Lue keskustelun säännöt.
Kannattaako lisääntyä lyhyen suhteen päätteeksi ja alle 25-vuotiaana?
23.02.2006 |
Reilusti yli puolet tarhamme alle 25-vuotiaista äideistä on yksinhuoltajia. Nuorena (ja armottoman keskenkasvuisena) solmitut liitot eivät kestä. Etenkään jos takana ei ole edes yhtään kunnon avoliittoa kasvattamassa henkisesti ymmärtämään mitä haluaa ja mitä ei.
Niin se menee. Sittenpähän näette nuoret mammat, kun olette 30-vuotiaita. Jotkut harvat ovat silloin yhä yhdessä, mutta elämä on yhtä soutamista ja huopaamista ja ukoillanne on taatusti jo aika monta syrjähyppyä takana.
Kommentit (40)
,että olen aivan 100% varma että siellä ei mitään perhe helvettiä ole!
En muutenkaan ymmärrä teitä joilla on niin kova halu vakuutella ,että kyllä kaikki nuorena perheensä perustaneet eroavat ihan varmasti,kyllähän tilastot jo sen kertovat! Onko teidän omat parisuhteenne niin persiillään ,että haluatte itsellenne vakuutella ettei kellään muullakaan varmasti hyvin mene. Tai kyllä ne ainakin jossain vaiheessa eroaa?! Itse uskon perheen perustamisen olevan isompi elämän muutos juuri niille jotka ovat vuosia asuneet yksin tai kaksin puolisonsa kanssa. On totuttu siihen että on oma vapaus ja voi mennä ja tulla miten haluaa! Nuorena perheensä perustaneet taas ovat tottuneet elämään lapsiperheen arkea. Ja sitä omaa/kahden keskistä aikaa jää sitten kun lapset ovat isoja eivätkä vanhemmat tästä huolimatta ole vielä ikäloppuja.
t.19 (muistaakseni)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija:
Minua oikeasti vähän säälittää alle kolmekymppiset jotka vannovat että yhdessä pysytään hautaan asti. Kun sitä ei voi tietää!! Katsotaan sitten kymmenen vuoden päästä.
Ja vertaaminen edelliseen sukupolveen... valitan, ei auta. Eroaminen on nykyään niin helppoa, eikä yh-vanhempia paheksuta enää sillä tavalla kuin ennen.
Toivon totisesti että te jotka tässä ketjussa vannotte että liittonne kestää ikuisesti olisitte oikeassa, mutta elämä on tehnyt minusta kyynikon.t. 36v ja parikymppisenä lapsen tehnyt ( niin ja eronnut, tottakai.)
yh tuskin olisi ollut sen kovempi juttu kuin sekään että tekivät 2 lasta avioliiton ulkopuolella! Uskon edelleen siihen ,että pysymme mieheni kanssa aina yhdessä! Sittenpähän näette;).
Ei tainnut tarkoitukseni tulle selväksi.
Siis näin: jos on alle kaksvitosena tehnyt ne lapset ja mennyt vaikka naimisiinkin asti, niin vasta jossain kolmevitosena voi tietää onko se liitto edes tarkoitettu ikuiseksi. Tarvitaan ne kaikki vuodet että näkee millaiseksi suhde kehittyy. Alun symbioosin jalkeen tulee erillistymisvaihe ja sitten itsenäistymisvaihe. Aivan kuten lapsen kehityksessäkin, nämä vaiheet ovat parisuhteessakin.
23( enkä missään tapauksessa ole typerä, vaan realisti. Anteeksi vaan)
Mulla näemmä unohtui se tosi seikka että minun mieheni on vanhempi kuin joidenkin teidän vanhemmat. Mun vanhempani kun huitelevat jo yli kuusikymppisinä, niin että tämä sukupolvi juttu on toki eri.
23
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä elän päivän kerrallaan. Mikäli ero tuolee, se tulee sitten tulevaisuudessa ja se on sen hetken murhe!
Nyt olen onnellinen, kasvan mieheni rinnalla, opettelen elämään ja kasvan samalla pikkuhiljaa kypsemmäksi ja elämää nähneeksi. Jossain vaiheessa voin todeta yrittäneeni ja rakastaneeni vaikka elämä toisikin eteeni eron miehestäni, en halua pelätä suhteen kariutumista tai elämistä toisen rinnalla!
Elän tässä hetkessä ja nautin siitä!
Kurmeli ja Teuvo 27+2
minä rakastan avomiestäni. ollaan seurusteltu 4 vuotta. nyt on vuoden ikäinen lapsi. itse olen 25, mieheni pari vuotta vanhempi.
tiedän, että haluan tämän miehen kanssa lisääkin lapsia. haluan olla hänen kanssan, ja rakastaa häntä koko elämäni. olen erittäin onnellinen.
pitäisikö mun sen takia jättää tämä mies ja jättää ihanat lapset tekemättä, koska " me kuitenkin erotaan" . eikö ap:n mielestä sillä ole mitään merkitystä mitä tällä hetkellä tunnen ja ajattelen?
niin, ja kyllä me tulevaisuuttakin ajatellaan ja suunnitellaan. erosta ei vaan ole ollut mitään puhetta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ehkä olisi kannattanut odottaa jokunen vuosi ja katsoa millaiseksi se mies lopulta osoittautuu... eli ovatko kaverit, kapakat,työ ja harrasteet sille elämän ehdoton ykkösjuttu.
jos kaikki ajattelisivat kahteen kertaan ennen kun alkavat lapsen tekoon, niin suomalaiset kuolisivat sukupuuttoon!!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Uskon kyllä, että jos meille ero tulisi, että se tulisi sattumaan ja kovin mutta ajan kanssa siitäkin selviää.
Enkä kyllä yhtään pelkää yksin jäämistä. Jos niin käy, lapsemme tulevat silti saamaan rakkautta ja aivan varmasti molemmat, niin isä kuin äitikin löytäisivät jonain päivänä uuden rakkauden. Ei kaiken tarvitse olla ikuista.
Jos kaikki eläisivät pelon alla, suomalaiset kuolisivat sukupuuttoon, sillä mikään ikä ei ikuista rakkautta takaa, se on yks mikä on varma.
Suomalaisiakin on ihan riittävästi.
Oikeasti meitä on ihan liikaa!
Miljardi ihmistäkin on liian paljon...
Kuormitamme maapallon koko ajan pahemmin.
Ei siis ole moraalisesti erityisen oikein, että
juuri minä tai sinä lisäännymme.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siinä ei ole mitään säälittävää, että ihmiset jotka eivät sovi toisilleen eroavat. Sääli niitä jotka eivät sitä uskalla tehdä, vaikka aihetta olisi.
Ensikerralla kun näet tuollaisen nuoren yh äidin, mieti sen sijaan kuinka hyvin itse noin vanhempana jaksaisit hänen asemassaan. Veikkaan ettet jaksaisi.
Ja kiitän onneani, etten tehnyt lapsia kahden ensimmäisen avokkini kanssa. Esikoinen syntyi kun olin 28 v. Nyt olen 36 v. ja edelleen onnellisesti kimpassa tämän kolmannen avokkini kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se on sitä keskenkasvuisuutta, joka jatkuu usein jonnekin 30-40 -vuotiaaksi. Tässä vaiheessa useimmat " harjoitelleet" alkavat tajuta, mitä elämältä voi realistisesti vaatia - ja saavuttavat jonkinasteisen mielenrauhan.
Onneksi en lisääntynyt heidän kanssaan!
6 kk:n suhteen päätteeksi päätin lisääntyä ja siirtyä suhteessa syvemmälle: muutimme yhteen ja perustimme perheen.
40 ei ole nuori yh, vaan noin kolmevitonen ja onnellisesti naimisissa.
Mutta koska menin naimisiin vasta noin kolmekymppisenä, en olisi voinut sen nuorempana erota, vaikka mikä olisi ollut. Tämäkin ilmiö voi vaikuttaa noihin tilastoihin...
Tein pelin selväksi miehelle heti alusta asti, että en etsi suhdetta, vaan miestä, jonka kanssa voin tehdä lapsen tai pari. Huolehdin heistä yksin, en vaadi mieheltä mitään. Ikää 20 vuotta ja kahden yksinhuoltaja. Koskaan ei ole raskasta ollut ja ikinä en ole valittanut.
Nyt talossa on kaksi murrosiän ohittanutta nuorta aikuista. Isä ei ole kuvioissa juuri pyörinyt ja suhde lapsiin ei ole mikään äärimmäsen läheinen. Lapsille se ei ole koskaan ollut ongelma, he ovat aina tienneet, kuka isä on ja miksi hän ei perheen arjessa näy. Lapsilla on monia läheisiä aikuisia ihmissuhteita seurannut läpi elämän.
Tarinan opetus. Yh:n lapsistakin voi tulla täyspäisiä ihmisiä. Omillani on ainakin hyvä alku " kunnon kansalaisiksi" .
Minua oikeasti vähän säälittää alle kolmekymppiset jotka vannovat että yhdessä pysytään hautaan asti. Kun sitä ei voi tietää!! Katsotaan sitten kymmenen vuoden päästä.
Ja vertaaminen edelliseen sukupolveen... valitan, ei auta. Eroaminen on nykyään niin helppoa, eikä yh-vanhempia paheksuta enää sillä tavalla kuin ennen.
Toivon totisesti että te jotka tässä ketjussa vannotte että liittonne kestää ikuisesti olisitte oikeassa, mutta elämä on tehnyt minusta kyynikon.
t. 36v ja parikymppisenä lapsen tehnyt ( niin ja eronnut, tottakai.)