Lue keskustelun säännöt.
Lapset, jotka eivät koskaan saa herkkuja
19.05.2016 |
Tähän alkuun sanottakoon, että oma lapsi saa perusruokavaliossa sokeria vain hedelmistä, kun on vielä kotihoidossa. Mutta meillä syödään herkkuja fiiliksen mukaan. Välillä menee viikkoja ilman, välillä syödään useamman kerran viikossa. Jos lapsi toivoo saada herkkuja kaupassa saatamme ostaa yhden pätkiksen tai Kinder-munan. Herkut ei siten ole mikään kielletty peikko, mutta niitä ei myöskään ahmita kaksin käsin. Kuumilla ilmoilla syödään yhtälailla kaupan jäätelöä kuin itsetehtyjä terveellisempiä mehujäitä. Lapsen kaverin synttäreillä katselin taas näitä lapsia, jotka eivät saa koskaan kotona herkkuja. Äidit kilpaa kehuivat kuinka vähän/ei koskaan heidän piltit syövät herkkuja, kun samaan aikaan toisessa huoneessa isien silmien alla samat piltit vetivät suklaa- ja lakukipot tyhjiksi ennen kuin edes kutsuttiin pöytään. Oma lapsi söi yhden muffinin ja pari palaa porkkanaa ja palasi sitten leikkimään. Ehti leikkiä pitkän tovin kaverinsa kanssa kahdestaan sillä aikaa, kun muut lapset tyhjensivät tarjoilupöytää.
Kertokaas nyt herkkunatsiäidit, että onko tosiaan parempi, että lapsi vetää kaikissa juhlissa överit kuin että saisi syödä herkkuja aina silloin tällöin? Ihan oikeasti.
Kommentit (32)
Kunnon kerta kännikin on parempi kuin jatkuva tissuttelu niin miksei sama sitten pätisi herkkuihinkin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ai että sä olet erinomainen. Teet oikein mehujäätkin itse. Aaltoja!!
Ap:n lapset ovat läskejä. Myös ap itse on läski.
Mehujäiden tekeminen ei ole mitään erinomaisuutta, ihan normaalia elämää.
Jaa. Itselläni ei ole lapsia, mutta tunnen 2 perhettä, jossa toisella mm. ainoat herkut ennen kouluikää oli rusinat ja pakastekarpalot. Karpalolapsi ei tykkää monestakaan herkusta, erityisesti suklaa ja todella makeat jutut aiheuttaa lähinnä inhonväristyksiä. Kyllä ne ahmijat tuntuu olevan niitä, jotka herkkuja saa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Streittareista tulee alkkiksii, sen jo kokemus on opettanut.
Mun lapset saa myös kauppareissulla kinderin tai tikkarin tms. Kylässä eivät tyhjennä pöytää, vaan syövät vähän herkkuja. Mutta..... jos kotona tehdään vaikka muffineja niin syövät kyllä koko pellillisen tyhjäksi alta aikayksikön.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Varmaan ihan asiaa tuo aloitus, mutta inhottaa vaan tuollainen itsensäjalustalle nostaminen. Että kyllä MEILLÄ toimitaan niin paljon paremmin kuin muilla.
Jaa. Käytöstapojen puutteesta tuollainen kippojen tyhjentäminen lähinnä kertoo, ei se siitä riippu saako herkkuja jatkuvasti vai harvoin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen lukenut tämän saman väitteen av:lla vaikka kuinka monta kertaa, mutten silti usko sitä täysin. Lapset ovat erilaisia. Eivät kaikki ole makean perään tuolla tavalla.
Mutta vaikka väite olisi totta, niin eikö syyttävä sormi (jos sellainen on pakko olla) osoita mieluummin siihen, että lasta ei estetä rohmuamasta herkkuja? Jos isät siellä toisessa huoneessa vain katselevat, kun muksut syövät kakun ennen päivänsankaria, niin laitettakoon isät jalkapuuhun.
Onko koskaan tullut mieleesi, että isommassa ryhmässä toimitaan eritavalla kuin yksilönä esim. kotona? Oma lapsesi oli omassa luonnollisessa ympäristössään eli kotonaan muiden menessä ryhmässä jossa valta osan käyttäytyminen määriteleen sen käytäytymisen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jaa. Mulla on kyllä päinvastaisia kokemuksia. Herkkuihin tottuneet lapset tietävät tasan tarkkaan lempiherkkunsa ja hamstraavat niitä lautaselleen. Neuvovat kavereitakin että noi on pahoja, ei kannata ottaa. Herkkuja vain harvoin syövät lapset taas maistelevat sitä sun tätä ja ottavat useampaa sorttia vähän.
Minä ja 2 veljeäni emme saaneet ennen kouluikää mitään makeutettua, äiti kun oli jo 1980-luvulla edellä aikojaan oleva "terveysnatsi". Lopputulos: kukaan meistä ei pidä makeasta aikuisenakaan.
Esim. irtokarkki ja limsa on vieläkin sellaisia jotka ei vaan mene alas, kun ovat minusta niin pahoja. Jotain täyteläisen makuisia suklaita ja leivoksia voin kyllä syödä, mutta vain pieni määrä menee, isompi määrä alkaa inhottaa se makeus. Koulussa muistan kun oli outoa, että jonkun synttärien kunniaksi kaikki sai karkkia, ja minä ihmettelin että mitä tässä on muka odottamista, että sai jotain omituisen ja pahan makuista. En kehdannut kellekään kyllä sanoa että se oli minusta pahaa, kun kaikki muut näyttivät tykkäävän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No, entisenä sairaalloisen ylipainoisena koin sen niin, että lapsuudessa jatkuva kieltäminen ja kyttääminen, moittiminen sai vaan appamaan enemmän herkkuja, varsinkin sitten kun muutin pois kotoa, ja holhous päättyi. Oma lapseni saa herkkujakin kohtuudella, ja ruoka on positiivinen ja kiva asia, ei kiistakapula tai mikään paha mörkö. Lapsi onkin kaikkiruokainen, siinä uppoaa salaatit ja kasvikset, kuin karkitkin. Hoikahko on, kuluttaa minkä syö. Itsekin nykyään suhtaudun ruokaan hyvällä mielellä, nautin hyvästä ruuasta, mutta pyrin arjessa syömään järkevästi, enemmänkin säännöstelen annoskokoa, kuin kiellän herkut.
Eiköhän nuo muut äidit ole vaan juksanneet sua ap. Aika harvoin lapset jotka ei ole tottuneet herkkuihin, osaavat niitä kaivatakaan. Mutta jos nyt miettii tuota kysymystäsi, niin ei se mielestäni ole kyllä kauhean hirveää vaikka muutaman kerran vuodessa vetäisikin överit herkkujen kanssa. Tuollainen jatkuva ja säännöllinen sokerinkulutus on pidemmällä aikajästeellä huonompi juttu.
Mun huomioiden mukaan ne lapset, joilta herkut kielletään, eivät suinkaan rynni ensimmäisinä herkkupöytiin (varsinkaan jos vanhemmat ovat läsnä), vaan käyvät vanhemmiltaan kysymässä että saako ottaa.
Jaa-a, miksiköhän tuo poikani, joka kotonakin saa herkkuja, olisi mielellään juhlissa rohmuamassa kupit tyhjiksi jos ei vahdittaisi.
Lapset on erilaisia. Minulla toinen lapsista on rohmu ja toinen niro. Toinen voisi elää makealla (ja lihoo helposti), toinen haluaa vain satunnaisesti suklaapalan tai lakun(on hoikka). Meillä pidetään karkkipäivää, jolloin saa kohtuullisen määrän toivomaansa makeaa, koska toinen lapsista ei osaa kohtuutta vielä. Molempia kasvatetaan hyvään käytökseen, silti toinen on rohmuamassa kun silmä välttää, toinen maistelee hillitysti. Että ei se ole noin mustavalkoista, mitä annoit ymmärtää.
Vierailija kirjoitti:
Minä ja 2 veljeäni emme saaneet ennen kouluikää mitään makeutettua, äiti kun oli jo 1980-luvulla edellä aikojaan oleva "terveysnatsi". Lopputulos: kukaan meistä ei pidä makeasta aikuisenakaan.
Minä ja veljeni emme saaneet ennen kouluikää mitään makeutettua, äiti kun oli jo 1980-luvulla edellä aikojaan oleva "terveysnatsi". Lopputulos: kumpikin meistä ahtaa karkkeja napaan kuin viimeistä päivää, kun niitä saa. Lapsuudessa se hetki kun joskus jossain kylässä sai karkkia saattoi olla "viimeinen kerta ikinä" lapsen silmin katsottuna, joten aina kun karkkia sai, sitä piti syödä niin paljon kuin mahdollista. Ja viikkorahoilla ostetut karkit piti syödä salaa mahdollisimman nopeasti, jottei olisi jäänyt karkin syönnistä kiinni.
Tämän takia vielä nykyäänkin karkki on mulle "kielletty pahe", jonka suhteen ei ole kohtuutta - on vain täyskieltäytyminen tai sitten "kaikki mulle vielä kun saa". Etenkin kun muutin omilleni saatoin syödä ison pussin karkkia JOKA PÄIVÄ kun siihen avautui vihdoinkin mahdollisuus.
En todellakaan kannata karkkien täyskieltoa, ja siten karkista himoitun herkun tekemistä.
Jos ei ole tottunut syömään makeaa, niin jo pienestä määrästä tulee huono olo. Joten kuulostaa hassulta, että kaksin käsin syötäs ittensä kipeeksi.
Ennen ite söin vaivatta vaikka 2 suklaalevyä. Nyt tulee ekan puolessa välissä raja vastaan, kun toleranssi laskenut käytön vähyyden takia.