Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Lapsi ei saanut todistusta..

Aloittaja
05.06.2016 |

Lapseni vaihtoi koulua kunnasta kaupunkiin kuukausi sitten muuttomme vuoksi. Vanhan koulun kanssa oli sovittu että antavat uudelle koululle erotodistuksen jonka perusteella uusi opettaja tekee virallisen todistuksen ja jakaa sen virallisessa todistusten jakotilaisuudessa.

Eilinen tuli ja lapseni oli jännittänyt ja käynyt ylikierroksia monen monta viikkoa tulevan todistuksen vuoksi. Jakotilaisuudessa todistusta ei kuitenkaan tullut. Mainitsin keskenkaiken asiasta uudelle opettajalle joka oli ihan H. Moilasena ettei hän ole tiennyt koko kuviosta mitään, kävi tarkistamassa lokerostaan että oliko SIHTEERI kirjoittanut virallista todistusta, ei ollut. Lapsen pulpetti ammotti tyhjyyttään ja kaikki luokassa olleet tuijottivat häntä, näin kuinka lapseni silmät kyynelehtivät, mutta hän piti pokkaa.

Opettaja alkoi jakaa "Hyvää kesää"-kortteja, lapseni pulpetti jäi siitäkin tyhjäksi. Perheemme osallistui uuden opettajan yhteis lahjakorttiin, kun tämän jakoaika tuli, päätin että nyt on aikamme poistua tilanteesta. Ja uusi opettaja jäi silmät suurina katsomaan peräämme.

Tapasin käytävällä rehtorin jolta kysyin asiasta. Hän sanoi samantien että muistaa kyllä tarkalleen kuinka on vanhan koulun kanssa sovittu ja oli hyvin hyvin pahoillaan opettajan tekemisistä/unohduksesta. Lupasi ottaa puheeksi opettajan kanssa.

Lapselleni eilinen päivä oli syvä pettymys. Kaikki kyselivät "millainen todistus tuli?", kaverit puhuivat todistuksistaan jne.

Ylireagoinko kun lähdimme kesken pois?

Kommentit (86)

Vierailija
41/86 |
05.06.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Aloittaja kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap ei ilmeisesti myöskään huomannut, että hänen tunnuksensa uuden koulun sähköiseen reissuvihkoon ei toimi ollenkaan? Meillä tuli toukokuussa vielä monenlaista viestiä kokeista ja muutoksista koulun aikatauluihin 😉

Nyt en ymmärrä ollenkaan?

Siksi tämä ketju onkin provo.

Vierailija
42/86 |

Minulla Wilma viestit on kyllä tullut perille ja lähtenyt ihan normaalisti, ei ole ollut ongelmia tämän suhteen uuden koulun kanssa.

No nythän voit mennä katsomaan Wilmaan ne numerot 😉

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
43/86 |
05.06.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse voin opettajana sanoa, että kirjoitan tasan niiden oppilaiden todistukset, jotka toimistosihteeri on lisännyt arvioitavaksi Wilmaan. En kivittäisi opettajaa ensimmäiseksi.

Etkä sitten ollenkaan huomaa, että uuden oppilaan nimeä ei ole lisätty?!

Ei hyvää päivää, ei tällaisia opettajia oikeasti ole olemassa!

Yksi ainoa opettaja kirjoittaa koko todistuksen? Haloo! Oppilaalla voi olla vaikka kahdeksan eri opettajaa, jotka antavat numerot omista oppiaineistaan. Millaisen numeron antaisit oppilaalle, joka käy kahdella tai kolmella oppitunnilla? Eiköhän toimistosihteerin olisi pitänyt syöttää entisen koulun antamat numerot.

Kyllä, alaluokilla on se yksi ainoa luokanopettaja, joka todistuksen kirjoittaa. Käytännössä laittaa numerot ja paperiversioon oman allekirjoituksen. Sain sen vaikutelman, että olisi kyse alaluokan oppilaasta.

Aloituksessa on maininta "uudesta" opettajasta, eli oliko opettajakin luokassa aivan yhtä uusi ( sijainen?) kuin oppilas?

Jos nyt sivuutetaan tässä provossa se tosiasia, että ap kertoo lukuvuoden lopussa uuden paikkakunnan uuteen kouluun ja vieraaseen luokkaan siirtyneen lapsen olleen jännittynyt  jo viikko todistuksesta ja leikitään että on totta, niin tässä muutama huomio opettajan näkökulmasta:

- opettaja kiinnittää aina eniten huomiota poikkeuksiin, eli tässä tapausessa uuteen oppilaaseen. Ei se olisi uusi oppilas, joka olisi jäänyt ilman korttia ja todistusta vaan joku muu, johon ei olisi tarvinnut erikseen huomiota.

- todistukset kirjoitetaan etukäteen, ja pienissäkin kouluissa on  opettajain todistuspalaverit, joissa käydään läpi käytös ym. yhteisesti arvosteltavat. Ap ei tätä tiennyt. Siinä olisi huomattu jo oppilaan puuttuvat tiedot.

- periaatteessa tällainen tapaus olisi mahdollista juuri siksi, että toimistotyöntekijä laatii todistuksen opettajan allekirjoitusta vaille ja on jättänyt aikanaan uuden oppilaan tiedot syöttämättä järjestelmään. Uuden oppilaan nimeä ei siis olisi missään oppilasluetteloissa.

- opettajan olisi kannattanut lähteä ajoissa jollekin vuorotteluvapaalle tai sairauslomalle, jos todella voisi mennä viikkoja uutta oppilasta huomaamatta.

Vierailija
44/86 |

Ok.

Vierailija
45/86 |

Tämä olikin hyvä juttu! Mistä löydän Wilmasta todistuksen? Kävin äskön katsomassa mutten löytänyt.

Vierailija
46/86 |

Kyllä siis lapseni on alakoululainen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
47/86 |
05.06.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Aloittaja kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aloittaja kirjoitti:

Meillä ei ollut vaihtoehtoja muuttaa ennemmin tai myöhemmin tähän ko. uuteen asuntoomme. Eikä siitä spekulointi ole nyt aiheellista, kysyin vaan että ylireagoinko eilisessä tilanteessa?

Palasimme SYNNYINpaikkakunnallemme (lapsi myös syntynyt täällä ja kaverit + sukulaiset ovat täällä). Asuimme eri paikkakunnalla 3 vuotta töiden vuoksi.

Lapsen pettymystä nyt ajattelen, en sitä että MINÄ haluan todistuksen heti-nyt.

Teidän perheellä on siis yhteinen synnyinpaikkakunta? Meidän perheessä on kolme eri synnyinpaikkakuntaa, olemme muuttaneet opiskeluiden ja töiden perässä. Nyt asumme lapsen synnyinpaikkakunnalla, vanhempien synnyinpaikkakunnille emme ole palaamassa ei siellä asu enää sisaruksia eikä ystäviä, kaikki ovat muuttaneet töiden perässä muualle.

Kyllä on yhteinen synnyinpaikkakunta johon nyt palasimme. Jossa asuu myös sukulaisemme ja ystävämme, tuttu seutu ja kaikki tutut jutut lapselle, muistaa kyllä.

Ja en ymmärrä miksi provoisin tälläisestä, näin kävi ja ihan totta.

Kaksi hyvää syytä:

1. ajankohtainen aihe

2. erilainen perusidea, eli ei kyseessä lahjonta.

Toistetaan vielä kerran provoamisen perusohje: ÄLÄ PROVOA SELLAISESTA ASIASTA, JONKA LUKIJAT TUNTEVAT PAREMMIN KUIN SINÄ. Kuten huomaat, täällä on paljon opettajia, jotka tietävät todistuksenjakokäytännöt.

Alkuperäinen kysymys siis oli tämä, että oliko ylireagointia poistua paikalta. Yksiselitteinen vastaus: kyllä oli. Olisi ollut parempi pysyä paikallaan ja ilmoittaa, että emme poistu täältä ennen kuin todistus on kädessä.

Kyllä se todistus olisi löytynyt eikä joku "lokero" ole todellakaan ainoa paikka, josta sitä haetaan silloin, kun on mahdollisesti jäänyt kirjoittamatta. Ei vaan avataan Wilma ja tulostetaan sieltä tai sitten etsitään se edellisen koulun lähettämä erotodistus.

Vierailija
48/86 |
05.06.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Aloittaja kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aloittaja kirjoitti:

Aloittaja kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap ei ilmeisesti myöskään huomannut, että hänen tunnuksensa uuden koulun sähköiseen reissuvihkoon ei toimi ollenkaan? Meillä tuli toukokuussa vielä monenlaista viestiä kokeista ja muutoksista koulun aikatauluihin 😉

Nyt en ymmärrä ollenkaan?

Minulla Wilma viestit on kyllä tullut perille ja lähtenyt ihan normaalisti, ei ole ollut ongelmia tämän suhteen uuden koulun kanssa.

No nythän voit mennä katsomaan Wilmaan ne numerot 😉

Tämä olikin hyvä juttu! Mistä löydän Wilmasta todistuksen? Kävin äskön katsomassa mutten löytänyt.

Lapsesi tiedot siis olivat sen uuden koulun Wilmassa, eli todistus olisi tullut sieltä suoraan ja opettaja olisi kyllä siinä vaiheessa huomannut, että jotain puuttuu.

Ei tämä provo nyt oikein ota onnistuakseen, vaikka yrityksen puutteesta ei ainakaan voi moittia.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
49/86 |
05.06.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Eli et huomaa puuttuvia oppilaita? Mielenkiintoista 😨

Olisi voinut tapahtua minullekin. Onneksi useimmiten muistan laskea todistukset vielä lopuksi, mutta on sekin joskus jäänyt tekemättä, jos tulostuksessa (jonka hoitaa joku muu kuin minä) on ollut ongelmaa ja homma jäänyt viimetippaan.

Teen todistukset ensin kalenteriini, sinne toki muistan ja mietin kaikki oppilaat oppimisineen ja edistymisineen huolella. Mutta kun nakutan ne sitten wilmaan,  jossa oppilaat ovat usein eri järjestyksessäkin, kuin kalenterissani, en varmaan huomaisi, jos joku rivi jäisi laittamatta. Tässä vaiheessa kun en enää mieti oppilaita tms. vaan pelkästään siirrän mekaanisesti rukseja. Wilman typeryyestä johtuen tuokin kun on sellainen miljoonan klikkauksen operaatio.

inhottava juttu perheellenne, mutta varmaan inhottava juttu myös opettajalle. ehkä olisi voinut pelastaa sen, mitä pelastettavissa oli ja jutella asiasta rauhassa open kanssa seremonioiden jälkeen. Ope olisi voinut selittää tilanteen lapsellekin niin, että tämä olisi ymmärtänyt vahingon, eikä jäänyt siihen luuloon (äitinsä kanssa), että kukaan ei vaan välitä ja tahallaan nuo varmaan kiusaa tekee.

Vierailija
50/86 |
05.06.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

En tiedä mistä nykypäivänä todistukset tulostetaan ja kuka ne nykyään sitten laatii, aiemmin en ole törmännyt tälläiseen joten ei ole ollut tarvetta ottaa selvää ja todistus on tullut tähän mennessä ihan normaalisti oikeana päivänä oikeaan aikaan. Omana kouluaikana oma opettaja kirjoitti.

Jos olisin tiennyt että ne tulostetaan Wilmasta ja thats it, niin tietty olisimme jääneet kouluun vaatimaan sitä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
51/86 |
05.06.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Voisin tänne laittaa kuvakaappauksen juuri lähteneestä Wilma viestistäni opettajalle, mutta koska siinä puhutaan lapsestani nimellä, en voi sitä tehdä.

Vierailija
52/86 |
05.06.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Teitte nerokkaasti kun vaihdoitte koulua kuukausi ennen loppummista. Luoja siunatkoon. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
53/86 |
05.06.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Mutta kun nakutan ne sitten wilmaan,  jossa oppilaat ovat usein eri järjestyksessäkin, kuin kalenterissani, en varmaan huomaisi, jos joku rivi jäisi laittamatta.

tarkennan siis vielä, että toki huomaisin, jos jättäisin jonkun rivin tyhjäksi, mutten välttämättä sitä, että huotasen perästä puuttuisi hötäkäisen nimi, eli jos joku kokonaan puuttuisi systeemistä.

Mutta numerot minulla olisi ollut kalenterissa ja olisin ilolla jäänyt kirjoittamaan oppilaalle todistuksen vaikka käsin juhlallisuuksien jälkeen mukavia jutellen ja sitä virallista odotellessa (jonka olisin seuraavana maanantaina tullut koululle hoitamaan ja sitten oppilaalle postittanut).

Vierailija
54/86 |
05.06.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Itse en olisi laittanut uuteen kouluun vaan vaikka asunut jossain halvassa motellissa tai jotain keksinyt.

Vaikka kaverille asumaan ja maksanut hyvän summan perheelle.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
55/86 |
05.06.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ok. Kiitos viesteistä ja mielipiteistänne. Koetan maanantaina selvitellä tätä tilannetta koulun kanssa.

Vierailija
56/86 |
05.06.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Teit tyhmästi, kun lähdit kesken kaiken pois ja nyt joudut jälkikäteen vatvomaan asiaa Wilmassa ja vauvapalstalla. Helpompaa olisi ollut jäädä selvittämään tilanne juhlan jälkeen.

Vierailija
57/86 |
05.06.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Aloittaja kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Leikitään että tämä on totta.

Kyllä ap toimi väärin, kun nolasi lapsensa poistumalla mielenosoituksellisesti paikalta. Se on noloa ja saa lapsen näyttämään lapselliselta. Parempi olisi toimia rakentavasti. Se vähentää myös lapsen ahdistusta. Aikuinen osoittaa että hätää ei ole

Poistuimme vähin äänin. Lapseni pulpetti sijaitsi oven vieressä ja itse olin myös lapseni lähettyvillä. En vaan voinut jäädä tilanteeseen jossa huomasin lapseni ahdistuneen ja itku silmässä. Tunnen kyllä oman lapseni ja tiesin että hänkin halusi vaivaantuneesta tilanteesta pois. En usko että kenenkään luokassa olleen mielestä tämä poistumisemme olisi ollut yhtään noloa, kun taas opettajan toiminta oli.

Eli te nolostelette olen mokaa. Ei vika teissä ollut. Pakeneminen oli typerä reaktio, olisit vaatinut asian selvitystä heti, ennen lahjoja.

Vierailija
58/86 |
05.06.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Aloittaja kirjoitti:

Voisin tänne laittaa kuvakaappauksen juuri lähteneestä Wilma viestistäni opettajalle, mutta koska siinä puhutaan lapsestani nimellä, en voi sitä tehdä.

Luuletko tosiaan että opettaja lukee Wilma-viestin? Koulut päättyivät menneeltä lukuvuodelta eilen ja opettajan ei tarvitse Wilmaa lukea.

Vierailija
59/86 |
05.06.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Meillä todistusten numerot näkyvät Wilmassa vasta ma 6.6..

Vierailija
60/86 |
05.06.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olen itse ollut tosi herkkä lapsi, enkä varmasti olisi ollut itku kurkussa tuollaisen virheen takia. Lastasi taitaa enemmän vaivata ihan joku muu (esim. että tuntee muutenkin itsensä siellä ulkopuoliseksi).

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kahdeksan viisi yhdeksän