Mulla on ikävä mun lasta!

Ymmärrän, niin minäkin tuolloin itkin, tosin en lapsen nähden, mutta kuitenkin. Mutta äkkiä se rippileiri menee ja pian pääset laittamaan kivoja juhlia lapsellesi.  :)

Niin se vaan menee, että sitä liekaa on vaan venytettävä ja venytettävää sitä mukaa, kun lapsi kasvaa, vaikka se tuntuu äidistä sillä hetkellä kauhealta.

Niinhän se on ja kuuluu ollakin, että napanuora venyy ja paukkuu mutta ei katkea. Mutta piru vie miten ottikin tiukille ja ottaa yhä, vähän väliä posahtaa mieleen että mitähän se minun aarteeni nyt tekeekään ja onhan kaikki hyvin yms. Pyysin, että laittaisi kerran päivään kuulumisviestin ja vaikka pirauttaisi aina illalla johonkin aikaan, saas nähdä..perille saapumisviesti kyllä tuli tuossa pari tuntia sitten.

ap

Minulla lähti eilen ja onhan se vähän haikeaa! Mutta laittelee viestejä ja kuvia tänäänkin jo pari, illalla soitti ja aamullakin :) Toisaalta ihana tunne kun saa olla itsekseen kotona, siivoilla ym.

Voi apua.... :D Meidän nassikat on joka kesä pitkiäkin aikoja mummolassa ja ties missä sukulaisissa, eikä ikävä hyökäise kuin välillä ylitse. Enimmäkseen olen oikein iloinen, että lapsella on muutakin elämää kuin kotona pyöriminen ja paljon sellaisia ihmisiä, joiden mielestä lapseni seura on huisin mukavaa! Lapsen reissut ja yökyläilyt eivät liiemmin itketä meistä ketään (ja jokainen lapsi siis lähtee aina pyydettynä, ei koskaan tuputeta minnekään tai toivota, että pääsisi nassikasta eroon), mutta lapsen kasvu kyllä itkettää, eli minä olen se joka vetistelee joka halvatun kevät- ja joulujuhlan ja tanssikoulun esityksen ja ties mitkä. Kaikkein pahin oli se kerta, kun esikoinen lauloi ekaluokan kevätjuhlassa "minun ystäväni on kuin villasukka, joka talvella lämmittää" ja kakkosena tulee keskimmäisen lapsen eskarin kevätjuhla, jossa esittivät "mun sy-sy-sydämestä puuttuu palanen". Nytkin tukee pala kurkkuun, olen oikeasti ihan nössö erityisesti musiikkiesitysten edessä. Reissut, lomat, yökyläily - nou problem. Epävireinen lässylaulelma - niagara in action.