Lue keskustelun säännöt.
Luuletteko että ihminen voi pärjätä elämänsä loppuun ilman parisuhdetta tai läheisyyttä?
04.06.2016 |
Tätä pohdin, sillä en usko ikinä löytäväni ketään. Kun sanon näin, sanon sen vilpittömästi ilman katkeria tunteita tai varsinaista vihaa.
Uskotteko että seksuaalinen ihminen voi elää ilman seksuaalista kontaktia toisen ihmisen kanssa mahdollisesti koko loppuelämän jos on valmistautunut tähän psyykkisesti? Miehet hajoavat yksinäisyyteen ja seksin puutteeseen, mutta naisena mahdollisuuteni ovat varmaan paremmat etenkin jos tiedostan ongelman?
Totuushan on että ihminen on ohjelmoitu kaipaamaan seksiä ja läheisyyttä, nämä ovat psyykeen tärkeitä pilareita. Millaisena pitäisitte ihmisen ennustetta, joka ei tule koskaan kokemaan näitä kahta? Onko masennus automaattisesti edessä, vai voiko muut mielekkäät ihmissuhteet ja elämänsisältö kannatella onnea, jolloin fyysisen läheisyyden puutetta oppii kestämään?
Tunnetteko ketään joka olisi elänyt psyykkisesti terveenä ilman parisuhteita?
Kommentit (64)
Olen 55 v mies, aina elänyt yksin ja olen hyvin tyytyväinen elämääni. Ehkä joskus 30-40-vuotiaana yritin löytää naista seksisuhteeseen, mutta koska en löytänyt, tyydyin elämään yksin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minun tuntemani koko elämänsä, tai vuosikausia yksin olleet ihmiset muuttuvat ikääntyessään kärttyisiksi ja jopa vihamielisiksi muita kohtaan. Esim. pahimmat kerrostalokyttääjät ja -valittajat ovat usein yksineläviä, iäkkäämpiä henkilöitä.
Työni puolesta taas olen nähnyt lukuisia miehiä, jotka eivät ole koskaan olleet parisuhteessa ja kärsivät syrjäytymisestä, sekä eriasteisista päihde- ja mielenterveysongelmista. Sen kummempaa kausaliteettia näiden ominaisuuksien välillä en ole lähtenyt piirtämään, mutta kyllä välillä käy mielessä, kumpi oli ensin: ongelmat, vai läheisten ihmissuhteiden puute, ja onko näiden välillä joku yhteys? Toki em. ongelmia on myös parisuhteessa olleilla miehillä.
Tämä varmaan riippuu siitäkin, elääkö henkilö yksin omasta tahdostaan vai ei. Yksin viihtyvä ja itsekseen asumisesta nauttiva ihminen tuskin kovin helposti muuttuu kerrostalokänkkäränkäksi vain siksi, että elää yksin. Todennäköisesti tällainen ihminen ei ole edes erityisemmin kiinnostunut naapureistaan. Kunhan elelevät suurin piirtein ihmisiksi, niin se on hyvä.
Seurankipeät mutta syystä tai toisesta yksin elävät ihmiset voivat ollakin ikävämpiä ja rasittavampia tapauksia. Osa alkaa seurankaipuussaan elää toisten ihmisten kautta ja toisista yksinolo tekee vainoharhaisia ja kykenemättömiä sietämään erilaisuutta. Minun äidilläni oli naapurissa asuva ystävätär, joka oli parisuhteessa mutta muuten kovin yksinäinen mm. lukuisten sairauksiensa takia. Hän kuului siihen ryhmään, joka yritti lievittää yksinäisyyttään sekaantumalla muiden asioihin ja elämällä näiden kautta sitä elämää, mitä olisi itse halunnut pystyä elämään. Välejä piti ruveta viilentämään siinä vaiheessa, kun hän äitini päällepäsmäröinnin lisäksi alkoi ladella minullekin käskyjä liittyen siihen, miten minun tulee elää. Olin tuolloin vasta teini-ikäinen ja asuin siis vielä kotona.
Voi pärjätä jopa paremmin kuin parisuhteessa. Parisuhteet on yliarvostettuja.
Itse olen huomannut, että huonossa parisuhteessa elävät, ne vasta ilkeitä ja kärttyisiä ovat, masentuneita ja kateellisia jos olet hyvin pärjäävä sinkku itse, piilo pahansuopaisia ja kateellisia jos olet taloudellisesti menestynyt sinkku, se vasta kateutta herättää. Kannattakin valita puoliso huolella,jos sellaisen haluaa, kun sitä joutuu katsomaan eläkepäivinä ja pahimassa tapauksessa sellaista ilkeää, henkistä väkivaltaa käyttävää hoivaamaan lopun elämänsä. Se vasta vankila on.