Tunnetko sinä ketään syrjäytynyttä?

Vierailija kirjoitti:

Olen syrjäytynyt tai pikemminkin syrjäytetty.  Naisten syy! Tiedätte miksi...

No mitä ne naiset on sulle tehneet? Ihan kaikki naiset?

Valtavan kiva, ettei tarvi itse ottaa vastuuta omasta elämästään.

Pikkulapsilla on sama etuoikeus

Määrittele ensin syrjäytynyt.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tunnen. Väkivaltainen ja alkoholinhuuruinen lapsuus vaurioitti niin, että on jo alta kolmikymppisenä eläkkeellä eikä ole ikinä ollut töissä.

Mahdollisuuksien mukaan pääsee ulos kämpästä, eli kun lääkkeet toimii. Onneksi hänellä on mies, joka auttaa.

Tässäpä selkeä esimerkki siitä, mikä ero on syrjäytyneillä miehillä ja "syrjäytyneillä" naisilla.

No mikä?

Se, mikä lukee lihavoidulla siinä yllä olevassa kommentissa.

Meinaat, ettet ole koskaan kuullut syrjäytyneitä ja ehkä juoppoja hyysäävistä naisista?

Mies istuu himassa ja juo kaljaa, nainen käy töissä ja hoitaa kodin, mahdolliset lapset ja hakee miehelle kaupasta lisää kaljaa.

Ihan utopiaa sinulle?

*nauraa*

Kun tuntee oikeasti syrjäytyneen henkilön,ei pidä enää jokaista työtöntä ja alkoholisoitunutta syrjäytyneenä.Ehkä edellytykset on hyvät mut...

Ja kuten sanoin,jokaiselle tälläiselle yhtk.järkkää toimintaa vaikka väkisin ja kuormittavat systeemiä,mut sellainen jolla oikeasti henkisiä ongelmia eikä uskalla/kehtaa hakea apua,jää sinne kotiin yppösen yksin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tunnen. Väkivaltainen ja alkoholinhuuruinen lapsuus vaurioitti niin, että on jo alta kolmikymppisenä eläkkeellä eikä ole ikinä ollut töissä.

Mahdollisuuksien mukaan pääsee ulos kämpästä, eli kun lääkkeet toimii. Onneksi hänellä on mies, joka auttaa.

Tässäpä selkeä esimerkki siitä, mikä ero on syrjäytyneillä miehillä ja "syrjäytyneillä" naisilla.

No mikä?

Se, mikä lukee lihavoidulla siinä yllä olevassa kommentissa.

Meinaat, ettet ole koskaan kuullut syrjäytyneitä ja ehkä juoppoja hyysäävistä naisista?

Mies istuu himassa ja juo kaljaa, nainen käy töissä ja hoitaa kodin, mahdolliset lapset ja hakee miehelle kaupasta lisää kaljaa.

Ihan utopiaa sinulle?

*nauraa*

Todellinen mielikuva! Vähemmän pystyn kuvittelemaan tilannetta toisinpäin

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tunnen. Väkivaltainen ja alkoholinhuuruinen lapsuus vaurioitti niin, että on jo alta kolmikymppisenä eläkkeellä eikä ole ikinä ollut töissä.

Mahdollisuuksien mukaan pääsee ulos kämpästä, eli kun lääkkeet toimii. Onneksi hänellä on mies, joka auttaa.

Tässäpä selkeä esimerkki siitä, mikä ero on syrjäytyneillä miehillä ja "syrjäytyneillä" naisilla.

No mikä?

Se, mikä lukee lihavoidulla siinä yllä olevassa kommentissa.

Meinaat, ettet ole koskaan kuullut syrjäytyneitä ja ehkä juoppoja hyysäävistä naisista?

Mies istuu himassa ja juo kaljaa, nainen käy töissä ja hoitaa kodin, mahdolliset lapset ja hakee miehelle kaupasta lisää kaljaa.

Ihan utopiaa sinulle?

*nauraa*

Alkoholisti raivaa tahallaan ylimääräiset ihmiset pois elämästään,jotta saa tissutella rauhassa...se ei liity mitenkään syrjäytymiseen..mut ainii-sehän onkin sairaus tuo alkoholismi,no saahan ne sitten käyttää perhettään hyväkseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tunnen. Väkivaltainen ja alkoholinhuuruinen lapsuus vaurioitti niin, että on jo alta kolmikymppisenä eläkkeellä eikä ole ikinä ollut töissä.

Mahdollisuuksien mukaan pääsee ulos kämpästä, eli kun lääkkeet toimii. Onneksi hänellä on mies, joka auttaa.

Tässäpä selkeä esimerkki siitä, mikä ero on syrjäytyneillä miehillä ja "syrjäytyneillä" naisilla.

No mikä?

Se, mikä lukee lihavoidulla siinä yllä olevassa kommentissa.

Meinaat, ettet ole koskaan kuullut syrjäytyneitä ja ehkä juoppoja hyysäävistä naisista?

Mies istuu himassa ja juo kaljaa, nainen käy töissä ja hoitaa kodin, mahdolliset lapset ja hakee miehelle kaupasta lisää kaljaa.

Ihan utopiaa sinulle?

*nauraa*

Alkoholisti raivaa tahallaan ylimääräiset ihmiset pois elämästään,jotta saa tissutella rauhassa...se ei liity mitenkään syrjäytymiseen..mut ainii-sehän onkin sairaus tuo alkoholismi,no saahan ne sitten käyttää perhettään hyväkseen.

Itseasiassa syrjäytyminen ja päihdeongelmat/päihteiden liikakäyttö kulkevat usein käsikädessä.

Sitä onkin välillä vaikea sanoa, kumpi tuli ensin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tunnen. Entinen koulukaverini. Alkoholi- ja mt-ongelmainen. On aina välillä kai työllistämistöissä mutta sitten kunto taas pettää... Jaa-a, lapsien osalta yritämme tehdä kaikkemme ennaltaehkäisevästi ettei noin kävisi. Vaikeampaa auttaa kun on jo syrjäytynyt...

Valtavan hieno ajatus! Onko oikein tarkempi suunnitelma?

No lähinnä koulutus ammattiin jossa työllistyy, kielitaito, itsetunnon kehittäminen jo lapsesta, mahdollisiin ongelmiin avun hakeminen heti kättelyssä. Onhan näitä keinoja. Aika harvoin se syrjäytyminen on yllätys, vaan monesti kyseessä on sukupolvesta toiseen jatkuva ongelmien kasautuminen.

Olen pitkäaikaistyötön, keski-ikäinen nainen, jolla on perhe. Teini-ikäiset lapset. Olenko syrjäytynyt vai en - riippuu varmaan määritelmästä, määrittelijästä. Sosiaalityön perusopintoja suorittaessani syrjäytymisestä puhuttiin siten, että luennoitsija määritteli erilaisia ihmisiryhmiä syrjäytyneiksi. Esim. rappioalkoholistit, työttömät, jne. Eräs mainittu ryhmä oli kotiäidit. Katson kuuluvani tähän. Olen työtön, käytännössä kuitenkin kotiäiti. Olen syrjäytynyt. Olen menettänyt toivoni työllistymisen suhteen - maisteriopinnot/opettajuus ei työllistä minua seudulla, missä tuotetaan opettajia laidasta laitaan. Siivojaksi en pääse, koska ei koulutusta. Päiväkotityön saadakseni pitäisi olla lähihoitaja.

Syrjäytymisessä lienee pahinta juuri toivon menettäminen. Samoin itsetunnon romahdus. En ole mitään, koska en ole työssä. Olen nolla, koska en työssä. Ainoa iloni ovat lapseni. Luultavasti masennus on loitontanut minua aviomiehestäni; ei jaksa kiinnostaa.

Tiedän (pätkätyö)kokemuksesta, miten työpaikka, työ yhdistää minut jäsenenä yhteiskuntaan. Oikeastaan ainoa tapa, millä ehkäistä syrjäytymistä, on työ.

Syrjäytymiseni ja työttömyyteni vuoksi häpeän itseäni. Suuri pettymys olen vanhemmille, se on selvä. Sisarussarjan ainoa yliopistokoulutuksen läpikäynyt, ja työtön maisteri. Mieheni menestyneelle suvulle olen "vähän kummallinen", en mene työttömyyteni vuoksi mihinkään perhetapaamisiin, -juhliin. Tämän tarinan pointti ei ole nyyhkytarina tai uhriutuminen, vaan kuvaus siitä, mitä on olla piilosyrjäytynyt - ulkoisesti kaikki hyvin, sisäisesti ei mikään. Toivottomuus tulevaisuudesta on kuin musta rätti silmilläni.

Vierailija kirjoitti:

Olen pitkäaikaistyötön, keski-ikäinen nainen, jolla on perhe. Teini-ikäiset lapset. Olenko syrjäytynyt vai en - riippuu varmaan määritelmästä, määrittelijästä. Sosiaalityön perusopintoja suorittaessani syrjäytymisestä puhuttiin siten, että luennoitsija määritteli erilaisia ihmisiryhmiä syrjäytyneiksi. Esim. rappioalkoholistit, työttömät, jne. Eräs mainittu ryhmä oli kotiäidit. Katson kuuluvani tähän. Olen työtön, käytännössä kuitenkin kotiäiti. Olen syrjäytynyt. Olen menettänyt toivoni työllistymisen suhteen - maisteriopinnot/opettajuus ei työllistä minua seudulla, missä tuotetaan opettajia laidasta laitaan. Siivojaksi en pääse, koska ei koulutusta. Päiväkotityön saadakseni pitäisi olla lähihoitaja.

Syrjäytymisessä lienee pahinta juuri toivon menettäminen. Samoin itsetunnon romahdus. En ole mitään, koska en ole työssä. Olen nolla, koska en työssä. Ainoa iloni ovat lapseni. Luultavasti masennus on loitontanut minua aviomiehestäni; ei jaksa kiinnostaa.

Tiedän (pätkätyö)kokemuksesta, miten työpaikka, työ yhdistää minut jäsenenä yhteiskuntaan. Oikeastaan ainoa tapa, millä ehkäistä syrjäytymistä, on työ.

Syrjäytymiseni ja työttömyyteni vuoksi häpeän itseäni. Suuri pettymys olen vanhemmille, se on selvä. Sisarussarjan ainoa yliopistokoulutuksen läpikäynyt, ja työtön maisteri. Mieheni menestyneelle suvulle olen "vähän kummallinen", en mene työttömyyteni vuoksi mihinkään perhetapaamisiin, -juhliin. Tämän tarinan pointti ei ole nyyhkytarina tai uhriutuminen, vaan kuvaus siitä, mitä on olla piilosyrjäytynyt - ulkoisesti kaikki hyvin, sisäisesti ei mikään. Toivottomuus tulevaisuudesta on kuin musta rätti silmilläni.

Mua kiinnostaisi, miten tämä alkoi kohdallasi? Olitko siis useita vuosia kotihoidon tuella kotona lasten kanssa?

No lähinnä koulutus ammattiin jossa työllistyy, kielitaito, itsetunnon kehittäminen jo lapsesta, mahdollisiin ongelmiin avun hakeminen heti kättelyssä. Onhan näitä keinoja. Aika harvoin se syrjäytyminen on yllätys, vaan monesti kyseessä on sukupolvesta toiseen jatkuva ongelmien kasautuminen.

Juuri näin! Minunkin tapauksessani syrjäytyminen on sukupolvesta toiseen siirtynyt malli. Tärkeänä pidän em. keinoja/neuvoja, etenkin sellaiseen ammattiin kouluttautumisen, mikä työllistää. Itsetunnon kannustaminen lapsuudesta saakka sekä rohkeus hakea apua nopeasti, välittömästi esim. työttömyyden vuoksi. Ylipäätään aktiivinen pyrkiminen pois elämäntilanteesta, mikä ei ole hyvä. Avuttomuuden tunteita on meillä kaikilla, mutta joskus on hyvä uskaltaa puhua jollekulle ammattilaiselle, etsiä ulospääsyä ja ratkaisua tilanteeseen.

Tunsin yhden, isäni. Tämä alkoholisoitui, menetti pitkäaikaisen työpaikkansa ja parisuhde kärsi. Monta vuotta tämä yritti rämpiä uudesta työstä toiseen, välillä yritti raitistua ja aina epäonnistuen. Lopulta alkoholisoituneena ajoi korttinsa, tuhosi perheen auton ja aiheutti liikenneonnettomuuden missä melkein menehtyi mm. tuore äiti vauvansa kanssa, onneksi saivat väistettyä onnettomuuden. Äitini käski isäni etsiä itselleen uuden asunnon, ymmärrettävästä syystä. Hommasin isälleni pienen vuokrayksiön ja kävin tämän kanssa oikeuden istunnoissa. Hän joutui velkahelvettiin ja kaikkien hylkimäksi. Hän vietti päivät yksin pölyisessä asunnossaan ja poistui sieltä vain hakiessaan valmisruokaa ja alkoholia. Monesti tätä vierailin sairaalalla, kun tämä oli itsensä loukannut. Yritin tsempata häntä, että jos hän vain panostaa elämäänsä ja yrittää korvata tekonsa (jotka jäivät onnettomuudessakin onneksi lähinnä materiaalivaurioiksi) niin tämä voisi jatkaa elämäänsä ja tehdä hyvääkin elämällään. 

Valitettavasti isäni ei päässyt tästä onnettomuudesta ja alkoholismistaan koskaan yli - oli liian suuri mentaalinen taakka miehelle, joka aikaisemmin oli aina ollut niin huolehtiva ihminen ja perheenisä. Hän ei ehtinyt asua yksinään vuottakaan, kun löysin tämän asunnostaan kuolleena. Tuska oli tottakai suuri, mutta edelleen olen huojentunut ettei tämä ehtinyt juoda itseään sentään kodittomaksi. 

En vieläkään ole saanut varmistusta tekikö isäni itsemurhan vai kuoliko hän esimerkiksi alkoholimyrkytykseen tai päävammaan. Hänen kuolemastaan tulee aivan kohta tasan vuosi ja ikävä on todella suuri. On vaikea rakastaa ja ikävöidä ihmistä, jota niin suuri osa ihmisistä halveksi ja vihasi. 

Vaan itseni. Oon nyt ollut 5vuotta ulkona töistä ja kaikesta. Koitin aluksi vähän opiskella, mutta en saanut siihen rahoitusta ja nyt makoilen vaan kotona ja en tee enää mitään.

Kuuluuko syrjäytymiseen aina ongelmat vai riittääkö että on vain aina ollut sosiaalisesti syrjässä vaikka on opiskelunsa opiskellut ja tekee työnsä? Itse olen tällainen.

Minut voi varmaan laskea syrjäytyneeksi jollain mittarilla. Käyn päivittäin ihmisten ilmoilla, urheilen yms mutta sosiaalista elämää ei paljon ole. Ongelma on myös se että viihdyn yksin joten en osaa aktiivisesti kaivata muiden seuraa oikestaan.

Vierailija kirjoitti:

Minä tunnen erään keski-ikäisen ihmisen joka ei ole koskaan ollut töissä. Tunnetko sinä ketään syrjäytynyttä? mitä tekisit jos lapsesi syrjäytyisi?

Tunnen keski-ikäisen opiskelleen ja töissä olleen joka on nyt syrjäytyneenä työkyvyttömyyseläkkeellä. Olisihan se kauhea kohtalo lapselle olla köyhänä ja kipeänä pahimmassa tapauksessa vuosikymmeniä.

Tämäkin syrjäytynyt ei käy ikinä missään, ostaa -30% ruokia ja kulkee kirpputorilta ostetuissa vaatteissa. Kerjää meiltäkin vanhoja lehtiä luettavaksi. Ei käy ikinä missään muualla kuin ruokakaupassa ja lääkärissä sekä apteekissa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tiedän,ei alko tai muitakaan ongelmia,vain syrjäytynyt,ei kaipaa ketään elämäänsä ja pelkää kontakteja.En tiedä mitä tekisin jos lapsi olisi sellainen..ei siinä paljon pysty.

Täytyyhän siinä tietty joku syy olla (henkinen) ettei pysty ihmisten kanssa olemaan,mutta minkäs teet?Nuori ihminen.

Erityisherkkä?

Syrjäytyminen on jotenkin tarpeeton sana. Se ei kerro mitään ihmisestä, koska syrjäytymisen voi oikeastaan lopettaa kuin seinään menemällä kouluun, opiskelemaan tai keksimällä muuta järkevää tekemistä. En oikein ymmärrä miksi ihminen pitää luokitella syrjäytyneeksi. Itse en ole ollut töissä kymmeneen vuoteen, mutta en minä syrjäytynyt ole ollut. Ensi viikolla palaan työelämään. Se siitä elämänvaiheesta.

Vierailija kirjoitti:

Syrjäytyminen on jotenkin tarpeeton sana. Se ei kerro mitään ihmisestä, koska syrjäytymisen voi oikeastaan lopettaa kuin seinään menemällä kouluun, opiskelemaan tai keksimällä muuta järkevää tekemistä. En oikein ymmärrä miksi ihminen pitää luokitella syrjäytyneeksi. Itse en ole ollut töissä kymmeneen vuoteen, mutta en minä syrjäytynyt ole ollut. Ensi viikolla palaan työelämään. Se siitä elämänvaiheesta.

Siis kouluun, töihin...

Itseni.

Taustatietoja: tällä hetkellä 18v, mielenterveysdiagnooseja muutama, nyt hakemassa sairaspäivärahaa sillä en kykene työntekoon enkä opiskeluun. Peruskoulu suoriutui hyvillä numeroilla mutta ahdistus käydä koulua oli niin suuri että olin vuoden yläasteesta sairaslomalla. Huonon seuran takia mulla on enää tasan yksi läheinen ystävä(jota näen kerran vuodessa), monta ihmistä joko vihaa tai pitää mua säälittävänä. Muutama hyvänpäiväntuttu, joiden kanssa kommunikointi on tykkäykset facessa. Jollain tuurilla olen vakavassa parisuhteessa.

Oon ollut ties missä syrjäytymistä ehkäisevässä paikassa asiakkaana. Psykiatrianpolilla oon käynyt 4 vuotta, alaikäisenä olin jossain ongelmanuorisoryhmässä, nuorisotyöpajoissa, tukihenkilöitä oli jne. Moneen paikkaan laitettiin lähete/pyydettiin yhteydenottoa mutta ilmeisesti en kelpaa niiden asiakkaaksi, koska en ole huumeongelmainen tai alkoholisti enkä mitään muuta sellaista. Olen ihan hyvä ja tunnollinen nuori, ahdistus on vaan niin suuri että olen syrjäytynyt. Puoleen vuoteen en ole ollut missään koulussa kirjoilla, olen tänä vuonna nähnyt yhden kerran ainoaa ystävääni. Vältän ulkomaailmaa todella paljon, pakolliset kauppareissut menee kun avomies vie mukanaan. Yritän kovasti, mutta ahdistus tulee aina viimehetkellä päälle enkä siksi ota vanhoihin ystäviin yhteyttä, en hanki uusia ystäviä, en etsi töitä, en opiskele.