Lue keskustelun säännöt.
Erityisopetus oli virhe
06.06.2016 |
Mun 2000 syntyneellä lapsella epäiltiin päiväkodissa ADHD:ta tai aspergeria. Lapsi oli vilkas ja puhelias, ei kuitenkaan ylivilkas ja pystyi keskittymään hyvin pitkiä aikoja leikkeihin tai kijojen lukemisen kuuntelemiseen. Päiväkodin erityislastentarhanopettaja ehdotti tutkimuksia ja olimmekin useaan otteeseen lasten neurologisella tutkimuksissa.
ADHD tai Asperger -diagnoosia emme saaneet, diagnoosi oli lievä aistiyliherkkyys. ErityisLTO ennusti lapsellemme oppimisvaikeuksia ja suositteli hakemaan peruskouluun erityisluokalle ja näin sitten teimme. Luokalla muut olivat sellaisia, joilla oli ADHD, Asperger tai muu diagnoosi. Ylivilkkaita oli paljon.
Myös peruskoulun erityisluokanopettajan mielestä lapsemme hyötyi erityisopetuksesta ja oli sitä mieltä, että hän ei pärjäisi normaalissa ryhmässä aistiyliherkkyytensä takia. Lapsi itse oli sitä mieltä, että ylivilkkaiden luokkakavereiden takia ei työrauhaa ollut ja olisi halunnut normaalille luokalle.
Toisen luokan jälkeen opettaja vaihtui ja uusi erityisopettaja oli parin kuukauden jälkeen sitä mieltä, että lapsemme pärjää koulussa hyvin ja hänet voi siirtää normaalille luokalle. Lapsen itsetunto myös kärsi erityisluokalla, koska hän ei itse kokenut itseään erityisoppilaaksi vaan hänen mielestään koulu oli liiankin helppoa.
3-6 luokat mentiin tavallisella luokalla integroidun erityisoppilaan statuksella. Lapsi sai kaikista kokeista aina 9-10 mutta todistukseen annettiin aina huonompi numero vaikka opettajan mukaan oli tunnilla aktiivinen. Eläkeikää lähestyvä opettaja ei kuitenkaan tykännyt siitä, että lapseni kyseenalaisti usein opetettua asiaa. Tämä toki näkyi käytösnumerossa mutta sen lisäksi siitä rokotettiin myös kaikkien muidenkin aineiden numeroita. Opettajalla oli selvästi kielteinen asenne erityisluokalta tulleeseen lapseen ja tämä vaikutti negatiivisesti lapsen itsetuntoon.
Yläasteelle lapsi meni kouluun matematiikkaluokalle ja erityisoppilaan status poistettiin kokonaan. Koulu oli hyvätasoinen siellä kaikkien oppilaiden keskimääräinen keskiarvo on 8,3. Lapseni keskiarvo oli tuolloin 8,4. Yläasteen jokaisena lukuvuotena lapsi nósti numeroitaan niin, että sai nyt peruskoulun päättötodistukseen 9,5 ja haki tällä lukioon, joka kuuluu Suomen 20 parhaan lukion joukkoon. Tällä keskiarvolla tulee myös sinne pääsemään. Fysiikan valtakunnallisissa hän kirjoitti koulunsa parhaimman arvosanan.
Summa summarum. Lapsi oli koko ajan ollut erityislahjakas varsinkin matemaattisissa aineissa, eikä kieletkään huonosti mene: enkku 10, ruotsi ja äikkä 9. Alaluokilla lapsi oli lähinnä turhautunut, kun koulu oli liian helppoa ja aistiyliherkkyys häiritsi keskittymissä meluisassa ja ylivilkkaassa luokassa. Erityisopetuksesta oli lapselle enemmän haittaa kuin hyötyä ja erityisoppilaan leima vaikutti negatiivisesti joidenkin opettajien asenteeseen lasta kohtaan ja näin vaikutti negatiivisesti lapsen itsetuntoon myös.
Kaduttaa, että uskoin asiantuntijoita, enkä luottanut omaan käsitykseeni lapseni lahjakkuudesta.
Onko muilla ollut vastaavia kokemuksia?
Kommentit (82)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Erityisopetus ei sulje pois erityislahjakkuutta.Eikä se ole virhe,opetus erityispuolella on erinomaista.Kuten sanottua,ehkä siitä oli hyötyä?
Erityispuolen opetus ei valitettavasti ole aina ensiluokkaista. Teen kouluvierailuja normaaleilla ja erityisluokilla ja aika moni niistä erityisluokanopettajista on itse aika erikoisia...
Erityisopetuksen taso vaihtelee ihan valtavasti. On luokkia, joissa ei ole edes pätevää erityisopettajaa ja sitten on luokkia, joissa on todella hyvä opettaja. Sen lisäksi, että opettaja on hyvä, tarvitaan kuitenkin paljon muuta: riittävän pieni ryhmä, tarvittaessa avustaj(i)a ja opettajalle riittävät mahdollisuudet suunnitella opetus järkevästi. Liikaa erityyppisiä lapsia samassa ryhmässä ja liian montaa eri ainetta samalla tunnilla, siinä on yhdistelmä jonka kanssa kokenutkin opettaja voi joutua pulaan. Säästösyistä vaihtoehtoja ei kuitenkaan usein ole.
Olen samaa mieltä kanssasi. Tämän takia on hyvä, että erityisopetusta onkin nykyään enemmän itegroitu tavallisiin luokkiin, vai oliko jopa niin, että varsinaisista erityisluokista on jo luovuttukin?
Oma lapseni oli erityisluokalla 7-9 vuotta sitten, joten asiat ovat sen jälkeen varmasti muuttuneet. Tiedä sitten paremmiksi vai huonommiksi mutta ainakaan se ei ollut mielestäni toimivaa, että kaikki erityistarpeiset ja siinä sivussa myös lahjakkaat vaan sullottiin yhdelle ja samalle luokalle.
T.AP
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä oon ollut tuollainen lapsi. Olin fiksu ja päiväkodissa ja ensimmäisillä alakoulun luokilla oli yksinkertisesti tylsää ja hälinä häiritsi. Opin lukemaan nopeasti ja luinkin sitten kirjan päivässä, joten aika nopeaa tiesin aika monesta koulussa opetettavasta aiheesta paljon. Alakoulussa sain jokaisesta kokeesta kymppejä, mutta opettaja ei jotenkin kestänyt mua. Voi olla että sitten kysyin liikaa tms. Sain todistukseen aina 8-9 eli alle koetulosten verran, muistan kun vanhemmat moneen kertaan päivittelivät tuota. Kun menin yläkouluun ja lukioon, kaikki numerot nousi, toisin kuin monella muulla tippui tuossa vaiheessa. Ylioppilaskokeessa kirjoitin 7 ainetta (reaalin ja pitkän matikan sekä useita eri kieliä) jasain kaikista joko E:n tai L:n.
Minusta tuli biologian tutkija ja opettaja. Oon tehnyt sijaisuuksia joskus erityisluokilla opettajan roolissa ja olen välillä noilla keikoilla todella hämmentynyt. Luokissa nimittäin on hämmentävän usein niiden oppilaiden, jotka tarvitsevat helpotettua opetusta, lisäksi välillä todella fiksuja oppilaita, joilla vain on valtava tiedonjano. He kyselevät paljon ja minä mielelläni vastaan, mutta olen huomannut että moni opettaja hermoatuu näihin kyselijöihin. :( Sydäntä särkee näiden oppilaiden takia. He ovat kyseenalaistajia eivätkä usko kaikkeen vaan sanoilla "koska mä niin sanon", eli heistä voisi tulla huippututkijoita, mutta meidän koulujärjestelmämme tuntuu tappavan tuon kysely- ja kyseenalaistusinnon.
Kerropa sinä muutama esimerkki numeroita pudottavasta kyseenalaistamisesta, kun ap ei näemmä halua. Ihan konkreettisia tilanteita, ei mitään ympäripyöreää.
Kyseenalaistamisella tarkoitan sitä, että tekee lisäkysymyksiä opetettavasta asiasta ja sanoo opettajalle, jos on esim. ottanut itse jostain tietystä tieteenalasta enemmän selvää kuin mitä peruskoulun opetukseen kuuluu.
T.AP
Nyt et taida ymmärtää ollenkaan, mitä kyseenalaistaminen tarkoittaa. Se ei ole lisäkysymysten tekemistä. Otapa selvää.
Lisäkysymykset ovat hieno juttu ja omaehtoinen opiskeleminen myös. Hankaluuksia siitä koituu silloin, kun oppilas tekee valtavasti lisäkysymyksiä ja selittää asian ulkopuolelta niin, ettei opettajalle jää aikaa asian opettamiseen koko luokalle. Jos käytösnumero putoaa lisäkysymysten takia, oppilas on varmasti häirinnyt opetusta aika tavalla, siis ollut äänessä sitkeästi ja asian vierestä. Kuinka ison siivun yksi intomielinen oppilas saa haukata sinun tunneistasi kysymyksiinsä ja vastauksiisi?
Kumma juttu oli kuitenkin se, että sama käytös koettiin 3-6 luokan opettajan mielestä negatiivisena kun taas 7-9. luokan opettajilta tuli pelkästään positiivista palautetta samaisesta aktiivisuudesta, kyselemisestä ja kyseenalaistamisesta.
Mun mielestä tällä 3-6. luokan eläkeikää lähestyvällä opettajalla oli vaan sellainen vanhan kansakoulunopettajan asenne oppilaisiin ja opettamiseen.
Opetan itse yliopistossa ja minusta todellakin parasta on se kun opiskelijat kyselevät ja myös kyseenalaistavat.
T.AP
Yliopisto-opettaja, joka ei tiedä, mitä kyseenalaistaminen tarkoittaa, ei osaa käyttää välimerkkejä eikä ymmärrä yliopiston ja peruskoulun opetustilanteiden ja -tavoitteiden eroa? Hehehe.
Hohhoijjaa :D Minä olen tässä kirjoittamassa kännykällä Vauva-lehden AV-palstalle, enkä ole tekemässä nyt mitään väitöskirjaa, joten ei jaksa hirveästi välimerkit kiinnostaa. Ja ei, en opeta yliopistolla kieliä tai äidinkieltä, se ei tosiaan ole edes vahvin alueeni vaan olen ihan muun alan ihminen.
En nyt jaksa takertua tähän kyselen/kyseenalaistan sanan etymologiaan tai muihin lillukanvarsiin.
Missäs yliopistossa opetetaan äidinkieltä? Yliopisto-opetuksen tuntemus ei tosiaan ole vahvin alueesi...
Mitä jos sinä pysyisit aiheessa? En ole tuo, jonka yliopistotaustaa KYSEENALAISTAT :D Minä olen käynyt opintoni luonnontieteellisellä alalla, en ole opiskellut yhtään mitään humanistisessa tai kielitieteellisessä tiedekunnassa ja varmasti teen kirjoitusvirheitä enkä käytä 100% suomenkielen termejä oikein. Yliopistolla opiskellaan aika paljon eri aineita eri tiedekunnissa, että älä jaksa.
Totta kai voit kirjoittaa virheellisesti; luonnontieteissä se taitaa olla tavallisempaa kuin oikein kirjoittaminen. Kyseenalaistamisen ja kyselemisen ero pitää kyllä ymmärtää jo kandivaiheessa.
Äidinkielen opettaminen yliopistossa on ihan yhtä huvittava aloittelijan moka kuin kielitieteellinen tiedekuntakin. Survo vain itsesi syvemmälle suohon, se on oikein mielenkiintoista katseltavaa.
Miten paljon omista tunneistasi muuten annat yhden asiasta innostuneen oppilaan käyttää kyselemiseen? Panetko jossain vaiheessa pisteen kyseenalaistamiselle? Miten paljon on liikaa? Entäpä kuinka paljon kaksi intomielistä oppilasta saa käyttää tunneistasi opettamasi asian todenperäisyyden epäilemiseen? Mikä on niin liikaa, että se vaikuttaa käytösnumeroon? Rajat sinunkin on määriteltävä, vai mitä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä oon ollut tuollainen lapsi. Olin fiksu ja päiväkodissa ja ensimmäisillä alakoulun luokilla oli yksinkertisesti tylsää ja hälinä häiritsi. Opin lukemaan nopeasti ja luinkin sitten kirjan päivässä, joten aika nopeaa tiesin aika monesta koulussa opetettavasta aiheesta paljon. Alakoulussa sain jokaisesta kokeesta kymppejä, mutta opettaja ei jotenkin kestänyt mua. Voi olla että sitten kysyin liikaa tms. Sain todistukseen aina 8-9 eli alle koetulosten verran, muistan kun vanhemmat moneen kertaan päivittelivät tuota. Kun menin yläkouluun ja lukioon, kaikki numerot nousi, toisin kuin monella muulla tippui tuossa vaiheessa. Ylioppilaskokeessa kirjoitin 7 ainetta (reaalin ja pitkän matikan sekä useita eri kieliä) jasain kaikista joko E:n tai L:n.
Minusta tuli biologian tutkija ja opettaja. Oon tehnyt sijaisuuksia joskus erityisluokilla opettajan roolissa ja olen välillä noilla keikoilla todella hämmentynyt. Luokissa nimittäin on hämmentävän usein niiden oppilaiden, jotka tarvitsevat helpotettua opetusta, lisäksi välillä todella fiksuja oppilaita, joilla vain on valtava tiedonjano. He kyselevät paljon ja minä mielelläni vastaan, mutta olen huomannut että moni opettaja hermoatuu näihin kyselijöihin. :( Sydäntä särkee näiden oppilaiden takia. He ovat kyseenalaistajia eivätkä usko kaikkeen vaan sanoilla "koska mä niin sanon", eli heistä voisi tulla huippututkijoita, mutta meidän koulujärjestelmämme tuntuu tappavan tuon kysely- ja kyseenalaistusinnon.
Kerropa sinä muutama esimerkki numeroita pudottavasta kyseenalaistamisesta, kun ap ei näemmä halua. Ihan konkreettisia tilanteita, ei mitään ympäripyöreää.
Kyseenalaistamisella tarkoitan sitä, että tekee lisäkysymyksiä opetettavasta asiasta ja sanoo opettajalle, jos on esim. ottanut itse jostain tietystä tieteenalasta enemmän selvää kuin mitä peruskoulun opetukseen kuuluu.
T.AP
Nyt et taida ymmärtää ollenkaan, mitä kyseenalaistaminen tarkoittaa. Se ei ole lisäkysymysten tekemistä. Otapa selvää.
Lisäkysymykset ovat hieno juttu ja omaehtoinen opiskeleminen myös. Hankaluuksia siitä koituu silloin, kun oppilas tekee valtavasti lisäkysymyksiä ja selittää asian ulkopuolelta niin, ettei opettajalle jää aikaa asian opettamiseen koko luokalle. Jos käytösnumero putoaa lisäkysymysten takia, oppilas on varmasti häirinnyt opetusta aika tavalla, siis ollut äänessä sitkeästi ja asian vierestä. Kuinka ison siivun yksi intomielinen oppilas saa haukata sinun tunneistasi kysymyksiinsä ja vastauksiisi?
Kumma juttu oli kuitenkin se, että sama käytös koettiin 3-6 luokan opettajan mielestä negatiivisena kun taas 7-9. luokan opettajilta tuli pelkästään positiivista palautetta samaisesta aktiivisuudesta, kyselemisestä ja kyseenalaistamisesta.
Mun mielestä tällä 3-6. luokan eläkeikää lähestyvällä opettajalla oli vaan sellainen vanhan kansakoulunopettajan asenne oppilaisiin ja opettamiseen.
Opetan itse yliopistossa ja minusta todellakin parasta on se kun opiskelijat kyselevät ja myös kyseenalaistavat.
T.AP
Yliopisto-opettaja, joka ei tiedä, mitä kyseenalaistaminen tarkoittaa, ei osaa käyttää välimerkkejä eikä ymmärrä yliopiston ja peruskoulun opetustilanteiden ja -tavoitteiden eroa? Hehehe.
Hohhoijjaa :D Minä olen tässä kirjoittamassa kännykällä Vauva-lehden AV-palstalle, enkä ole tekemässä nyt mitään väitöskirjaa, joten ei jaksa hirveästi välimerkit kiinnostaa. Ja ei, en opeta yliopistolla kieliä tai äidinkieltä, se ei tosiaan ole edes vahvin alueeni vaan olen ihan muun alan ihminen.
En nyt jaksa takertua tähän kyselen/kyseenalaistan sanan etymologiaan tai muihin lillukanvarsiin.
Missäs yliopistossa opetetaan äidinkieltä? Yliopisto-opetuksen tuntemus ei tosiaan ole vahvin alueesi...
Mitä jos sinä pysyisit aiheessa? En ole tuo, jonka yliopistotaustaa KYSEENALAISTAT :D Minä olen käynyt opintoni luonnontieteellisellä alalla, en ole opiskellut yhtään mitään humanistisessa tai kielitieteellisessä tiedekunnassa ja varmasti teen kirjoitusvirheitä enkä käytä 100% suomenkielen termejä oikein. Yliopistolla opiskellaan aika paljon eri aineita eri tiedekunnissa, että älä jaksa.
Totta kai voit kirjoittaa virheellisesti; luonnontieteissä se taitaa olla tavallisempaa kuin oikein kirjoittaminen. Kyseenalaistamisen ja kyselemisen ero pitää kyllä ymmärtää jo kandivaiheessa.
Äidinkielen opettaminen yliopistossa on ihan yhtä huvittava aloittelijan moka kuin kielitieteellinen tiedekuntakin. Survo vain itsesi syvemmälle suohon, se on oikein mielenkiintoista katseltavaa.
Miten paljon omista tunneistasi muuten annat yhden asiasta innostuneen oppilaan käyttää kyselemiseen? Panetko jossain vaiheessa pisteen kyseenalaistamiselle? Miten paljon on liikaa? Entäpä kuinka paljon kaksi intomielistä oppilasta saa käyttää tunneistasi opettamasi asian todenperäisyyden epäilemiseen? Mikä on niin liikaa, että se vaikuttaa käytösnumeroon? Rajat sinunkin on määriteltävä, vai mitä?
Kyllä meillä ainakin kuului kandiopintojen pakollisiin kursseihin äidinkieltä. Kurssin nimi taisi tosin olla joku muu mutta käytännössä siis äidinkieltä. Kieltenopetusta oli myös ns. virkamiesruotsi, se oli pakollinen. En muista enää tarkkaan, koska opinnoista on jo niin kauan, enkä ole perusopintojen kanssa ollut enää sen koomin tekemisissä.
Humanistinen puoli myös itselleni täysin vieras, samoin luonnontieteellinen ja kaikki muu mikä ei kuulu omaan alaani. Enkä ole perehtynyt yliopistomaailmaan oman alani ulkopuolelta muutenkaan. Opetan omia kurssejani tuntiopettajana ja varsinainen päätyöni on yliopistomaailman ulkopuolella.
Käytösnumeroita en ole koskaan antanut, joten niiden perusteista en osaa sanoa mitään.
En ole koskaan ollut siinä tilanteessa, että kyselyä tai kyseenalaistamista olisi tullut liikaa, nykyään ongelmana on pikemminkin se, että opiskelijat näpräävät luennot läpeensä kännykkäänsä, eivätkä keskity itse asiaan. Suunnilleen tuuletan joka kerta kun joku jotain kysyy. Ennen ei ollut tätä kännykkäongelmaa.
T.AP
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä oon ollut tuollainen lapsi. Olin fiksu ja päiväkodissa ja ensimmäisillä alakoulun luokilla oli yksinkertisesti tylsää ja hälinä häiritsi. Opin lukemaan nopeasti ja luinkin sitten kirjan päivässä, joten aika nopeaa tiesin aika monesta koulussa opetettavasta aiheesta paljon. Alakoulussa sain jokaisesta kokeesta kymppejä, mutta opettaja ei jotenkin kestänyt mua. Voi olla että sitten kysyin liikaa tms. Sain todistukseen aina 8-9 eli alle koetulosten verran, muistan kun vanhemmat moneen kertaan päivittelivät tuota. Kun menin yläkouluun ja lukioon, kaikki numerot nousi, toisin kuin monella muulla tippui tuossa vaiheessa. Ylioppilaskokeessa kirjoitin 7 ainetta (reaalin ja pitkän matikan sekä useita eri kieliä) jasain kaikista joko E:n tai L:n.
Minusta tuli biologian tutkija ja opettaja. Oon tehnyt sijaisuuksia joskus erityisluokilla opettajan roolissa ja olen välillä noilla keikoilla todella hämmentynyt. Luokissa nimittäin on hämmentävän usein niiden oppilaiden, jotka tarvitsevat helpotettua opetusta, lisäksi välillä todella fiksuja oppilaita, joilla vain on valtava tiedonjano. He kyselevät paljon ja minä mielelläni vastaan, mutta olen huomannut että moni opettaja hermoatuu näihin kyselijöihin. :( Sydäntä särkee näiden oppilaiden takia. He ovat kyseenalaistajia eivätkä usko kaikkeen vaan sanoilla "koska mä niin sanon", eli heistä voisi tulla huippututkijoita, mutta meidän koulujärjestelmämme tuntuu tappavan tuon kysely- ja kyseenalaistusinnon.
Kerropa sinä muutama esimerkki numeroita pudottavasta kyseenalaistamisesta, kun ap ei näemmä halua. Ihan konkreettisia tilanteita, ei mitään ympäripyöreää.
No siis itse olin alakoulussa innostunut Egyptin historiasta, luin kaiken mahdollisen siitä ja lähdimme lomallekin Egyptiin koko perhe, kävimme Kairon egyptiläisessä museossa, pyramideilla ja Luxorissa Kartatakin temppelillä. Pian tämän jälkeen muinaisen egyptin historiaa alettiin käsitellä koulussa, mistä olin todella innoissani. Kuuntelin joka tunnilla tarkkaan, viittasin opettajan kysymyksiin ja kokeessa vastasin joka kysymyksessä oikein, sain kokeesta täyden 10:n. Pettymys olikin suuri, kun todistus tuli, ja siinä luki historian kohdalla 9. Muistan silloin, 5. tai 6. luokkalaisena, ensimmäisen kerran tajunneeni, että opettajat eivät ole aina oikeassa ja minua oli arvosteltu tuossa väärin. Nykyään itse opettajana ens voisi ikinä antaa oppilaalle vain 9, jos kokeesta on vastannut täysin oikein joka kysymykseen. Ainoastaan jos olisi oikeasti häiriköinyt tunnilla ja sitä en todellakaan tehnyt.
no opettajana varmasti myös tiedät, että koenumerot ovat vain yksi osa arviointia. Käytös taas arvioidaan käytösnumerossa, ei ainenumerossa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä oon ollut tuollainen lapsi. Olin fiksu ja päiväkodissa ja ensimmäisillä alakoulun luokilla oli yksinkertisesti tylsää ja hälinä häiritsi. Opin lukemaan nopeasti ja luinkin sitten kirjan päivässä, joten aika nopeaa tiesin aika monesta koulussa opetettavasta aiheesta paljon. Alakoulussa sain jokaisesta kokeesta kymppejä, mutta opettaja ei jotenkin kestänyt mua. Voi olla että sitten kysyin liikaa tms. Sain todistukseen aina 8-9 eli alle koetulosten verran, muistan kun vanhemmat moneen kertaan päivittelivät tuota. Kun menin yläkouluun ja lukioon, kaikki numerot nousi, toisin kuin monella muulla tippui tuossa vaiheessa. Ylioppilaskokeessa kirjoitin 7 ainetta (reaalin ja pitkän matikan sekä useita eri kieliä) jasain kaikista joko E:n tai L:n.
Minusta tuli biologian tutkija ja opettaja. Oon tehnyt sijaisuuksia joskus erityisluokilla opettajan roolissa ja olen välillä noilla keikoilla todella hämmentynyt. Luokissa nimittäin on hämmentävän usein niiden oppilaiden, jotka tarvitsevat helpotettua opetusta, lisäksi välillä todella fiksuja oppilaita, joilla vain on valtava tiedonjano. He kyselevät paljon ja minä mielelläni vastaan, mutta olen huomannut että moni opettaja hermoatuu näihin kyselijöihin. :( Sydäntä särkee näiden oppilaiden takia. He ovat kyseenalaistajia eivätkä usko kaikkeen vaan sanoilla "koska mä niin sanon", eli heistä voisi tulla huippututkijoita, mutta meidän koulujärjestelmämme tuntuu tappavan tuon kysely- ja kyseenalaistusinnon.
Kerropa sinä muutama esimerkki numeroita pudottavasta kyseenalaistamisesta, kun ap ei näemmä halua. Ihan konkreettisia tilanteita, ei mitään ympäripyöreää.
No siis itse olin alakoulussa innostunut Egyptin historiasta, luin kaiken mahdollisen siitä ja lähdimme lomallekin Egyptiin koko perhe, kävimme Kairon egyptiläisessä museossa, pyramideilla ja Luxorissa Kartatakin temppelillä. Pian tämän jälkeen muinaisen egyptin historiaa alettiin käsitellä koulussa, mistä olin todella innoissani. Kuuntelin joka tunnilla tarkkaan, viittasin opettajan kysymyksiin ja kokeessa vastasin joka kysymyksessä oikein, sain kokeesta täyden 10:n. Pettymys olikin suuri, kun todistus tuli, ja siinä luki historian kohdalla 9. Muistan silloin, 5. tai 6. luokkalaisena, ensimmäisen kerran tajunneeni, että opettajat eivät ole aina oikeassa ja minua oli arvosteltu tuossa väärin. Nykyään itse opettajana ens voisi ikinä antaa oppilaalle vain 9, jos kokeesta on vastannut täysin oikein joka kysymykseen. Ainoastaan jos olisi oikeasti häiriköinyt tunnilla ja sitä en todellakaan tehnyt.
no opettajana varmasti myös tiedät, että koenumerot ovat vain yksi osa arviointia. Käytös taas arvioidaan käytösnumerossa, ei ainenumerossa.
Näin se munkin mielestä pitäisi mennä. Käytöksen ei saisi antaa vaikuttaa muihin numeroihin.
Toki en ole peruskoulun arviointikriteereistä niin perillä kun ovat aika erilaiset yliopistossa.
T.AP
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kuin juttusi kursorisesti, koska se huokui hapanta asennetta siitä, että lasta on yritetty auttaa parhaalla mahdollisella tavalla. Minusta erityisopetus ja pienryhmä ovat olleet etuoikeuksia. Poika sai yksilöllistä huommiota koko ala-asteen ajan.
Yläasteelle siirryttäessä ADHD-diagnoosi peruttiin ja siirtyi takaisin isoon ryhmään. Siihen mennessä oli jo kehittänyt oppimistaitoja ja porukassa toimimista. Kävi peruskoulun loppuun liki yhdeksikön keskiarvolla, sitten lukion ja menee nyt yliopistoon opiskelemaan. On itsekin sitä mieltä, että oli "kakara" ja jossakin vaiheessa oli ihan hyvä vetää hänet vähän syrjään ja kuunneltavaksi. Tosiaalta hänkin häiriintyi muiden vilkkaudesta, mutta oppi siinä kehittämään taitoja keskittyä hälinässä.
Summa summarum. Hänen opintonsa eivät vaarantuneet, ei menettänyt mainettaan eikä ystäviään. Sai erityishuomiota ja yksilöllistä kasvatusta ja opetusta. Asennekysymys - varsinkin mitä vanhemmat syöttävät.
Valitettavasti menetti kyllä ystäviä, tai ainakaan parin ystävän kotiin/synttäreille ei enää tullut kutsua sitten kun oli aloittanut erityisopetuksessa. En tajua sitäkään ollenkaan, ikäänkuin aistiyliherkkyys olisi joku tarttuva tauti.
Ja nimenomaan ei saanut erityisluokalla yksilöllistä opetusta vaan oli koko erityisopetuksen ajan todella ahdistunut. Ahdistus loppui kun pääsi normaalille luokalle. Ihan ymmärrettävää kun aistiyliherkkä laitettiin meluisaan erityisluokkaan. Lapsi oli ihan hajalla koulupäivien jälkeen.
Hän sai parasta ja yksilöllisesti soveltuvaa opetusta vasta yläasteella matemaattiikkaluokalla ja se ei ollut erityisopetusta vaan lahjakkuutta huomioivaa opetusta.
T.AP
Kiitos vielä kaikille asiallisesti vastanneille. Aika moni ymmärsi yskän, eli on todella huono idea niputtaa kaikkia erityislapsia yhdelle erityisluokalle, esim. juuri vaikka aistiyliherkkiä ja ADHD-lapsia samaan.
Resurssit eivät toki riitä kaikkien yksilölliseen opetukseen mutta esim. lahjakuuden tunnistamisessa ja tukemisessa olisi vielä paljon tekemistä.
Toivottavasti ollaan menossa parempaan suuntaan tässä. Lapsi ei lämmöllä muistele tuota kahta ekaa vuottaan erityisluokalla, se oli ollut niin ahdistava kokemus.
T.AP
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla ei ole erityislapsia (vaikkakin erityisiä :) ), vaan kolme ihan tavallista koulupolkua mennyttä lasta, nyt jo yläkoulussa ja lukiossa kaikki.
Itselläni on sellainen mielikuva, että alakoulussa jostain syystä lähdetään enemmän sellaisen negatiivisen kautta. Virheet, unohdukset ja muut merkataan Wilmaan tyylillä "heilutteli jalkoja pulpetin alla" ja "kynä puuttui", muttei vahingossakaan merkata noita "onnistuminen oppitunnilla". Kyselijät ja varmaan sitten nuo kyseenalaistajat koetaan hankaliksi oppilaiksi. Tämä ei ole kokemus vain omien lasteni osalta, vaan ihan kaveripiirissä. Erityisesti jos kyselijä sattuu olemaan poika. Omani eivät ole olleet kovia kyselijöitä, mutta aktiivisia tunneilla, silti positiivista palautetta alakoulussa tuli harvemmin
Kun sama oppilas siirtyy yläkouluun, on muutos aivan dramaattinen. Wilma loistaa vihreänä plussasta, opettajat kirjoittavat paljon positiivisia kommentteja pienistäkin asioista kuten vaikka "esitit hyviä kysymyksiä" ja "autoit hienosti kaveria". Kuvittelisi tällaisen palautteen olevan alakoulussa(kin) just tärkeää.
Mutta alakoulu on osaltamme mennyttä ja jokainen lapsistamme pärjää koulussa mainiosti. Voi olla että on isoja koulukohtaisia erojakin, mutta tämä on oma kokemukseni. Ja opettajat ovat olleet siis alakoulussakin ihan yhteistyökykyisiä, mutta korostuneena on se virheiden etsiminen ja niistä raportointi tunnontarkasti.
Vierailija kirjoitti:
Minulla ei ole erityislapsia (vaikkakin erityisiä :) ), vaan kolme ihan tavallista koulupolkua mennyttä lasta, nyt jo yläkoulussa ja lukiossa kaikki.
Itselläni on sellainen mielikuva, että alakoulussa jostain syystä lähdetään enemmän sellaisen negatiivisen kautta. Virheet, unohdukset ja muut merkataan Wilmaan tyylillä "heilutteli jalkoja pulpetin alla" ja "kynä puuttui", muttei vahingossakaan merkata noita "onnistuminen oppitunnilla". Kyselijät ja varmaan sitten nuo kyseenalaistajat koetaan hankaliksi oppilaiksi. Tämä ei ole kokemus vain omien lasteni osalta, vaan ihan kaveripiirissä. Erityisesti jos kyselijä sattuu olemaan poika. Omani eivät ole olleet kovia kyselijöitä, mutta aktiivisia tunneilla, silti positiivista palautetta alakoulussa tuli harvemmin
Kun sama oppilas siirtyy yläkouluun, on muutos aivan dramaattinen. Wilma loistaa vihreänä plussasta, opettajat kirjoittavat paljon positiivisia kommentteja pienistäkin asioista kuten vaikka "esitit hyviä kysymyksiä" ja "autoit hienosti kaveria". Kuvittelisi tällaisen palautteen olevan alakoulussa(kin) just tärkeää.
Mutta alakoulu on osaltamme mennyttä ja jokainen lapsistamme pärjää koulussa mainiosti. Voi olla että on isoja koulukohtaisia erojakin, mutta tämä on oma kokemukseni. Ja opettajat ovat olleet siis alakoulussakin ihan yhteistyökykyisiä, mutta korostuneena on se virheiden etsiminen ja niistä raportointi tunnontarkasti.
Saman eron olen minäkin huomannut ala- ja yläasteen välillä. (En osaa vieläkään sanoa niitä alakouluksi ja yläkouluksi :D) Onkohan siinä joku pedagoginen juju? Yläasteella on toki hyvä olla kannustava kun murrosikäisillä on muutenkin niin vaikeaa mutta onko alaluokilla se virheiden suurennuslasilla etsiminen ihan yleinen tai laajempikin ilmiö? Se olis mielenkiintoista tietää. Ja jos näin on niin miksi?
T.AP
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Opettaminen ja kasvattaminen ovat vaikeita tehtäviä ja opettajaopinnot sinänsä eivät kenellekään tällaisia kykyjä anna. Osa opettajista on persoonina sopivia ja kehittävät itseään asiassa, mutta suuri osa ei ole. Enemmistö silti täyttää paikkansa tavallisessa työssä, mutta haasteiden edessä kyvyt punnitaan. Nykykoulussa opettajat ovat keskenään hyvin samanlaisia ja he pyrkivät koulimaan myös oppilaita samalla muotilla. Erilaisuus on heille ongelma. Tämä diversiteetin puute opettajakunnassamme onkin suuri haavoittuvuustekijä.
Luultavasti lapsesi oli tarpeettomasti erityisopetuksessa ja todennäköisesti siitä oli hänelle myös itsetunnon osalta haittaa. Onneksi tästä silti tuli selviytymistarina, mutta parempi olisi tietenkin ollut, jos lapsesi olisi saanut viettää normaalia lapsuutta. Samaan aikaan väärin perustein erityisluokalle laitettu lapsesi vie paikan joltakin, jonka olisi siellä pitänyt olla. Opettajilla ja koulupsykologeilla ei kuitenkaan ole minkäänlaista tuotevastuuta eikä edes keinoja saada palautetta vuosien päästä ja oppia virheistään. He tekevät näitä vääriä päätöksiä päivästä ja vuodesta toiseen.
Erityisluokat pitäisi kieltää fyysisesti normaalien ihmisten koulussa, koska ne eriarvoistavat oppilaita mikä on rehellisesti sanottuna kaikista pahin mahdollinen kunnianloukkaus minkä lapsi voi kokea. Varsinkin, jos lapsi on joutunut sinne heti ensimmäisen luokan alettua "varmuuden vuoksi, koska diagnoosi x". Oli lapsen diagnoosi ihan mikä tahansa, aina on se riski, että se on virheellinen. Kukaan ei voi koskaan tietää etukäteen miten lapsi tulee pärjäämään ja sen takia ketään ei saa laittaa ihan vain varmuuden vuoksi erityisluokalle. Erityisluokat ovat rumasti sanottuna kaunis nimike aivokuolleelle idiootille, koska lääketieteessä termi "aivokuolema" tarkoittaa sitä, että fyysisesti elossa olevan potilaan aivotoiminta on lopettanut toimintansa pysyvästi minkä vuoksi termi "aivokuolema" toimii myös synonyymina älyllisesti heikkolahjaiselle. Brutaalisti sanottu, mutta näin se vain on. Erityisluokan lapsia pidetään alempiarvoisina, koska heidät leimataan AINA älyllisesti huonompaan materiaan ja eikä leimaa helpota myöskään se, että erityisluokat/tarkkikset ovat myös lähinnä vain säilö häiriötekijöille, koska ongelmajäte niminen häirikkö on kuulemma häiriöksi vain "normaalien" keskuudessa. Ihan kuin dumppaisi kilokaupalla jätteitä vesistöihin, koska "poissa näkyvistä, poissa mielestä"
Ja nyt kun olen saanut tunteen purkaukset ulos todennäköisesti loukaten useimpia, on pakko sen verran pyörtää sanomaani, että jos lapsella on todistetusti ongelmia jossain tietyssä aineessa, hänelle voidaan kyllä antaa erityista tukea siinä kyseisessä aineessa. Oppilaat ovat harvoin erittäin hyviä kaikissa aineissa ja useimmilla on joku heikkokohta. Sen yhden heikon kohdan takia ketään ei ikinä saisi laittaa, koska erityisluokan leima vaikuttaa negatiivisesti lapsen minäkuvaan.
.
.
.
Terveisin saman kokenut kuin AP:n lapsi. Vaikka vapauduin sieltä ongelmajätesäiliöstä (anteeksi) kesken ala-asteen toisen luokan, teki se minuun pysyvästi peruuttamatonta vahinkoa. Menetin sen takia ihmisarvoni, koska olin vapautumisesta huolimatta alempiarvoisempi vs kokoajan normaalina pysyneet. Ala-asteella sain kärsiä koulunkäynti "avustajan" henkilökohtaisesta vihasta 4-6 luokkien aikana.
PS: jos ihmettelitte, että mitä minä tarkoitin "fyysisesti normaalien koululla", tarkoitin sillä fyysisesti poikkeavia kuten kuuroja ja sokeita. Vaikka nämä fyysisesti rajoittuneet eivät pysty rajoitteensa vuoksi opiskelemaan kuten "normaalit" kukaan ei kyseenalaista heidän älykkyyttä minkä vuoksi erityisopetuksen leima ei aiheuta heille (älyllisesti) negatiivista leimaa kuten fyysisesti "normaaleille"
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sukulaiseni lapsi meinattiin laittaa erityisryhmään päiväkodissa. Äiti taisteli vastaan ja onnistui välttämään sen. Tiesi sosiaalityöntekijänä, että voi olla alku syrjäytymiselle. Oikein teki, nyt lapsella menee tosi hyvin koulussa.
Niin minunkin lapseni oli päiväkodin erityisryhmässä ja juuri oikea paikka ponnistaa maailmaan. Myöskin pienluokasta oli hyötyä ja siirtyi normiluokkaan. Nyt lähtee opiskelemaan normaalisti. Pienluokassa oli mahdollista huomioida si-häiriö ja adhd.
Harmin paikka, kun tuollaiset lapset puskee painotettuun opetukseen ja pilaa sen muilta oppilailta. Meidän tytön luokalla on yksi tällainen, joka saa väkivaltaisia kohtauksia kun kuormittuu. Hänen takiaan on kutsuttu poliisiakin paikalle, 20 muuta oppilasta kärsii. Nyt lopetti luokan hyvä opettaja, kun ei jaksa, uudeksi on rekrytty joku vastavalmistunut. Pliis, pysykää siellä erityisopetuksessa "kyseenalaistamassa", ei muut jaksa tuollaista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No mut onko tuossa nyt suurta virhettä tapahtunut, jos lapsesi pääsee huippulukioon ja sen jälkeen on kaikki tiet avoinna??
Olisi voinut, jos olisi jäänyt tuonne speciaali luokalle, onneksi pääsi pois.
Sieltä yritetään siirtää kaikki mahdolliset normaaliluokille, kun on vaan mahdollista ja tilalle tulee moniongelmaisia vaikeita tapauksia. Ne, jotka aloittavat koulunsa erityisluokalla, hyötyvät yleensä siitä yksilöllisestä opetuksesta. Monet suorittavat siellä normaalin oppimäärän ilman mitään mukautuksia, jotkut pidennetyllä alkuopetuksella.
Omani on käynyt koko yläkoulun erityisstatuksella ihan normaalissa luokassa ilman mitään erityisopetusta ollen luokan parhaita oppilaita. Pari kertaa laadittiin HOJKS. Erityisopettajan vinkistä statusta ei purettu pois, nyt saa lukion kokeissa ja ylioppilaskirjoituksissa lisäaikaa, joita myös tarvitsee kirjallisia tuotoksia tehdessä. Hän on aina käyttänyt läksyihin aikaa paljon enemmän kuin perheen muut lapset.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvä, että kaikki kääntyi ap parhain päin. Täällä ei ymmärretä, että erityisopetus voi vaikuttaa lapsen tulevaisuuden ammattiin. Ei voi ehkä hakea korkeakouluopintoihin, mutta olisiko edes mahdollista. Lapsi siis saa huonot mahdollisuudet jatko-opintoihin erityisluokalla eli ennen noita sanottiin APUKOULUKSI. Vetäkää herne nenään, ihan vapaasti. Pieleen mennyt jotain, jos ei tavallisella luokalla pärjää!!!!
Kyllä hän voi hakea korkeakouluopintoihin ja hakeekin, koska erityisoppilaan status poistettiin turhana jo vuosia sitten ja on nyt menossa lukioon.
T.AP
Yhdellä minun lapsistani on ollut erityisoppilaan status koko kouluajan, nyt vieläpä lukiossa. Hän opiskelee lukiossa, minne ei ihan tuosta vaan päästä. Mikään ei estä korkeakouluopintohin pääsemistä, vaikka olisikin erityisoppilas, ainoastaan oma pärjääminen ratkaisee.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Erityisopettajista on monissa paikoissa myös pulaa eli erityisluokanopettajan hommaa olen kuullut hoidettavan myös ihan lukiopohjalta, että aina ei ole ammattitaitoa tarjolla siellä vaan paremmin siellä tavisten porukassa. (Tuollainen hiljainen ryhmä on muuten helmi ja valitettavan monessa kunnassa sellaista ei ole). Ja jos lapsella olisi oppimisvaikeuksia tai sitten vaikka se ADHD niin erityisluokka on hyvä vaihtoehto ja ehkä paras kaikista. Saa rauhassa tukea niihin asioihin missä tukea tarvitsee eikä vaan roiku mukana, jolloin jatkossa pärjää varmasti koulussa paremmin. Mutta aina sitä ongelmaa ei osata tunnistaa ja sitten voidaan olla tarjoamassa väärää hoitoa.
Näin siinä juuri kävi. ErityisLTO ei osannut tunnistaa aistiyliherkkyyttä vaan luuli sitä Aspergeriksi tai ADHD:ksi ja pysyi kannassaan vaikka neurologiselta Asperger tai ADHD -diagnoosia ei saatu.
Monilla Aspergereilla ja ADHD tapauksilla on myös aistiyli/aliherkkyys. Meillä taas ELTO vinkkasi kysymään aistiyliherkkyys-testejä kuntoutussuunnitelman testien yhteydessä. Joten saatiin virallisiin papereihin diagnoosi siitäkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Erityisopettajista on monissa paikoissa myös pulaa eli erityisluokanopettajan hommaa olen kuullut hoidettavan myös ihan lukiopohjalta, että aina ei ole ammattitaitoa tarjolla siellä vaan paremmin siellä tavisten porukassa. (Tuollainen hiljainen ryhmä on muuten helmi ja valitettavan monessa kunnassa sellaista ei ole). Ja jos lapsella olisi oppimisvaikeuksia tai sitten vaikka se ADHD niin erityisluokka on hyvä vaihtoehto ja ehkä paras kaikista. Saa rauhassa tukea niihin asioihin missä tukea tarvitsee eikä vaan roiku mukana, jolloin jatkossa pärjää varmasti koulussa paremmin. Mutta aina sitä ongelmaa ei osata tunnistaa ja sitten voidaan olla tarjoamassa väärää hoitoa.
Näin siinä juuri kävi. ErityisLTO ei osannut tunnistaa aistiyliherkkyyttä vaan luuli sitä Aspergeriksi tai ADHD:ksi ja pysyi kannassaan vaikka neurologiselta Asperger tai ADHD -diagnoosia ei saatu.
Ei kai ErityisLTO:n tarvitse sitä tunnistaa? Eikös nuo tutkimukset tehdä jossain ihan muualla??
ELTOltakin pyydetään lausunto tai päiväkodilta sinne tutkimuksiin.
Hmmm. Nykyisin ei kyllä 1-2- luokkalaista laiteta erityisluokalle ellei jo päivähoidossa taidot ole paljon jäljessään tai lapsi vakavasti psyykkisesti oireileva tai esim. väkivaltainen ( sama asia).
Yläkoulussa erityisluokalle on jo todella vaikea saada paikkaa. Ehkä ennemmin näkisin, että peruskoulun opettajalta puuttuu tällöin ymmärrys erityispiirteisten opetuksesta tai hyväksymisestä.
Fakta kuitenkin on, että isossa ryhmässä on pakko tasapäistää, että asiat saadaan käytyä läpi ja opettajalla on myös kasvatusvastuu ja oikeus, halusi vanhempi sitä tai ei.
Vierailija kirjoitti:
Tästä jutusta paistaa eniten se, että äiti itse pelkää jotakin leimaa. Oma sivistymättömyys ja kyvyttömyys sietää erilaisuutta siellä loistaa.
Tämä.
Mitä jos sinä pysyisit aiheessa? En ole tuo, jonka yliopistotaustaa KYSEENALAISTAT :D Minä olen käynyt opintoni luonnontieteellisellä alalla, en ole opiskellut yhtään mitään humanistisessa tai kielitieteellisessä tiedekunnassa ja varmasti teen kirjoitusvirheitä enkä käytä 100% suomenkielen termejä oikein. Yliopistolla opiskellaan aika paljon eri aineita eri tiedekunnissa, että älä jaksa.