Mistähän kotiäitiydessä lopultakin on kysymys?

Tähän ei kuulu se asia, että teen lapsia ja jätän heidät muiden hoidettavaksi. Että ainakin mulla on kyse asioiden tärkeysjärjestyksestä. Omien lasten hoitaminen on tärkeämpää kuin kosmetologilla käynti, uusi auto tai muu rahalla saatava asia.

Kun aamuisin saan kolmet kädet kaulan ympärille, eikä minulla ole kiire mihinkään, tiedän että ihanampaa elämää ei voi olla. Saat ap olla minulle kateellinen:)

No minulla syy on ainakin puhtaasti se että rakastan lapsiani ja haluan olla läsnä heidän elämän pienissäkin asioissa. Pienet lapset on tarkoitettu äitin helmoihin, haluan kasvattaa lapseni itse ja olla itse vastuussa siitä millaisia kansalaisia heistä tulee. Päiväkodilla esimerkiksi on suuri vaikutus lapsiin(siis hyviä ja huonoja vaikutuksia) ja minä en halua näitä vaikutteita lapsiini! Haluan olla läsnä kun lapseni oppii uusia asioita ja haluan olla läsnä kun lapselleni tulee paha olo ja kaipaa syliä. Haluan itse antaa lapselleni virikkeitä ja tuntea itsensä onnistuneeksi hänen kasvatuksessaan. Näin!

" pyyteettömän äidin" roolin taakse. Vain MINÄ osaan kasvattaa lapseni oikein. Ei päiväkodilla osata sitä hommaa niin kuin MINÄ sen osaan. En halua, että MUUT vastaavat siitä, mitä lapseni oppii MINÄ haluan sen kaiken kunnian koska MINÄ tiedän parhaiten mikä MINUN lapselleni on hyväksi.



Hui niitä suojattomia lapsiraukkoja, jotka hoitopaikkojen virikkeille altistuvat.



Ja kolmonen, totta kai sinun elämäsi herättää kateutta. Kyllähän minäkin olisin onnellinen, jos voisin maata ja lorvia sängyssä lasten kanssa niin pitkään kuin huvittaa. Kuka tahansa olisi! Mutta jokuhan sinun lorvailusi maksaa.. miehesi, otaksun?

että ei kotiäitinä olo ole ruusuilla tanssimista. ihmetyttää noi kateelliset ihmiset.

että tunsin älyllisen tekemisen ja fiksujen aikuiskontaktien puutteessa, päivästä toiseen samanlaisina toistuvien rutiinien puristuksessa ja liian pienissä ympyröissä aikani pyörittyäni minuuteni, itsetuntoni, oma-aloitteisuuteni ja elämäniloni pikkuhiljaa murenevan. Lopulta päivät olivat sitä, että suoritin arkeen kuuluvat asiat mekaanisesti, mutta en kunnolla jaksanut olla läsnä kenellekään ja vaikka kuinka yritin, en saanut itsestäni irti muuta kuin raahautua ulos puiston laidalle seisomaan ne pakolliset kaksi kertaa päivässä. Lopun aikaa käytännössä pilkin sohvalla lapsen leikkiessä vieressä.



Nyt olen osa-aikaisesti töissä, ja vaikka vaativissa asiantuntijatehtävissä vajaan työpäivän tekeminen vaatii aika paljon sompailua ja organisointia, elämä hymyilee jälleen. Olen taas lapselleni sellainen äiti kuin aina halusinkin olla: läsnäoleva, positiivinen, pienistäkin asioista innostuva. Lapseni on saanut elämäänsä vielä yhden luotettavan aikuisen, josta välittää ja joka välittää lapsesta. Jos joku nyt ajattelee, että " olen tehnyt lapsen ja antanut sen muille hoitoon" , pakko muistuttaa, että lapseni on hoidossa n. 25 h/vko eli käytännössä yhden vuorokauden viikon seitsemästä sellaisesta. Jos tällä järjestelyllä olen palauttanut elämäniloni, saanut lapsellenikin vähän vaihtelua elämään sekä viisinkertaistanut tuloni, en todellakaan välitä, mitä muut ajattelevat. :)

Itse väitän, että IHAN JOKAINEN ihminen on mukavuudenhaluinen, eli tahtoisi järjestää oman elämänsä niin, että itsellään ja läheisillään on asiat mahdollisimman mukavasti, ja jokapäiväinen elämä sujuu niin kivuttomasti, kuin suinkin mahdollista.



Ihmeellinen masokisti taikka marttyyri on oltava, jos varta vasten oikein tahtoisi tehdä elämästä vaikean vain siksi, että ei tahdo mukavuutta...

en yksinkertaisesti jaksa tätä enää yhtään!!!!!!!!!!

Minun syyni oli se, että olen kasvatustieteilijä ja tiedän kaikki tutkimustulokset pienten lasten kotihoidosta läpikotoisin. Ainoa syy.



En ollut kotona rakkaudesta lapsiin tai omasta mukavuudenhalusta. Nyt teen 25 h /vko (ja muutenkin ajattelen juuri niin kuten 7) ja rakastan lapsiani enemmän kuin koskaan ja olen todella onnellinen, kun SAAN käydä töissä.

lopultakin kyse?

Mistä elämässä on kyse? Kyllä tähän varmaan löytyy yksi kaikenkattava vastaus :D

Minä pystyn. Minä olen paras huoltaja lapselleni, tietenkin! Minä olen mukavuuden haluinen ja elän elämäni niin että minä ja lapseni ollaan onnellisia. Minä olen onnellinen kotona lasten kanssa. Elättää minut sitten kuka tahansa niin pääasia on että minä, mieheni ja lapset ollaan onnellisia. Minun ei tarvitse viedä lapsiani muitten hoitoon että olisin onnellinen.. Minulla on elämä, ystävät ja perhe ilman että lapset olisivat jonkun muun kasvatettavana! Minulta ei puutu mitään, minä olen saanut kaiken.

Mihinkäs se vanhempien rakkaus häviää kun lapsi aloittaa tarhan? :D

Ja jos hankkisin lapselle kotiin hoitajan, mä olisin kuitenkin poissa töistä suurinpiirtein ehkä kolme viikkoa kuukaudesta lapsen sairaalareissujen ja poliklinikkakäyntien takia.

Luuletko, että kaikki äidit rakastavat lapsiaan ehdoitta?



Hyvin, hyvin monelle on lapsuudenkodissaan alkoholismia, mielenterveysongelmia, väkivaltaa - you name it - luuletko, että kaikki äidit ja isät ovat tasapainoisia yksilöitä?



Kuinka moni ihminen rakastaa itseään? Tiedäthän, että et voi rakastaa toista ihmistä, ennen kuin rakastat itse itseäsi.



Olen pienten lasten kotihoidon kannattaja, mutta en silti usko, että kaikkien kotona on kaikki yhtä hyvin. Kaikki toki sanovat rakastavansa lapsiaan, mutta teot ja sanat eivät kohtaa.

joten laiskuus ei voi olla syynä jäädä kotiin. Ihan totta asia on näin.

siitä!



Halusin elää onnellista elämää ja uskoin tekeväni myös lapseni elämästä onnellista. Onnelliseen elämääni kuului paljon aikaa ihanan lapseni kanssa, kiireettömyyttä, oikein tekemisen tunnetta jne. Olen iloinen, että tein niinkuin sydän käski. Uskon myös, että yhteiskunnalle tulee edullisemmaksi kotona hoidetut lapset - jos nyt joku haluaa tämän asian rahalla arvottaa.

Ja ei se 2 v tiedä että kyllä äiti rakastaa, jos tarhassa itkua tuhertaa kun toiset kiusaa...

-13-

Mulla on aika vaativa työ ja kotona pääsen todellakin helpommalla! Bonuksena saa olla omien lasten kanssa ihan eri tavalla kuin jos olisi töissä. Kokemusta on, koska olen ollut myös " työäiti" .



Kotiäitinä olo on myös kätevä, kun ei tarvitse miettiä, että kumpi on kotona, jos joku lapsista sairastuu. Ja kun meillä on osa lapsista jo koulussa niin ei tarvitse etsiä iltapäivähoitopaikkoja.

siitä huolimatta, että äiti on varmasti välillä tosi tylsä tyyppi. Eikä kotona ole aina hauskaa, vaan tosi mälsää ja aina samanlaista.

Eli osaa ajatella asioita vähän pitemmälle kuin mihin napa loppuu. Jos ihminen elää n. 80-90 vuotta ja tekee siitä ajasta töitä n. 40 vuotta, niin ne muutamat lyhyet vuodet jotka kotona lasten kanssa viettää on yksi hujaus vaan, mutta sillä voi kuitenkin olla hyvin suuri merkitys niiden lasten tulevalle elämälle. Katsos kun äidille se muutama vuosi elämää on pieni osa kokonaisuutta, pienelle lapselle se on koko siihenastinen elämä, ja niillä eväillä joita varhaislapsena saa, on suuri merkitys koko tulevaan elämään.

jos sulla sattuu olemaan tilava, mukava, ja viihtyisä koti. Sellanen missä voi toteuttaa itseänsä iästä ja koosta riippumatta. Missä käy paljon ystäviä, ja mihin voi aina tulla ja olla tervetullut, ja missä jääkaapista löytyy aina hyvää ruokaa. Ja missä on paljon lapsia. Mulla on sellanen koti, se oli jo pienenä mun haave. Ja mun mies voi tehdä mitä haluu, sillä on sellainen työ, missä se viihtyy, ja se voi harrastaa niin paljon kun se haluaa, ja me ollaan parhaat kaverit. Ihmisellä on vaan yksi elämä, ja se kannattaa käyttää niin että on onnellinen, ja voi säteillä sitä hyvää oloa muihinkin ihmisiin.