiset? Lapsivieraat ovat 2- ja 4-vuotiaat. Meillä käy vieraita tosi harvoin, joten olen vähän tietämätön. Meillä ei kotona IKINÄ juoda mehua, mutta eikös mehua lapsille usein tarjota? Mikä olisi sellainen mehu, joka uppoisi parhaiten? Tämä kuulostaa varmasti tosi tyhmältä kysymykseltä, mutta en yksinkertaisesti tiedä, kun ei ole vielä kokemusta, ja meillä ei mehua juoda. Vai juovatko tuon ikäiset jo limsaa?
AP
Mä luulin että ne lapset oli 1 ja 2-vuotiaita?
En tarjoaisi limsaa vaan ihan vettä tai vaihtoehtona mehu jossa ei ole sokeria.
Minä laitan keittoruoan, koska se syntyy niin pienellä vaivalla ja on helposti maukasta. Sen jälkeen lapsille pienet jäätelöpuikot ja aikuisille kahvit.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Entäs muuten lasten juomiset? Lapsivieraat ovat 2- ja 4-vuotiaat. Meillä käy vieraita tosi harvoin, joten olen vähän tietämätön. Meillä ei kotona IKINÄ juoda mehua, mutta eikös mehua lapsille usein tarjota? Mikä olisi sellainen mehu, joka uppoisi parhaiten? Tämä kuulostaa varmasti tosi tyhmältä kysymykseltä, mutta en yksinkertaisesti tiedä, kun ei ole vielä kokemusta, ja meillä ei mehua juoda. Vai juovatko tuon ikäiset jo limsaa?
AP
Mä luulin että ne lapset oli 1 ja 2-vuotiaita?
Luepa uudestaan...
AP
Tee vaikka mokkapaloja makeaksi, jos et halua kahta piirakkaa. Mä varmaan tarjoaisin mehuakin, kun meillä on äidin tekemää viinimarjamehua. En usko sen ruuan kanssa olevan niin haitaksi. Limsa on varmaan noin pienille liian hapokasta.
Heh, jotenkin söpöä että olet noin paljon järjestelemässä, kuulostat mukavalta ihmiseltä :) Itse ostan aina paketin keksiä ja kahvia ja mehua, ehkä pitäisi kanssa panostaa vähän enemmän :D
Hei, voinko mäkin tulla kylään? ;)
Kuulostaa hyvältä! Itse ainakin rakastan omenapiirakkaa mutta en niin välitä suklaasta joten itse valitsisin omenapiirakan. Mutta makujahan on monia!
Tilaa pitsat ja siinä saa monesti limsat kylkiäisenä. Siinä lapsille ohjelmanumeroakin kun pikku Fiat kurvaa pihaan ja minareetimusa raikaa.
AP, vaikutat ihanan symppikseltä :) tulisin mielelläni kyläilemään luoksesi lapsen kanssa vaikka tarjoaisit vettä ja hapankorppuja.
Itse asiaan... Tarjoaisin ihan vaan valmiiksi tehtyjä voileipiä ja hedelmiä, en jaksaisi nähdä noin paljon vaivaa yksien leikkitreffien takia. Juomaksi "juhlan" kunniaksi mehua (meilläkään ei juoda mehua kotona joten en kyllä osaa sanoa mitä mehua laittaisin tarjolle).
Hauskoja kemuja ap :)
Jos kylään tulevat lapset ovat kovin nuoria niin tarjoiulun ei lasten takia tarvitse olla hääppöinen ellet halua hieman brassailevampaa tarjoilua lasten vanhemmille.
Pienet lapset tykkää kekseistä, kurkku- ja porkkanatikuista ja jätskistä.
Mansikkamehu on ainakin meidän pikkuvieraille uponnut parhaiten (Ekströmin mehua).
Eikös ne lapset ollu tulossa teille leikkimään, ei syömään ;)
Ohis. Luin otsikon ensin, että "lauantaina uusperhe tulossa kylään leikkimään, mitä tarjoaisin" ja repesin. Täällä on niin paljon uusperhekeskusteluita nyt että luenkin jo väärin :D . Kiitos ja anteeksi :)
Hmm, olen tässä nyt jonkin verran pyöritellyt tätä mielessäni, ja päädyin johonkin seuraavanlaiseen:
Suolaisena tarjoan kanapiirakkaa, jonka lisäksi sipsejä ja suolakeksejä erilaisten juustojen kera. Makeana jäätelöä, Daim-kakkua ja omatekemiä keksejä. Juomana aikuisille kahvia/teetä, ja lapsille tarjolla mehua ja maitoa.
Miltä kuulostaa?
Ite oon tehnyt "nakkipiiloja" :D lapset tykkää ja aikuiset tykkää :D Helppo tehdä kun ostan valmista lehti/ voitaikinaa :D
Meillä lapset eivät pitäneet mehusta niin ostin muutamia pillimehuja, joista vieraat lapset saivat valita. Säilyvät pitkään eli ei haittaa, vaikka jokunen jää yli.
Suolainen piirakka ja vaikka jätskiä ja keksiä on ihan riittävä!