Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Lastani kiusataan koulussa (ja netissä)

Vierailija
07.06.2016 |

Kyseessä on siis kasille menevä poika. Nyt tietenkin koulut ovat jo ohi, mutta kiusaaminen taitaa jatkua vielä peruskoulun loppuun saakka. Kerron nyt ensin hieman taustatietoa:

Poikaani on siis kiusattu ensimmäiseltä luokalta saakka. Asumme pinta-alaltaan suuressa mutta väestömäärältään pienessä paikkakunnassa, jossa on vain kolme ala-astetta ja yksi yläaste. Poika aloitti koulun meitä lähinnä olevassa ala-asteessa, mutta kiusaaminen alkoi heti niin rajuna, että jo ykkösen ja kakkosen välisenä kesänä vaihtoi koulua meitä toiseksi lähimpään ala-asteeseen (meiltä n. 8 km sinne). Ei saanut taksikyytiä tms. sillä ei ollut se lähikoulu, joten mies alkoi ottaa vain iltavuoroja jotta saisi pojan kuljetettua sinne (itselläni ei ollut tätä mahdollisuutta). Koska tämä on pieni kaupunki, osa edellisen koulun kiusaajista tunsi tästä uudesta koulusta oppilaita, joten kiusaaminen alkoi taas. Poikani sinnitteli viidennelle luokalle saakka, kunnes kesken lukuvuoden kiusaaminen yltyi niin hirvittäväksi (hakattiin ja yritettiin jopa pari kertaa tappaa), että hänet oli pakko siirtää sinne meitä kauimpaan olevaan kouluun, jonne matkaa reilusti yli 10 km. Sielläkään hän ei kuitenkaan päässyt pakoon kiusaajia, vaan se jatkui jatkumistaan. Viimesyksynä yläasteen alettua kiusaaminen paheni taas, sillä kaikki vanhatkin kiusaajat tulivat samaan kouluun.

Kiusaaminen alkoi siitä, että 1. luokalla poikani laski alleen kesken oppitunnin. Aluksi kaikki vain kuittailivat tuosta, mutta sitten löydettiin muitakin syitä mistä kiusata. Oli vääränlaiset vaatteet (tismalleen samanlaiset kuin kaikilla muillakin), hörökorvat, liian iso nenä, läski (poikani ei ole koskaan ollut ylipainoinen), ruma pyörä yms., mitä kaikkea pienet lapset keksivätkään.
Uudessa koulussa haukuttiin noista samoista, sitten poika sai lasit ja haukuttiin siitäkin (alkoi käyttämään piilareita tuon takia), ja pian kiusaaminen ei ollut enää pelkkää haukkumista vaan myös syrjimistä, pilakuvien piirtämistä, valheiden levittelyä ja uhkailua.
Viidennellä alkoi myös fyysinen väkivalta, kutosluokkalaiset tönivät, löivät ja potkivat yms. Muutaman kerran hakattiin niin rajusti että piti mennä lääkäriin (yrittivät siis oikeasti tappaa poikani), ja tämän seurauksena vaihdettiin koulua sitten viimeisen kerran.
Kolmannessa koulussa kiusaaminen jatkui muuten ennallaan, mutta hakkaaminen jätettiin pois, ja tilalle tuli varastelu ja tavaroiden hajoittaminen.
Yläasteella tulivat mukaan kaikki nuo kiusaamisen muodot. Hakattiinkin pari kertaa, mutta hakkaus jäi ONNEKSI kesken toisella kerralla, kun poikani ysiluokkalainen isoveli puuttui siihen (muu kiusaaminen ei siis tapahdu veljen silmien alla, että voisi puuttua siihen). Muita lapsiani (tuo 9 lk. isoveli ja sitten 5.- ja 2.-luokkalaiset tytöt) ei siis ole koskaan kiusattu, vain tätä toiseksi vanhinta, mutta ei auta vaikka veli yrittäisi muuten käskeä kiusaajia lopettamaan jos ei saa näitä kiinni itseteossa.

JATKUU, TEKSTI OLI LIIAN PITKÄ

Kommentit (36)

Vierailija
1/36 |
07.06.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

JATKO:

Opettajien kanssa ollaan yritetty puhua tästä, ja valittanut olen myös lähes kaikille tahoille. Tämä on kuitenkin sellainen tyypillinen pikkukylä, jossa koulut haluavat pitää mainettaan yllä ja suojelevat kiusaamiseen puuttumattomia opettajia yms. Olen sanonut pojalleni, että seuraavaksi ilmoitan poliiseille jos vielä kerran hakataan tai viedään/tuhotaan omaisuutta, mutta hän alkoi itkeä koska kuulemma "kaikki vaan muuttuu pahemmaksi", ja että muut alkaisivat pitää häntä jonain nössönä, joka valittaa kaikesta äidilleen.

Poika on tämän takia masentunut, ahdistunut, pelokas ja itsetuhoinen. Itsemurhastakin hän on jo puhunut monesti, mutta en tiedä, kuinka tosissaan hän on. Poika oli ennen iloinen, reipas ja luonteeltaan avoin, mutta nyt hän on kaikkea muuta. Paikkakunnalta poismuuttoa ollaan harkittu monta kertaa, mutta se ei valitettavasti ole mahdollista mieheni työn ja muiden lasten takia. Lasta kiusataan myös netissä, tehdään pilakuvia yms ja ladataan ask.fm tai pistetään luokan wappiryhmään.

Onko mitään mitä tässä voisi vielä tehdä?

Vierailija
2/36 |
07.06.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Miksi et tee rikosilmoitusta? Tuohan on todella sairasta touhua.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/36 |
07.06.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Miksi et tee rikosilmoitusta? Tuohan on todella sairasta touhua.

Poika kielsi itsemurhalla uhaten.

Ap

Vierailija
4/36 |
07.06.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Poikasi yritettiin siis tappaa? Minusta olisi tässä tapauksessa järkevää muuttaa pois paikkakunnalta, vaikka sanoitkin, ettei se ole mahdollista. Minusta olisi tärkeämpää saada poika pois kuolemanvaarasta kuin miettiä miehesi työtä.

Vierailija
5/36 |
07.06.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ensimmäisenä opetat lapsesi puolustamaan itseään.

Toiseksi ilmoitat viranomaisille, poliisille, koulun johtajalle, tämän esimiehelle, ihan jokaikiselle jolla on vastuu.

Tee jotain. Pakenemalla siirrät vaan ongelman eteenpäin.

Vierailija
6/36 |
07.06.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Muuttakaa toiselle paikkakunnalle. Poikasi henki on vaarassa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/36 |
07.06.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi et tee rikosilmoitusta? Tuohan on todella sairasta touhua.

Poika kielsi itsemurhalla uhaten.

Ap

Etkö sinä ole tässä se aikuinen? Se on sinun tehtäväsi osoittaa rikosilmoituksella, että hän ja hänen tavaransa ovat arvokkaita. Itsemurha-ajatuksista terapiaan. Lisäksi on positiivista, että puhuu itsemurhasta. Ne ketkä puhuvat eivät yleensä toimi. Ne ketkä hiljaisesti hautovat, myös toteuttavat. Tämä on ihan tieteessä todistettu fakta. Itse olen uhannut itsemurhalla monta kertaa, oikeasti se on ollut enemmän tapa saada asiat menemään haluamallani tavalla. Uhkailija kun yleensä saa vaikka kuun taivaalta, kun läheisiä pelottaa.

Ja unohda koulujen vaihdot, poikasi on jo uhri ja olisi sitä todennäköisesti seuraavassakin koulussa. Ei tuossa mitkään silittelyt auta, puolusta lastasi nainen! Teinisi on vielä lapsi, hän ei tiedä mikä hänelle on parasta. Ei tuo tilanne voi kovin paljon tuosta paheta.

Vierailija
8/36 |
07.06.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Isommalle paikkakunnalle muutto, pikkukylässä on pienet piirit.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/36 |
07.06.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Joopa jooo. Ihan yritetty tappaa. Hohhoijaa. Ap on kyllä niin ylidramaattinen, että annan 0/5 tästä provosta. Yritäppä huomenna uudestaan ku ei nää sun provot oo täneen ottaneet tuulta alleen.

Vierailija
10/36 |
07.06.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Karseaa!

Mutta vaikka jälkiviisaus ei tässä nyt mitään auta, niin ehkä jotain toista asian kanssa painivaa joskus(?). Ei kai miehen työ nyt ole sidoksissa siihen yhteen ainoaan kyläpahaseen? Miksi ei ole miehen työn takia mahdollista muuttaa ja mies jatkaisi samassa työssä jos mitään muuta vaihtoehtoa ei ole? Missä työpaikassa kontrolloidaan, ettei työntekijän kotiosoite saa muuttua?

Miksei muiden lasten vuoksi voi muuttaa? Uhraatte yhden mahdolliselle itsemurhalle, jotta muiden elämä olisi mukavampaa? Ok.

Itse kyllä olisin jo toisesa koulussa jatkuneen kiusaamisen jälkeen pakannut perheen ja muuttanut silläkin uhalla, että oltaisiin moelmmat jääty joksikin aikaa vaikka työttömäksi. Perheen muut lapset olivat tosi pieniä teillä silloin, miten he olisivat tilanteesta kärsineet? Ja isoveli varmasti olisi sopeutunut uuteenkin kotipaikkakuntaan, tuskin ainakaan olisi tilanne pahemmaksi mennyt kuin tällä kiusatulla pojalla nyt.

Olen sitten vissiin joku leijonaemo, mutta minä tekisin kyllä aivan kaiken mahdollisen jos lapseni joutuisi jatkuvasti noin pahasti kiusatuksi. Muutto olisi ajankohtainen hyvin pian sen jälkeen kun selviäisi, että kiusaaminen vain jatkuu.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/36 |
07.06.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Edellinen jatkaa vielä. Kumpi on tärkeämpää, lapsesi henki ja koko tulevaisuus mielenterveysongelmaisena jos ei itsemurhaan päätyisikään VAI miehen työ? Anteeksi, mutta teillä on kyllä nyt arvojärjestys ja priorisointi ihan hukassa.

Vierailija
12/36 |
07.06.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kokemusta on,joskus minun luokalla oli poika jolla oli ADHD ja epilepsia,ja normaali siinä kuin kaikki muutkin. Isommat ja pienemmät kiusasivat tätä poikaa. Kiusaus meni niin tärkeäksi,että poika vaihtoi kotikouluun ja tehtiin rikosilmoitus,rikosilmoitus tehtiin pojan tahtoa vasten. Tällä hetkellä minulla on 11v tyttö joka sairasti vakavasti anoreksiaa. Tyttöäni alettiin kiusata. Mutta menin puhumaan opettajalle jonka jälkeen puhutimme kiusaajia ja koko homma loppui☺

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/36 |
07.06.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

No eri paikkakunnalle!!! Tai Kotikoulu peruskoulun loppuun ja sit lukioon? Ja terapiaan Ehdottomasti!

Vierailija
14/36 |
07.06.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tuolla muuttojutulla tarkoitan siis sitä, että miehen työn lisäksi ajattelen myös muita lapsiani, sillä varsinkin vanhempi tyttö on todella ujohko eikä varmastikaan saisi uusia kavereita sillä ei uskalla lähestyä ketään. Mutta näitä kommentteja lukiessa muutto alkaa tuntua paljon houkuttelevammalta, joten mieheni palattua töistä (yövuorossa) voisin ehdottaa vielä kerran tätä.

Taitaa olla hieman aikaista, mutta onko kellään mitään ehdotuksia sellaisesta paikkakunnasta/alueesta, missä tod. näk. ei kiusattaisi? Tämä meidän asuinkaupunkimme on pieni paikkakunta Länsi-Suomessa, eli mieluiten ei todellakaan mitään Satakunnan/Varsinais-Suomen aluetta.

Ap

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/36 |
07.06.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olisin ottanut kotikouluun jo aikaa sitten. Nyt pitäisi saada rauhotettua tilanne ja pojalle apua.

Vierailija
16/36 |
07.06.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Iltalehti. Fb jako. Some kiusaajia vastaan ö. Ei oo mitään menetettävääkään. Iltalehteen juttu ja koulun nimi esille

Vierailija
17/36 |
07.06.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Olisin ottanut kotikouluun jo aikaa sitten. Nyt pitäisi saada rauhotettua tilanne ja pojalle apua.

Minä en ainakaan pysty jäämään "kotiopettajaksi", sillä muuten perheemme talous kaatuisi totaalisesti. Mies (enkä kyllä minäkään) ei tiedä yhtään, mitä sellaisessa pitäisi edes opettaa tai tehdä.

Ap

Vierailija
18/36 |
07.06.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Iltalehti. Fb jako. Some kiusaajia vastaan ö. Ei oo mitään menetettävääkään. Iltalehteen juttu ja koulun nimi esille

Tätä(kin) olen ehdottanut pojalle, taas alkoi itsemurhalla uhkailu ja sanoi, että pilaan hänen elämäänsä vielä enemmän. En tahdo tehdä jotain, mitä poikani vastustaa näin paljon.

Ja jollekin joka täällä ehdotti terapiaa, niin poikani käy jo terapeutilla.

Ap

Vierailija
19/36 |
07.06.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Iso kaupunki, missä olisi paljon harrastusmahdllisuuksia kaikille lapsille. Eli mahdollisuuksia löytää kavereita ja kuulua ryhmään myös muualla kuin koulussa. Turku, Helsinki, Espoo, Tampere? Lisäksi olisi kouluja tiheään ja mahdollinen (toivottavasti ei enää koskaan tarvetta!) koulun vaihtokin onnistuu helpommin, eikä lapset ole tuttuja pienen pitäjän tapaan kun väkeä on paljon.

Vierailija
20/36 |
07.06.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olisin ilmoittanut poliisille jo kauan sitten. Jos sekään ei olisi auttanut, seuraava ilmoitus olisi lähtenyt prätkäjengille.

En ymmärrä näitä tossukoita, jotka eivät puolusta omaa lastaan! Kiusaaminen on ihan hirvittävän väärin, mutta kyllä isästä ja äidistä pitää löytyä sen verran munaa, että saavat sille stopin. Keinoja kaihtamatta. 

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kahdeksan kolme yksi