Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Ahdistaa. Laiskuuteni takia 3. kerran peräkkäin pääsykokeet pieleen

30.05.2016 |

Otsikossapa se tärkein. Olen lopun kyllästynyt kassalla oloon ja haluaisin niin kovasti opiskelemaan. Olen lukion vain käynyt. Minua 3 vuotta nuoremmat pääsevät yliopistoihin mutta minä jumitan kaupan kassalla... Miksi en ole tajunnut ettei luovuttamalla kesken pääsykoeluvun saavuta mitään? Miksi kehun kaikille että minusta tulee lakimies kun kuitenkin kolmatta vuotta hymyilen asiakkaille marketin kassalla. Miksi kuvittelen olevani jotenkin fiksu, kun olen näin tyhmä? Miksi en ole ensimmäisestä välivuodesta tajunnut, ettei välivuodet ole minua varten? Tuntuu että jään ulkopuolelle kaikesta ja syrjäydyn. Minulla on mies ja pari kaveria samalla paikkakunnalla, mutta en koe saavani heiltä tukea enkä koe hengenheimolaisuutta heidän kanssaan.

Ongelma ei ole siinä, ettenkö sisäistäisi opiskeltavia asioita... Vaan siinä että muutaman viikon lukemisen jälkeen se lukeminen aina jotenkin jää. Itkettää ja masentaa. Taas yksi vuosi mielenkiinnottomassa työssä edessä.

Mitä suosittelisitte minulle? Onko avoin yliopisto vaihtoehto töiden ohella? Mitä kautta voisin saada pääsykokeisiin opiskelevia tuttavuuksia? Onko teillä samanlaisia kokemuksia?

Kommentit (43)

Vierailija
1/43 |
30.05.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Näin juristina voin todeta ap:lle, että ala ei ole sinua varten. Valitettavaa, mutta totta. Se pääsykoe on se helpoin koe, kuitenkin aika yleistietoa. Jos sitä et jaksa lukea, niin eipä sinusta paljoa taida olla lukemaan esimerkiksi Maakaarta, ympäristöoikeutta tai mitään muutakaan. Sivumäärä tentteihin kuitenkin yli 2000 sivua.... Eikä ne aina kiinnosta, pakko vaan lukea ja oppia.

Jos oikikseen meinaat, niin ainaki tuo asenne pitää korjata. Anteeksi tyrmäykseni, mutta se vaan totta.

Fatalji

Vierailija
2/43 |
30.05.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ymmärrän.

Mullakin joka kerta on kovat suunnitelmat, ostan pääsykoekirjat ja luen kerran ja totean, että olipa kiinnostavaa. Sitten en luekaan ja hups, onkin jo kevät.

En oikeasti tiedä mikä musta voi muka tulla :( olen ainakin lukiossa ollut fiksu ja "lukijatyyppiä". En ole ollenkaan mikään käytännön ihminen, vihaan siivousta, ruoanlaittoa, pihanhoitoa, ajan autoa huonosti jne. Muutenhan olisi kätevä mennä amikseen vaikka putkiasentajaksi, mutta en oikeasti ole lahjakas _tekemään_ mitään.

Ikäänkuin olen akateeminen luonteeltani, mutta siihenkään en pysty, kun kukaan ei katso perään!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/43 |
30.05.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Miksi ihmeessä pitää päästä yliopistoon? Amiksessa ja amk:ssakin voi opiskella monta mielenkiintoista ammattia.

Vierailija
4/43 |
30.05.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

En tiedä miten sinua voisi tässä auttaa, ei kai auta kuin lukea. Mitä hait opiskelemaan ja ovatko kokeet siis olleet jo? Jos eivät niin älä vielä luovuta...

Avoin yliopisto on ihan ok mutta ei kai sitä kautta välttämättä kouluun pääse, en ole tutustunut väyliin kamalasti, en tiedä pääsevätkö kaikki halukkaat. Mutta voithan sitä yrittää. 

Olen samassa tilanteessa kuin sinä, tämä oli nyt toinen välivuoteni ja todella toivon pääseväni vihdoin kouluun... Minulla on ollut vain yksi unelma-ala jolle on hankala päästä enkä ole edes yrittänyt muualle tosissani. Tänä vuonna yritän. 

Tulee paha mieli kun miettii entisiä luokkalaisia, jotka ovat päässeet kouluun... tuntuu yksinäiseltä kun ei ole täällä ystäviä.

Vierailija
5/43 |
30.05.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Hei Ap,

suosittelen tutustumaan aikuisten ADD:hen. Kertomasi vaikeudet voivat olla sieltä lähtöisin.

Vierailija
6/43 |
30.05.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Näin juristina voin todeta ap:lle, että ala ei ole sinua varten. Valitettavaa, mutta totta. Se pääsykoe on se helpoin koe, kuitenkin aika yleistietoa. Jos sitä et jaksa lukea, niin eipä sinusta paljoa taida olla lukemaan esimerkiksi Maakaarta, ympäristöoikeutta tai mitään muutakaan. Sivumäärä tentteihin kuitenkin yli 2000 sivua.... Eikä ne aina kiinnosta, pakko vaan lukea ja oppia.

Jos oikikseen meinaat, niin ainaki tuo asenne pitää korjata. Anteeksi tyrmäykseni, mutta se vaan totta.

Fatalji

Olin just tulossa sanomaan samaa :D

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/43 |
30.05.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Sanoisin samaa kuin eka, oikikseen ei oikeasti kannata mennä repimään hiuksiaan jos jo pääsykokeeseen lukeminen alkaa takuta parissa viikossa.

Miksi haluat juuri lakimieheksi? Vastaisiko jokin muu, vähän helpompi ala toiveitasi? Esimerkiksi kauppatieteellisessä ei tarvitse olla ihan yhtä timanttista tietämystä laeista, vaikka lukisikin sivuaineena lakia. 

Vierailija
8/43 |
30.05.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Joo mulla oli kans kolme välivuotta. Joka vuosi hankin yliopiston pääsykirjat, vähän lueskelin. En vaan koskaan jaksanut panostaa ja jätin ne pääsykokeetkin siis väliin.

Sit viimein luovutin ja hain ammattikorkeaan tradenomiksi, sisään pääsi vähällä lukemisella. Eihän tää oo vieläkään se oma ala, toisaalta en kyllä tiedä mitä muutakaan haluaisin tehdä. No ompahan sitten koulutus kaupan kassalle. 

Just se motivaatio puuttui kun en niin paljoa sitten kuitenkaan halunnut opiskelemaan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/43 |
30.05.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Oon ollut ihan samassa tilanteessa ja nykyään lääkiksessä. :) Kirjoitin tohon toiseen vastaavaan ketjuun aiheesta.

Ensinnäkin: älä huoli liikaa. Kun pääset sisään ja kiinni opiskeluihin, ei ole väliä, vaikka takana olisi muutama välivuosi. Niistä voi olla hyötyäkin, onhan sulla enemmän elämänkokemusta. Mun kurssilla ainakin on tosi eri ikäistä porukkaa, eikä sitä todellakaan huomaa, että olen kurssin keski-iästä muutaman vuoden vanhempi.

Toisekseen: huoli kuitenkin sen verran, että teet asialle jotain. Käytä tuo ahdistus siihen, että motivoidut lukemaan. Mä olin samassa tilanteessa viimeisen epäonnistuneen pääsykokeen jälkeen, ja siinä v*tutuksessa varasin paikan kansanopistoon. Olin myös kaupassa töissä niihin aikoihin ja ilmoitin pomolle, että jatkossa voin tehdä vain viikonloppuja. Syyskuussa aloitin opistolla ja luin siellä koko vuoden pääsykokeisiin maanantaista perjantaihin, ja viikonlopuiksi menin töihin. Kelalta sai opintotukea noihin opintoihin. Mulle pääsykoeurakan onnistuminen vaati sitä, että se oli mun pääasiallinen duunini, sain keskittyä puhtaasti siihen. Opistolla asuttiin asuntolassa keskellä peltoja, ja lukurauha oli kyllä taattu.

Luulen, että oikislinjoja löytyy noista kansanopistoista myös, kannattaa selvittää asiaa. Suosittelen lämpimästi. :)

Ja sit vielä sellainen asia, ettei kannata uskoa noita pelotteluita, että jos pääsykokeesta suoriutuminen on hankalaa ja tarvitsee useamman yrityskerran, ei pärjäisi opinnoissa. Hyvin mullakin sujuu. ;)

Vierailija
10/43 |
30.05.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Keskity ratkaisemaan se miten ne luvut vaan "jotenkin jää". Itsehän sinä joko luet tai et lue. Miksi teet sen valinnan olla lukematta? Itsetuntemus huono, entä muu elämänhallinta? Syy voi olla vaikka joku add tai joku muu. Hae apua vaikka ammatinvalintapsykologilta. Mulla on itsellä viitisen kappaletta mielenterveysongelmadiagnooseja mutta aina jos on ollut pakko tehdä jotain niin olen tehnyt. Pakottanut vain itseni esim lukemaan pääsykoekirjoja joita ei tietenkään enää parin kuukauden pänttäämisen jälkeen varsinaisesti huvittaisi lukea mutta joskus pitää tehdä asioita vaikka ei satu huvittamaan. Joka tapauksessa älä oleta että ongelma korjaantuu itsekseen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/43 |
30.05.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Näin juristina voin todeta ap:lle, että ala ei ole sinua varten. Valitettavaa, mutta totta. Se pääsykoe on se helpoin koe, kuitenkin aika yleistietoa. Jos sitä et jaksa lukea, niin eipä sinusta paljoa taida olla lukemaan esimerkiksi Maakaarta, ympäristöoikeutta tai mitään muutakaan. Sivumäärä tentteihin kuitenkin yli 2000 sivua.... Eikä ne aina kiinnosta, pakko vaan lukea ja oppia.

Jos oikikseen meinaat, niin ainaki tuo asenne pitää korjata. Anteeksi tyrmäykseni, mutta se vaan totta.

Fatalji

Muutoin olen kanssasi samaa mieltä, mutta motivaatio ja usko itseen vahvistuu kyllä sisäänpääsyn jälkeen. Itse pääsin sisään toisella yrittämällä. Sen jälkeen jokaisesta tentistä oli se tieto, että selvittämällä sen pääsen lähemmäs valmistumista. Pääsykokeisiin lukiessa - sisäänpääsyn vaikeuden tietäen - tunteet vaihtelivat epäuskosta turhautumiseen, mikä vähensi sitä kykyä omaksua lukemaansa. Noin niin kuin yleisesti ottaen alan hohdokkuus karisi nopeasti. Aika lailla paperityötähän tämä on, vaikka joskus hakiessa kuvittelin taistelevani oikeuden puolesta tai muuta yhtä hohdokasta :D  Ap, yritä vaan uudestaan, käy vaikka valmennuskurssi ja jos pääset sisään niin kyllä se usko itseen siitä vahvistuu. Tsemppiä sinulle.

Vierailija
12/43 |
30.05.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Itse pääsin sisään, mutta keskeytin sitten opinnot, kun en jaksanut lukea.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/43 |
30.05.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mä hain myös oikikseen ja en päässyt. Luin kunnolla lähes viimeisiin päiviin asti, mutta silti koe meni penkin alle :/ vituttaa ja hävettää olla näin tyhmä

Vierailija
14/43 |
30.05.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ap täällä, täytyy myöntää että huijasin tosta lakimiesjutusta.. :D haen lääkikseen, en lakimieheksi. Pelkäsin et mut tunnistetaan vaikka samanlaisia tarinoita on varmasti.

Amk ei ole vaihtoehto kun siellä ei ole mitään kiinnostavaa linjaa. Tottahan toki haen sinne mikä mua eniten kiinnostaa.

Mielenterveysongelmaan en usko. Oon vaan saamaton ja vailla itsekuria.

Ylempänä sanottiin että työnteko voi olla ongelma kun ei päätoimisesti pääsykoeopiskele. Se voi olla ihan totta. Pitää yrittää saada joku työ tämän sopparin jälkeen joka loppuu esim. tammikuussa jotta saan sitten rauhassa lukea.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/43 |
30.05.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Oikeastiko piti eka kerta tärvätä "kokeiluun", toinen "puolitosissaan yrittämiseen" ja kolmas "melkein tosissaan yrittämiseen"?

Vierailija
16/43 |
30.05.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Sanoisin samaa kuin eka, oikikseen ei oikeasti kannata mennä repimään hiuksiaan jos jo pääsykokeeseen lukeminen alkaa takuta parissa viikossa.

Miksi haluat juuri lakimieheksi? Vastaisiko jokin muu, vähän helpompi ala toiveitasi? Esimerkiksi kauppatieteellisessä ei tarvitse olla ihan yhtä timanttista tietämystä laeista, vaikka lukisikin sivuaineena lakia. 

Kai se on ihmisistä jotenki hienoa olla lakimies. Itse olen asianajaja ja pyöritän omaa toimistoa. Ei tämä nyt niin ihmeellistä ole. Tuntuu, että katsotaan tvstä sarjoja ja luetaan jostain palkkatasosta. Mutta kun se ei riitä. Täytyy oikeasti olla kiinnostunut alasta ja jaksaa myös niitä tylsiä juttuja. Kovaa työtä vaatii ja tiettyä luonnetta.

Itselläni oli selvä, että tulen olemaan lakimies. Aina omannut loogisen päättelykyvyn ja syy-seuraus -yhteydet. Se, mikä oli ongelma oli esiintymiskyky. Jos meinaa oikeudessa esiintyä, niin se vaatii tiettyjä ominaisuuksia ja niitä ei kirjoista saa (sanavalmius, nopeus reagoida, looginen päättely, esiintymistaito tapahtui mitä tahansa, asiakkaan saaminen rauhalliseksi, juridiikka, muisti, jne....) Itse esiintynyt oikeudessa varmaan jotain 500 kertaa ja vieläkin se jännittää (yö menee miettiessä asiaa, mutta kun saliin saapuu, se ohi.).

Ei tämä niin glamouria ole, että pitää päätä seinään hakata. Etenkin jos ei jaksa lukea.

Fatalji

Vierailija
17/43 |
30.05.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mene avoimeen AMK:hon jotta saat opiskelurutiinia päälle?

Halvempaa kuin avoin yliopisto ja myös helpompaa. Löytyy myös iltakursseina ja verkkototeutuksia. Myös sitä juridiikkaa Haaga-Heliassa plus kaikkea muuta.

Tarjontaa:

http://avoinamktarjonta.haaga-helia.fi/index.php?glang=fi&userLang=fi

Ehkä rutiinin lisäksi itsetunto nousee ja saay selville, että mikä kiinnostaa ja missä olet hyvä. Voit toki myös samalla hakea toista työpaikkaa, sinulla kuitenkin aspakokemusta.

Vierailija
18/43 |
30.05.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

On enemmän kuin 500, lähemmäs 1000. Laskin tuossa äkkiä että 19 v alalla.

Fatalji

Vierailija
19/43 |
30.05.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Amk ei ole vaihtoehto kun siellä ei ole mitään kiinnostavaa linjaa. Tottahan toki haen sinne mikä mua eniten kiinnostaa.

Jotenkin vaikea uskoa tuota. Monet asiat ovat yllättävän kiinnostavia,  kun niihin pääsee tutustumaan tai uskaltaa ajatella asioita totuttujen polkujen ulkopuolelta.

Vierailija
20/43 |
30.05.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Fatalji, oletko vähän retardi, kun vieläkin hekumoit noita lakimiesjuttujasi, vaikka ap jo paljasti hakeneensa lääkikseen.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kolme yksi kuusi