Vierailija

Sinä nuori, joka olet saamassa huonon, ehkä luokan huonoimman tokaria, älä menetä toivoasi. Koulumenestys ei kerro läheskään kaikkea siitä, mitä myöhemmin opinnoissa, työssä, yrittäjyydessä tai elämässä ylipäätään tarvitaan.
Tärkeintä on, että sinulle on edes yksi taito, ominaisuus, intohimo tai tukeva ihminen olemassa. Keskity ensin siihen.
Itse olin mm. lukioaikanani luokan huonoimpia oppilaita ja vielä tyttö. Mikä häpeä se olisi ollutkaan, jos vanhempani, ystävät ja ennen kaikkea minä itse olisin uskonut, että en saa loppujen lopuksi sitä, mitä halusin. Oppiminen sinänsä kiinnosti, mutta ei koulussa istuminen, jonka näin valtaosin turhana, vailla oppimista tukevana tapahtumana. Olin ujo ja suuri osa luokkahuoneessa oloani meni itseni tarkkailuun, tunteiden pidättelemiseen ja arkuuden hallitsemiseen.
Kuinkas sitten kävikään! Hei lakkiaisten jälkeen hankin pienipalkkaisen harjoittelijan paikan toisesta kaupungista, syksyllä menin kansanopiston kurssille, koska todistukseni keskiarvo oli niin huono, että en olisi päässyt juuri minnekään jatko-opintoihin. Kurssilla sain kuitenkin sellaista ammattitaitoa, josta avautuivat ovet työelämään vuodeksi. Olin kuitenkin päättänyt, että haluan yliopistoon. Luin ahkerasti ja pääsinkin suositulle alalle korkeakouluun, jonka pääsykokeissa todistuksen keskiarvolla ei ollut merkitystä. Ylemmän akateemisen tutkinnon suoritin keskimääräistä nopeammin. Tuntui siltä, että olin monia muita kypsempi ja tiesin jo mitä halusin. Sen jälkeen olen ollut työelämässä. Monesti olen kiittänyt asioita, jotka oikeasti ovat vieneet minua eteenpäin: sisua ja kykyä työtoveruuteen uteliaisuutta ja jalat maassa -asennetta. Miksei niitä arvioida kouluissa ollenkaan? Kukaan ei ole kysynyt minulta b: n ylioppilaalta, mikä on ollut keskiarvoni tai montako laudaturia kirjoitin (=0).
Parhaimmillaan nautin noin 70 000 euron vuosipalkkaa.
Älä koskaan usko, että vain koulutodistus on se, joka määrittelee sinut.
Entä miten kävi niille todella hyville oppilaille. Kaikille ei suinkaan hyvin; ainakin kaksi heistä koki burn outin ja joutui jättäytymään pois opiskelu- ja työelämästä alle 30-vuotiaana. Kuluttiko koulu heidät loppuun? Onko niin, että liiallinen tunnollisuus ei olekaan aina hyväksi, jos sielu jää jälkeen?

Kommentit (10)

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Sinä nuori, joka olet saamassa huonon, ehkä luokan huonoimman tokaria, älä menetä toivoasi. Koulumenestys ei kerro läheskään kaikkea siitä, mitä myöhemmin opinnoissa, työssä, yrittäjyydessä tai elämässä ylipäätään tarvitaan.
Tärkeintä on, että sinulle on edes yksi taito, ominaisuus, intohimo tai tukeva ihminen olemassa. Keskity ensin siihen.
Itse olin mm. lukioaikanani luokan huonoimpia oppilaita ja vielä tyttö. Mikä häpeä se olisi ollutkaan, jos vanhempani, ystävät ja ennen kaikkea minä itse olisin uskonut, että en saa loppujen lopuksi sitä, mitä halusin. Oppiminen sinänsä kiinnosti, mutta ei koulussa istuminen, jonka näin valtaosin turhana, vailla oppimista tukevana tapahtumana. Olin ujo ja suuri osa luokkahuoneessa oloani meni itseni tarkkailuun, tunteiden pidättelemiseen ja arkuuden hallitsemiseen.
Kuinkas sitten kävikään! Hei lakkiaisten jälkeen hankin pienipalkkaisen harjoittelijan paikan toisesta kaupungista, syksyllä menin kansanopiston kurssille, koska todistukseni keskiarvo oli niin huono, että en olisi päässyt juuri minnekään jatko-opintoihin. Kurssilla sain kuitenkin sellaista ammattitaitoa, josta avautuivat ovet työelämään vuodeksi. Olin kuitenkin päättänyt, että haluan yliopistoon. Luin ahkerasti ja pääsinkin suositulle alalle korkeakouluun, jonka pääsykokeissa todistuksen keskiarvolla ei ollut merkitystä. Ylemmän akateemisen tutkinnon suoritin keskimääräistä nopeammin. Tuntui siltä, että olin monia muita kypsempi ja tiesin jo mitä halusin. Sen jälkeen olen ollut työelämässä. Monesti olen kiittänyt asioita, jotka oikeasti ovat vieneet minua eteenpäin: sisua ja kykyä työtoveruuteen uteliaisuutta ja jalat maassa -asennetta. Miksei niitä arvioida kouluissa ollenkaan? Kukaan ei ole kysynyt minulta b: n ylioppilaalta, mikä on ollut keskiarvoni tai montako laudaturia kirjoitin (=0).
Parhaimmillaan nautin noin 70 000 euron vuosipalkkaa.
Älä koskaan usko, että vain koulutodistus on se, joka määrittelee sinut.
Entä miten kävi niille todella hyville oppilaille. Kaikille ei suinkaan hyvin; ainakin kaksi heistä koki burn outin ja joutui jättäytymään pois opiskelu- ja työelämästä alle 30-vuotiaana. Kuluttiko koulu heidät loppuun? Onko niin, että liiallinen tunnollisuus ei olekaan aina hyväksi, jos sielu jää jälkeen?

Tuossahan tuo tärkein. Jos edes joku noista löytyy ole onnellinen ja unohda todistuksista voivottelu.

Itse olin keskitason oppilas: yläasteen ja lukion päättötodistukset ysin pintaan ja kirjoituksista pari laudaturia. Ei mitään erityisosaamista, eikä varsinkaan niillä aloilla mitkä itseä olisivat kiehtoneet. En tosin koskaan paljon koulunkäyntiin panostanut, mutta vaihtaisin tuollaisen yleisen tasaisuuden vaikka heti yhteen erityisosaamiseen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija

Kirjoituksestasi on osattava ottaa opiksi "oikeat" asiat, siis se, että vaikka todistus olisi kuinka huono, asiat voivat muuttua, ja se, että asioiden muuttumiseen ja muuttamiseen tarvitaan sitkeyttä ja ahkeruutta ja vaivannäköä. Jos huono todistus on seurausta vetelehtimisestä, vetelehtiminen ei saa jatkua.

Vierailija

Tämäkö nyt on se pyhä totuus, jota pitää levittää kuten evankeliumia vai vain yhden ihmisen onnistunut menestystarina?

Puhutaanko nyt menestymisessä elämässä yleensä, vai  todennäköisyydestä päätyä ison Mersun rattiin?

Vierailija

Pitäisikö minun kertoa oma tarinani miten olen pärjännyt, kun olin hyvä koulussa ja sain hyvät todistukset? En taida jaksaa kun on tuo burn out ja olen henkisesti heikomalla tasolla  ja sieluni on jälkeen jäänyt aloittajaa nähden.

Käykää ne koulunne ja hankikaa se pätevyytenne helpomman kautta!

Vierailija

Minä olin se hikarityttö, joka sai kymppejä ja menestyi. Hankin akateemisen koulutuksen ja sain hyvän työpaikan. Maailma oli avoin ja tajusin, että kaikki on itsestä kiinni. Nyt 40v iässä teen töitä enää harrastuksena, koska tiukan työputken ja hyvien sijoitusten ansiosta voin näin tehdä.

Odottelen burn outia, ehän tässä on tulollaan.

Niistä luokan heikoimmista kaksi on tehnyt itsemurhan, muutama löytyy Prisman kassalta ja yksi on kaiketi työllistettynä päiväkodissa, koska ei ole ainakaan hankkinut mitään koulutusta. Heiltä varmaan sitten puuttui se intohimo?

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
"Tärkeintä on, että sinulle on edes yksi taito, ominaisuus, intohimo tai tukeva ihminen olemassa."
Mitä jos ei ole?

Ei sekään haittaa. 

Itse olin yläasteella täysin kiinnostumaton koulusta ja todistus oli 6 luokkaa. Siihen aikaan onneksi paikkakunnallani pääsi silläkin lukioon, ja siellä nyt vähän yrittelin jo koulua, mutta en kovin tosissani. Eipä sieltäkään kummoista todistusta tullut, ja luin lyhyen matematiikan ja muutenkin mahdollisimman helpolla läpi. 

Lukion jälkeen pidin jopa 3 välivuotta varastotyössä työskennellen, kun en kerta kaikkiaan keksinyt mitä haluaisin opiskella. Amisalat oli pois suljettu, koska olen huono tekemään käsillä mitään ja teoreettinen, kömpelö ihminen. Mutta ei mikään akateeminenkaan ala kiinnostanut. Enkä kokenut olevani hyvä edes missään. 

Lopulta kuitenkin kävi niin, että siihen aikaan kun oli kova pula it-ihmisistä, niin päätin hakea opiskelemaan tietojenkäsittelytiedettä yliopistoon. Pätkääkään ei kiinnostanut, mutta eipä kiinnostanut mikään muukaan, joten paras kai vaan opiskella jotain mistä saisi töitä. Tuttu alalla vakuutti, että lyhyt matematiikka ja matemaattinen lahjattomuus ei haittaa mitään itse työssä, opintojen ekat matematiikan peruskurssit vaativat vähän sisua mutta kyllä niistä läpi pääsee.

Niin minä hain yliopistoon, ja pääsin suoraan kiintiössä, jossa otettiin sisään 15 parhaiten pääsykokeessa menestynyttä todistuksesta riippumatta. Valmistuin 3 vuodessa ja olen tehnyt alan töitä jo 17 vuotta. Palkka on hyvä ja olen oikein pätevä työssäni huolimatta kaikesta siitä täällä usein esitetystä masentavasta jutusta että pitäisi olla muka joko huippuälykäs ja lapsesta asti harrastanut. Höpön pöpön sellaiselle. Tämmöinen tavallinen ohjelmistosuunnittelu ja koodaus on aika simppeliä hommaa, jonka hallitsemiseksi tarvitaan lähinnä tylsyyden sietokykyä.

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
 

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla