Tilanneviesti

Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Vierailija

Mietin vaan, että onko tuo yleistäkin, että kun lapsen tai nuoren luokkakavereille kerrotaan lapsen aspergerista, niin siihen sisältyy se, että luokkakavereiden käsketään vaatia as-lapselta asiallista käytöstä tai huomauttaa jos as-lapsi toimii poikkeavasti yms? Olen etsinyt googlesta tietoa tästä, mutta ei ole löytynyt, olen myös kirjoista lukenut tuosta aspergerista kertomisesta ja ihan toisenlaisia kertomisen tapoja on niissä tuotu esiin. Olen myös tiedustellut as-lasten vanhemmilta asiasta ja hekin ovat kertoneet diagnoosista lapsen luokkakavereille kuulemma ihan toisenlaisin tavoin. Kuitenkin täällä päin Suomea olen luullut, että useammankin lapsen tai nuoren aspergerista on tuolla tavalla kerrottu luokkakavereille. Mikä tässä on oikein pointtina? Mihin tuolla pyritään? Miksi tuota käytäntöä ei sitten mainita esim kirjoissa jos tuo kerran on niin erinomainen käytäntö? Onko teillä kokemusta kyseisestä tavasta ja jos ei ole, niin miten te itse olette sitten kertoneet siitä oireyhtymästä?

  • ylös 0
  • alas 8

Kommentit (13)

Vierailija

Jatkan vielä, että mielestäni as-lapsen pitäisi olla tasa-arvoisessa asemassa suhteessa muihin lapsiin, ei siis mitenkään heidän käskyvaltansa alla. Lasten tehtävä on käydä koulua ja leikkiä, ei paimentaa eikä kasvattaa toista lasta. Se joka komentaa, vaatii ja puuttuu asioihin on opettaja ja as-lapsen ollessa kyseessä mahdollisesti myös koulunkäyntiavustaja. Mielestäni toisten lasten antamaa esimerkkiä esim lapsen asianmukaisen käytöksen oppimisessa voi hyödyntää siten, että sanoo lapselle, että ottaa mallia siitä, miten muut tekevät jonkun asian. Mutta lapsille, ainakaan kovin pienille lapsille ei mielestäni pidä antaa vastuuta asperger-lapsen valmentamisessa normaaliin käytökseen. Entäs jos joku lapsi ei edes halua puuttua kyseisen lapsen käytökseen vaan haluaa vain olla kaveri? Pidetäänkö sellaista lasta niskuroivana ongelmatapauksena ja rangaistaanko häntä siitä?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija

No ei minun aspergeristani ainakaan kellekään koskaan kerrottu koulussa, onneksi. Sain olla ihan rauhassa oma itseni ilman diagnoosileimaa.

Vierailija

No tämä nyt ei ihan taida olla mikään jokapäiväinen ongelma. Luoja miten itsekeskeinen sä olet :D

Vierailija

Mun poikani kertoi diagnoosistaan ihan itse. Piti luokassa esitelmän (5. tai 6. luokalla) aspergerista ja kertoi, millä tavoin se esim. hänessä näkyy. Hänellä oli loistava luokka, joka otti asian lunkisti ja varmasti ymmärsi entistä paremmin pojan omanlaisuuksiaan. Erittäin positiivinen kokemus. Aspergerista kertoessaan poika myös mainitsi pitkän listan julkkiksia  ja/tai neroja, joilla on joko diagnosoitu asperger tai vahva oletus, että ovat elinaikanaan asseja olleet.

  • ylös 12
  • alas 0
Vierailija

Tuo kuulostaa minusta hyvältä että kertoi diagnoosistaan itse. Samoin se on hyvä että kaikkien kohdalla diagnoosista ei kerrota. Minulle jäi traumat siitä, kun aikoinaan minun lapsuudessani ja varhaisessa nuoruudessani kerrottiin aspergerista siten että asetettiin tietoisesti as-lapsi eriarvoiseen asemaan kuin muut, muitten lasten käskyvallan alle. Tuo on ihmisoikeusloukkaus ja pelkään että toivottavasti tänä päivänä ei ole enää tuo sama käytäntö käytössä. Se oli minun lapsuudessani käytössä useamman lapsen ja nuoren kohdalla. En vieläkään ymmärrä, että miksi.

Vierailija

minulla menee jankkaamiseksi jos jonkun asian pointtia en millään ymmärrä tai jos joku asia ahdistaa minua. minun on silloin pakko siitä puhua ja jos vaikenen asiasta niin olen silloin niin ärtyisä etten jaksa keskittyä mihinkään ja heittelen vaan tavaroita ja tiuskin ihmisille yms. tuo paikallinen aspergerista kertomisen käytäntö mitä se oli ainakin joskus vuonna 1998 on sellainen asia joka minua raivostuttaa ja jota en voi ymmärtää.

Vierailija

Se paikka missä tuollaista väärää meininkiä oli, on Pohjois-Karjala. Älkää vaan muuttako sinne jos teillä on Asperger-lapsi tai nuori. Siellä ei mitenkään hyviä ole kyseisestä diagnoosista kertomisen käytännöt.

Vierailija

Tuo normaalin käytöksen vaatiminen mistä olet raivonnut nyt viimeaikona ei tarkoita sitä että kytätään jatkuvasti mitä tekee ja komennetaan aina jos tekee jotakin vähänkään poikkeavaa, vaan sitä ettei kaikkea tarvi sietää aspergerin varjolla vaan voi käskeä painumaan kuuseen jos on liian rasittava, ihan kuten kenen tahansa "normaalin" kanssa.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
tuo paikallinen aspergerista kertomisen käytäntö mitä se oli ainakin joskus vuonna 1998 on sellainen asia joka minua raivostuttaa ja jota en voi ymmärtää.

Kannattaisi todella hakea apua kun et pääse asioista eteenpäin vaan märehdit jotain 18 (!!!) vuotta (!!!) sitten tapahtunutta asiaa.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Tuo normaalin käytöksen vaatiminen mistä olet raivonnut nyt viimeaikona ei tarkoita sitä että kytätään jatkuvasti mitä tekee ja komennetaan aina jos tekee jotakin vähänkään poikkeavaa, vaan sitä ettei kaikkea tarvi sietää aspergerin varjolla vaan voi käskeä painumaan kuuseen jos on liian rasittava, ihan kuten kenen tahansa "normaalin" kanssa.

minun kohdalla se oli vuonna 1998 myös sitä, että luokkakaverit stalkkasivat minua, näyttivät mulle keskisormea kun toimin vähänkään poikkeavasti ja huutelivat että vitun vammanen hyi vittu. ei tarvinnut kuin istua käytävällä ennen luokkaan menoa kun ne muut välitunnilta tulivat ja sanoivat että hyi vittu tuossa on se vitun vammanen. tämmöstä se oli minun kohdalla sen jälkeen kun kerrottiin diagnoosista.

minusta todellakin tarvitaan jos meininki tuollaista on, luokan vaihto as-oppilaalle ja ystävällisempi tapa kertoa aspergerista. herää kysymys että aikamoiset vastatunteet on täytyneet opettajallakin as-oppilasta kohtaan olla jos on tuolleen kertonut. minusta pitäisi koettaa tukea as-lapsen kaveruus-ja ystävyyssuhteiden muodostumista ja tuoda esiin myös asioita missä as-lapsi on hyvä ja sen lisäksi muutenkin myönteisiä tapoja käyttää. Ihme negatiivisia ja kielteisiä täällä Suomessa ollaan. Olen kuullut että Ruotsissa ja Jenkeissä on paljon myömteisempiä tapoja tuoda asiaa esille.

mikä siinä on kun kaikki pitää aina kielteisen kautta kertoa eikä mitään myönteistä ikinä? ainakin terapeutti sanoo että kun aspergerista kerrotaan niin pitäisi ainakin pyrkiä edistämään sitä että se aspergeri saisi luokasta kavereita ja joissakin kirjoissa mitä oon lukenu, niin niissä on korostettu hyviä ja myönteisiä kertomisen tapoja. Kumma kun niitä ei voida käyttää!

Vierailija

ehkä minun kanssa ei aspergerista kertomisen käytäntö toiminut siksi, kun mulla oli jo silloin muutakin kuin asperger ja muutenkaan en sopeutunut kaikilta osin normaaliin luokkatyöskentelyyn. Ehkä luokkakaverit reagoivat huutelemalla sitä vitun vammasta yms ja keskarin näytöillä ja stalkkaamisella siihen kun minulla todella oli muutakin kuin asperger ja opettajat kertoivat heille vaan aspergerista mutta jättivät muut asiat ja oireet kertomatta ja olin todellakin niin sopeutumaton että ei minun kanssa kaikki opettajatkaan pärjänneet kovin hyvin. Muutenkin oli ehkä virhe kun minut siirrettiin normaaliryhmään. erityisluokalla mulla oli kavereita ja mulla oli hyvät muistot erityisluokasta ja sen kivoista koulukavereista. Tavan luokalle siirrettiin pelkästään siksi kun joskus 14v iässä itsehalusin mutta yhtään ei arvioitu onko mulla edelytyksiä siihen. ei ollut enkä sen jälkeenkään normi kouluissa pärjännyt ja missä pärjäsin vihdoin ja viimein oli erityisammattikoulu ja sekin mukautetun oppimäärän, henkilökohtaisen ohjauksen ja muittenkin erikoisjärjestelyjen avulla esim koulupäivät mulla lyhyemmät kuin muilla ja sain halutessani vaikka nukkua koulussa jos siltä tuntui ja lisäksi minulla oli kerran viikossa tunnin tukikeskustelu koulussa työskennelleen sairaanhoitajan kanssa. tavallista koulua ei voitu ajatellakaan. mutta erityisamiksessa pärjäsin ihan kohtalaisesti mutta sekin vaati useita erikoisjärjestelyjä ja tukitoimia.

suurin ongelma on ollut se jos minulle on aikoinaan pelkän as-diagnoosin nojalla järjestetty asioita eikä ole otettu huomioon näitä muita, oppimisen ja psyyken vaikeuksia. Ihan ymmärrettävää ettei tavan luokalta niitä kavereita omasta luokasta löytynyt kun se mitä olin ei kaikilta osin edes vastannut sen diagnoosin kuvausta mistä niille luokkalaisille kerrottiin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla