Lastensuojelun sos.tt, omalla lapsella syömishäiriö
Mitä mieltä lastensuojelun sosiaalityöntekijästä, jonka omalla lapsella on syömishäiriö, melkeinpä sanoisin että on anorektisen laiha.
Vaikuttaako teidän mielestä työskentelyyn?
Musta ainakin tuntuu, että olisi tosi hankala tuossa tilanteessa rajata omaa mieltä niin, että töissä ajattelee vain työasioita.
Kommentit (32)
Tulin nyt ajatelleeksi, niin tässä kunnassa taitaa useammallakin sos.tt:llä olla jotain outoa omassa elämässä.
Sos.toimen esimiehellä lapsi, jolla synnynnäinen, vakava sairaus.
Yksi lastensuojelun työntekijä sairaalloisen lihava.
Johtavassa asemassa oleva lastensuojelun työntekijä ilmeisesti vaihtanut kuntaa jonkin perhettään koskeneen dopingkäryn vuoksi.
Toinen lastensuojelun esimies meni äitiyslomalta muutaman kuukauden kuluttua töihin.
Pitäisikö lastensuojelun sosiaalityöntekijöiltä siis mielestäsi vaatia, että mitkään ihmiselämän ongelmat ja murheet eivät heitä koskettaisi ja miten tämä edes teoriassa olisi mahdollista toteuttaa? Eivät kai he mitään yli-ihmisiä ole, jotka meitä vajavaisia ovat siten kelvollisia arvioimaan?
Vierailija kirjoitti:
0/5
Ai että lastensuojelun työntekijän lapsella ei voi olla anoreksia?
No ei liity työhön mitenkään. Kaikki me ollaan ammatista riippumatta ihmisiä. Ja ihmisten elämässä tapahtuu. Ja paljon tapahtuu niin että ei itse voi asiaan mitenkään vaikuttaa.
Olet ilkeä.
Vierailija kirjoitti:
Pitäisikö lastensuojelun sosiaalityöntekijöiltä siis mielestäsi vaatia, että mitkään ihmiselämän ongelmat ja murheet eivät heitä koskettaisi ja miten tämä edes teoriassa olisi mahdollista toteuttaa? Eivät kai he mitään yli-ihmisiä ole, jotka meitä vajavaisia ovat siten kelvollisia arvioimaan?
Olen nähnyt työntekijän lapsensa kanssa aiemminkin liikkeellä ja lapsi on selvästi laihtunut. Tilanne on siis akuutti ja huonontunut. Luulisi olevan niin suuri huoli lapsesta, että se tosiaan vaikuttaa ajatteluun. Tuleeko siinä ehkä sitten suojeltua muiden lapsia vähän turhankin tiukilla kriteereillä - nähtyä huolta siellä missä sitä ei ole. Osaako erottaa omat tunteet ja huolen ja mahdollisen epäonnistumisen tunteen työn herättämistä tunteista.
Työpaikalla ei ole pakko puhua yksityiselämän asioista, joten onko tämä asia työpaikalla tiedossa ja osataanko arvioida tilanteen mahdollista vaikutusta muutenkin raskaaseen ja kuormittavaan työhön.
Tällaista pohdintaa lähinnä herättää.
-ap
Vierailija kirjoitti:
Mitä mieltä lastensuojelun sosiaalityöntekijästä, jonka omalla lapsella on syömishäiriö, melkeinpä sanoisin että on anorektisen laiha.
Vaikuttaako teidän mielestä työskentelyyn?
Musta ainakin tuntuu, että olisi tosi hankala tuossa tilanteessa rajata omaa mieltä niin, että töissä ajattelee vain työasioita.
No enemmänhän se liippaisi edes samaa alaa jos äiti ois psyk. Sh.
Mitä tekemistä / yhteyttä syömishäiriöllä ja sosiaalityntekijällä on?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pitäisikö lastensuojelun sosiaalityöntekijöiltä siis mielestäsi vaatia, että mitkään ihmiselämän ongelmat ja murheet eivät heitä koskettaisi ja miten tämä edes teoriassa olisi mahdollista toteuttaa? Eivät kai he mitään yli-ihmisiä ole, jotka meitä vajavaisia ovat siten kelvollisia arvioimaan?
Olen nähnyt työntekijän lapsensa kanssa aiemminkin liikkeellä ja lapsi on selvästi laihtunut. Tilanne on siis akuutti ja huonontunut. Luulisi olevan niin suuri huoli lapsesta, että se tosiaan vaikuttaa ajatteluun. Tuleeko siinä ehkä sitten suojeltua muiden lapsia vähän turhankin tiukilla kriteereillä - nähtyä huolta siellä missä sitä ei ole. Osaako erottaa omat tunteet ja huolen ja mahdollisen epäonnistumisen tunteen työn herättämistä tunteista.
Työpaikalla ei ole pakko puhua yksityiselämän asioista, joten onko tämä asia työpaikalla tiedossa ja osataanko arvioida tilanteen mahdollista vaikutusta muutenkin raskaaseen ja kuormittavaan työhön.
Tällaista pohdintaa lähinnä herättää.
-ap
Kyllähän meistämonikin saattaa olla töissä vaikka oma lapsi olisikin sairas tai omilla lapsilla olisi ongelmia. Jos lapsi on koulukuntoinen tai yli 10v, töihin on vain mentävä. Ja se lastensuojelun sosiaalityöntekijän työ tehdään ammattitaidolla, ei mutu- tuntumalla, joten ei hänen(kään) lasten airauksilla pitäisi olla sen enenmpää vaikutusta työhön ja päätöksiin kuin vaikkapa tk- lääkärin
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä mieltä lastensuojelun sosiaalityöntekijästä, jonka omalla lapsella on syömishäiriö, melkeinpä sanoisin että on anorektisen laiha.
Vaikuttaako teidän mielestä työskentelyyn?
Musta ainakin tuntuu, että olisi tosi hankala tuossa tilanteessa rajata omaa mieltä niin, että töissä ajattelee vain työasioita.No enemmänhän se liippaisi edes samaa alaa jos äiti ois psyk. Sh.
Mitä tekemistä / yhteyttä syömishäiriöllä ja sosiaalityntekijällä on?
Lapsi vaarantaa oman kehityksensä. Peruste lastensuojelun toimenpiteille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pitäisikö lastensuojelun sosiaalityöntekijöiltä siis mielestäsi vaatia, että mitkään ihmiselämän ongelmat ja murheet eivät heitä koskettaisi ja miten tämä edes teoriassa olisi mahdollista toteuttaa? Eivät kai he mitään yli-ihmisiä ole, jotka meitä vajavaisia ovat siten kelvollisia arvioimaan?
Olen nähnyt työntekijän lapsensa kanssa aiemminkin liikkeellä ja lapsi on selvästi laihtunut. Tilanne on siis akuutti ja huonontunut. Luulisi olevan niin suuri huoli lapsesta, että se tosiaan vaikuttaa ajatteluun. Tuleeko siinä ehkä sitten suojeltua muiden lapsia vähän turhankin tiukilla kriteereillä - nähtyä huolta siellä missä sitä ei ole. Osaako erottaa omat tunteet ja huolen ja mahdollisen epäonnistumisen tunteen työn herättämistä tunteista.
Työpaikalla ei ole pakko puhua yksityiselämän asioista, joten onko tämä asia työpaikalla tiedossa ja osataanko arvioida tilanteen mahdollista vaikutusta muutenkin raskaaseen ja kuormittavaan työhön.
Tällaista pohdintaa lähinnä herättää.
-ap
Kyllähän meistämonikin saattaa olla töissä vaikka oma lapsi olisikin sairas tai omilla lapsilla olisi ongelmia. Jos lapsi on koulukuntoinen tai yli 10v, töihin on vain mentävä. Ja se lastensuojelun sosiaalityöntekijän työ tehdään ammattitaidolla, ei mutu- tuntumalla, joten ei hänen(kään) lasten airauksilla pitäisi olla sen enenmpää vaikutusta työhön ja päätöksiin kuin vaikkapa tk- lääkärin
Vaan kun on vt eli ei ole pätevä, ei ole valmistunut.
Ihan tavallisia ihmisiä mekin ollaan. Itse en ainakaan koe olevani millään tavalla täydellinen äiti tai vanhempi, joinakin päivinä olen tosi huono siinä hommassa. Mutta ei kenenkään tarvitse olla täydellinen, uskokaa tai älkää, mutta emme odota täydellisyyttä myöskään asiakkailtamme. Ammattitaitoon kuitenkin kuuluu se, että oma henkilökohtainen tilanne ei ohjaa työssä tehtyjä ratkaisuja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pitäisikö lastensuojelun sosiaalityöntekijöiltä siis mielestäsi vaatia, että mitkään ihmiselämän ongelmat ja murheet eivät heitä koskettaisi ja miten tämä edes teoriassa olisi mahdollista toteuttaa? Eivät kai he mitään yli-ihmisiä ole, jotka meitä vajavaisia ovat siten kelvollisia arvioimaan?
Olen nähnyt työntekijän lapsensa kanssa aiemminkin liikkeellä ja lapsi on selvästi laihtunut. Tilanne on siis akuutti ja huonontunut. Luulisi olevan niin suuri huoli lapsesta, että se tosiaan vaikuttaa ajatteluun. Tuleeko siinä ehkä sitten suojeltua muiden lapsia vähän turhankin tiukilla kriteereillä - nähtyä huolta siellä missä sitä ei ole. Osaako erottaa omat tunteet ja huolen ja mahdollisen epäonnistumisen tunteen työn herättämistä tunteista.
Työpaikalla ei ole pakko puhua yksityiselämän asioista, joten onko tämä asia työpaikalla tiedossa ja osataanko arvioida tilanteen mahdollista vaikutusta muutenkin raskaaseen ja kuormittavaan työhön.
Tällaista pohdintaa lähinnä herättää.
-ap
Jospa tämä työntekijä osaisi arvioida työkykynsä ja hakeutuisi sairauslomalle, jos ei työssään jaksa oman perheen tilanteen takia. Samaa tietty toivoo esim. lääkäreiltä, sairaanhoitajilta ym. ammattiryhmien edustajilta, jotka tekevät vastuullista työtä ja ovat hekin ihmisiä.
Mä tiedän paljon sossuja ja perhetyöntekijöitä jotka on jopa lastensuojelun asiakkaita, perheineen siis. Yhdelläkin on kaksi lapsista sekakäyttäjiä ja yhellä perheneuvolan työntekijällä on mies linnassa tälläkin hetkellä huume ja väkivaltarikoksista.
Siis ihan kauheeta, niinku.
Minun terapeutillani (koulutukseltaan psykologi, psykologian tohtori, terapeutti) oli kuulemma nuorena anoreksia. Sen mukavempaa, ymmärtäväisempää, empaattisempaa ja fiksumpaa ihmistä saa hakea. Ymmärsi minunkin syömishäiriötä oikein hyvin ja osasi auttaa ja tukea oikein. Hänen avullaan pääsinkin häiriöstä eroon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä mieltä lastensuojelun sosiaalityöntekijästä, jonka omalla lapsella on syömishäiriö, melkeinpä sanoisin että on anorektisen laiha.
Vaikuttaako teidän mielestä työskentelyyn?
Musta ainakin tuntuu, että olisi tosi hankala tuossa tilanteessa rajata omaa mieltä niin, että töissä ajattelee vain työasioita.No enemmänhän se liippaisi edes samaa alaa jos äiti ois psyk. Sh.
Mitä tekemistä / yhteyttä syömishäiriöllä ja sosiaalityntekijällä on?Lapsi vaarantaa oman kehityksensä. Peruste lastensuojelun toimenpiteille.
Onko tässä siis mielestäsi olennaista se, onko hänen omalla lapsellaan mahdollisesti lastensuojelun asiakkuus vai mitä?
Vierailija kirjoitti:
Ihan tavallisia ihmisiä mekin ollaan. Itse en ainakaan koe olevani millään tavalla täydellinen äiti tai vanhempi, joinakin päivinä olen tosi huono siinä hommassa. Mutta ei kenenkään tarvitse olla täydellinen, uskokaa tai älkää, mutta emme odota täydellisyyttä myöskään asiakkailtamme. Ammattitaitoon kuitenkin kuuluu se, että oma henkilökohtainen tilanne ei ohjaa työssä tehtyjä ratkaisuja.
Voitko neuvoo mitä pitää tehdä ku lastensuojelu perustelee päätöksii terveydenhuollon papereiden perusteella mut ei oo kysynyt asiaa terveydenhuollosta eikä oo pyytänyt sielt lausuntoo siitä, vaikuttaako vanhemman terveydentila kykyyn toimii vanhempana. Käytännös on siis asetuttu lääkärin asemaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä mieltä lastensuojelun sosiaalityöntekijästä, jonka omalla lapsella on syömishäiriö, melkeinpä sanoisin että on anorektisen laiha.
Vaikuttaako teidän mielestä työskentelyyn?
Musta ainakin tuntuu, että olisi tosi hankala tuossa tilanteessa rajata omaa mieltä niin, että töissä ajattelee vain työasioita.No enemmänhän se liippaisi edes samaa alaa jos äiti ois psyk. Sh.
Mitä tekemistä / yhteyttä syömishäiriöllä ja sosiaalityntekijällä on?Lapsi vaarantaa oman kehityksensä. Peruste lastensuojelun toimenpiteille.
Onko tässä siis mielestäsi olennaista se, onko hänen omalla lapsellaan mahdollisesti lastensuojelun asiakkuus vai mitä?
Ei vaan vastattu vain siihen, mikä on yhteys syömishäiriön ja lastensuojelun välillä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pitäisikö lastensuojelun sosiaalityöntekijöiltä siis mielestäsi vaatia, että mitkään ihmiselämän ongelmat ja murheet eivät heitä koskettaisi ja miten tämä edes teoriassa olisi mahdollista toteuttaa? Eivät kai he mitään yli-ihmisiä ole, jotka meitä vajavaisia ovat siten kelvollisia arvioimaan?
Olen nähnyt työntekijän lapsensa kanssa aiemminkin liikkeellä ja lapsi on selvästi laihtunut. Tilanne on siis akuutti ja huonontunut. Luulisi olevan niin suuri huoli lapsesta, että se tosiaan vaikuttaa ajatteluun. Tuleeko siinä ehkä sitten suojeltua muiden lapsia vähän turhankin tiukilla kriteereillä - nähtyä huolta siellä missä sitä ei ole. Osaako erottaa omat tunteet ja huolen ja mahdollisen epäonnistumisen tunteen työn herättämistä tunteista.
Työpaikalla ei ole pakko puhua yksityiselämän asioista, joten onko tämä asia työpaikalla tiedossa ja osataanko arvioida tilanteen mahdollista vaikutusta muutenkin raskaaseen ja kuormittavaan työhön.
Tällaista pohdintaa lähinnä herättää.
-ap
Katsos se on sitä ammatillisuutta. Ei niitä lastensuojelutapauksia katsota minkään työntekijän oman perhemallin tai tilanteen kautta. En ymmärrä miten perheen tai työntekijän itsensäkään laihuus tai lihavuus vaikuttaisi millään tavoin hänen tekemäänsä työhön, mikäli ei fyysisiä oireita ole.
Ajattelitko, että tämä sistt:n tytär saattaa olla jo hoidon piirissä ja hänellä saattaa olla myös lastensuojeluasiakkuus anoreksian vuoksi? TämäKÄÄN ei heikennä sen sossun ammattitaitoa. Henkisesti kuormittavassa työssä on katsos ensiarvoisen tärkeää pitää työ ja henkilökohtainen elämä erillään toisistaan.
Luulisi, että jos sos tt:llä on omassa perhe-elämässään vaikeuksia, se kasvattaa myös kykyä ymmärtää toisten hankalia tilanteita. Eli olisi työn kannalta enemmän hyödyksi kuin haitaksi.
Mä tiedän yhden lastensuojelun sos.tt:n joka on ihan törkeän lihava. Lapsi on laiha kuin tikku, suostuu syömään vain keksejä.
Jotenkin nurinkurista että oma lapsi on kasvatettu niin, että saa syödä ihan mitä vaan -ei sitten suostukaan syömään mitään muuta kuin herkkuja. Ja ei suostu esim. syömään keksiä jos se on murtunut, vain ehjät kelpaa tälle prinsessalle.
Äitikin näköjään on pulassa itsensä kanssa, kun ei osaa itselleen yhtään laittaa rajoja sen syömisen kanssa.
Eli tavallaan sama ongelma sekä äidillä että tyttärellä.
🇺🇦🇮🇱