Mitä "yleissivistykseen" kuuluvia elokuvia ette ole nähneet?
Tarkoitan siis elokuvia jotka "kaikkien olisi tullut nähdä" mutta ovat jostain syystä sinulta jääneet välistä? Tai sellaiset jotka kaikki muut yleensä ovat nähneet ja ihmettelevät kun sinä et ole. Itsellä ainakin:
Star Wars -elokuvat
Indiana Jones -elokuvat
Twilight -elokuvat
Kommentit (33)
Star Warsit nyt ekana tulee mieleen ja oisko Forrest Gump ehkä myös sellainen?
Citizen Kane, Casablanca, Kieslowskin kolme väriä, kaikki Rambot ja Rockyt. Useimmat Von Trierit.
Niitä on paljon. Mutta liian usein petyn elokuviin, jenkkihöttöä en jaksa edes läpällä. Hyvä tarina, kuvauksellinen näkemys ja aidontuntu -niin juuri, ei niitä usein näe.
En ole nähnyt juuri mitään elokuvia koska lapsuudenperheessäni televisiota ja elokuvia pidettiin syntinä. En ole juurikaan kaivannut elokuvia aikuisenakaan. Muutaman lukemistani kirjoista tehdyn elokuvan olen nähnyt. Koen elokuvaversion olevan jotenkin lattemapi verrattuna itse kirjaan.
Onhan noita. Manaajan näin vasta, kun se esitettiin suomalaisella tv-kanavalla ensimmäisen kerran. Ei ollut edes erityisen jännittävä kaiken kuulemani hypetyksen jälkeen. Enemmänkin huvitti se hernekeiton roiskiminen ja härskienpuhuminen.
No ne kaikki mustavalkoiset amerikkalaiset klassikot.
Kummisedät.
Bondejakaan en ole katsonut.
Vierailija kirjoitti:
En ole nähnyt juuri mitään elokuvia koska lapsuudenperheessäni televisiota ja elokuvia pidettiin syntinä. En ole juurikaan kaivannut elokuvia aikuisenakaan. Muutaman lukemistani kirjoista tehdyn elokuvan olen nähnyt. Koen elokuvaversion olevan jotenkin lattemapi verrattuna itse kirjaan.
Elokuvaa ei kannatakaan ajatella "versiona" kirjasta, vaan omana, itsenäisenä taideteoksena. Mutta vertailu on ymmärrettävää, varsinkaan, jos et ole kauhean paljon elokuvia nähnyt, eikä se taidemuotona ole sulle siis kovin tuttu.
"Koen elokuvaversion olevan jotenkin lattemapi verrattuna itse kirjaan."
Kannattaisikohan siis pornokin lukea kirjoista?
Vierailija kirjoitti:
"Koen elokuvaversion olevan jotenkin lattemapi verrattuna itse kirjaan."
Kannattaisikohan siis pornokin lukea kirjoista?
Pohjautuvatko pornoleffat kovin usein johonkin kirjaan?
Tuntematon sotilas (kirja luettu kuitenkin)
Mission imbossiblet
Terminator 2 ja 3
Vierailija kirjoitti:
Tuntematon sotilas (kirja luettu kuitenkin)
Mission imbossiblet
Terminator 2 ja 3
Lisään vielä kaikki Rambot ja Mad maxit
Kaikki tekotaiteellinen paska ja kaikki vanhat (ennen 1980-lukua) rainat on käytänössä jokainen näkemättä.
Jurassic Park, E.T, Tuulen viemää, kaikki Harry Potterit, kaikki Taru Sormusten Herrasta. On varmasti muitakin, mutta nää herättää aina kummastusta.
Star Wars osat I - III
Uusimmat Bondit
Kurosawan leffat
Tosi monia klassikkoja. Kun lapset vähän kasvavat (ja mulla on siis aikaa katsoa elokuvia kerralla), katson kyllä kaikki Tarkovskit.