Lue keskustelun säännöt.
Kolmenkympin kriisiäkö? Arki lasten ja työn kanssa tuntuu tylsältä. Oon ruvennu kaipaamaan nuoruutta, milloin kaikki oli hauskaa ja vaivatonta.
16.06.2016 |
Tää nykyinen aikuisen arki on tappavan tylsää. Töissä käyntiä ja kotona odottava jatkuva lapsiperheen arki. Työ, perhe, omakotitalo, jossa puuhaa riittää....
Mutta jotenkin on tullut raastava kaipuu ja ikävä siihen nuoruuteen, jolloin tyttöporukassa vaan hengailtiin ja sekoiltiin, eikä reissuilla monesti ollut ees mitään päämäärää. Pidettiin hauskaa. Kierreltiin vaatekauppoja, käytiin festareilla. Tehtiin kaikkea noloa ja naureskeltiin...
Niin ikävä tuli tuota vapautta, että piti tämmösenä reilu kolmekymppisenä mammana mennä lukemaan jotain Demiä ja muistelemaan, miten harmitonta se nuoruus oli verrattuna tähän tylsään aikuisuuteen, mikä on vaan vaatimuksia ja velvotteita täynnä.
Nytkin mä oon kaiho rinnassa lueskellu näitä demimokia ja muistellut, että niin, samanlaista harmitonta sekoilua se munkin nuoruudessa oli....
http://www.demi.fi/hupia/megamokat
Onko kenellekään muulle tullut jossain elämän vaiheessa samanlaista ikävää nuoruuteen?
Kommentit (24)
No mä oon vähän vanhempi, 34v. Lapset pieniä. 4v ja toinen tuleva ekaluokkalainen. Jotenkin uuvuttavaa ja väsyttävää ja tasaisen tylsää arki tälläkin hetkellä. Seksikin ollut monta vuotta samanlaista tylsää. Jotenkin tällä hetkellä jotenkin ahdistaa tää paikalleen jumittuminen. Ehkä se tästä... Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Juu sitä se on. Aika kultaa muistot. Olihan sulla jokin syy jättäytyä pois hulinaelämästä ja toivoa lapsia? Kaipasit jotain "sisältöä" elämään, eikö? Totuushan on ettei ihmisellä koskaan ole hyvä, aina kaipaa jotain mitä oli, ei ole ollut, ei saanut, minkä menetti jne. Toisaalta se on hyvä koska sitten tulee tehtyäkin jotain, ponnisteltua ja saavutettua. Kunhan ei masennu!
T ent. tylsiintynyt (ja masentunut) nelikymppinen joka hankki oman elämän nyt kun lapset ei sitä enää tarvi :)
Vierailija kirjoitti:
No mä oon vähän vanhempi, 34v. Lapset pieniä. 4v ja toinen tuleva ekaluokkalainen. Jotenkin uuvuttavaa ja väsyttävää ja tasaisen tylsää arki tälläkin hetkellä. Seksikin ollut monta vuotta samanlaista tylsää. Jotenkin tällä hetkellä jotenkin ahdistaa tää paikalleen jumittuminen. Ehkä se tästä... Ap
Olet vain elänyt liian vanhaksi teinielämää. Olist hankkinut lapset alle 25 vuotiaana niin lasten kanssa olisi ollut paljon keveämpää kun nuorempana sitä jaksaa paremmin.
Vierailija kirjoitti:
Juu sitä se on. Aika kultaa muistot. Olihan sulla jokin syy jättäytyä pois hulinaelämästä ja toivoa lapsia? Kaipasit jotain "sisältöä" elämään, eikö? Totuushan on ettei ihmisellä koskaan ole hyvä, aina kaipaa jotain mitä oli, ei ole ollut, ei saanut, minkä menetti jne. Toisaalta se on hyvä koska sitten tulee tehtyäkin jotain, ponnisteltua ja saavutettua. Kunhan ei masennu!
T ent. tylsiintynyt (ja masentunut) nelikymppinen joka hankki oman elämän nyt kun lapset ei sitä enää tarvi :)
Silloin kun haaveilee jostain mitä ei ole vielä saavuttanut mutta haluaisi, niin silloin tavotteita.
Jos haikailee menneitä, niin se on paha tilanne. On turha tihrustaa taustapeiliin kun elämä on oikeasti koko ajan edessä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen nyt 47 ja kaipaan sitä, että olisi saanut kokea sen vapaan ja villin nuoruuden.. Lähdin ensirakkauden matkaan 16 vuotiaana ja se oli elämäni typerin päätös. 24 vuotta vierähti siinä, kun kuvittelin, että kyllä kaikki muuttuu paremmaksi. Ei muuttunut.
Nyt elän uudessa parisuhteessa, mutta poikani yritys on kiviriippana, joten joudun aina miettimään menemisiäni ja tekemisiäni, vaikka muuten pääsisinkin..tahtoisin vain omaa aikaa ja vapautta..ehkä joskus.
Vierailija kirjoitti:
No mä oon vähän vanhempi, 34v. Lapset pieniä. 4v ja toinen tuleva ekaluokkalainen. Jotenkin uuvuttavaa ja väsyttävää ja tasaisen tylsää arki tälläkin hetkellä. Seksikin ollut monta vuotta samanlaista tylsää. Jotenkin tällä hetkellä jotenkin ahdistaa tää paikalleen jumittuminen. Ehkä se tästä... Ap
Minkä tyyppinen ihminen miehesi on? Onnistuisiko hänen kanssaan alkaa virittelemään elämään jännitteitä, vaikka sitten sen seksin avulla? Meillä on pitkähkö suhde, 13v takana ja ajoittain on ollut pitkiä puuduttavia kausia seksin saralla. Ja kyllä se vaikuttaa moneen. Vaikka tuntuu sillä hetkellä, ettei itseä kiinnostaisi koko asia. Mutta sitten kun tilannetta korjaillaan, niin huomaa kuinka moneen asiaan se vaikuttaa postitiivisesti. Monipuolinen ja kokeileva seksi on meidän parisuhteen yksi perusta. Aina jaksan ihastua miehessäni siihenkin, että kuinka hän kaikkien vuosien jälkeeen edelleen minua niin haluaa, vaikka kroppa ei ole enää parikymppinen :)
/11&12 vuotisten äiti
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No mä oon vähän vanhempi, 34v. Lapset pieniä. 4v ja toinen tuleva ekaluokkalainen. Jotenkin uuvuttavaa ja väsyttävää ja tasaisen tylsää arki tälläkin hetkellä. Seksikin ollut monta vuotta samanlaista tylsää. Jotenkin tällä hetkellä jotenkin ahdistaa tää paikalleen jumittuminen. Ehkä se tästä... Ap
Minkä tyyppinen ihminen miehesi on? Onnistuisiko hänen kanssaan alkaa virittelemään elämään jännitteitä, vaikka sitten sen seksin avulla? Meillä on pitkähkö suhde, 13v takana ja ajoittain on ollut pitkiä puuduttavia kausia seksin saralla. Ja kyllä se vaikuttaa moneen. Vaikka tuntuu sillä hetkellä, ettei itseä kiinnostaisi koko asia. Mutta sitten kun tilannetta korjaillaan, niin huomaa kuinka moneen asiaan se vaikuttaa postitiivisesti. Monipuolinen ja kokeileva seksi on meidän parisuhteen yksi perusta. Aina jaksan ihastua miehessäni siihenkin, että kuinka hän kaikkien vuosien jälkeeen edelleen minua niin haluaa, vaikka kroppa ei ole enää parikymppinen :)
/11&12 vuotisten äiti
Lisään tähän vielä, että silloin kun itse kipuilin, niin en kyllä haaveillut paluusta nuoruuteen. Vaikka kesken sen perhe-elämän aloitinkin. Enemmän tuolloin odotin kuin kuuta nousevaa, että lapset lähtevät maailmalle ja saan "oman elämäni" takaisin. No, ei tarvinnut odottaa niin kauaa kun uhmakkaista taaperoista on kasvanut ihania esiteinejä, joiden kanssa on aidosti hauskaa ja leppoisaa elellä (no, teinimyrskyjä odotellessa).
Kuten joku aiemmin jo konmentoikin, ehkä vähän outuoa haaveilla teinivuosista. Mulle ne oli tiukalla budjetilla mahdollisimman paljon baareilua, sekoilevia reissuja yms. Ei enää kiitos, ennemmin käytän nyt liikenevät rahat johonkin muuhun. Nautin tutusta ja vakaasta parisuhteesta. kuten myös siitä, että parhaat ystäväni ovat kasvaneet kanssani ihan pikkulapsista saakka, heidänkin kanssaan on niin ihanaa ja vakaata, mistä tahansa pystyy puhumaan kun toinen tietää toisesta ihan kaiken :) Nuorena se oli sellaista, jotenkin pinnallisempaa, aina ei uskaltanut/kiinnostanut sanoa ajatuksiaan. Tai niillä ei ollut niin väliä, kun oli menoa koko ajan...
Aika kultaa muistot. Nuorempana oli ihan mukavaa, mutta oli silloinkin murheita. Mitä oikein kaipaat siinä? Biletystä? :D Käy pari vkl jossain niin johan alkaa taas arki maistumaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mullakin on jonkunlainen kolmenkympin kriisi menossa, vaikka olen kyllä vasta täyttämässä 27. En missään nimessä kaipaa nuoruuteen, ja mun suurin haave on aina ollut saada hyvä mies ja perhe. Nyt mulla on mies, kaksi ihanaa lasta, tutkinto ja kiva työpaikka ja olo on sellainen, että jotain silti puuttuu. Ehkä kolmas lapsi? En tiedä.
Ei kai elämä ole mitenkään "joko tai" . Oon itse 35v ja elän pääosin tosi keski-ikäistä elämää lasten, perheen, työn ja omakotitalon kanssa. Mutta silti käyn silloin tällöin rymyreissuilla festareilla tai Tallinnassa kavereiden kanssa.
Mulla on ollut pahin kriisi nyt viimeisen vuoden aikana. Lähinnä siksi että oli tunne etten ole saavuttanut uran suhteen niin paljon kun nuorena luulin, vaan olen aikuisikäini rämpinyt työelämässä alisuorittaen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sulla oli hyvä nuoruus tai aika kultaa muistaa. Itse luin viime kesänä vanhoja päiväkirjoja. Sydänsuruja, seksuaalista epävarmuutta, pettävä poikaystävä, bi-kokeilu, jossa särjin hyvän ystävän sydämen jne. Ennen viimeistä lukiovuotta olin kirjoittanut, että olen niin läski, että haluan vain kuolla. Ja kyllä: minäkin olen muistanut sen ajan enimmäkseen iloisina seikkailuina!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olenko ainoa, kenen mielestä nuoruus oli kaikkea muuta kuin huoletonta? Silloinhan sitä vasta huolia olikin! Oli epävarma itsestään ja toisista, ujo, ei tuntenut koskaan oloaan varmaksi ja tietäväksi. Pelotti tulevaisuus, mihin kouluun, mihin opiskelemaan, mihin töihin. Valitseeko oikean alan, pärjääkö koulussa/töissä/sosiaalisessa elämässä. Löytääkö hyvän puolison, pelotti seurustella ja olla seurustelematta, koko ajan jotain säätöä ihmissuhteissa. Ulkonäköpaineet, piti olla sitä tai tätä. Liian nuori ollakseen viisas ja tekemään päätöksiä, mutta niitä piti kuitenkin tehdä, liian vanha leikkimään enää avutonta lasta ja odottamaan että joku auttaisi kaikessa. Oli koko ajan muka pakko yrittää olla samanlainen kuin muut ja sopeutua joukkoon, ja silti tunsi erilaisuutta ja ulkopuolisuutta. Ihan hirveää aikaa koko nuoruus, onneksi pääsin eroon.
Kuulostaa tosiaan ihan kliseisen tavanomaiselta kolmenkympin kriisiltä. Yleensä nuo menevät ihan itsestään ohi, eikä minkään kriisin aikana kannata tehdä radikaaleja muutoksia elämäänsä. Nimittäin todennäköisesti niitä parin vuoden päästä, sisäisen kriisin mentyä ohi, katuisi vaan. Jos jaksaa vaan sininitellä kriisinsä läpi, niin vuoden-parin päästä se elämä, joka nyt tuntuu tylsältä ja ankealta, onkin oikein mukavaa ja hyvää arkea.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No mä oon vähän vanhempi, 34v. Lapset pieniä. 4v ja toinen tuleva ekaluokkalainen. Jotenkin uuvuttavaa ja väsyttävää ja tasaisen tylsää arki tälläkin hetkellä. Seksikin ollut monta vuotta samanlaista tylsää. Jotenkin tällä hetkellä jotenkin ahdistaa tää paikalleen jumittuminen. Ehkä se tästä... Ap
Olet vain elänyt liian vanhaksi teinielämää. Olist hankkinut lapset alle 25 vuotiaana niin lasten kanssa olisi ollut paljon keveämpää kun nuorempana sitä jaksaa paremmin.
Jaa. Minä sain lapset 34 ja 36-vuotiaana, enkä koskaan kaivannut takaisin teiniaikoja - tai lapsetonta aikuisaikaa. Tuollaista menetetyn nuoruuden kaipailua ei tule kun on saanut mennä ja tulla mielensä mukaan, toteuttaa itseään ilman varhaisia vastuita lapsista. Ja kannattaa kuitenkin muistaa, että varmaan se elämä silloin teiniaikanakin joskus tylsältä tuntui - ainakin kun noita omia nyt parikymppisiä lapsia kuuntelee. Omien korvien vällissä se tylsyys tai elämäninto asuu, ja itse siihen voi asenteellaan ja teoillaan vaikuttaa, tuskin liikaa kannattaa pelkästään lasten ja miehen syyksi laittaa. Mitäpä jos opiskelisit jotain, hakisit haastavamman työpaikan, aloittaisit uuden harrastuksen?
Hei ap! Tein aloituksen ihan samasta aiheesta vähän aikaa sitten, ketju on aika pitkä mutta halusin vaan sanoa että et ole yksin (ja että tuo on juuri sitä kolmenkympin kriisiä).
http://www.vauva.fi/keskustelu/2582038/vapauden_kaipuu_perhe_elaman_kat…
Minä!
Kaipaan ihan älyttömästi sitä huoletonta aikaa, kun oli vastuussa vain itsestään, pystyi tekemään mitä halusi ja sai olla rauhassa omien ajatusten kanssa ja keskittyä asioihin, mitä teki.
Nyt vain palvelen lapsia, parisuhde vituttaa, mitään ei saa tehdä rauhassa, olen väsynyt.. Olisi ihana vaikka lukea kirjaa rauhassa mutta ei ole aikaa moiseen.
Minkä ikäinen olet ja minkä ikäiset lapset?
Kipuilin itse enemmän ja vähemmän kolmen kympin nurkilla...
Olin lopen kyllästynyt työhön, taloon ja jopa mieheen.
Nyt olen 32 ja tuntuu, että tuo vaihe mennyt ohi. Toki olen saanut haluamani työn, mutta myös miehen kanssa eletään "nousukautta". Missään en paremmin viihtyisi, kun ensin hänen kanssaan pihalla puuhastellen, sen jälkeen saunoen ja lopuksi fantastista seksiä. Vuosi kaksi sitten ei kiinnostanut tippaakaan, ennemmin lähdin jonnekin ystävien kanssa viettämään aikaa. Tuo menovaihe tyssäsi ja nyt olen todella tyytyväinen tähän kaikkeen, mitä minulla on.
Lapset ovat 11 ja 12, joten heiltäkin liikenee mukavasti omaa aikaa. Tuossa huuruissani meinasin jo kolmatta lasta harkita :/ Sitä en onneksi miehelle sanonut ääneen, hän haluaisi lapsen, minä nautin vaan tästä mitä meillä nyt on.