Ystävyydestä

No huh!

Eiköhän 10 vuotta riitä. Tekstin luettua on aika vaikea ymmärtää, miksi hän olisi mukavaa seuraa edes välillä.

Hei ap

Monet ystävyyssuhteet ovat haasteellisia. Kirjoitat tuossa omaa kuvaustasi ystävästäsi, emme voi kuin arvailla, millaiseksi hän puolestaan kokee sekä itsensä, sinut että välisenne suhteen.

Muutama ajatus kuitenkin tuli mieleeni:

Ystävyys on aina vapaaehtoinen valinta. Jos jompi kumpi ei halua ylläpitää ystävyyttä, ei sitä voi väkisin toinen osapuoli yksin tehdä. Ystävyys on kuitenkin kaikessa epätäydellisyydessäänkin usein elämän arvokkaimpia asioita. Ystäväsi tuntee sinunkin historiasi jo 10 v takaa. Jos päätät lopettaa ystävyyden, se on myös sinulle menetys. 

Kun kerrot noista ikävistä tilanteista, joissa koet tulevasi ignooratuksi, miten silloin itse toimit? Miten olet toiminut ja miten voisit vastaisuudessa toimia? Onko sinulle luontevaa ja mahdollista jotenkin ilmaista että hei kuule, mä juuri puhuin tärkeästä asiasta, ei sitä voi ohittaa! Tai kertoa että tuntui pahalta, ja toivoisit, että... (esim. puhutaan tästä asiasta ensin ennen kuin siirrytään seuraavaan / tuntuu pahalta kuulla haukkuja itselleen merkittävästä ihmisestä tms). Jos et pysty ilmaisemaan näitä pettymyksen tunteita mitenkään vaan haudot sitä vain sisälläsi, on mahdollista, ettei ystäväsi edes tiedä, mitä häneltä oikeasti toivot (esim. enemmän myötätuntoa tai mukana elämistä) eikä näin ollen saa mahdollisuuttakaan korjata toimintaansa. Lisäksi puhumatta jätetyt asiat luovat välillenne etäisyyttä. 

Aina, kun jossain ihmissuhteessa asiat mättävät, kannattaa miettiä, miten voi itse muuttaa huonoksi käynyttä vuorovaikutusta. Hyvin usein se jo auttaa, että asia otetaan puheeksi ja ilmaistaan toiveiden, ei arvostelun kautta. Esimerkkinä: Toivoisin, että tulet kanssani hammaslääkäriin tuekseni, koska pelkään mennä yksin / Ei näin: Mikset ikinä tue mua missään.

Melkein kaikissa ihmissuhteissa on joitain säröjä. Mutta säröihin löytyy lähes aina jotain liimaa, jotain parannuskeinoja. Tärkein niistä on aito välittäminen ja lojaalius. 

Miltä tämä kuulostaa.

Mitä mieltä hänestä ovat sellaiset ihmiset, jotka tuntevat hänet paremmin? Tunnistavatko samat asiat?

Minulla oli samanmoinen tilanne. Ystävystyttiin, oikein hauska ja ihana ihminen. Oli kivaa kaksin ja porukalla, suurin osa hänestä piti. Hän otti minusta jonkun lempparinsa, taisi rakastuakin. Sitten hän alkoi sysätä kaiken pahan olonsa päälleni, halusi omia minut ja alkoi olla mustasukkainen kaikista kavereistani.

Kaikissa meissä on virheemme, mutta kun ystävyys alkoi olla sitä, että tein mitä tahansa, hän kiukkusi silloin kun tykkäsi, minulle, ja muille hymyili ja oli ystävällinen. Sitten välillä anteeksipyytelyä ja osti lahjoja ja yritti hyvitellä siten käytöstään.

Lopulta ystävyys muuttui energiaavieväksi. Sanoin monesti asioista, tapailtiin harvemmin, mutta kun hän lopulta muuttui ihan kauheaksi, niin päätin että nyt loppuu. Olen KAKSI VUOTTA selvittänyt miksi näin kävi, hän vaan ottaa yhteyttä ja on muka muuttunut (jälleen), minä surin asiaa aikani ja nyt en enää löydä luottamusta enkä mitään tunnetta häneen.  Hänellä oli mahdollisuuksia monen monia lopettaa kiukkuilu ja tappelu, mutta eipä pyynnöt tehonneet. Ja kyllä, toisten vaikeudet pitää kestää, mutta jos niistä alkaa pitkässä juoksussa kärsiä itse niin silloin kai on parempi antaa olla.

Olen saanut sekä kritiikkiä että kannustusta kun "jätin" ystäväni.

Mitä ootte mieltä, olinko kohtuuton?

Kiitos pitkästä viestistä nro 3. Kuten sanoin, ystäväni elämä on täynnä draamaa ja tapahtumia. Olen satoja tunteja tukenut, kuunnellut, analysoinyt hänen kanssaan, pohtinut ja vaikka mitä. Joinan päivinä menee tunteja ja niitä päiviä on usein. Koko ajan on tilanne päällä mihin mun pitää reagoida. Joskus keskustun lomassa saatan itsekkin tarvita tukea, kerron ongelmastani ja kysymyksessä on kysymysmerkki. Vastaus saattaa olla tyyliin että kylläpä tänään paistaa lämpimästi aurinko ja sitten jatkuukin hänen elämänsä ruotiminen. Näitä tilanteita on satoja. Totaalinen täystyrmäys siis. Ja iloistani kertoessa saan yleensä vastaukseksi jotain piiloilkeää tai vähättelevää tai vähän paremman suorituksen hänen tekemänään.

Minulla on ollut myös todellisia haasteita terveyteni kanssa. Niistä hän ei tietenkään halua kuulla tai tukea millään tavoin vaikka ne on iso osa mun elämää. Mutta hänen pieniä haavereita puidaan kuitenkin ajan kanssa.

Nelonen, hyvä kysymys. En tunne hänen muita hyviä ystäviä kun hän pitää meidät erillään. Meillä on monia yhteisiä tuttuja mutta ystävät on niin sanotusti eri kuppikunnissa.

Minusta hyvä nyrkkisääntö on, että jos ystävyys kokonaisuudessaan (p.l kausittaiset vaikeat ajat, niitä tulee kaikille) vie enemmän kuin antaa, siinä ei ole välttämättä mitään ylläpidettävää. Ap ja muut saman ongelman parissa painivat: ystävyyttä ei tarvitse ylläpitää pelkästä velvollisuudentunteesta, jos ystävä on itseä kohtaan loukkaava tai kohtelee toistuvasti huonosti.

Mikäli ei ole valmis kuitenkaan tuosta vain katkaisemaan ystävyyttä tai "feidaamaan" ilman, että on tehnyt kaikkensa, ehdottomasti paras ratkaisu on avata suunsa. Usein ne ikävimmät ja moukkamaisimmat ihmiset saavat toimia tavallaan juuri siksi, että kukaan ei anna sitä suoraa palautetta. Sanomatta jääneet asiat myrkyttävät ystävyyttä ehkä yhtä paljon kuin toisen osapuolen huono käytös, joten parhaimmillaan asian käsittely kasvotusten voi puhdistaa ilmaa, herätellä ja ehkä jopa vahvistaa ystävyyttä. Toinen vaihtoehto on, että palautteen kuulija loukkaantuu ja katkaisee itse ystävyyden. Silti sanoisin, että on tärkeää tuoda asiat ääneen esiin, jos kyse on oikeasti sellaisista asioista, jotka todella kalvavat ystävyyttä.

Mielestäni avainkysymys on se, kuinka korkealle arvottaa itse ystävyyden, ja kuinka paljon on valmis tekemään töitä sen säilyttämiseen. Ja... niin, joskus on ihan ok tunnustaa, että tämä ystävyys ei yksinkertaisesti ole sen arvoinen, että haluaisin venyttää itseäni henkisesti äärimmilleen. 

Sanon vain lyhyesti, että itse olen ollut samankaltaisessa tilanteessa ja tein sen virheen, että lopetin ystävyyden melko äkkinäisesti. En ihan, jonkin verran kyllä sain omaa näkökulmaani tuotua esille. Hyvin, hyvin paljon jäi kuitenkin puhumatta, ja se kalvaa sisuksissa edelleen, vaikka aikaa on kulunut. Ihan oman itsensä takia kannattaa selittää ja tuoda ilmi, miltä itsestä tuntuu. Vaikka toinen ei ymmärtäisi, niin kuitenkin se tuntuu puhdistavalta. 

Vierailija kirjoitti:

Sanon vain lyhyesti, että itse olen ollut samankaltaisessa tilanteessa ja tein sen virheen, että lopetin ystävyyden melko äkkinäisesti. En ihan, jonkin verran kyllä sain omaa näkökulmaani tuotua esille. Hyvin, hyvin paljon jäi kuitenkin puhumatta, ja se kalvaa sisuksissa edelleen, vaikka aikaa on kulunut. Ihan oman itsensä takia kannattaa selittää ja tuoda ilmi, miltä itsestä tuntuu. Vaikka toinen ei ymmärtäisi, niin kuitenkin se tuntuu puhdistavalta. 

Erittäin hyvä pointti, ja samaa itsekin kokeneena. Vaikka ei saisikaan pelastettua ystävyyttä (tai edes sitä tavoittelisi), saa ainakin itselleen mielenrauhan, kun sanomattomat asiat eivät jää pyörimään vain oman pään sisälle. :)

Ihan kuin omalta näppikseltä kirjoitus niin samankaltaisia ajatuksia käyn päässäni läpi tällä hetkellä. Ystävä vähättelee ja arvostelee muiden asioita mutta itse ei kestä pienintäkään arvostelua. Kaiken huipuksi on alkanut tuntumaan, että hän on alkanut pitää minua jotenkin ilkeänä ihmisenä. Hän voi siis käsittää asioita mielessään väärin ja loukkaantua todella pienistäkin asioista. Hänellä on myös suhteellisen paljon tuttuja, joita hän näkee ehkä kerran vuodessa, ja silloin hän pystyy varmasti ylläpitämään positiivista imagoa itsestään. Mutta läheisille ihmisille hän on tosiaan myrkyllinen. Itse olen ottanut etäisyyttä tähän ihmisiin mutta aina hän ottaa yhtäkkiä yhteyttä, kun hänellä on joku ongelma. Ei vaan ole sydäntä olla vastaamattakaan. Olen googletellut aika paljon tämän ystävän "oireita" ja viittaavat aika vahvasti tunne-elämän epävakaaseen persoonallisuushäiriöön. En voi tietenkään olla varma mutta käytöstä on jatkunut niin kauan kuin ollaan tunnettu, viime vuosina se on vain räjähtänyt käsiin.

Samanlaisia asioita olen pohtinut enkä jaksa nähdä sellaisia ihmisiä joiden näkemisen jälkeen on sellainen olo että vie enemmän energiaa kuin antaa. Koska sellaisia energiaakin antavia ystävyyssuhteita on..

Tuttu tilanne. Kuulostaa täsmälleen eräältä entiseltä ystävältäni. Tutustuimme harrastusporukassa ja olimme pitkään hyviä kavereita. Ihmettelin kyllä monta vuotta noita samoja asioita, jotka lopulta kumuloituvat siihen, että alkoi tuntua kuin hän haluaisi omistaa minut. Olen olemassa vain hänen tarpeitaan varten. Kun menin naimisiin, niin hän haukkui mieheni täysin ja kiukutteli minulle kuin pikkulapsi. Kuvioon liittyi kaikenlaista epäasiallista käytöstä. Katkaisin välit ja meni oma aikansa toipua siitä. Silti olen helpottunut. Olemme yhä samassa harrastusporukassa, mutta pidän yllä tiettyä etäisyyttä.

Löysin itse selityksen narsistisesta ripustautuvasta persoonallisuushäiriöstä, jossa itse toimin lähteen roolissa. käytin irtiottoon narsistista erkaantumisen ohjeita. En pysty sanomaan onko kyseessä todellinen persoonallisuushäiriö vai vain tietyt voimistuneet piirteet narsistisessa käytöksessä.

Kaikille ei vaan voi sanoakaan suoraan asioista. Itse jos sanoisin ystävälle, että tämä ystävyys tuntuu aika yksipuoliselta niin tiedän, että hän saisi käännettyä asian niin päin, että hän on se uhri ja taas hänelle ilkeillään. Varmasti lähtisi myös juoruilu ja asioiden vääristely liikkelle. Itse olen siis samassa tilanteessa ja tuntuu,että olen aivan loppu tähän hyväksikäyttöön.

Tuntuu jotenkin uskomattomalta, että hän ei pysty ollenkaan tarkastelemaan omaa käyttäytymistään kriittisesti. :/

Vierailija kirjoitti:

Kaikille ei vaan voi sanoakaan suoraan asioista. Itse jos sanoisin ystävälle, että tämä ystävyys tuntuu aika yksipuoliselta niin tiedän, että hän saisi käännettyä asian niin päin, että hän on se uhri ja taas hänelle ilkeillään. Varmasti lähtisi myös juoruilu ja asioiden vääristely liikkelle. Itse olen siis samassa tilanteessa ja tuntuu,että olen aivan loppu tähän hyväksikäyttöön.

Tuntuu jotenkin uskomattomalta, että hän ei pysty ollenkaan tarkastelemaan omaa käyttäytymistään kriittisesti. :/

Tämä. Mä luulen myös että näin se menisi. Draamanhakuiset ei oikeasti tunnu pysähtyvän miettimään mitään. Monta ihmissuhdetta tiedän hänen laittaneen poikki koska joku on loukannut.

Taidan ainakin ottaa nyt miettimisaikaa. Tänäänkin on ottanut yhteyttä jo monen monta kertaa ja tuntuu että oma tila loppuu ihan just.

Voi ei! Onko meillä ap sama ystävä!!!?? Mulla on täysin samanlainen ystävä!

Ja ajatuksetkin ihan sitä samaa kuin sinulla omaasi kohtaan.

Lievennyksenä omalla ystävälläni on pari rankkaa juttua elämässään, joiden ajattelen vaikuttavan hänen käytökseensä ja tuovan huonoja puolia esiin. Mutta huh en meinaa jaksaa enää... Olen itse lopulta päättänyt vain ottaa hieman etäisyyttä... tai välillä otan enemmän etäisyyttä kun siltä tuntuu ja välillä sitten vähemmän, kun jaksan häntä paremmin......

Yksi pelkoni on, että itsestänikin tulee hänen seurassaan vielä samanlainen katkera ämmänkäppyrä ja sellaista haluan välttää viimeiseen asti.

Itselläni osui silmään "covert narcissism", varmaan ammutaan ales kun ehdottaa narsismia tällä palstalla. :-P En tarkoita, että ystävällä olisi mutta oman ystävän käytöksestä olen löytänyt vastaavia merkkejä. Tolle ei kai ole hyvää suommennosta tai ylipäätään löydä paljoakaan materiaalia suomeksi. Mutta jos englanti luonnistuu niin kannattaa googlettaa, Youtubessa myös videoita. En sano, että oma ystävänikään on tällainen mutta niin täysin vastaavia asioita, että tuli pieni herätys itsellenikin kuinka hän on kohdellut itseäni.