Mitä työtä teet sinä, jota ei kiinnostanut/kiinnosta mikään ala?

Sinulle, joka harkitsit röntgenhoitajan työtä: Varsinkin yksityisellä täytyy olla hymy korviin asti. Tulot tulevat asiakkailta ja yksityiselle mennessään asiakkaat odottavat saavansa laatua. Tämä tarkoittaa asiakkaiden perseiden nuolemista tai potkuja. Olen itse eri tehtävissä yksityisellä terveysalan tehtävissä. 8-16 ma-pe hymy liimataan naamaan. Ja btw käyttämästämme yksityisestä työterveydestä voimme tehdä valituksia lääkäreistä, sh jne joita emme halua käyttää huonon palvelun vuoksi. En tiedä mitä työterveys tekee näille työntekijöille joita ei suostuta käyttämään...

Ylioppilas, merkonomi, kokki - pienenä ajattelin, että musta tulee isona taiteilija. En vain tiedä missä intohimo on.

Olen lakimies. Hain oikkikseen koska tuntui että sillä koulutuksella saa hyväpalkkaisen siistin työn. Mitään suurta intohimoa mihinkään alaan minulla ei ole koskaan ollut. 

Lapsena halusin taiteilijaksi tai kirjailijaksi. Verokarhuna toimistossa työskentelen.

Valmistuin juuri lähihoitajaksi ja ajauduin alalle työharjoittelun kautta. Kyseessä ei tosiaan ole mikään unelma-ammattini, mutta aion sitä toistaiseksi tehdä, kun Myers-Briggs tyyppi-indikaattorini (INFP) sattuu sopimaan tälle alalle hyvin.

-Mies 27 v.

Olen merkonomi ja työskentelen palkanlaskijana. Kyllä mä sitä mieluummin teen kun kaupan kassan hommia. Sitäkin kun on tullut tehtyä monta vuotta. 

Vierailija kirjoitti:

Sosiaaliohjaajana. Työskentelen aikuisten parissa, eli aika usein uskaltaa vetää sellaisella "asialliset hommat hoidetaan mutta muuten ollaan kuin Ellun kanat"-meiningillä tehden sen, mikä on ehdottoman pakollista ja luistellen kaikesta muusta. Asiakkaita ei tunnu haittaavan, päinvastoin, eikä sitä myöten esimiestäkään :D

Entäs ne työkaverit? Vai työskenteletkö ihan yksin, "omassa kopissa" ja vastaat vain omista töistäsi? Jos taasen kuulut johonkin työtiimiin, missä olette yhteisvastuullisesti(ainakin nimellisesti) töissä, asenteesi on perceestä. Yksikään työtoveri ei sinua kunnioita, jos muuta olet virheellisesti kuvitellut.

Opiskelu yliopistossa kiinnosti kyllä, mutta ei oikein mikään työ. Musta tuli sosiaalityöntekijä. Välillä oon vapaaehtoisesti työttömänä ja sitten taas teen sijaisuuksia, sellasia muutaman kuukauden pätkiä. En tiiä jaksaisinko tehdä tätä ihan vakituisesti. En ole hirveän työorientoitunut, puuhailen mieluummin omia juttujani.

Leipurina työskentelen. Haluaisin opiskella parempipalkkaisen alan, mutta en ole vielä löytänyt kiinnostavaa alaa. Lisäksi pelkään että en pärjää koulussa, mulla on oppimisvaikeuksia. Eikä oikein huvittaisi olla köyhä opiskeliakaan.

Nostelenpa vanhaa topikia, kun huomasin röntgenhoitajien mielipiteitä täällä ja itse opiskelen alaa tällä hetkellä. Meillä on nyt kolmas harjoittelu menossa ja viime syksynä oli edellinen harkka ja jo silloin tuntui, että ei tästä vaan tule mitään. Olen saanut hyviä arvosanoja ja harjoitteluissa ihan hyvää palautetta, joskin itsestä tuntuu koko ajan, että pystyisin parempaan, jos vain luottaisin itseeni tarpeeksi. Olen myös ollut harjoittelussa melko hiljaisissa paikoissa tähän asti ja tuntuu, ettei käytännön osaamiseni ole sen vuoksi samalla tasolla muiden kanssa, jotka on päässeet olemaan jo sairaalassa harjoittelussa. Osaan asiat hyvin teoriassa, en vielä käytännön tasolla. Ja riippuu tosi paljon harkkaohjaajasta, miten hyvin suoriudun. Parissa paikassa on ollut sellainen olo, että ohjaajat kyttää kauheasti, mitä teen ja mua alkaa jännittää ja kaikki menee sen takia huonosti. Yhdessä paikassa ohjaaja antoi tehdä niin paljon kuin haluan, eikä paljoa katsellut perään, mikä oli ihan parasta, kun sai oikeasti rauhassa asetella ja ottaa ne kuvat oman tahtiin.

Mietin vaan, että aina kun tulee työharjoittelua, niin entistä enemmän tuntuu, etten näe itseäni tekemässä tätä työtä tulevaisuudessa. Opiskelumotivaatiota rokottaa sekin, että alalta katoaa työpaikkoja paljon, kun pienten paikkakuntien röntgeneitä lakkautetaan ja kuvantaminen keskitetään isompiin paikkoihin, mutta tuntuu, että isoissa paikoissa yritetään pärjätä sillä määrällä työntekijöitä, mitä siellä jo on. Se paikkakunta missä opiskelen on siitäkin huono, ettei täällä ole työpaikkoja alalle. Pitäisi siis muuttaa työn perässä jonnekin ihan muualle, mikä ei nappaa.

Kannattaako mun opiskella tätä edes loppuun, kun fiilikset on koko ajan enemmän ja enemmän sillä kannalla, etten halua tehdä tätä työtä tulevaisuudessa. Olen myös monilta opiskelukavereilta kuullut, että sairaaloissa osa työkavereista kohtelee opiskelijoita todella huonosti, minkä takia tullut vähän sellainen paskamainen fiilis koko alasta, kun muun alan työpaikoissa on jo joutunut kamppailemaan tuollaisen paskan ilmapiirin kanssa, eikä jotenkin tälleen aikuisella iällä enää nappaa tuollainen. Se kanssa painaa vaakakupissa, että olen nostanut jo opintolainaa, niin vähän kyllä ärsyttäisi senkin takia jättää opinnot kesken. Mutta jos valmistuu kortistoon, niin ei sekään houkuttele. Jotenkin sitä kuvitteli, että sotealalla riittää aina töitä, mutta hallitus kyllä tekee kaikkensa, että alalta häviää työpaikkoja ja työntekijöitä.