Laihdutin vähentämättä lainkaan herkkuja tai alkoholia
Oon vuoden ajan syöny parsakaalia ja kukkakaalia ja lisukkeeksi jotain pihvia. Eli ihan vaan keitetään tai höyrytetään noi kasvikset ja paistetaan pihviä kaveriksi. Lisäksi oon syöny paljon salaattia, hedelmiä, smoothieita (paljon marjoja sekaan). Kananmunia keitettynä tai paistettuna. Välillä täytettyjä paprikoita, täytettyjä munakoisoja/kesäkurpitsaa. Mutta pääpiirteissään lämmin ruoka on ollut tuo parsakaali/kukkakaali.
Lopetin vaan yksinkertaisesti aivan totaalisesti pastan, perunan, jauhokastikkeiden ja leivän syönnin. Mulla oli aina helvetin turvonnut olo jos söin yllä mainittuja ruokia. Keliakiaa ei ole, se on testattu. Yks päivä vaan päätin, että nyt tämä loppuu.
Turvotus on tiessään, olo on energisempi ja oon laihtunu 35kg. Oon nyt normaalipainossa.
Herkkuja söin kerran viikossa, ihan mitä sattui tekemään mieli, oli se sitten suklaata, sipsiä tai jotain muuta tai kaikkea noita. Myös esim. pullaa tai muuta leivonnaisia söin joskus, sekä pizzaa noin kerran kahdessa kuussa.
En siis jättänyt roskaruokaa tai herkkuja pois tai edes vähentänyt, päätin vain ainoastaan muuttaa muun kohdan ruokavaliossa.
Itelle on sopinut, eikä tee mieli leipää, ei perunaa, ei pastaa, ei mitään tavallista kotiruokaa.
Kommentit (5)
Ei ihme. Tutkimusten mukaan herkkujen ja alkoholin vaikutus painoon on melko vähäinen. Ateriarytmillä, kasvisten syönnillä ja itse ruoan laadulla on monta kertaa suurempi vaikutus. Pastaa, leipää ja perunaakin syömällä olisit laihtunut, jos olisit samalla kuitenkin lisännyt kasvisten määrää. Kasvisten syönnin laihduttava vaikutus perustuu siihen, että ne syjäyttävät ruokavaliosta energiatiheämpää ruokaa. Vaikka olisitkin keittänyt itsellesi myös pastaa parsakaalin lisäksi, et olisi jaksanut syödä sitä kovinkaan paljon. Pelkällä viljojen välttelyllä ei siis laihdu.
Vierailija kirjoitti:
Systeri laihtui myös noin kun sinä. Onnea uudesta kropasta! :)
Kiitos paljon! :)
AP

Saathan sinä aineenvaihdunnasta tietämätön luulla vaikka mitä.
Ihmisillä on erilaiset aineenvaihdunnat, eikö niin?
Systeri laihtui myös noin kun sinä. Onnea uudesta kropasta! :)