Kuukausi laskettuun aikaan ja mies narahti pettämisestä.
Et siis arvannut mitään aikaisemmin ? Mitäs mies tähän kommentoi ? Haluaako itse vielä jatkaa kanssasi ? Tosi veemäinen tilanne, vastasyntyneen kanssa on todella rankkaa yksin.
Kommentit (4)
Mutta eipä pelkällä aavistuksella erota, kun on vauva tulossa. En tiedä, halutaanko jatkaa yhdessä vai ei. Mies tarttee ammattiapua.
Haluaisin apua vauva-arkeen ja haluaisin, että lapsella on isä. Mutta en ole tyhmä, en usko miehen muuttuvan tahdonvoimalla.
ap
Mieti tarkkaan. Mutta eipä toi miehes tosta varmaankaan muuksi muutu. Tai ainakin pahaolo tapahtuneesta ja epäilys suhteen jatkuvuudesta tai muista suhteista kalvaa luultavasti sisintäsi.
Minä erosin lapsen isästä kun vauva oli vasta muutaman kuukauden ikäinen. En ole katunut päivääkään päätöstäni. Tietysti minua taas kalvaa tunne, että lapsella ei ole miestä, joka olisi joka päiväisessä elämässä mukana. Lapsikin selvästi kaipaa miestä perheeseen.
Meinaatko, ettei tällaista voi tapahtua? Tapahtuu sitä ihmeellisempiäkin.
Joka tapauksessa sain keskusteluajan ammattiauttajalle ja avauduin ystävälleni, joten voinen lopettaa tänne kirjoittamisen.
Ei mistään yhdestä kerrasta, vaan jatkuvasta.
Mulla ei ole paikkaa mihin mennä eikä toisaalta houkuta olla yksin pienen vauvan kanssa ekoja kuukausia. Toisaalta ymmärrän miestä, mutta toisaalta tajuan, etten häntä voi parantaa.