Tilanneviesti

Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Vierailija

Ensimmäinen ajatus aamulla kun herään on miltä näytän tai voi ei, taas uusi päivä miettien päivän joka ikinen hetki itsessäni olevia virheitä. Itseviha on niin suurta että se on turruttanut kaikki muut tunteet pois. En nauti mistään koska en hyväksy itseäni. En voi keskittyä yhtään ympärillä tapahtuviin asioihin kun tarkkailen kehoani ja yritän peitellä virheitäni asennoilla. Jotkin päivät menevät pakonomaisella peilin edessä ravaamisella. Samalla tiedostan ja tunnen syyllisyyttä kuinka pinnallinen tämä murhe on, muttei sekään saa asioita perspektiiviin. Ei tämä ole elämää.

Kommentit (10)

Vierailija

Lopeta täysin meikin käyttö ja muu ulkonäköön keskittyminen. Kun ei edes yritä tietää ettei kuitenkaan ole kauneimmillaan - mitäpä siis peiliinkään katselemaan. Jos mikään tällainen ei tehoa, hae apua. Tuollainenhan pilaa elämän, ja varsinkin jos tuon antaa jatkua pitkälle tulevaisuuteen. Kauneus on katoavaista.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija

On niin ikävää lukea tällaista. :( Itselläni ei mitään suurempaa itseinhoa ole ollut, mutta siitä vähästäkin onnistuin oppimaan eroon. Tykkään vartalostani ja tykkään kaikkien muidenkin vartaloista - tai tuo ehkä vähän suureellisesti sanottu, sanotaan näin että minulle on aivan sama, miltä muiden vartalot näyttää! :) Kunpa jokainen oppisi arvostamaan sitä kehoa, jossa asustaa. Suosittelen hakemaan apua, sulla on kyllä todella vääristynyt kuva itsestäsi. En tietty lähde inttämään että kehosi on upea juuri sellaisena kun se on (inhoan tuota latteaa lausetta), kun en tiedä yhtään miltä näytät enkä halua väheksyä kokemustasi siitä, että se on jotenkin "vääränlainen", mutta tarkoitan, että annat sille aivan liian suuren painoarvon. Kukaan muu ei kiinnitä siihen niin paljon huomiota kuin sinä itse, ja se että vihaat sitä noin paljon, on se vääristynyt kuva.

Vierailija

Ei kannata tuntea syyllisyyttä vaan tuo on ihan oikea mielenterveyden häiriö. Kannattaa hakea apua, ei tuollaisen kanssa kuulu kärvistellä yksin. Menee elämä hukkaan. 

Vierailija

Aloitin noin vuosi sitten psykoterapian ahdistuneisuushäiriön, sos.tilanteiden pelon ja keskivaikean masennuksen takia. Silloinkin tätä ongelmaa oli mutten tiedostanut sitä ollenkaan, eikä se ollut näin suurta. Koulukiusaamisen myötä täydellisyyden tavoittelu alkoi mutta pidin itseäni vielä kauniina, mutta viime vuosina se on saanut aivan naurettavat mittasuhteet.

Alkuvuodesta ihoni alkoi menemään huonompaan kuntoon ja tämä ilmeisesti laukaisi pahenemisen, masennuskin syveni vakavaksi. Pistän koko ihmisarvoni ulkonäön varaan ja en ole mitään jos en ole täydellinen. Ja samalla tosiaan tiedostan että miten naurettavalta se kuulostaa.
Pakonomaisesti päivät pitkät etsin tietoa netistä ja katson plastiikkakirurgisten toimenpiteiden hintoja. Samalla masentuen ettei minulla ole rahaa moisiin, en toki mitää nenäleikkausta olisi tekemässä vaan arpien korjauksia ja punoituksen poistoa, mutta kuka tietää mihin tämä seuraavaksi eskaloituu.

Ihmiset katsovat minua kun seinähullua kun puhun tästä ja sanovat miten sääli on etten näe miten kaunis olen. Minä tosiaan näen vain hirviön joka kerta kun peiliin katson. Terapeuttikin vaikuttaa aivan puutuneelta tähän aiheeseen ja tuntuu ettei hänkään osaa auttaa minua. Sanoo toki että ulkonäkö ei ole kaikki kaikessa ja ei tarvitse olla täydellinen, ja mikä edes on täydellinen. Ja että pitäisi olla armollinen itselleen. Ajatukset vaan ovat niin tiukassa. Ja olen tosiaan vasta 22 -vuotias ja minun pitäisi nauttia nuoruudestani mutta sen sijaan haluaisin vain pois kun olen niin väsynyt. Ap

Vierailija

Tarvitset terapeutin joka ei vähättele ongelmaa. Ja psykiatrin ja varmaan lääkkeet. Ymmärrän kyllä sinua. Tuosta on mahdollists parantua. Millainen äiti sinulla on? Onko hänellä huono itsetunto?

Vierailija

Minullakin on bdd, mutta ei itseinhoa / -vihaa. Minusta tuntuu, että siihen erityisesti tarvitsisit terapiaa. Muuten tämän ulkonäkökeskeisyyden kanssa pystyy elämään (tai ainakin itse olen elänyt tämän kanssa jo vuosia).

Vierailija

Kyllä, äidilläni on tosi huono itsetunto ja hän vähättelee itseään paljon. Isäni on väkivaltainen narsisti alkoholisti joka musersi äidin itsetunnon. Ja samalla varmaan minunkin, hänellä oli tapana sanoa että olen "vain nätti". Veljeäni sen sijaan kehuttiin maasta taivaisiin kuinka fiksu ja lahjakas hän on.  Viime vuonna vanhempani saivat vasta aikaiseksi erota kun isäni joi lapsuudenkotimme. Olen nyt yrittänyt saada äitiä hoidon pariin mutta hän on niin kovin väsynyt ja välttelee aihetta. Ap

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla