Vierailija

Enpä ole tällä tavalla tullut koskaan kohdelluksi. Mieheni ystävä siis menee naimisiin, ja kutsu tuli pelkällä miehen nimellä ilman mainintaa avecista. Muiden porukan miesten kutsut on osoitettu myös puolisoille. En tiedä miten tätä pitäisi tulkita. Olen kyllä uusin tulokas tässä ystäväpiirissä, enkä ole usein noita ystäviä nähnyt pitkän välimatkan vuoksi, mutta olemme mekin sentään seurustelleet jo kaksi vuotta ja asumme yhdessä. Olen tavannut sekä tulevan sulhasen että morsiamen.

Ei ole mitään syytä olettaa, että minusta ei pidettäisi. Yksi tekijä kuitenkin erottaa minut muista: nämä kaikki muut puhuvat ruotsia äidinkielenään, minä en. Voiko tässä oikeasti olla selitys asiaan? Olisin järkyttynyt, jos olisi. Toisaalta olisin järkyttynyt myös siitä, jos minua ei vain jostain henkilökohtaisesta syystä haluttaisi mukaan. En puhu ruotsia hyvin, mutta ymmärrän sitä kyllä. En ehkä olisi noissa juhlissa ensimmäisenä äänessä, mutta en varmaan jäisi ihan ulkopuolellekaan kun ymmärtäisin kuitenkin mistä puhutaan. Vai pelkäävätkö juhlien järjestäjät, että kaikkien pitäisi minun vuokseni puhua suomea?

Olen hämilläni. Ei minua haittaa jäädä pois, mutta haluaisin tietää miksi minut on jätetty kutsumatta.

  • ylös 747
  • alas 44

Sivut

Kommentit (432)

Vierailija

Me unohdettiin laittaa yhteen hääkutsuun avecin nimi. Oli ihan silkka unohdus ja hävetti kovasti, kun selvisi. Onneksi kuitenkin kysyivät suoraan niin selvisi asia. Olisiko sunkin kohdalla käynyt vaan moka? Niitä kutsuja kun tulee kirjoitettua vino pino. Omalla kohdalla pääsi unohtumaan, kun piti vielä tarkistaa avecin nimi, että varmasti tulee oikein ja sittenhän se jäi kokonaan laittamatta ja kuoret vietyä postiin.

  • ylös 739
  • alas 7
Vierailija

Vierailija kirjoitti:

Ei voi olla tuosta kyse, koska sen lisäksi että kuoressa on vain mieheni nimi, käsinkirjoitetussa kutsussa puhutellaan miestäni etunimellä ja yksikkömuodossa ("toivomme että sinä pääset tulemaan" :(

Ap

  • ylös 617
  • alas 11
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija

Miten niin "sinut jätettiin kutsumatta" ihan kuin se kutsu olisi subjektiivinen oikeus ja kutsumattomuus loukkaus. Ei kutsu häihin ole mikään itsestäänselvyys eikä kutsumattomuuteen välttämättä liity yhtään mitään muuta kuin halu pitää häät hääparin näköisenä. Sinä olet mitätön pikkutekijä, sinua ei siellä kaivata. Et merkitse hääparille enempää kuin naapurisi, joka ei hänkään saanut kutsua (eli hääparin suunnasta sinua ei ole eikä kaivata).

  • ylös 103
  • alas 763
Vierailija

Pyydä miestäsi kysymään hääparilta, sillähän se selviää. Aivan uuden tapailukumppanin voi jättää kutsumatta, mutta avopuolen kutsumatta jättäminen on kyllä etikettivirhe.

  • ylös 940
  • alas 18
Vierailija

Pyydä poikaystävääsi hoitamaan ilmoittautuminen puhelimitse, jolloin hän voi samalla kysyä etkö sinä tosiaan ole kutsuttu. Ihan validi kysymys kuitenkin, jos kaikki muut avecit kerta on kutsuttu. Näin selviää, onko kyseessä moka.

  • ylös 564
  • alas 6
Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Onks sulla joku kummallinen ruokavalio?

Ei ole :D Muutenkin olen ihan tavallinen ihminen, ei minussa mitään hankalaa tai ärsyttävää pitäisi olla.

Ap

  • ylös 370
  • alas 8
Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Miten niin "sinut jätettiin kutsumatta" ihan kuin se kutsu olisi subjektiivinen oikeus ja kutsumattomuus loukkaus. Ei kutsu häihin ole mikään itsestäänselvyys eikä kutsumattomuuteen välttämättä liity yhtään mitään muuta kuin halu pitää häät hääparin näköisenä. Sinä olet mitätön pikkutekijä, sinua ei siellä kaivata. Et merkitse hääparille enempää kuin naapurisi, joka ei hänkään saanut kutsua (eli hääparin suunnasta sinua ei ole eikä kaivata).

Eeh, minäkö tekisin sitten häistä sellaiset, etteivät ne ole hääparin näköiset? :D Olen ehkä pikkutekijä, mutta oman maalaisjärkeni mukaan jos ystäväpiiristä kutsutaan myös puolisot, niin yhtä heistä ei voi jättää kutsumatta.

Ap

  • ylös 520
  • alas 12
Vierailija

Noh, nykyäänhän on ihan luvallista ja tavallista olla kutsumatta ketään muita kuin juuri se henkilö, jonka vieraakseen haluaa. Joten, ei kai tuo mikään loukkaus ole ollenkaan.

Ihmettelisin minäkin mutta kun tuollainen on nykyään tullut tavaksi, niin ei sille sitten mitään voi. Se on nyt siten varmaan maan tapa, joten vietä sä sillä aikaa pirskeitä omalla tahollasi omien ystäviesi kanssa.

  • ylös 76
  • alas 165
Vierailija

Meillä jäisi kyllä häihin menemättä, jos ei toista olisi kutsuttu. Se on loukkaavaa ja hyvin itsekeskeistä juhlan järjestäjiltä. Onpa kiva juhlissa sitten selittää, kun kaikki kyselevät "Missäs Hanna/Pekka on?" 

Silloin voi mielestäni jättää puolison kutsumatta, jos kutsutaan porukka työ- tai harrastuskavereita, joiden kenenkään puolisoita ei tunneta.

  • ylös 557
  • alas 31
Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Mistä muuten tiedät, että kaikki muut avecit on kutsuttu?

Mies selvitti asian kavereiltaan sen jälkeen kun olin hänelle rautalangasta vääntänyt, että nykyisessä muodossaan kutsu ei todellakaan koske minua. Hän pahastui asiasta myös.

Ap

  • ylös 693
  • alas 11
Vierailija

Joko se on vahinko tai sitten hääpari kutsuu tiukasti vain aivan lähimmät ystävät ja pitkään yhdessä olleet parit: silti kyllä aika epäkohteliasta mielestäni. Tietty häät ja ruoat maksaa paljon, se on kai se syy miten moni kutsutaan.

  • ylös 298
  • alas 17
Vierailija

Mä en nyt ymmärrä mitä eroa tässä on siihen, että jätetään jonkun lapset kutsumatta. Ihan sama asiahan tuossa on. Perheestä voi kutsua sen kenet haluaa. Sitähän täällä on aina toitotettu. Eli ei ap:ta mitään loukattu ole.

  • ylös 68
  • alas 415
Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten niin "sinut jätettiin kutsumatta" ihan kuin se kutsu olisi subjektiivinen oikeus ja kutsumattomuus loukkaus. Ei kutsu häihin ole mikään itsestäänselvyys eikä kutsumattomuuteen välttämättä liity yhtään mitään muuta kuin halu pitää häät hääparin näköisenä. Sinä olet mitätön pikkutekijä, sinua ei siellä kaivata. Et merkitse hääparille enempää kuin naapurisi, joka ei hänkään saanut kutsua (eli hääparin suunnasta sinua ei ole eikä kaivata).

Eeh, minäkö tekisin sitten häistä sellaiset, etteivät ne ole hääparin näköiset? :D Olen ehkä pikkutekijä, mutta oman maalaisjärkeni mukaan jos ystäväpiiristä kutsutaan myös puolisot, niin yhtä heistä ei voi jättää kutsumatta.

Ap

Hääpari haluaa paikalle vain aidosti mukavat ihmiset! Siksi on lapsettomia häitä ja häitä, joissa ei ole sukulaisia ja häitä, joissa ei ole kuin 2 parasta kaveria jne. Sinun tapauksessasi hääpari ei halua juhliinsa ripustautujaa, joka koko ajan ruikuttaa, että hei haloo, olen olemassa.

Maalaisjärjen mukaan ei tarvitse kutsua puolisoita, lapsia tai vaikka uusperheiden kaikkia jäseniä. Hääpari päättää ja kutsutut sopeutuvat. Ei sen miehen ole pakko häihin lähteä, jos sinä et sitä päästä. Kavereille riittää kyllä hauskanpitoa asiasta pitkäksi aikaa ja saat aika lailla jomentelevan ämmän maineen. Tai ehkä sinulla on se jo.

  • ylös 29
  • alas 416
Vierailija

Koska menitte naimisiin ja oliko häissänne kaikki miehen kaverit puolisoineen?

Kutsut itseäsi puolisoksi, mutta kerrot vain seurustelusta. Ehkä hääpari ja koko miehen kaveripiiri ei pidä teitä samanarvoisina kuin vihittyjä pareja tai avopareja, joilla on lapsia ja yhteinen asuntolaina.

  • ylös 39
  • alas 311
Vierailija

Aikooko mies mennä, jos/kun sinua ei ole kutsuttu? Ehkä tosiaan kannattaisi vielä kysyä ilmoittautumisen yhteydessä tai muuten, jos mies näkee tuota ystäväänsä. Tokikaan ei ole kiva, jos kutsun joutuu anelemaan.. :(

  • ylös 199
  • alas 7
Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten niin "sinut jätettiin kutsumatta" ihan kuin se kutsu olisi subjektiivinen oikeus ja kutsumattomuus loukkaus. Ei kutsu häihin ole mikään itsestäänselvyys eikä kutsumattomuuteen välttämättä liity yhtään mitään muuta kuin halu pitää häät hääparin näköisenä. Sinä olet mitätön pikkutekijä, sinua ei siellä kaivata. Et merkitse hääparille enempää kuin naapurisi, joka ei hänkään saanut kutsua (eli hääparin suunnasta sinua ei ole eikä kaivata).

Eeh, minäkö tekisin sitten häistä sellaiset, etteivät ne ole hääparin näköiset? :D Olen ehkä pikkutekijä, mutta oman maalaisjärkeni mukaan jos ystäväpiiristä kutsutaan myös puolisot, niin yhtä heistä ei voi jättää kutsumatta.

Ap

Hääpari haluaa paikalle vain aidosti mukavat ihmiset! Siksi on lapsettomia häitä ja häitä, joissa ei ole sukulaisia ja häitä, joissa ei ole kuin 2 parasta kaveria jne. Sinun tapauksessasi hääpari ei halua juhliinsa ripustautujaa, joka koko ajan ruikuttaa, että hei haloo, olen olemassa.

Maalaisjärjen mukaan ei tarvitse kutsua puolisoita, lapsia tai vaikka uusperheiden kaikkia jäseniä. Hääpari päättää ja kutsutut sopeutuvat. Ei sen miehen ole pakko häihin lähteä, jos sinä et sitä päästä. Kavereille riittää kyllä hauskanpitoa asiasta pitkäksi aikaa ja saat aika lailla jomentelevan ämmän maineen. Tai ehkä sinulla on se jo.

Sinäpä se osaat puhua kauniisti... kyllä, hääpari päättää ja mieheni on vapaa osallistumaan pippaloihin. Niitä ystäviäkin voi kuitenkin yrittää kohdella tasapuolisesti. En minä tässä ainoana ole vähän loukkaantunut, vaan samoin tuntee mieheni, joka joutuu ainoana menemään juhliin yksin. En minä ainakaan omissa häissäni asettaisi ketään yksittäistä ystävää sellaiseen asemaan, mutta kuten sanoit, hääpari päättää. Uteliaisuuteni on kuitenkin herännyt, ja olisi hauska tietää miksi tällainen ratkaisu on tehty.

Ap

  • ylös 456
  • alas 8
Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten niin "sinut jätettiin kutsumatta" ihan kuin se kutsu olisi subjektiivinen oikeus ja kutsumattomuus loukkaus. Ei kutsu häihin ole mikään itsestäänselvyys eikä kutsumattomuuteen välttämättä liity yhtään mitään muuta kuin halu pitää häät hääparin näköisenä. Sinä olet mitätön pikkutekijä, sinua ei siellä kaivata. Et merkitse hääparille enempää kuin naapurisi, joka ei hänkään saanut kutsua (eli hääparin suunnasta sinua ei ole eikä kaivata).

Eeh, minäkö tekisin sitten häistä sellaiset, etteivät ne ole hääparin näköiset? :D Olen ehkä pikkutekijä, mutta oman maalaisjärkeni mukaan jos ystäväpiiristä kutsutaan myös puolisot, niin yhtä heistä ei voi jättää kutsumatta.

Ap

Ei hääparin tarvitse kutsua kaikkia serkkujaankaan, vaikka muutama serkku kutsun saisi. Tuskinpa sinne häihin on kutsuttu koko sulhasen kaveripiiri, joten karsintaa on tehty. Sinä vain et tiedä sulhasen koko ystäväpiiriä vaan ainoastaan tämän pienen siivun, johon miehesi kuuluu. Voihan olla, että siellä on mukana morsiamen sinkkukaveri, jolle tarvittiin pöytäseuraa ja päädyttiin mieheesi, joka ei vielä ole naimisissa.

  • ylös 32
  • alas 294

Sivut

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
 
Sisältö jatkuu mainoksen alla