liikapaino ja psyykkiset syyt

Taustaa: Olen alkoholisti äidin kasvatti, mielenterveyskuntoutuja, nelikymppinen, leikki-ikäisen äiti, vastikään eronnut, vaikeasti ylipainoinen (painoindeksi n. 35). Myös siskoni joka on vuotta vanhempi minua on lihava, hänellä kyseessä sairaalloinen lihavuus ja myös hänellä ollut nuoruudesta asti psykiatrisia ongelmia. Olen sisareni kanssa keskustellut, että molempien suhde ruokaan on saattanut vinoutua jo lapsuudessa, kun ruokaa toisinaan äidin juoppoputken aikana ole ollut lainkaan ja sitten kun sitä taas ollut sitä on syöty säästöön ja muutenkin sillä lohduttauduttu. Kun muutin alle 20 vuotiaana ensimmäiseen omaan kotiini hamstrasin kaapit täyteen ruokaa, jotta tunsin oloni turvalliseksi. Silloin kuitenkin turvantunteeseen riitti että ruokaa oli kaapissa, vaikka en sitä sitten ahminut tai ollut mitenkään ylipainoinen. Muutin parisuhteeseen jossa miesystäväni alkoi käyttämän vähitellen enemmän ja enemmän alkoholia ja lopulta myös huumeita. Aloin saamaan turpaani. Jossain vaiheessa sain pahemmin ja jouduin siitä sairaalaan sekä tapauksesta oli raastava oikeudenkäynti ja tämä mies sai vankilatuomion. Sairastuin traumaperäiseen stressihäiriöön, myöhemmin masennukseen kunnes sain diagnoosin kaksisuuntainen mielialahäiriö. Näihin aikoihin aloin lihoamaan, todennäköisesti koska hoidan ahdistusta syömällä. Myöhemmin tapasin miehen jonka kanssa menin avioon, sain painoa hallintaan ja aloin enemmän ulkoilla, varsinkin koiran kanssa lenkkeily auttoi. Sain lapsen ja olin hetken normaalipainossa. Vauva-ajan jälkeen kuitenkin paino alkoi taas lisääntyä, perhe-elämässä haasteita ja parisuhde alkoi rakoilemaan. Lohtusyömistä, palkintosyömistä.... Nyt eronnut ja haluaisin tehdä elämäntapa muutoksen. Tiedän terveellisen ravitsemuksen, mutta en vain pysty noudattamaan sitä kuin hetken. Jokaisen vastoinkäymisen yhteydessä repsahdan syömään ja syön melkein mitä vaan. Ongelma ei siis ole pelkkä nami ja muut herkut vaan syön sitten niiden puutteessa vaikka leipää tai näkkäriä tolkuttomat määrät. Ihan kuin olisi pakko puputtaa jotain... Sitten tulee syyllisyys ja paha mieli, inhoan omaa peilikuvaani jne. Paino jojoilee aivan älyttömästi ihan sen mukaan kuinka stressaava elämäni on.

Miten tällaista ajatus ja käyttäytymismallia pystyy muuttamaan? Minulla on kova motivaatio laihtua sillä näen kuinka lihavuus jo tehnyt siskoni invalidiksi ja kuinka hänelle puhjennut diabetes. Oma terveys vielä kohtuullisen hyvä paitsi jalat alkaneet vihoittelemaan painosta. Muuten peruskunto tuntuu olevan ihan kohtuullinen. Syön terveellistä ruokaa mutta sen lisäksi puputan siis kaikkea muuta stressin hallintakeinona

Kaikki vinkit ja ideat otetaan vastaan, mielellään pysytään asialinjalla