Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Miten te muut yksinhuoltajat jaksatte sitä jatkuvaa tarvitsematta?
15.06.2016 |
Mistä revitte sen ylimääräisen energian silloin kun kaikki kaatuu päälle? Tarvitsen vain muutaman kertomuksen ikäänkuin lohdutukseksi etten ole yksin tämän asian kanssa. Kerään itseni kyllä varmaan tästä taas mutta olisi kiva jos muistuttaisitte mua siitä että elämää on huomennakin...?
Kommentit (33)
Jatkuvaa mitä ja tarvitsematta mitä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä mä olen välillä tarvitsematta vaikka ja mitä.
Muakin kiinnostaa kun suunnittelen miehestä eroa..
Onnittelut päivän mystisimmästä otsikosta. :D
Jaa-a. Hyvä kysymys. En tiedä. Välillä auttaa vain pakkojaksaminen, välillä kuulee jonkun kamalan uutisen ja pysähtyy ja tajuaa, miten hyvin kaikki on. Välillä saa lapset isälleen.
Harmi ettei oikein varastoon pysty lepäämän, vaan tää on hallittua kaaosta ja sitkuttelua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Onnittelut päivän mystisimmästä otsikosta. :D
Höpö höpö.
Vierailija kirjoitti:
Onnittelut päivän mystisimmästä otsikosta. :D
Kiitos :D nappiin meni sekin.
-AP
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Helposti. Mutta olenkin harvinaisen hyvä organisaattori. Olen myös opettanut lapset siihen että minulla on hetkiä vain itselleni, esimerkiksi kun tulen töistä ja juon kupin kahvia.
Saakohan tuota otsikkoa enää muokattua? Harmi jos nyt joku ei vastaakaan kun luulee sekoiluksi :/
-AP
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä olin puoli vuotta yksin (kuopuksesta äitiyslomalla) ja totesin, etten selviä. Otin ukon takaisin.
Olisi hienoa pystyä organisoimaan kaikki koko ajan mutta ainakin itse olen ihan tavallinen ihminen jolla myös tunteet heittelee enkä pysty aina olemaan kone. Kun ei niin usein menisi siihen äänen korottaminen. Ja sekin useimmiten vain siksi että en ehdi "johdonmukaisesti" tilanteeseen puuttumaan jos on vaikka ruoka hellalla tai vastaavaa...
-AP
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Helposti. Mutta olenkin harvinaisen hyvä organisaattori. Olen myös opettanut lapset siihen että minulla on hetkiä vain itselleni, esimerkiksi kun tulen töistä ja juon kupin kahvia.
Joo siis tää! Lapsille voi todellakin sanoa, että nyt ei äitiä häiritä ja kotona pitää olla hiljaista. Lisäksi lapset kannattaa opettaa mahdollisimman omatoimisiksi ja opettaa heidät riehumisen ja kitinän sijaan keskustelemaan. Näin heitä jaksaa paljon paremmin. Lapset kannattaa siis opettaa siihen, että viihtyisyys ja perheen toimivuus on myös heidän vastuullaan!
Vierailija kirjoitti:
Olisi hienoa pystyä organisoimaan kaikki koko ajan mutta ainakin itse olen ihan tavallinen ihminen jolla myös tunteet heittelee enkä pysty aina olemaan kone. Kun ei niin usein menisi siihen äänen korottaminen. Ja sekin useimmiten vain siksi että en ehdi "johdonmukaisesti" tilanteeseen puuttumaan jos on vaikka ruoka hellalla tai vastaavaa...
-AP
Aaargh, tämä tekstinsyöttö!! *äänen korottamiseen*
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jostain se tulee, jaksaminen.
Mulla oli hetki, jolloin ajattelin, että nyt en enää jaksa. Makasin lattialla silmät kiinni ja olin varma, että jäisin siihen, muumioituisin lopulta.
Silloin konttausikäinen tuli, läps läps läps sanoi kädet lattiaa vasten. Nosti kätensä otsalleni, tiputti kuolapisaran ja sanoi ättä.
Se toimi. En pelkästään jaksanut avata silmiä, vaan nousin ylös ja hymyilin.
Jostain ne voimat vaan annettiin vaikeisiin aikoihin. Ei niitä tarvitse jaksaa kuin päivä kerrallaan tai jos on erityisen raskasta, tuntikin riittää.
Voimia ap sinulle.
Minkä ikäisiä lapsia?
Organisointi on tärkeää. En käytä pyykkikoria juuri lainkaan. Laitan likaset vaatteet suoraan koneeseen ja pesupulverit. Kun kone on täynnä isken päälle. Kun vaihdan lakanat isken nekin suoraan koneeseen pyörimään.
Astiat suoraan koneeseen, kun täynnä niin pyörimään. (Astiat pesen iltaisin. Kone päälle ja lapsen iltatoimet tekemään)
Tyhjennät koneen aamulla, lapsen vielä nukkuessa tai hänen syödessä aamupalaa.
Teen usein ruokia joita ei tarvitse jatkuvasti hämmentää. Puhelimeen vaan herätys että muistaa ottaa pois esim uunista.
Itse vastaukseen kuinka jaksan: otan ilon irti lapseni seurasta. Jos ärsyttää/väsyttää/masentaa laitan leffan pyörimään. Saan rauhassa koota ajatukset että jaksan illan. Ajattelen kuinka onnellinen olen kun on katto päänpäällä ruokaa kaapissa ja työpaikka. Voisi olla huonommin!
Tsemppiä sulle. Toivotta asti ei ole liian sekavaa tekstiä
Mä olin ensimmäiset 1,5v yh, sitten muutin yhteen lapseni isän kanssa. Onhan se lapsen kanssa yksin oleminen järkyttävän raskasta. Ja pahinta on just se, että tajuaa olevansa paljon huonompi äiti kuin haluaisi olla.
Mutta mulla esim. lapsen raivareihin suhtautumisessa auttoi (ja auttaa edelleen) se, että keskittyi pysymään rauhallisena. Välillä katsoin kelloa ja ajattelin, että tunnin päästä lapsi enää huuda, että minuutti minuutilta kestä nyt vaan.
Myös kasvatuksesta lukeminen on auttanut.
Kolmas hyvä oli se, että kun joku muu hoiti lasta niin katselin lastani "ulkopuolelta", se jotenkin auttoi tuntemaan myönteisiä fiiliksiä lasta kohtaan. Varsinkin jos joku muu läksytti lasta niin se tuntui minusta tosi pahalle ja jos joku kehui lasta niin se taas oli tosi ihanaa.
Jaksaa kun on pakko. Kun tajuaa, ettei kukaan muukaan jaksa josset sinä jaksa.
Sitä mennään vaistolla ja primitiivisellä apinanraivolla eteenpäin. Nyt kun lapset on jo 12 ja 14 voi jo hiukan höllätä.
Vierailija kirjoitti:
Jostain se tulee, jaksaminen.
Mulla oli hetki, jolloin ajattelin, että nyt en enää jaksa. Makasin lattialla silmät kiinni ja olin varma, että jäisin siihen, muumioituisin lopulta.
Silloin konttausikäinen tuli, läps läps läps sanoi kädet lattiaa vasten. Nosti kätensä otsalleni, tiputti kuolapisaran ja sanoi ättä.
Se toimi. En pelkästään jaksanut avata silmiä, vaan nousin ylös ja hymyilin.
Jostain ne voimat vaan annettiin vaikeisiin aikoihin. Ei niitä tarvitse jaksaa kuin päivä kerrallaan tai jos on erityisen raskasta, tuntikin riittää.
Voimia ap sinulle.
Mä niin tunnistan tän tunteen, että tulee ihan kyyneleet silmiin. Kiitokset ihanasta kirjoituksesta.
Vierailija kirjoitti:
Jostain se tulee, jaksaminen.
Mulla oli hetki, jolloin ajattelin, että nyt en enää jaksa. Makasin lattialla silmät kiinni ja olin varma, että jäisin siihen, muumioituisin lopulta.
Silloin konttausikäinen tuli, läps läps läps sanoi kädet lattiaa vasten. Nosti kätensä otsalleni, tiputti kuolapisaran ja sanoi ättä.
Se toimi. En pelkästään jaksanut avata silmiä, vaan nousin ylös ja hymyilin.
Jostain ne voimat vaan annettiin vaikeisiin aikoihin. Ei niitä tarvitse jaksaa kuin päivä kerrallaan tai jos on erityisen raskasta, tuntikin riittää.
Voimia ap sinulle.
Tällaista se on <3 Ihanan kokemuksen jaoit! Terveisin toinen yh.
Alue: Aihe vapaa
Niin, tarkoitin jatkuvaa TARVITSEMISTA.
-AP