Kiihottavin kokemuksenne?
Laittakaa kehiin!
Itselläni mieleenpainuvin oli, kun pitkän työpäivän jälkeen eräs firman ulkopuolinen konsultti oli juuri tekemässä lähtöä ja halusin varmistaa erään asian papereistä. Hän tuli jotenkin ihan kiinni minuun ja alkoi selostaa asiaa, jotenkin se yhtäkkiä vain tuntui vatsanpohjassa asti se tilanne ja aloin hengittää tosi katkonaisesti enkä kuullut mitään. Hän vilkaisi minua muutaman kerran, tajusi ilmeisesti.. ja katsoi ympärilleen ja PURISTI perseestä ja haarovälistä niin että tuntui. Jäin ihan monttu auki ja meinasin pudota polvilleni. Sitten huoneeseen tuli muutamia ihmisiä ja hän lähti.
Laittoi muutaman viikon päästä pahoittelut että oli mennyt hetken mukana, varmaan pelkäsi jotain syytettä.. Sain vastustella kaikki haluni pyytää häntä tapaamaan minua. Naimisissa oleva vanha kurppa kun olen.
Kommentit (3550)
M46 kirjoitti:
Aika laimeita on teidän kiihottavimmat kokemuksenne.
Ne saattavat kuulostaa laimeilta varsinkin, kun niitä näin lukee, mutta itse koettuna ja nuorena, kun kaikki on uutta ja se tietty poika mun tapauksessa kiihottaa, kiinnostaa ja kiehtoo niin paljon. Tuntee, miten se käy kierroksilla pelkästään mun läheisyydessä tai katsekontaktin päässä. Tuntee itsensä ekaa kertaa "aikuiseksi" naiseksi ja tietää viehätysvoimansa. Se on sanoinkuvaamattoman ihanaa, kihelmöi ja kuumottaa, kostuu. Sitten kokee ne kosketukset, miten painautuu seinää tai jotakin kiinteää vasten, miten toinen nojaa, miten hän suutelee, työntelee ja tyydyttää mua ja itseään, kuivaseksiä joka ei sitten olekaan niin kuivaa, tuntee kaiken housujen läpi. Suudellaan rajusti, mutta samalla hellästi. Kosketaan, silitellään, katsellaan ja kuiskitaan kaikkea ihanaa. Täällä yksi poika/mies kertoi, miten paketti nessuja kului seuraavana päivänä, kun oli saanut koskettaa tyttöä jossakin koulun bileissä. Aikuisena koetut kokemukset on omalla tavallaan tosi ihania, mutta samaa kokonaisvaltaista tunnetta harvoin kokee mitä nuoruudessa. Näin on mulla ainakin.
Vierailija kirjoitti:
M46 kirjoitti:
Aika laimeita on teidän kiihottavimmat kokemuksenne.
Ne saattavat kuulostaa laimeilta varsinkin, kun niitä näin lukee, mutta itse koettuna ja nuorena, kun kaikki on uutta ja se tietty poika mun tapauksessa kiihottaa, kiinnostaa ja kiehtoo niin paljon. Tuntee, miten se käy kierroksilla pelkästään mun läheisyydessä tai katsekontaktin päässä. Tuntee itsensä ekaa kertaa "aikuiseksi" naiseksi ja tietää viehätysvoimansa. Se on sanoinkuvaamattoman ihanaa, kihelmöi ja kuumottaa, kostuu. Sitten kokee ne kosketukset, miten painautuu seinää tai jotakin kiinteää vasten, miten toinen nojaa, miten hän suutelee, työntelee ja tyydyttää mua ja itseään, kuivaseksiä joka ei sitten olekaan niin kuivaa, tuntee kaiken housujen läpi. Suudellaan rajusti, mutta samalla hellästi. Kosketaan, silitellään, katsellaan ja kuiskitaan kaikkea ihanaa. Täällä yksi poika/mies kertoi, miten paketti nessuja kului seuraavana päivänä, kun oli saanut koskettaa tyttöä jossakin koulun bileissä. Aikuisena koetut kokemukset on omalla tavallaan tosi ihania, mutta samaa kokonaisvaltaista tunnetta harvoin kokee mitä nuoruudessa. Näin on mulla ainakin.
Tuossa hyvin huomaa, että naisilla kiihoittuminen tapahtuu etupäässä aivoissa. Sitä on miesten vaikea aina hahmottaa, että eniten pitäisi vaikuttaa ja kiihoittaa naisen tunteita. Vasta sen jälkeen naisen saa kuumaksi ja ottavaiseksi orgasmeille. Vasta sen jälkeen naisen pillu alkaa syömään kädestä epätoivoisesti orgasmia vaatiessaan.
M46 kirjoitti:
Aika laimeita on teidän kiihottavimmat kokemuksenne.
Ei muuta kun laita itse parempaa kokemusta kehiin, mikäli on jotain.
Kun sain ekaa kertaa Gampiassa tosi isoa
Tää on vähä jännä...siis kun ikää ja järkee on tullu lisää niin oon älynny että kyllä siinä nuorelle tytölle sanottiin ihan mitä se halus kuulla että sänkyyn sai narrattua mutta olin siis just 18 täyttänyt, poikaystävä oli vielä 17 eikä päässyt baariin sisään. Poikaystävä meni kavereittensa kanssa "pussikaljottelemaan" ja minä muutaman täysikäisen kaverin kanssa yökerhoon. Yökerhossa mua lähesty tosi komea vanhempi mies. Siis varmaan 25-30 vuotias, kehui ulkonäköä, miten vaikutan paljon ikäistäni kypsemmältä, tarjosi juotavaa. Joka sana oli just sellanen että vetos niihin nuoruuden epävarmuuksiin ja oikein hiveli itsetuntoo. Pikkuhiljaa se alkoi sitten koskettelemaan puheen lomassa ja mä olin ihan myyty. Valomerkki tuli ja lähdin miehen mukaan. Yö oli jumalaisen ihana, ja vielä aamullakin harrastettiin läksiäisiks seksiä. Vasta kun se heitti mut kotiin iski morkkis ja tyhmä kun olin niin seuraavien kuukautisten alkamista odotin jo aika huolissani seuraavat viikot.
Niinkun tässä moni edellä on sanonutkin, niin kyllä se vaan nuoruudessa kaikkein kiihottavimmat jutut on tapahtunut, vaikka jutut ei mitään hurjia olekaan. Sitä samaa fiilistä ei vaan näin vanhalla iällä saa
Mies, 40
Vierailija kirjoitti:
Niinkun tässä moni edellä on sanonutkin, niin kyllä se vaan nuoruudessa kaikkein kiihottavimmat jutut on tapahtunut, vaikka jutut ei mitään hurjia olekaan. Sitä samaa fiilistä ei vaan näin vanhalla iällä saa
Mies, 40
Aijaa, itse en samaistu tuohon. Vasta vanhemmalla iällä on oppinut tuntemaan itsensä ja sen, mistä nauttii eikä ole yhtä epävarma kuin nuorena. Kaikki julkisilla paikoilla seksin harrastamiset ja kimpat jne. on tapahtuneet vasta vanhempana. Nuorena oli vaan epävarmuutta ja sellaista sävellystä se seksi. :D
T. N36
M46 kirjoitti:
Aika laimeita on teidän kiihottavimmat kokemuksenne.
Jos otetaan kysymys kirjaimellisesti niin "kiihottavimmat kokemukset" ovat minullakin aivan muuta kuin "pervoimmat jutut joita olet tehnyt" eli kerrottuna tosi laimeita.
Vielä vuosien jälkeen muistan miten kuolasin koko kevään lukion ekaluokalla viereisellä rivillä istuvaa tyttöä. Se seurusteli jo "aikuisen" kundin kanssa eikä ollut kaltaisestani pikkupojasta kiinnostunut mutta hymyili ja hymähteli oudosti kun jäin kiinni sen kuolaamisesta eikä näyttänyt ainakaan suuttuvan
Yhtenä loppukevään hikisenä iltapäivänä se sitten istui oudon ryhdikkäästi kertaakaan minuun vilkaisematta suoraan taululle tuijottamassa ja "korjasi" vähän väliä valkoisen kauluspaitansa harvaa napitusta rintojen korkeudelta
Se oli käynyt hyppytunnilla ottamassa liivit pois ja avasi nyt tissien kohdalla olevan napin niin että vain minun suuntaani vasemmalle näkyi paljas rinta nänneineen pussittavan paidan raosta. Sydän nousu kurkkuun ja henkeä alkoi ahdistaa kun tajusin että se kiskoi ihan tarkoituksella paidan rakoa isommaksi.
Kumpikaan ei puhunut mitään eikä se edes vilkaissut suuntaani. Tyttö kuitenkin selvästi nautti siitä tuijotan kalu lahkeessa tuskaisesti seisoen sen paljasta tissiä ja ryntään suoraan koulun päätyttyä kotiin runkkaamaan.
Vasta paljon myöhemmin tajusin että se saattoikin todellisuudessa kiihottaa itseään masturbointia tai poikakaveriaan varten.
20v tyttöystävän vanhempien rivarissa piti käydä tarkistamassa paikkoja ja kastelemassa kukkia kun nämä olivat mökillä mutta ei tässä vielä kaikki.
Joka kerta tyttöystävä kiihottui aivan märäksi kun sai minut kiskottua olohuoneen sohvalle jossa sitä piti ensin suudella, kouria rintoja ja sormettaa pillua vaateiden alta ja lopuksi riisua se "väkisin".
Se ei koskaan sanonut sitä suoraan mutta ensimmäisellä kerralla tuli jo selväksi että kyseessä on käsikirjoitus jossa toistetaan jokin sen (ensimmäinen?) pano joka sai tytön vielä NN toiston jäljeen aivan sekaisin kiimasta.
Tässä kohtaa meno vasta mielenkiintoiseksi muuttukin. Kasaririvarissa oli aivan lattiaan ulottuva koko seinän levyinen ikkuna jonka edessä oli paksu valkoinen karvalankamatto.
Ainoastaan viereisten asuntojen suuntaan oli lauta-aidat mutta suoraan ikkunan edessä avautui loiva ylärinne ulkoilumaastoon jossa kulki lenkkeilijöitä ja koiranulkoiluttajia.
Varmaan arvaattekin että tyttöystävä talutti minut alastomana ikkunan eteen jossa pettingiä jatkettiin seisaaltaan. Minulla sormet pimpissä ja tyttöstävä vatkasi seisovaa kalua kaksin käsin.
Lopulta se piti kaataa selälleen karvalankamatolle ja pitää ranteista kädet pään päällä. Se voihki hiljaa "multa näkyy kaikki" ja katseli lenkkipolun suuntaan samalla kun itse levitteli jalkojaan täysin auki ja vaati kalua sisäänsä.
Tyttöystävä oli tuossa kohtaa niin kiimassa että se ulisi korvaan aivan pornoelokuvan tyyliin ja laukesi muutamassa minuutissa rajuilla työnnöillä. Heti lauettuaan se kiskoi kädet rintojen peitoksi ja pomppasi puolittain pystyyn katsomaan näkikö kukaan.
Olin 14 tai 15-vuotiaana vanhempien mukana tylsässä kylpylässä. Siellä oli sentään aaltoallas jossa oli kiva lillua hajareisiin valtavan suuren muovisen sylinterin päällä jos vain onnistui kiipeämään selkään ja pysymäänkin siellä.
Kyllästyin kun tasapainoni ei riittänyt vaan pyörähdin suoraan veteen ja päätin luovuttaa lelun seuraavalle. Sitä hakemaan ryntäsi pikkutyttö minua noin 1-2v vanhemman isosiskonsa kanssa.
Tarjouduin jalomielisesti pitelemään pohjassa seisten pötkylän päästä kiinni kun sisarukset yrittivät kiivetä sen päälle ja karman laki palkitsi kerrankin hyvät teot. Pikkusisko meni eteen mikä pakotti isosiskon kampeamaan sylinterin päälle aivan naamani edessä.
Kun isosisko yritti vääntää itsensä mahallaan liukkaan sylinterin päälle, sen selvästi ylikokoinen bikinin alaosa luiskahti haaroissa sivuun ja tytön pinkki pillu oli yhtäkkiä paljaana aivan naamani edessä.
Kaiken lisäksi tyttö joutui kietomaan kätensä ja levitetyt jalkansa paksun sylinterin ympärille kyydissä pysyäkseen mikä avasi jopa pienemmät häpyhuulet ja pääsin tutustumaan ensimmäistä kertaa lähietäisyydeltä naisten anatomian ihmeisiin
Pikkusisko hihkui lisäksi riemusta kun sai kipattua pötkylän ja kaadettua isosiskonsa veteen mikä pakotti nämä kiipeämään kyytiin yhä uudelleen ja uudelleen minun ystävällisellä avustuksellani.
Tässä kohtaa muistikuvat alkavat olla hataria mutta muistan äitini valittaneen vielä pari viikkoa myöhemmin "mihin ihmeeseen talouspaperia VOI kulua näin järjettömiä määriä kun juuri ostettu 16 rullan pakkaus on taas loppu"
Olin junassa menossa tapaamaan aupairina olevaa tyttöä Etelä-Saksaan. Olin itse 19 ja superhelteisessä junassa istuin 17-vuotiaan saksalaistytön viereen. Matkan jatkuessa olkapäämme kohtasivat ja tyttö alkoi nojata minuun päin. Hän oli menossa Espanjaan johonkin lomakohteeseen jossa kaverinsa jo odottivat. En tiedä miten se alkoi, mutta aistin selvästi että helteisessä junassa myös tyttö oli kuumana. Aloimme suudella ja tietysti täydessä junassa ei muuta voinut tehdä. Kosteat kuumat suudelmat jatkuivat ja jatkuivat. Ei muuta kuin suutelua. Pitkään ja kauan. Se pehmeys ja kuumuus noissa pitkissä suudelmissa.
Jossain vaiheessa ajattelin että jatkan vain junassa koko matkan Espanjaan, Viimein saavuttiin asemalleni ja nousin junasta. En koskaan enää nähnyt tuota pitkätukkaista neitoa. Tämä oli reilusti ennen mitään kännyköitä tai vastaavia. Suutelu on parhaimmillaan parasta mitä voi tehdä housut jalassa.
Sanottakoon että aupair-tyttö ei ollut tyttöystävä, joten mitään pettämiskuviota ei ollut.
Vierailija kirjoitti:
Kun näin vaimon 51v ensimmäisen kerran vieraan kanssa m28v ja kun se rupes ottamaan vaimoa takaapäin kunnolla. Sitä läiskettä oli niin kiihottava katsoa kun vaimo sai kerrankin kunnolla. Kundi oli urheilija sekä 19cm kalulla. Laukesin itse parissa minuutissa jälkiliukkaille ja kundi tuli ottamaan uusinta kierroksen. Se pani vaimoa yli 2h yhteen menoon.
Samantapainen kokemus minullakin. Onnistuin näkemään salaa, kun lihava viisikymppinen vaimoni sai upeat panot nuorelta mieheltä. Kun he eivät tienneet, että olen paikalla näkemässä, heidän panossaan ei ollut mitään sellaista esittämisen leimaa, niin kuin silloin, kun aisuri on mukana huoneessa katsomassa. Kerroin vaimolle vasta muutaman vuoden kuluttua, että oli kerran saanut salaa tirkistellä hänen panoaan. Si kiihotti yllättäen myös vaimoani, kun kuuli kertomukseni.
Ei mitään niin kummallista, mutta tosi kiihottavaa oli päästä rakasteleen tyttöystävää faijan autossa kun pääsin intistä lomalle. Ajelin tuttuun romanttiseen näköalapaikkaan metsäautotien varrella ja aloin heti suoraan suudella häntä kaulalle pitkään ja hartaasti. Tyttö yllättyi ja taivutti päätä taaksepäin. Kuulin huokauksia ja pientä ihanaa yninää. Innostuin suuteleen ojetunutta kaulaa koko ajan kovempaa, kiusoitteleen tyttöä ja näykkimään. Kädet lähti vaelteleen ja mulla stondas tietty valmiiksi jo ihan täysillä. Tyttö hyväili mua housujen päältä. Upee tunne ja en pysytynyt oleen hiljaa. Pakko oli huokailla jotenkin. Avasin vetsaria ja stondis ponnahti vapaaksi. Tein vähän aikaa samaa hänelle et hyväilin housujen päältä. Tytön pää taipui taas taakse. Penis nyki pystyssä ja kuiskasin aivan haluissa ”mä haluun tulla sun päälle”. En halunnut mitään niin paljon, olin täysin testohuuruissa. Siirryttiin takapenkille ja tyttöystävä nosti vartaloaan et sain vedettyä farkut ja pikkarit häneltä pois. Kengät vähän alussa ahdisti tota riisumista, eikä tilaakaan kauheesti ollut mulla siinä päästä asentoon. Tytön jalat oli ihan koukussa ja levällään miten ne vaa mahtui olemaan. Mä yritin päästä kunnolla päälle ja sisään tykyttävän kovana. Lopulta pienen säätämisen jälkeen se onnistui. En varmaan ikinä oo pannut niin kuumana ja saanut sellaista orgasmia ja syöksyä kuin siin sain. Tuntui et varpaankynnet lähtee ja koko kroppa tärisi monta minuuttia. Tyttöystävä sanoi samaa, hyväili mua ja kertoi et mun lähestyminen orkkuun sai hänet tulemaan. Jäätiin yöksi autoon, rakasteltiin muutaman kerran ja sit seuraavana aamuna vähäsen siivoiltiin ennen kuin palautettiin auto takas faijalle.
Niitähän on monia, mutta mainittakoon kahden kerran salasuhde veljen 17-vuotiaaseen exään. Sitä ei kyllä voita mikään ku tuoreliha voihkii ja vaikeroi. Ensin pantiin autossa ja ulkona, toisella kerralla kämpilläni. M24
Tää tapahtu yliopiston konfrenssimatkalla. Oltiin proffan ja parin opettajan kanssa reissussa opiskelijaryhmässä. Olin seurustellut yhden omanikäisen opiskelijatytön kanssa, mutta oli jo tuolla matkalla ex-tyttöystävä. Yliopistolla proffan seminaareissa huomasin proffan katselevan mun tyttöystävää kiinnostuneena.
Tolla matkalla proffa ja mun ex vietti paljon aikaa yhdessä. Tietysti proffan teki mieli nuorta pillua ja tarjolla oli vapaata tyttöä, jolta vonkas. Kiihottavin kokemus oli nähdä illalla salaa ne suutelemassa kiihkeästi ja siirtyvän sitten hotellihuoneeseen. Aamulla tulivat yhtä aikaa aamiaiselle. Ajatus siitä mitä ne teki huoneessa pisti tumputtamaan.
Olin muutaman kuukauden seurustellun tytön kanssa ja jossain kohtaa oli ottamassa suihin niin juuri ennen laukeamista otin pois suusta ja annoin täysin vapaasti roiskuta pitkin naamaa ja rintoja urahduksen kera. Oli alfa olo.
Oli yks mökkeily kymmenisen vuotta taaksepäin. Mies, minä ja pari meidän kaveria, pariskuntia, kokoonnuttiin meidän yhteisen tutun vuokramökille helteisenä perjantai-iltapäivänä. Yks pariskunnista oli vasta parikymppinen, muut oltiin silloin nelissäkymmenissä, he olivat miehen uudehko työkaveri ja hänen tyttöystävänsä, muuten oltiin kaikki tuttuja jo vuosien takaa. Mökki oli ehkä vähän alakanttiin oleva termi, sillä voidaan kyllä puhua aika isosta tontista ja päärakennuksesta aittoineen ja vanha renkitupakin löytyi. Ranta oli, mutta lampi oli suht pieni ja matala. Helteessä kylvettiin ja juomiakin kului jonkin verran. Parikymppinen pari oli liimautuneet toisiinsa. He suutelivat jatkuvasti ja koskettelivat aika selkeästi, vaikka seura ei ollut niin tuttua heille. Pojalla seisoi valtavana ja hän aluksi koetti vähän peitellä sitä. Me muutkin rohkaistuttiin ja toinen vanhempi pari lähti kaulaimuttelujen jälkeen aittaan kahdestaan mies puolistondiksessa. Minä ja mun mies pussailtiin siinä ja mietittiin mitä me tehtäisiin. Koko homma oli selvästi ajautumassa nopeasti ja oudosti seksilomaksi. Seurattiin, mitä seksinnälkäinen nuoriso tekisi. Pojalta oli lähtenyt jo uikkarit pois päältä. He makasivat vierekkäin vähän taaempana puun alla varjossa. Tyttö runkkasi hitaasti punaiset narubikinit päällä komeaa seisokkia samalla kun poika suuteli häntä kovaa ja vaativasti. Poika yritti taivutella reisiä auki, mutta tyttö piti jalat yhdessä ja kuulin äänen – malta vielä. Yritettiin mahdollisimman varovasti tirkistellä heitä, mutta molemmat oltiin jo niin palavina, että oli pakko mennä johonkin. Ei iletty olla noin avoimia toisten nähden. Renkituvassa oli tilaa ja jatkettiin toistemme hyväilyä. Ikkunasta näkyi miehen nuori työkaveri lykkimässä aivan täysiä tyttöystävä selällään alla jalat koukussa. Nuorten yhdyntää oli tulisen kutkuttavaa ja kiihottavaa katsoa. Rakasteltiin ihan kiimoissaan mekin, kopioitiin heidän juttu. Uskomaton tunne ja pikainen orgasmi tuli kaikesta tosta virityksestä. Käytiin peseytymässä lammessa nuorenparin ollessa poissa, toinen pariskunta palasi aitasta myös pesulle. Tiesin, että pakosti alkaa tehdä mieli uusintaa hetken päästä. Miehen käsi kävi ihanasti mun tisseillä ja lähdettiin siitä samantien siiderikopan kanssa talolle ja hätinä päästiin kuistille, kun kuultiin ison työvaatenaulakon alta ääniä. Nuoret olivat ahtautuneet rakastelemaan päällekkäin sinne, aika huonossa näkösuojassa olivat, mutta niin kiihottavaa oli taas katsoa. Miehen kaa oltiin puolestaan yläkerran vierashuoneessa pari kertaa, kun sinne asti ehdittiin. Rappusissa oltiin jo täysin valmiit kun suudeltiin rajusti. Sateisena lauantaina touhu vähän rauhoittui meidän ja kaveripariskunnan osalta, porukka oli aika väsyksissä nuoria lukuun ottamatta, joita ei paljoa näkynyt. Härnätty ollaan toisiamme vuosien mittaan, jotta pitäisi kyl ottaa uusiksi koko setti.
Kauan haaveillut itseäni nuoremmasta upea kroppaisesta naisesta kireät trikoot ja toppi päällä.. Hyväillä trikoo peppua ja katsella. No tänään se sitten toteutui! Itseäni 15 vuotta nuorempi todella kaunis ja upea vartaloinen nainen.😊 Ensin runkkasi trikoot päällä, sitten alusvaatteet ja lopuksi alasti.. Ihana oli laueta nuoren naisen vartalolle. Oli parasta! M41v
Lapsena kerhossa ihastuin yhteen Timoon. Karattiin kerhotädeiltä pussailemaan piiloon, kateltiin toisiamme ja kikateltiin. Hän sanoi tykkäävänsä musta ja mä tykkäsin niin paljon hänestä. Kerho loppui ja seuraavan kerran tavattiin eskarissa parin vuoden jälkeen. Sama juttu. Meitä yritettiin kieltää ja erottaa. Timo siirrettiin välillä eri ryhmään, vanhemmille puhuttiin ja he yrittivät puhua meille. Eihän me toteltu vaan koko eskari ”seurusteltiin”. Koulu alkoi ja yllätys oli iso, kun Timoa ei näkynyt. Kyselin opelta ja hän kertoi että poika oli siirretty eri kouluun. Kuulin jälistäpäin, ettei näin ollutkaan, vaan senaikaiset kaupungin sisäiset koulupiirirajat oli tulleet väliimme. Ikävä jäi. Viitosluokalla tavattiin taas koulujenvälisten hiihtokisojen mehunottopaikalla. Olin jakamassa mehumukeja poikien kisassa. Timo tuli kohdalleni, iski silmää ja jatkoi matkaa. Hän voitti sen kisan ja olin niin rakastunut, että pakahdutti. Koko kuutosluokan haaveilin vain yläkoulusta (yläaste silloin) ja uudesta romanttisesta kohtaamisesta Timon kanssa. Pojat yrittivät piirittää mua, mutten lämmennyt. Seiskaluokkaa ehti kulua pari päivää, kunnes nähtiin jälleen koulun käytävällä. Siinä oltiin ja tuijotettiin toisiamme. Kuin magneetti olisi vetänyt meitä toisiimme kiinni, Timo hyväili pitkiä hiuksiani ja suudeltiin sanattomina. Seksi tuli sekin kuvioihin aikaisin. Tehtiin sitä salaa aina kun vain oli mahdollista. Kaikki se oli niin salaista, ihanaa ja kiihottavaa. Siihen aikaan ei ollut koulussa vielä kameroita joka paikassa ja tiedettiin kohdat joissa ne oli. Yksi vakiopaikka rakastella oli kiekkokaukalon takana metsän reunassa, jossa käytiin koulun jälkeen ennen kotiinlähtöä. Mulla oli silloin tarkat ajat olla kotona, eikä mennyt kauaa, kun vanhemmat arvasivat mun ja Timon jutun. Seksistä ei puhuttu, thank god, vaikka mulla oli usein heiniä ja moskia hiuksissa ja vaatteissa makaamisesta pojan alla siellä piilopaikassa. Koko tuo aika, yläaste – lukiokin, tuntuu kaikkein kiihottavimmalta nyt. Seksi oli silloin niin hurjaa ja kiihkeää ja tunne niin voimakas siitä, ettei saa tarpeeksi toisesta. Meidän tapauksessa, kun oli tuntenut toisen aina (nelivuotiaasta) ja ollut ihastumista sieltä asti, kaikki oli jotenkin helppoa, ei tarvinnut yrittää tyydyttää toista. Orgasmeja vain tuli – helposti ja himo kasvoi, mitä enemmän sekstailtiin. En tiedä, onko sitten niin, että aika kultaa muistoja, mutta nyt ajattelen näin. Sen olen huomannut, että noiden vuosien muistelu kiihottaa molempia mielettömästi ja sytyttää meidän seksiä uudestaan ja uudestaan. Mä uskon, että meidät on tarkoitettu toisillemme. Ollaan sielunkumppaneita.
Aika laimeita on teidän kiihottavimmat kokemuksenne.