Lue keskustelun säännöt.
Katkeruus puskee esiin tahtomattani..
27.05.2016 |
Isäni uudesta liitosta olevan lapsen synttärit ovat taas alkukesästä. Minut on toki kutsuttu, sisarpuoli kun olen.
Minulle ei koskaan järjestetty syntymäpäiväjuhlia, ei edes pikkulapsena. Jotenkin kyrpii ostaa jotain lahjaa.
Kommentit (39)
Vierailija kirjoitti:
Sinulle ei ole järjestetty mitään juhlia? Tulee paha mieli puolestasi. Voisiko olla, että tuommoinen välinpitämättömyys olisi osasyy isäsi ja äitisi erossa?
Tiedätkö, nyt lakkaat kieriskelemästä itsesäälissä ja lähestyt isän uutta. Häneltä varmaan riittää normaalia perhe-elämää myös sinulle. Kerro hänelle, ettei sinulle ole koskaan järjestetty mitään kivaa. Olen varma, että häneltä riittää tarmoa hoitaa sinunkin tarpeitasi. Ota iloa sieltä, mistä saat. Älä jää miettimään vanhoja.
Olen siis kolmikymppinen, kuten jo kerroin :D
Ja "äitipuoli" nelissäkymmenissä.
Eli en nyt painosta leipomaan synttärikakkua minullekin. Mutta kaunis ajatus toki.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihminen aiheuttaa itse omat tunteensa.
No olipa kerrassaan syvällistä.
En tiedä, onko se syvällistä, mutta totta se on. Muiden ajatukset eivät voi vaikuttaa minuun. Ainoastaan minun omat ajatukseni voivat. Kun tämän oivaltaa, on ison askeleen lähempänä mielenrauhaa ja kauempana sellaisista tunne-elämän kriiseistä, joihin aloittaja ajautuu tämän tästä.
Kyllä tuli tutuksi stoalaisuus yliopiston filosofian kurssilla aikoinaan.
Ja miten niin "ajaudun tunne-elämän kriisein tämän tästä"? Aika jyrkkiä johtopäätöksiä lyhyen nettikeskustelun jälkeen?
Pidän itseäni jopa tasapainoisena ihmisenä siihen nähden, mitä kotioloni olivat.
ap
Tuo ajatus on tosiaan stoalaisuudesta tuttu, mutta sama juttu löytyy monesta muustakin filosofian ja psykologian suuntauksesta. Se ei ole minkään yksittäisen oppisuunnan ominasuus vaan hyödyllinen tieto siitä, miten mieli ylipäätään toimii.
Pahoittelen pikaista oletustani. Sain sellaisen käsityksen, että tämä eriarvoisuuden kokemus on rassannut sinua aikaisemminkin. Tosi hyvä, että elämäsi on enimmäkseen tasapainossa!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onnittelet sisarpuoltasi tietenkin, mutta mikään pakko ei lahjaa ole viedä jos et halua. Tuskin sinua lahjan takia on paikalle kutsuttu, vaan siksi, että sinut halutaan mukaan perhejuhlaan. Vai?
Voithan ottaa asian puheeksi isäsi kanssa. Kysyä ihan suoraan, miksi sinulle ei tällaisia mukavia juhlia järjestetty koskaan. Ehkäpä vanhemmillasi on jokin selitys antaa tähän?
Ajattelen jotenkin, että "sitä tikulla silmään, joka vanhoja muistelee". Isänikin on jo kohta 70-vuotias.
Mitä hyötyä yleensäkään on ottaa esiin asioita, joille ei enää mitään voi.
ap
No selkeästi siitä hyötyä olisi siten, että saisit jotenkin käsiteltyä tämän asian, eikä se vaivaisi sinua noin paljon että oikein katkeroittaa. Jos et edes halua käsitellä koko asiaa ja löytää jotain ratkaisua ongelmallisille tunteillesi, niin sitten en kyllä oikein ymmärrä, miksi valitat siitä täälläkään. Menee ärsyttävän itsesäälissä kieriskelyn puolelle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihminen aiheuttaa itse omat tunteensa.
No olipa kerrassaan syvällistä.
En tiedä, onko se syvällistä, mutta totta se on. Muiden ajatukset eivät voi vaikuttaa minuun. Ainoastaan minun omat ajatukseni voivat. Kun tämän oivaltaa, on ison askeleen lähempänä mielenrauhaa ja kauempana sellaisista tunne-elämän kriiseistä, joihin aloittaja ajautuu tämän tästä.
Muiden ajatukset eivät voi vaikuttaa, mutta teot voivat vaikuttaa.
Aika harva ihminen pystyy elämään sellaisessa mindfullnes-kuplassa, että olisi täysin irrallaan kaikesta siitä mitä ympärillä tapahtuu.
Useimpien tunteisiin ympäristön tapahtumat ja muiden ihmisten teot vaikuttavat tavalla tai toisella.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihminen aiheuttaa itse omat tunteensa.
No olipa kerrassaan syvällistä.
En tiedä, onko se syvällistä, mutta totta se on. Muiden ajatukset eivät voi vaikuttaa minuun. Ainoastaan minun omat ajatukseni voivat. Kun tämän oivaltaa, on ison askeleen lähempänä mielenrauhaa ja kauempana sellaisista tunne-elämän kriiseistä, joihin aloittaja ajautuu tämän tästä.
Kyllä tuli tutuksi stoalaisuus yliopiston filosofian kurssilla aikoinaan.
Ja miten niin "ajaudun tunne-elämän kriisein tämän tästä"? Aika jyrkkiä johtopäätöksiä lyhyen nettikeskustelun jälkeen?
Pidän itseäni jopa tasapainoisena ihmisenä siihen nähden, mitä kotioloni olivat.
ap
Tuo ajatus on tosiaan stoalaisuudesta tuttu, mutta sama juttu löytyy monesta muustakin filosofian ja psykologian suuntauksesta. Se ei ole minkään yksittäisen oppisuunnan ominasuus vaan hyödyllinen tieto siitä, miten mieli ylipäätään toimii.
Pahoittelen pikaista oletustani. Sain sellaisen käsityksen, että tämä eriarvoisuuden kokemus on rassannut sinua aikaisemminkin. Tosi hyvä, että elämäsi on enimmäkseen tasapainossa!
Lisään vielä lämpimän suosituksen: tunnekirjemenetelmä on tosi hyvä tekniikka, kun pitää käydä läpi ihmissuhteisiin liittyviä tunteita yksikseen. Olet oikeassa siinä, että asioiden puiminen yhdessä isäsi kanssa ei välttämättä kannata, mutta tuon harjoituksen avulla voi kuitenkin saada kokemuksen jonkinlaisesta sulkeumasta. Se on aika rankka harjoitus, joten sitä ei ehkä akuutissa ahdistusvaiheessa kannata tehdä, mutta toimiva se on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihminen aiheuttaa itse omat tunteensa.
No olipa kerrassaan syvällistä.
En tiedä, onko se syvällistä, mutta totta se on. Muiden ajatukset eivät voi vaikuttaa minuun. Ainoastaan minun omat ajatukseni voivat. Kun tämän oivaltaa, on ison askeleen lähempänä mielenrauhaa ja kauempana sellaisista tunne-elämän kriiseistä, joihin aloittaja ajautuu tämän tästä.
Kyllä tuli tutuksi stoalaisuus yliopiston filosofian kurssilla aikoinaan.
Ja miten niin "ajaudun tunne-elämän kriisein tämän tästä"? Aika jyrkkiä johtopäätöksiä lyhyen nettikeskustelun jälkeen?
Pidän itseäni jopa tasapainoisena ihmisenä siihen nähden, mitä kotioloni olivat.
ap
Tuo ajatus on tosiaan stoalaisuudesta tuttu, mutta sama juttu löytyy monesta muustakin filosofian ja psykologian suuntauksesta. Se ei ole minkään yksittäisen oppisuunnan ominasuus vaan hyödyllinen tieto siitä, miten mieli ylipäätään toimii.
Pahoittelen pikaista oletustani. Sain sellaisen käsityksen, että tämä eriarvoisuuden kokemus on rassannut sinua aikaisemminkin. Tosi hyvä, että elämäsi on enimmäkseen tasapainossa!
On rassannut aikaisemminkin, mutta en käyttäisi ihan termiä "tunne-elämän kriisi" kuitenkaan.
Mielenrauha käsittääkseni saavutetaan vain käsittelemällä myös ns. pahat tunteet: kateus, katkeruus, ulkopuolisuuden tunne.
En voi yhtäkkiä vain heittäytyä tilaan, jossa mikään ei kosketa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihminen aiheuttaa itse omat tunteensa.
No olipa kerrassaan syvällistä.
En tiedä, onko se syvällistä, mutta totta se on. Muiden ajatukset eivät voi vaikuttaa minuun. Ainoastaan minun omat ajatukseni voivat. Kun tämän oivaltaa, on ison askeleen lähempänä mielenrauhaa ja kauempana sellaisista tunne-elämän kriiseistä, joihin aloittaja ajautuu tämän tästä.
Muiden ajatukset eivät voi vaikuttaa, mutta teot voivat vaikuttaa.
Aika harva ihminen pystyy elämään sellaisessa mindfullnes-kuplassa, että olisi täysin irrallaan kaikesta siitä mitä ympärillä tapahtuu.
Useimpien tunteisiin ympäristön tapahtumat ja muiden ihmisten teot vaikuttavat tavalla tai toisella.
Oleellista onkin ymmärtää tämä ero. Tunteet syntyvät reaktioina erilaisiin sisäisiin ja ulkoisiin ärsykkeisiin. Suuttumus tai harmi voi kiinnittää huomion siihen, että omia rajoja loukataan, ja motivoi korjaamaan asian. Mutta kun tuosta suuttumuksesta tai harmista tulee itsessään pitkään jatkuva ongelma, toisen syyttäminen siitä ei enää auta ratkaisemaan asiaa.
Tietoisuustaidot auttavat siinä, ettei ole niin paljon tutneidensa ja muiden impulssiensa vietävissä, eivätkä ulkoiset tapahtumat keinuta venettä yhtä pahasti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihminen aiheuttaa itse omat tunteensa.
No olipa kerrassaan syvällistä.
En tiedä, onko se syvällistä, mutta totta se on. Muiden ajatukset eivät voi vaikuttaa minuun. Ainoastaan minun omat ajatukseni voivat. Kun tämän oivaltaa, on ison askeleen lähempänä mielenrauhaa ja kauempana sellaisista tunne-elämän kriiseistä, joihin aloittaja ajautuu tämän tästä.
Kyllä tuli tutuksi stoalaisuus yliopiston filosofian kurssilla aikoinaan.
Ja miten niin "ajaudun tunne-elämän kriisein tämän tästä"? Aika jyrkkiä johtopäätöksiä lyhyen nettikeskustelun jälkeen?
Pidän itseäni jopa tasapainoisena ihmisenä siihen nähden, mitä kotioloni olivat.
ap
Tuo ajatus on tosiaan stoalaisuudesta tuttu, mutta sama juttu löytyy monesta muustakin filosofian ja psykologian suuntauksesta. Se ei ole minkään yksittäisen oppisuunnan ominasuus vaan hyödyllinen tieto siitä, miten mieli ylipäätään toimii.
Pahoittelen pikaista oletustani. Sain sellaisen käsityksen, että tämä eriarvoisuuden kokemus on rassannut sinua aikaisemminkin. Tosi hyvä, että elämäsi on enimmäkseen tasapainossa!
On rassannut aikaisemminkin, mutta en käyttäisi ihan termiä "tunne-elämän kriisi" kuitenkaan.
Mielenrauha käsittääkseni saavutetaan vain käsittelemällä myös ns. pahat tunteet: kateus, katkeruus, ulkopuolisuuden tunne.
En voi yhtäkkiä vain heittäytyä tilaan, jossa mikään ei kosketa.
Jep, ja juuri tuohon suosittelemani tunnekirjemenetelmä on omiaan.
Olet aikuinen, voit järkjestää omat synttärisi vaikka joka vuosi ja kutsua sisaruspuolesikin!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vaikka olen vankkumaton tasa-arvon kannattaja, väitän että monessa perheessä jäisi juhlat juhlimatta, jos niiden järjestäminen jäisi isille. Näin ollen (tuntuu pahalta sanoa näin...), katseeni kohdistuisi enemmän äitiisi. Jos hän olisi ollut aikanaan aktiivinen juhlien järjestämisessä, olisi isäsikin varmaan osallistunut ainakin maksajan roolissa (+ pari tekstaria voisi myös pyynnöstä varmaan lähettää), kuten tässäkin tapauksessa. En tiedä mistä syystä monille miehille juhlien järjestäminen tuntuu aivan ylivoimaiselta tehtävältä. Ehkä siksi, että monet heistä eivät niin kovasti piittaa muutenkaan juhlapäivistä. (Paitsi tietenkin omista syntymäpäivistään ym... ;))
Eli sinuna en kantaisi isällä kauheasti kaunaa tästä juhla-asiasta, vaikka ymmärrän että tuntuu pahalta. Järjestä itse itsellesi ihanat syntymäpäivä- tai muut juhlat korvaukseksi. :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onnittelet sisarpuoltasi tietenkin, mutta mikään pakko ei lahjaa ole viedä jos et halua. Tuskin sinua lahjan takia on paikalle kutsuttu, vaan siksi, että sinut halutaan mukaan perhejuhlaan. Vai?
Voithan ottaa asian puheeksi isäsi kanssa. Kysyä ihan suoraan, miksi sinulle ei tällaisia mukavia juhlia järjestetty koskaan. Ehkäpä vanhemmillasi on jokin selitys antaa tähän?
Ajattelen jotenkin, että "sitä tikulla silmään, joka vanhoja muistelee". Isänikin on jo kohta 70-vuotias.
Mitä hyötyä yleensäkään on ottaa esiin asioita, joille ei enää mitään voi.
ap
No selkeästi siitä hyötyä olisi siten, että saisit jotenkin käsiteltyä tämän asian, eikä se vaivaisi sinua noin paljon että oikein katkeroittaa. Jos et edes halua käsitellä koko asiaa ja löytää jotain ratkaisua ongelmallisille tunteillesi, niin sitten en kyllä oikein ymmärrä, miksi valitat siitä täälläkään. Menee ärsyttävän itsesäälissä kieriskelyn puolelle.
Haluan käsitellä. En vain näe mitään mieltä pahoittaa vanhaa isääni ottamalla asiaa esiin. Eli käsittely täytyy tapahtua omassa mielessäni ja täältä voin saada tukea.
En ole tyypiltäni päiväkirjan kirjoittaja. Tarvitsen vastavuoroisuutta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sinulle ei ole järjestetty mitään juhlia? Tulee paha mieli puolestasi. Voisiko olla, että tuommoinen välinpitämättömyys olisi osasyy isäsi ja äitisi erossa?
Tiedätkö, nyt lakkaat kieriskelemästä itsesäälissä ja lähestyt isän uutta. Häneltä varmaan riittää normaalia perhe-elämää myös sinulle. Kerro hänelle, ettei sinulle ole koskaan järjestetty mitään kivaa. Olen varma, että häneltä riittää tarmoa hoitaa sinunkin tarpeitasi. Ota iloa sieltä, mistä saat. Älä jää miettimään vanhoja.
Olen siis kolmikymppinen, kuten jo kerroin :D
Ja "äitipuoli" nelissäkymmenissä.
Eli en nyt painosta leipomaan synttärikakkua minullekin. Mutta kaunis ajatus toki.
Ole vain kolmikymppinen. Tunteet ne ovat sinullakin. Jos kerrot nuo tuntemuksesi isäsi uudelle, saatat saada häneltä jotakin sellaista huomionosoitusta, jota kukaan muu ei saa. Saat tavallaan kompensaatiota siitä, mistä olet jäänyt vaille. Saattaa hän sen kakunkin leipoa ... älä väitä, ettet söisi. :D
Jos olisit minulle avioliiton mukana synnyttämättä saatu lapsilahja, ja saisin tietää sinusta tuollaista, pussaisin ja halaisin sinut ensin puhki ja sitten alettaisiin juhlia. Ensin 1-vuotispäivä, sitten 2 jne. Sitten vietettäisiin rippijuhlat ja yo:t. Kaikki nuo tietysti omalla porukalla, mutta jotenkin ainutlaatuisesti niin, että tuntisit saaneesi jotakin ihan omaa tilalle, etkä vain jääneesi vaille. Lähetän kuitenkin halin netin kautta. Ymmärrän niin sinun tunteesi vaille jäämisestä. Minulla vain syyt ovat erilaiset.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onnittelet sisarpuoltasi tietenkin, mutta mikään pakko ei lahjaa ole viedä jos et halua. Tuskin sinua lahjan takia on paikalle kutsuttu, vaan siksi, että sinut halutaan mukaan perhejuhlaan. Vai?
Voithan ottaa asian puheeksi isäsi kanssa. Kysyä ihan suoraan, miksi sinulle ei tällaisia mukavia juhlia järjestetty koskaan. Ehkäpä vanhemmillasi on jokin selitys antaa tähän?
Ajattelen jotenkin, että "sitä tikulla silmään, joka vanhoja muistelee". Isänikin on jo kohta 70-vuotias.
Mitä hyötyä yleensäkään on ottaa esiin asioita, joille ei enää mitään voi.
ap
No selkeästi siitä hyötyä olisi siten, että saisit jotenkin käsiteltyä tämän asian, eikä se vaivaisi sinua noin paljon että oikein katkeroittaa. Jos et edes halua käsitellä koko asiaa ja löytää jotain ratkaisua ongelmallisille tunteillesi, niin sitten en kyllä oikein ymmärrä, miksi valitat siitä täälläkään. Menee ärsyttävän itsesäälissä kieriskelyn puolelle.
Haluan käsitellä. En vain näe mitään mieltä pahoittaa vanhaa isääni ottamalla asiaa esiin. Eli käsittely täytyy tapahtua omassa mielessäni ja täältä voin saada tukea.
En ole tyypiltäni päiväkirjan kirjoittaja. Tarvitsen vastavuoroisuutta.
Minulla samanlaisia tuntemuksia menneisyydestäni. Siis että vanhempien käytös on aiheuttanut itsessäni riittämättömyyden tunteita. Olen myös tuntenut oloni petetyksi ja vähäpätöiseksi.
Vanhemmat eivät ole lapsuudessani / nuoruudessani kertoneet minulle asioita, jotka kaikki muut kuitenkin ilmeisesti tietävät. Näitä sitten putkahtelee esiin kiusaannuttavasti eri tilanteissa. Esimerkiksi en tiennyt ennen 20 ikävuotta, että isoveljelläni on eri isä kuin minulla. Yhtäkkiä tämä tuli esille ohimennen jossain keskustelussa sukulaisten kesken, jolloin kukaan muu ei reagoinut asiaan mitenkään, vaan jatkoivat keskustelua normaalisti. Minä puolestani järkytyin syvästi. En siksi, että isämme ovat eri henkilöt, vaan siksi, että minulta oli pimitetty tällainen tieto. Ja tuntui siltä, että olin ainoa. Muitakin tällaisia juttuja on välillä tullut eteen, missä minun oletetaan(?) tietävän jotain, mistä en muista koskaan kuulleeni. Voihan olla, että mieleni on torjunut nämä ajatukset, kun ne ovat kertomishetkellä olleet liian suuria ymmärrettäväksi.
Ollen ajattelut, että vanhempani varmaan ovatkin joskus kertoneet näistä asioista minulle, kun olen ollut tosi pieni lapsi. En vain ole silloin asiaa oikein tajunnut, ja siksi asia on mielestäni unohtunut. Sittemmin eivät ole halunneet asiaa korostaa, ja asiasta ei ole puhuttu. Näin ajattelemalla olen päässyt yli siitä tunteesta, joka vaivasi minua kauan... siitä, että ketään ei ole kiinnostanut kertoa minulle koska olen niin vähäpätöinen, tai minulta on haluttu tietoisesti salata jotain. Vanhemmillani on ollut syynsä olla puhumatta tietyistä asioista.
Toki voisin ottaa nämä asiat esille jossain vaiheessa, vanhempani eivät siis ole erityisen vanhoja edes. Työelämässä molemmat vielä, eivät toinen jalka haudassa tai muuta vastaavaa. En vain oikein tiedä kuinka ja miksi. Mitä haluaisin heidän sanovan? Asia kiinnostaa minua edelleen, mutta tuntuisi suorastaan ilkeältä alkaa kaivella noita asioita, joita vanhempani selkeästi eivät ole halunneet kanssani sen enempää käsitellä.
N28
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No kutsu heidät ensi kerralla juhliisi! ;)
En järjestä mitään juhlia koskaan. Kun siihen ei ole oppinut, niin ei tunnut luontevalta. Kolmikymppiset järjesti kyllä ystävä ja se oli tosi hieno juttu.
Just joo, no älä sit itke ettei sulla oo juhlia. Ajattelin melkeinpä sillä vaan, että voit yrittää saada sen ämmän tulemaan, eri asia on, onnistuuko. Sitten ainakin tietäisit, tarvitseeko sinunkaan huomioida heidän lapsensa synttäreitä. Tai jos haluat olla siskon kanssa tekemisissä oikeasti, kutsu häntä luoksesi muuten vaan. Jos ei tule, ei koko sakki halua olla sun ystäviä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onnittelet sisarpuoltasi tietenkin, mutta mikään pakko ei lahjaa ole viedä jos et halua. Tuskin sinua lahjan takia on paikalle kutsuttu, vaan siksi, että sinut halutaan mukaan perhejuhlaan. Vai?
Voithan ottaa asian puheeksi isäsi kanssa. Kysyä ihan suoraan, miksi sinulle ei tällaisia mukavia juhlia järjestetty koskaan. Ehkäpä vanhemmillasi on jokin selitys antaa tähän?
Ajattelen jotenkin, että "sitä tikulla silmään, joka vanhoja muistelee". Isänikin on jo kohta 70-vuotias.
Mitä hyötyä yleensäkään on ottaa esiin asioita, joille ei enää mitään voi.
ap
No selkeästi siitä hyötyä olisi siten, että saisit jotenkin käsiteltyä tämän asian, eikä se vaivaisi sinua noin paljon että oikein katkeroittaa. Jos et edes halua käsitellä koko asiaa ja löytää jotain ratkaisua ongelmallisille tunteillesi, niin sitten en kyllä oikein ymmärrä, miksi valitat siitä täälläkään. Menee ärsyttävän itsesäälissä kieriskelyn puolelle.
Haluan käsitellä. En vain näe mitään mieltä pahoittaa vanhaa isääni ottamalla asiaa esiin. Eli käsittely täytyy tapahtua omassa mielessäni ja täältä voin saada tukea.
En ole tyypiltäni päiväkirjan kirjoittaja. Tarvitsen vastavuoroisuutta.
Minulla samanlaisia tuntemuksia menneisyydestäni. Siis että vanhempien käytös on aiheuttanut itsessäni riittämättömyyden tunteita. Olen myös tuntenut oloni petetyksi ja vähäpätöiseksi.
Vanhemmat eivät ole lapsuudessani / nuoruudessani kertoneet minulle asioita, jotka kaikki muut kuitenkin ilmeisesti tietävät. Näitä sitten putkahtelee esiin kiusaannuttavasti eri tilanteissa. Esimerkiksi en tiennyt ennen 20 ikävuotta, että isoveljelläni on eri isä kuin minulla. Yhtäkkiä tämä tuli esille ohimennen jossain keskustelussa sukulaisten kesken, jolloin kukaan muu ei reagoinut asiaan mitenkään, vaan jatkoivat keskustelua normaalisti. Minä puolestani järkytyin syvästi. En siksi, että isämme ovat eri henkilöt, vaan siksi, että minulta oli pimitetty tällainen tieto. Ja tuntui siltä, että olin ainoa. Muitakin tällaisia juttuja on välillä tullut eteen, missä minun oletetaan(?) tietävän jotain, mistä en muista koskaan kuulleeni. Voihan olla, että mieleni on torjunut nämä ajatukset, kun ne ovat kertomishetkellä olleet liian suuria ymmärrettäväksi.
Ollen ajattelut, että vanhempani varmaan ovatkin joskus kertoneet näistä asioista minulle, kun olen ollut tosi pieni lapsi. En vain ole silloin asiaa oikein tajunnut, ja siksi asia on mielestäni unohtunut. Sittemmin eivät ole halunneet asiaa korostaa, ja asiasta ei ole puhuttu. Näin ajattelemalla olen päässyt yli siitä tunteesta, joka vaivasi minua kauan... siitä, että ketään ei ole kiinnostanut kertoa minulle koska olen niin vähäpätöinen, tai minulta on haluttu tietoisesti salata jotain. Vanhemmillani on ollut syynsä olla puhumatta tietyistä asioista.
Toki voisin ottaa nämä asiat esille jossain vaiheessa, vanhempani eivät siis ole erityisen vanhoja edes. Työelämässä molemmat vielä, eivät toinen jalka haudassa tai muuta vastaavaa. En vain oikein tiedä kuinka ja miksi. Mitä haluaisin heidän sanovan? Asia kiinnostaa minua edelleen, mutta tuntuisi suorastaan ilkeältä alkaa kaivella noita asioita, joita vanhempani selkeästi eivät ole halunneet kanssani sen enempää käsitellä.
N28
Minullakin on lapsuudenperhe, joka ei välittänyt minusta juuri lainkaan. Huolehtivat, että pysyn hengissä ja sitä rataa, mutta eivät jaksaneet välittää. Ehkä sulla sama juttu?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No kutsu heidät ensi kerralla juhliisi! ;)
En järjestä mitään juhlia koskaan. Kun siihen ei ole oppinut, niin ei tunnut luontevalta. Kolmikymppiset järjesti kyllä ystävä ja se oli tosi hieno juttu.
Just joo, no älä sit itke ettei sulla oo juhlia. Ajattelin melkeinpä sillä vaan, että voit yrittää saada sen ämmän tulemaan, eri asia on, onnistuuko. Sitten ainakin tietäisit, tarvitseeko sinunkaan huomioida heidän lapsensa synttäreitä. Tai jos haluat olla siskon kanssa tekemisissä oikeasti, kutsu häntä luoksesi muuten vaan. Jos ei tule, ei koko sakki halua olla sun ystäviä.
Mikä ihmeen ämmä ... tai sakki? Hyi, miten rumasti puhut ilman syytä.
Vanhemmat lapset saa usein erilaisen kasvatuksen kuin nuoremmat. Myös isä ja äiti oppivat kasvatusprosessin aikana asioita. Lapsena vähän häiritsi pienikin eriasvoisuus, mutta aikuisena asia on jotenkin samantekevä. Enempi mua on häirinnyt tuo vanhempieni tapa suojella pimittämällä asioita. Vai onko kyseessä sitten vanhempien kykenemättömyys ottaa puheeksi vaikeampia asioita. Isovanhemmilta sain jo teininä kuulla kaikkia rankempiakin juttuja mutta omat vanhemmat suojelevat edelleen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän minäkin, että tuntuu pahalta. Taitaa olla niin, että juhlien varsinaisena järjestäjänä on tuon lapsen äiti, eikä yhteinen isänne?
Joo.. varmasti. Kuitenkin ajatus siitä, että isäni on tällä hetkellä osana perhekulttuuria, jota meillä ei totisesti ollut, on ikävä.
Kutsu tuli kuitenkin tekstarina häneltä, ei tytöltä tai äidiltä. Eli on siinä mielessä mukana kyllä "järjestämässä" ja maksumiehenä nyt tietysti ainakin.
Ikäeron kysyjälle: ikäeromme on 15 vuotta. Olen nyt kolmikymppinen, tyttö täyttää 16 vuotta.
Kun nyt oikein veistä kääntelen haavassani, niin minulle ei järjestetty edes rippijuhlia eikä ylioppilasjuhlia :( Mutta kai tästä enemmän äitiä pitäisi "syyttää" kuin isääni. Naiset kai enemmän näitä juhlapuuhia järkkäävät?
Millainen sun äitipuoli on? Tuli mieleen, että ehkä hän on laittanut isäsi kutsumaan sinut? Ja todellakin syytä äitiäsi myös. Aika moni mies on sellainen mölli, jonka mielestä juhlia ei tarvita. Minulla ei olisi ollut rippijuhlia ellei äitipuoli olisi sellaisia järjestänyt.
Tunteesi ovat ihan ymmärrettäviä, jokainen normaali ihminen kokisi tuossa tilanteessa samoin. On kuitenkin todella hienoa että tiedostat tuon tummennetun kohdan. Katkeruus on siitä v-mäinen tunne, että se vahingoittaa vain sen kokijaa, ei sen kohdetta. Eli tavallaan siinä annetaan valta edelleen sille joka on kohdellut sinua väärin jatkaa elämäsi pilaamista. Ja sen pilaamisen tekee vielä itse omassa päässään. Itseäni on helpottanut hieman vastaavanlaisessa tilanteessa se, että olen ajatellut vanhempiani ihmisinä, jotka ovat tehneet virheitä. Kukaan ei ole täydellinen, ja on omien voimavarojen tuhlausta vaatia ihmisiltä jotain, mitä he eivät kykene / ole kyenneet antamaan. Sinulle vanhempasi eivät ole olleet kykeneviä antamaan asiallista lapsuutta (siihen kuuluu syntymäpäivä-, rippi- ja yo-juhlien järjestäminen, vaikka pienimuotoisestikin, mutta kuitenkin kuuluu huomioida!). Nyt toivottavasti isäsi on kasvanut henkisesti huomaamaan (tai hänen uusi vaimonsa on siihen pakottanut), että näin kuuluu lapsi huomioida. Menneisyyttä ei voi muuttaa, mutta voit itse vaikuttaa omaan tulevaisuuteen. Tsemppiä.