Mikä on jäänyt harmittamaan omissa lakkiaisissa/valmistujaisissa?

Isä tyrkytti viinaa kaikille puoliväkisin, ei vissiin kehdannut yksin ryypätä. Lopuksi suuttui, kun juhlat loppui... kaikki varsinaiset vieraat oli jo poistuneet ja jäljellä minä, alaikäinen sisko, mun poikakaveri ja äiti (eronneet aikoja sitten)..

ruvettiin tekeen lähtöä ja isä rupes rähkäämään tilan siivouksesta (aiemmin oltiin sovittu, että aamulla siivotaan) yms.. jäi sitten yksin sinne "siivoamaan", minkä jäljiltä mm. tuoleja oli hajonnut... Soitteli vielä perään, että ollaan varastettu viinoja sieltä mun juhlista (ei oltu)...

Olin (olen edelleen) kaveriton ja "juhlin" yksinäni. Katselin kuvista kun muut pitävät hauskaa.

Se, kun perheeni ei noteerannut mitenkään ylioppilaaksi pääsemistäni. Onneksi edes kylän kirjastonhoitaja toi kukan minulle lakituksen jälkeen. Muistan häntä vieläkin lämmöllä ja arvostaen.

Se kun jouduin yksin kävelemään koululta monen kilometrin päähän kotiini juhlimaan hirveässä helteessä korkokengillä. Sinä aikana ei vielä ollut kännyköitä ja silloinen poikaystävä, nykyinen aviomies, ei ymmärtänyt että voisi hakea minut. Juhliin hän ei halunnut osallistua ollenkaan.

Kolme hukkaan heitettyä vuotta lukiossa. Täysin turhaa aikaa elämässä.

Olin vaihtanut jo arkisemmat vaatteet päälle, kun tuli läheisiä ihmisiä käymään. En viitsinyt lähettää heille meistä otettua yhteiskuvaa noiden vaatteiden takia, mikä tuntuu nyt tyhmältä.

Olen onnistunut missaamaan kaikki juhlani..ristiäiset on kuulemma järjestetty. Mutta sen jälkeen on ollut aina joku syy jättää juhlat laittamatta..ehkä kuitenkin hautajaiset laittavat.

Eli eipä ole suuremmin muisteltavaa.

Paikallislehden kuvaaja kävi räpsimässä kuvia lakkiaisista, muun muassa minusta pitämässä uuden ylioppilaan puhetta. Lehteen oli sitten valikoitunut kuva, jossa minulla on tuima katse ja huulet monta senttiä töröllään. Sain aika paljon palautetta siitä, että "oli hyvä kuva".

t. Duckface 1980-luvun alkupuolelta.

Ei oikeastaan mikään. En käynyt lakkiaisissa enkä pitänyt juhlia

Sain lähetyksenä ihanan kukkakimpun entisiltä työkavereilta. Ja kuukausia myöhemmin tajusin että olin täysin unohtanut kiittää siitä. Siinä vaiheessa yritys oli sulkenut ovensa enkä enää tiennyt minne kiitoksen laittaa.

Kiitos!!

Poikaystäväni oli 35-vuotias, ja nyt kaikissa lakkiaiskuvissani poseeraa tämä pappa. Silloin 30 vuotta sitten ei tuntunut huonolta idealta... 

Olin töissä Ruotsissa lakkiaisteni aikana(kin), joten todistus lähetettiin postissa. Kukaan ei onnitellut edes puhelimitse.

36 vuodessa olo unohtunut melkein kaikki sinä päivänä tapahtunut, mutta digitoin vuosi sitten valokuvia ja yhden sinä päivänä kuvatun kaitafilmin. Se palautti muistiin jotakin tapahtumista. Ei kuitenkaan mitään negatiivista, muuten paitsi että moni paikalla ollut ei enää ole hengissä :/

Olen luonnostaan kalpea ja lakkiaispäivänäkseni ajattelin hankkia hieman "luonnollista hehkua ja päivetystä" käyttämällä sitä itseään eli itseruskettavaa. Vinkki viitonen, jos harkitsette saamaa, niin testatkaa tuotetta tarpeeksi ajoissa. Itselläni lorahti tököttiä ihoon reilunpuoleisesti, ja juhlapäivän aamuna olin oranssi kuin appelsiini! Noh, ei kai siinä. Aamulla itketti, jälkeenpäin kavereiden kanssa nauratti. Oli ihana päivä kuitenkin.

Juhliin ei tullut yhtään vierasta jonka itse olisin halunnut paikalle. Talo täynnä tuntemattomia vanhempieni työkavereita ja kusipäisiä sukulaisia.

En löytänyt mieleistä mekkoa vaikka kahden kaupungin kaupat pyörin..sitten oli vaan pakko ostaa joku...tästä 12 vuotta aikaa. Nykyisin tuntuu että kaikki kaupat aina täynnä kivoja mekkoja...muuten oli kyl hyvät juhlat :)

Kuvia missä olisin myös minä on tasan 0. Otin itse kuvat tarjoiluista ja muutaman kun oli vieraita, mutta pyynnöistä huolimatta kukaan ei "muistanut" ottaa kuvia. Ei iso juttu, mutta vähän harmittaa, kun ei ole mitään konkreettisia muistoja.

Heti kirjoitusten jälkeen menin töihin puutarhalle, kynnenaluset oli mustat kuvissa. Ja äitini käyttäytyi kuin häntä juhlittaisiin. Hänen ansiota mun hyvä todistus

Tämä ei oikeastaan harmita, mutta oli mielestäni vähän outoa. Eli aluksi valmistuin lukiosta aika keskinkertaisilla papereilla. Silloin pidettiin kunnon juhlat, jotka olivat kivat. Sitten parin vuoden päästä valmistuin amiksesta erinomaisin paperein, mitta silloin kukaan ei muistanut mua mitenkään. Hain todistukseni yksin ja menin tilaisuuden jälkeen töihin. Edes yhtä onnittelu tekstaria en saanut, vaikka mielestäni tuo amis oli silloin suurempi saavutus kuin se loppujen lopuksi hyödytön lukio. Nyttemmin olen käynyt korkeakoulun, jota silloin sentään vähän juhlistettiin, kun sieltä valmistuin.

Tapasin lakkiaisten jatkoilla todella söpön pojan, jonka piti lähteä vähän mua aiemmin. Pyysi mun puhelinnumeroa ja mähän sitten kirjoitin jostain syystä viimeisen numeron tahallani väärin?? Siinä meni ehkä elämäni mies hukkaan jonkun päähänpiston takia, olen edelleen 26-vuotiaana sinkku ilman seurustelukokemusta.