Lue keskustelun säännöt.
Lapset, jotka eivät koskaan saa herkkuja
19.05.2016 |
Tähän alkuun sanottakoon, että oma lapsi saa perusruokavaliossa sokeria vain hedelmistä, kun on vielä kotihoidossa. Mutta meillä syödään herkkuja fiiliksen mukaan. Välillä menee viikkoja ilman, välillä syödään useamman kerran viikossa. Jos lapsi toivoo saada herkkuja kaupassa saatamme ostaa yhden pätkiksen tai Kinder-munan. Herkut ei siten ole mikään kielletty peikko, mutta niitä ei myöskään ahmita kaksin käsin. Kuumilla ilmoilla syödään yhtälailla kaupan jäätelöä kuin itsetehtyjä terveellisempiä mehujäitä. Lapsen kaverin synttäreillä katselin taas näitä lapsia, jotka eivät saa koskaan kotona herkkuja. Äidit kilpaa kehuivat kuinka vähän/ei koskaan heidän piltit syövät herkkuja, kun samaan aikaan toisessa huoneessa isien silmien alla samat piltit vetivät suklaa- ja lakukipot tyhjiksi ennen kuin edes kutsuttiin pöytään. Oma lapsi söi yhden muffinin ja pari palaa porkkanaa ja palasi sitten leikkimään. Ehti leikkiä pitkän tovin kaverinsa kanssa kahdestaan sillä aikaa, kun muut lapset tyhjensivät tarjoilupöytää.
Kertokaas nyt herkkunatsiäidit, että onko tosiaan parempi, että lapsi vetää kaikissa juhlissa överit kuin että saisi syödä herkkuja aina silloin tällöin? Ihan oikeasti.
Kommentit (32)
Vierailija kirjoitti:
Mun huomioiden mukaan ne lapset, joilta herkut kielletään, eivät suinkaan rynni ensimmäisinä herkkupöytiin (varsinkaan jos vanhemmat ovat läsnä), vaan käyvät vanhemmiltaan kysymässä että saako ottaa.
Meillä ei muuten koskaan kielletty makeaa, vaan sitä vaan ei ollut kodissa, ja koska olimme kotihoidossa kouluun menoon asti ja asuimme syrjässä, emme tienneet ennen koulua edes karkkien ja makeiden jälkkärien tms olemassaolosta. Äiti aina naureskelee että kaupan kassat joskus ihmetteli että miten teidän lapset hinkuu esim. mustikoita tai näkkileipää, eikä karkkia - syy oli, ettei me tiedetty edes mitä karkit on.
Kouluun mentyä toki sitten tutustui karkkeihinkin, mutta silloin ne jo maistui vaan pahalta ja oudolta, joten ei tarvinnut todellakaan kieltää niiden syömistä.
- 14
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun lapsilla on pari kaveria joilla on kotona tosi tiukka linja herkkujen suhteen. Meillä kuitenkin joskun saavat esim. keksit tms ja nämä lapset saattavat puolikin tuntia NUOLLA sitä keksiä ihan onnessaan. Samaten synttäreillä heitä ei meinaa saada herkkupöydästä pois lainkaan. En nyt tiedä onko tämäkään kovin hyvä, että herkuista on tullut sellainen niin kielletty juttu, että sitten kun jotain saa niin siitä mennään suunnilleen ihan sekaisin.
Omat lapset saa silloin tällöin arkenakin keksiä tai vaikka pullaa tms. mitä leivon. Viikonloppuna herkutellaan vähän enemmän. Iät 10v ja 7v. eikä kummallakaan koskaan ollut reikiä ja koko perhe ollaan liikunnallisia ja hoikkia. Muuten kun on terveellinen ja kasvispitoinen ruokavalio niin ei kyllä haittaa mitään vaikka herkkuja tulee muulloinkin kuin kerran viikossa/juhlissa tms.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä ja 2 veljeäni emme saaneet ennen kouluikää mitään makeutettua, äiti kun oli jo 1980-luvulla edellä aikojaan oleva "terveysnatsi". Lopputulos: kukaan meistä ei pidä makeasta aikuisenakaan.
Minä ja veljeni emme saaneet ennen kouluikää mitään makeutettua, äiti kun oli jo 1980-luvulla edellä aikojaan oleva "terveysnatsi". Lopputulos: kumpikin meistä ahtaa karkkeja napaan kuin viimeistä päivää, kun niitä saa. Lapsuudessa se hetki kun joskus jossain kylässä sai karkkia saattoi olla "viimeinen kerta ikinä" lapsen silmin katsottuna, joten aina kun karkkia sai, sitä piti syödä niin paljon kuin mahdollista. Ja viikkorahoilla ostetut karkit piti syödä salaa mahdollisimman nopeasti, jottei olisi jäänyt karkin syönnistä kiinni.
Tämän takia vielä nykyäänkin karkki on mulle "kielletty pahe", jonka suhteen ei ole kohtuutta - on vain täyskieltäytyminen tai sitten "kaikki mulle vielä kun saa". Etenkin kun muutin omilleni saatoin syödä ison pussin karkkia JOKA PÄIVÄ kun siihen avautui vihdoinkin mahdollisuus.
En todellakaan kannata karkkien täyskieltoa, ja siten karkista himoitun herkun tekemistä.
Kysymykseen voi vastata omakohtaisesti vain, jos on kokemusta muustakin. Jos on aina ollut kaikki kiellettyä ei ole kokemuksellista vertailukohtaa, miten toimisi nyt jos ei olisi ollut kaikki kiellettyä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä ja 2 veljeäni emme saaneet ennen kouluikää mitään makeutettua, äiti kun oli jo 1980-luvulla edellä aikojaan oleva "terveysnatsi". Lopputulos: kukaan meistä ei pidä makeasta aikuisenakaan.
Minä ja veljeni emme saaneet ennen kouluikää mitään makeutettua, äiti kun oli jo 1980-luvulla edellä aikojaan oleva "terveysnatsi". Lopputulos: kumpikin meistä ahtaa karkkeja napaan kuin viimeistä päivää, kun niitä saa. Lapsuudessa se hetki kun joskus jossain kylässä sai karkkia saattoi olla "viimeinen kerta ikinä" lapsen silmin katsottuna, joten aina kun karkkia sai, sitä piti syödä niin paljon kuin mahdollista. Ja viikkorahoilla ostetut karkit piti syödä salaa mahdollisimman nopeasti, jottei olisi jäänyt karkin syönnistä kiinni.
Tämän takia vielä nykyäänkin karkki on mulle "kielletty pahe", jonka suhteen ei ole kohtuutta - on vain täyskieltäytyminen tai sitten "kaikki mulle vielä kun saa". Etenkin kun muutin omilleni saatoin syödä ison pussin karkkia JOKA PÄIVÄ kun siihen avautui vihdoinkin mahdollisuus.
En todellakaan kannata karkkien täyskieltoa, ja siten karkista himoitun herkun tekemistä.
Kysymykseen voi vastata omakohtaisesti vain, jos on kokemusta muustakin. Jos on aina ollut kaikki kiellettyä ei ole kokemuksellista vertailukohtaa, miten toimisi nyt jos ei olisi ollut kaikki kiellettyä.
Eli kun yhdellä ihmisellä ei mitenkään voi olla kokemusta kahdesta erilaisesta lapsuudesta, on joka ikinen kommentti tässä keskustelussa turha?
av:lla kaikki otetaan itsensä jalustalle nostamisena. En todellakaan tarkoittanut, että olisin jotenkin parempi ihminen, kun teen joskus mehujäitä itse ja olen rento herkkujen suhteen. Ihan vilpittömästi halusin kuulla perusteluja niiden herkkujen kieltämiselle kokonaan. Itselläkin on lähipiirissä näitä aikuisia, jotka edelleen syövät itsensä herkuilla salaa ähkyyn, kun lapsena on kaikki kielletty. Ja jo lapsuudesta muistan näitä lapsia, jotka silmät kiiluen istuivat pöydässä koko juhlien ajan toisten lasten leikkiessä. En voi ymmärtää, miksi herkut pitää demonisoida ja tehdä niistä kielletty hedelmä, kun selkeästi osalle lapsista tämä menettely tuottaa vain harmia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä on kaksi isompaa lasta, joista toinen ei niin välitä herkuista ja sanoo yhden letun jälkeen kiitos :) Ja sitten toisen syömisiä pitää rajoittaa, ettei mene överiksi. Tosin kylässä kumpikaan ei ole ensimmäisenä kahvipöydässä eivätkä mätä herkkuja naamariin surutta ja liikaa.
Kotona on joskus jälkkäriä ruoan jälkeen, joskus ei. Meillä käy aika usein vieraita, ja käydään kylässäkin silloin tällöin, joten tuntuu välillä että liikaa on makeaa saatavilla. Kompensoin tätä sitten terveellisellä ruoalla ja sillä, että makeaa ei kotona ole. Karkkipäiviä meillä ei ole, mutta kaupastakaan ei karkkia saa kuin harvoin. Herkut on enemmän leivonnaisia, jäätelöä ja poppareita.
Uskon itse siihen, että kohtuus on hyvä juttu. Samoin kuin käytöstavat. Vähän kyllä jännään, miten käy kun alkaa koulut ja tulee omat rahat ja kaverit. Toivottavasti oma esimerkki toimisi sitten mallina.
Riippuu varmaan tuosta että miten ne herkut kielletään. Jos kodissa on herkkukaappi pullollaan ja kaikki tietää, ettei sieltä saa ottaa mitään, niin kai siitä silloin tuleekin vähän kuin kielletty hedelmä. Mutta jos kotona ei ole herkkuja tarjolla, niin ei lapsellakaan käy koko ajan mielessä mikään kaapissa oleva karkkipussi eikä osaa kaivata mitään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
av:lla kaikki otetaan itsensä jalustalle nostamisena. En todellakaan tarkoittanut, että olisin jotenkin parempi ihminen, kun teen joskus mehujäitä itse ja olen rento herkkujen suhteen. Ihan vilpittömästi halusin kuulla perusteluja niiden herkkujen kieltämiselle kokonaan. Itselläkin on lähipiirissä näitä aikuisia, jotka edelleen syövät itsensä herkuilla salaa ähkyyn, kun lapsena on kaikki kielletty. Ja jo lapsuudesta muistan näitä lapsia, jotka silmät kiiluen istuivat pöydässä koko juhlien ajan toisten lasten leikkiessä. En voi ymmärtää, miksi herkut pitää demonisoida ja tehdä niistä kielletty hedelmä, kun selkeästi osalle lapsista tämä menettely tuottaa vain harmia.
No aika suoraan tuon kyllä toit aloituksessa esille, ja oikein kruunasit tuolla lopun ironisella heitolla että "onko todella parempia toimia tuolla teidän tavalla?"
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä ja 2 veljeäni emme saaneet ennen kouluikää mitään makeutettua, äiti kun oli jo 1980-luvulla edellä aikojaan oleva "terveysnatsi". Lopputulos: kukaan meistä ei pidä makeasta aikuisenakaan.
Minä ja veljeni emme saaneet ennen kouluikää mitään makeutettua, äiti kun oli jo 1980-luvulla edellä aikojaan oleva "terveysnatsi". Lopputulos: kumpikin meistä ahtaa karkkeja napaan kuin viimeistä päivää, kun niitä saa. Lapsuudessa se hetki kun joskus jossain kylässä sai karkkia saattoi olla "viimeinen kerta ikinä" lapsen silmin katsottuna, joten aina kun karkkia sai, sitä piti syödä niin paljon kuin mahdollista. Ja viikkorahoilla ostetut karkit piti syödä salaa mahdollisimman nopeasti, jottei olisi jäänyt karkin syönnistä kiinni.
Tämän takia vielä nykyäänkin karkki on mulle "kielletty pahe", jonka suhteen ei ole kohtuutta - on vain täyskieltäytyminen tai sitten "kaikki mulle vielä kun saa". Etenkin kun muutin omilleni saatoin syödä ison pussin karkkia JOKA PÄIVÄ kun siihen avautui vihdoinkin mahdollisuus.
En todellakaan kannata karkkien täyskieltoa, ja siten karkista himoitun herkun tekemistä.
Kysymykseen voi vastata omakohtaisesti vain, jos on kokemusta muustakin. Jos on aina ollut kaikki kiellettyä ei ole kokemuksellista vertailukohtaa, miten toimisi nyt jos ei olisi ollut kaikki kiellettyä.
Eli kun yhdellä ihmisellä ei mitenkään voi olla kokemusta kahdesta erilaisesta lapsuudesta, on joka ikinen kommentti tässä keskustelussa turha?
Ei turha, mutta siitä voi tehdä johtopäätöksen ettei tuollainen herkkujen kieltäminen/ salliminen suoraan vaikuta herkkujen ahmimiseen. Tätä on tutkittukin, ja esitetty että toisilla on jokin geeni joka altistaa helpommin ahmimiselle ja sokeririippuvuudelle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vai haluaako mammat tässä nyt vaan oikeuttaa itselleen sen jatkuvan makean mutustelunsa? Että tää on hyvä esimerkki lapsille, parempi kuin kieltäminen?
Vierailija kirjoitti:
Riippuu varmaan tuosta että miten ne herkut kielletään. Jos kodissa on herkkukaappi pullollaan ja kaikki tietää, ettei sieltä saa ottaa mitään, niin kai siitä silloin tuleekin vähän kuin kielletty hedelmä. Mutta jos kotona ei ole herkkuja tarjolla, niin ei lapsellakaan käy koko ajan mielessä mikään kaapissa oleva karkkipussi eikä osaa kaivata mitään.
Tämä lienee olennaista sen mukaan mitä olen itse lukenut. Meillä tosiaan ei niitä herkkuja ollut koko talossa emmekä tienneet että niitä on edes olemassa ennen kouluikää. Mitään kiellettyä hedelmää ei siis ollut.
Mutta olen lukenut tutkimuksesta, jossa lapset saatiin himoitsemaan jopa asioita joita he eivät luonnostaan himoinneet, kuten kuivahedelmiä tai vihannespaloja niin, että heille kerrottiin että niitä saa vaan tiettynä päivänä tiettyyn kellonaikaan. El i tehtiin ikään kuin "karkkipäivä" niistä. Jokusen viikon jälkeen lapset ryntäsivät kipoille hamstraamaan niitä vihannespaloja tai kuivapapaijoita kuin ruoka olisi maailmasta loppumassa, vaikka aiemmin juuri kukaan ei välittänyt niitä ottaa kun niitä oli kaikki päivät tarjolla kulhoissa.
Itse en muuten ole ollenkaan terveysnatsi vaikka minusta siitä linjasta on itselleni tavallaan hyötyä ollutkin, kun äitini sitä piti. Kuitenkin yhtä lailla ne sukulaislapset, jotka eli lähes pelkillä herkuilla ja ruoalla jota äitini olisi kutsunut roskaksi, yhtä lailla ovat terveiksi aikuisiksi kasvaneet, korkeintaan nyt hampaissa voi olla reikiä enemmän. Minusta tuntuu että varsinkin nuori elimistö on aika sietävä ja kestää monenlaista ruokaa, enkä siksi ole nähnyt itse mitään tarvetta sokeri- tai muuhun hysteriaan.
- 14
Olen 16v tyttö ja kärsin syömishäiriöstä, jonka todennäköisesti aiheutti perheen fanaatinen suhtautuminen terveelliseen ruokaan. Älkää av-mammat tehkö samaa virhettä. Kaikkea kohtuudella!