Miten ihmeessä te tulitte toimeen opiskeluajan tuilla?

Ruoan ja asumisen hinta on noussut 15 vuodessa yli kipurajan. Minulla oli opiskeluaikana yksiön vuokra alle 300 e, sis sähkö vesi ja netti, Oulussa. Ruoka oli myös tuntuvasti halvempaa. Riitti rahat myös vaatteisiin ja välillä hauskanpitoon. Lisäksi opiskelijahintainen lounas toi TODELLA paljon säästöä.

Nyt elän yrittäjänä, ja elän paljon köyhemmin kuin opiskeluaikana, vaikka rahaa jää käteen vähän enemmän. En osta käytännössä muuta kuin ruokaa, ja vaatteet kirpparilta.

Vierailija kirjoitti:

Tein kahta työtä ja kaksi kämppistäni kävi töissä.  Solukämppän kämppisten kanssa biletettiin kimppakolehdilla ja miesten piikkiin. Ruuat tuli porukoilta, jne. Yksi osti makaronit, yksi jauhelihat, jne.

Tuolloin ei paljon vakuutuksia, puhelimia, nettejä, sähkölaskuja, bensa kuluja yms ollut. Ei paljon tarvinnut miettiä mitä päälleen laittoi, jne. 

Yrittä väittää mitä väität, mutta aikuisuus tuo enemmän kuluja kuin se huoleton opiskelija elämä.

Mutu tuntumalla...luulen, että tämä me-henki puuttuu nykyopistekijalta. Asutaan viimeisen päällä sisustetussa kaksiossa yksin keskeisellä paikalla, uudet luurit, autot, yms...ja sitten ihmettellään kun rahat ei riitä, kun tämä ylivarojen eläminen jatkuu vielä kun päästään sinne työelämään vaatimattomuuden puuttuessa.

Niin, ja tietenkin suurin syy miksi sillä opintotuella tuli hienosti toimeen oli että asui kimppakämpässä missä vuokra oli vajaa pari sataa per nassu. Ja jäi vielä paljon hauskoja muistojakin tuosta ajasta. Sen sijaan että olisi vain tuskaillut kun se "yksiö varustettuna italialaistyylisellä keittiöllä" imi kaiken rahan mutta ei muuttanut elämää yhtään sen glamourimmaksi.

Vieläkö opiskelijat dyykkaa ruokansa roskiksesta vai onko tämä elinkeino heiltä viety?

En vingu nyt työelämässä, olen hyvin tyytyväinen palkkaani. Opiskeluaika oli kyllä yhtä tuskaa. Vuodesta toiseen selvisin jotenkin 430 eurolla kuussa, mistä 310 meni vuokraan ja sähköön. En ostanut ikinä vaatteita (pärjäsin parilla synttäri- ja joululahjapaidalla). Baareissa kävin jos pääsi ilmaiseksi sisälle ennen kymmentä enkä ikinä ostanut mitään. Pohjia otin joskus harvoin 5 euron viinipullosta tai jos joku jotain tarjosi. Takin tungin kassiin, ei mennyt narikkamaksua. Joka paikkaan kuljin pyörällä, ei toivettakaan, että olisi ollut varaa opiskelijahintaiseen bussilippuun. En käynyt opiskelijaravintolassa, 2,35 euron lounas oli liian kallis. En ostanut yhtään kirjaa yliopistossa, tunnilla kirjoitin kaiken vihkoon ja työt tein koulun koneella, koska en omistanut konetta tai läppäriä. Onneksi en ollut pahasti kipeä noina vuosina, taisin pärjätä parilla antibioottikuurilla. Matkustamisesta en osannut edes haaveilla, en tainnut käydä missään mihin ei olisi pyörällä päässyt. En muistaakseni edes meikannut arkipäivinä, ripsiväri ja luomiväri kestivät monta vuotta, ja leikkasin itse hiukseni. Käytin kierukkaa, joten ei mennyt rahaa siteisiin yms. En käyttänyt suihkusaippuaa vaan pärjäsin pitkään shampoolla, mitkä olin saanut esim. joululahjaksi. Kaikki huonekalut, jos niitä oli, oli saatu jostain ilmaiseksi tai hyvin halvalla. Jotenkin sitä siis eli, mutta ei se kivaa ollut.

Opiskelijan ja työssä käyvän menot ovat vähän erilaiset. Opiskelijana vuokrani oli alle 300 e/kk. Kun valmistuin ja sain töitä, muutin Helsinkiin ja vuokra oli 725 e/kk.

Opiskelijana ruokailu koululla oli puoli-ilmaista ateriatuen ansiosta, uimahalliin pääsi puoleen hintaan, terveydenhuolto ja hammashoito oli käytännössä ilmaista jne. Nämä kaikki maksavat enemmän heti, kun valmistuu.

Vanhemmat maksoivat vuokrani. Muut kulut katoin saamillani tuilla. Minua autettiin mutta opin systemattiseen rahan käyttöön kun saamani apu oli joka kuukausi sama ja ko. rahaa en koskaan itse nähnyt ja toisaalta ei tarvinnut stressata riittääkö rahat vuokraan.

Ensimmäisen tutkinnon suoritin ilman opintolainaa. Sain aina kesätöitä ja elin solussa edullisesti. Vanhemmat eivät auttaneet. Se oli monella lailla elämäni parasta aikaa, kaikenkarviasista kämppiksistä tuli hyviä ystäviäni ja sillä mitä söi ja joi ollut niin merkitystä, tärkeintä oli vapaus ja ystävyys.

Toisen tutkinnon suoritin aikuisena ja perheellisenä ja olihan se tuskallista. Ei koskaan vapaata, aina koulussa tai töissä, siis ihan joka ikinen päivä. Koko ajan olisi pitänyt olla kolmessa paikassa yhtä aikaa; kotona huolehtimassa lapsista ja itsenäisistä opinnoista, koulussa ja töissä Perheellisen menot on väistämättä suuremmat, mutta kelan tulorajat samanlaiset kuin sille solussa asuvalle perheettömälle ihmiselle, että siinä on oma saikkaamisensa. Opintotuen kuitenkin tarvitsee harjoittelujen ajaksi, joita oli paljon ja joiden aikana oli vaikeampaa saada tehtyä riittävästi työvuoroja että palkka ois riittänyt elämiseen.

Minusta on ihan älytöntä että opiskelusta on tehty kituuttamista. Tavoitteena pitäisi olla nopea valmistuminen ja sitä auttaa, että voi keskittyä täysin opintoihin ja suorittaa ne mahdollisimman nopeassa aikataulussa.

Itse en osta mitään ns. "huvikseen" ja mitään mikä ei ole välttämätöntä. Esim vaatteita, herkkuja, leffalippuja, salikorttia, kauneudenhoitopalveluita, kaljaa yms. mitä kaverini ostelevat. Syön enimmäkseen kasviksia ja hedelmiä, harrastan liikuntaa kotona ja vapaa-ajan vietän kalastamalla, sekä muilla ilmaisilla asioilla. Rahaa jää vielä ylikin yllättäviin laskuihin.

Vähän ihmettelen miten kenelläkään opiskelijalla on/oli varaa noihin "puoli-ilmaisiin" opiskelija-alennushintoihin? Uimahalli, bussikortti, junalippu... ei mulla kyllä ollut toivoakaan ostella tuollaisia.

Vierailija kirjoitti:

Opiskeluaikana kun sitä tukea ei saanut kuin sen vajaa 500 euroa kuukaudessa suoraan käteen. Silloinkin vain osa opiskelijoista saa opiskelujen ohessa töitä ja vain osa ottaa lainaa. Silti opiskelijat pärjäävät hyvin tuon ajan, rahaa jää monella bilettämiseenkin ja matkailuun jopa. Ymmärrän vielä, että opiskeluaikana voi tehdä tiukkaa rahan kanssa, mutta että se vinkuminen jatkuu vielä työelämässäkin. Jos te olette osanneet tulla toimeen opiskeluaikana sillä 500 eurolla, niin miten yhtäkkiä sillä ruhtinaallisella 2000 euron palkallakin vielä vingutaan, kun raha ei riitä? Ei kai kaikki valittajat voi olla mitään tupakoitsijoita tai himoshoppaajia, jotka siis kuluttavat rahat addiktioonsa.

Minulle ei kyllä jäänyt noin paljon käteen. Vuokran (300e), matkakortin (20e) ja puhelinlaskun (20e) jälkeen käteen jäi satanen.

Joo, joillain opiskelijoilla on varaa matkustella ja bilettää, mutta mistä hitosta ap oikein päättelee niiden olevan samoja opiskelijoita, jotka eivät käy töissä tai nosta lainaa?

En pärjäisi, jos asuisin yksin. Avomieheni maksaa vuokran ja minun opintotuellani maksetaan ruoka ja laskuista suurin osa.

Olen aina ollut säästäväinen ihminen. Kävin lukion ohessa 2v töissä, vaikka rahallisesti ei olisi tarvinnut kun asuin kotona. Noista palkoista jäin paljon säästöön, samoin kuin rippi- ja ylioppilaslahjarahatkin lähes käyttänättömänä säästötilille.

Asuin opiskeluaikana ekat vajaa 1,5v huonolla alueella naurettavan halvassa ankeassa ja nuhjuisessa solussa. Sitten sain opiskelijayksiön, joka oli Helsingin vuokriin nähden halpa, siisti ja iso. Rakastin tuota kämppää.

Menin töihin n. puolivuotta opiskelujen aloittamisen jälkeen ja samassa paikassa onnekseni sain olla joustavasti illat, viikonloput ja kesät sen kolmen vuoden ajan.

Pärjäsin siis loistavasti. Söin suunnilleen mitä halusin ja aina oli rahaa myös bilettää. Matkustelin myös 1-2krt vuodessa. Lainaa en nostanut yhtään. Valmistuin ajallaan.

Useat opiskelijat saavat ihan ruhtinaallisesti tukea vanhemmiltaan. Suomalaisilla on paljon piilovarallisuutta, joista opiskelijalle ostettu sijoitusyksiö varmaan siitä yleisimmästä päästä. Ilmainen asuminen tai pelkkien vastikkeiden maksaminen kummasti auttaa eteenpäin elämässä.

Meillä on kulttuuri, jossa teeskennellään että kaikki ovat samalla viivalla, tulevat samoista olosuhteista ja heillä on saman verran resursseja käytössään. Ja sitten ihmetellään silmät pyöreinä, että miten joku ei pärjää opintotuella vaikka toinen pärjää. Se toinen voi opiskella pelkästään sillä opintotuella eikä saa mitään ylimääräistä jelppiä keneltäkään. Kun taas toinen opiskelee sukulaisen omistamassa asunnossa, taskussa vanhempien säästämät lapsilisät, käy töissä sukulaisen firmassa ja saa vanhemmiltaan muutaman satasen taskurahaa joka kuukausi.

Tein niitä kuuluisia paskaduuneja. En ostanut vaatteita tai huonekaluja, vaan otin ilolla vastaan kaiken vanhan mitä sukulaiset dumppasivat minulle. Ostin vain tarjousruokia halpamarketeista. Lihaa ei ollut varaa syödä neljään vuoteen.

Vierailija kirjoitti:

Joo, joillain opiskelijoilla on varaa matkustella ja bilettää, mutta mistä hitosta ap oikein päättelee niiden olevan samoja opiskelijoita, jotka eivät käy töissä tai nosta lainaa?

Suurin osa esimerkiksi ensimmäisen vuoden opiskelijoista osallistuu bileisiin tutustuakseen ihmisiin. En ole ikinä kuullut kenenkään jäävän näistä ensimmäisen vuoden tärkeimmistä ensimmäisistä bileistä pois vain siksi, ettei rahat riittäisi. Pois jäävät vain ne, joita ei bilettäminen kiinnosta.

Koko opiskeluajan ohessa töitä. Pitkiä päiviä (3 vuotta) olivat mutta kyllä kannatti! Kun valmistuin, pääsin saman tien työelämään kiinni - työnantaja arvosti todella paljon opiskelujen ohessa saatua työkokemusta.

Just ja just pärjää. Onneksi itse valmistun vuoden päästä yliopistosta. Sääliksi käy niitä, joilta vielä opintotukea leikataan - ei ole kyllä ruusuinen taival edessä!

Vierailija kirjoitti:

Pärjään niin, etten osta mitään muuta kuin ruokaa ja tamponeita. Samppoopullon ja tiskiaineen ostaa äiti mulle kerran-pari vuodessa ja se onneksi riittää. Ruoka on halpaa: ei lihaa, ei maitotuotteita, ei sitä mitä tekee mieli. Kerään pullot junasta ja muualta. Kävelen, en käytä bussia eikä ole varaa ostaa pyörää. Käytän jouluna anopilta saadut "osta jotain kivoja lakanoita itsellesi" -s-kaupan lahjakortit ruokaan enkä sitä hänelle kehtaa kertoa.

Mutta kyllä mä pärjään. Vuoden ajan. Näin kesällä masentaa aika pahasti kun vuokraa on pakko maksaa vaikken edes asu asunnossa, kun uutta kämppää en enää saisi ennen lokakuuta jos sopimuksen lopettaisin. Töitä en hakemisesta huolimatta saanut. Onneksi voi tehdä pari kurssia kesäopintoja niin saan edes yhdeltä kuulta kesäopintotukea. Mutta alkaa sitä vähän syrjäytymään ja masentumaan kun läheiset ei ymmärrä "Miten niin voit olla työtön?" Ja sanovat laiskaksi kun en kesätöitä vain saanut.

Rahallisesti siis pärjään tiukalla budjetoinnilla, henkisesti en.

Anopilta, eli sulla on puoliso, joka ei elätä?