Tulen hulluksi unihalvausten kanssa
Haluan kertoa ihan alkuun olevani täysin normaali, kilpaurheilua harrastava ja opintoja ihan hyvällä menestyksellä suorittava ihminen. Yksi asia meinaa toisinaan ajaa minut hulluksi, enkä enää tiedä mitä teen. En halua kertoa asiasta kenellekkään, kukaan tuskin ikinä aavistaisi millaista h*lvettiä elämäni tietyistä syistä toisinaan on.
Saatan saada unihalvauksia peräti 6-8 kertaa yössä. Se on ihan järjetön määrä ja karannut käsistä. Pystyn herättämään itseni ennen niiden alkua kun tulee se tietty tunne, mutta en voi jatkaa nukkumista ilman että annan niiden tapahtua. Voin vain siirtää niitä. Voi kuulostaa hullun tekstiltä, mutta en sinänsä enää pelkää itse unihalvauksia, vaikka sairaita ovatkin.. mutta tuntuu ihan kun jotain yritettäisiin riistää. Olen kokenut useita ruumiista irtautumisia ja pelkään etten pääse enää takaisin. Voi kuulostaa absurdilta pelolta, mutta tämä on todellinen. Tiedän että tämä kuulostaa ihan hullulta. Ennen unihalvaukset olivat luokkaa: "Olet junaradan alla, juna lähestyy ja äänet kuuluvat potenssiin 10000 oikeaan elämään verrattuna." Nykyisin ne ovat täynnä väkivaltaa ja hyvin julmia. Toissayötä edeltävänä yönä yksi unihalvauksista tapahtui ollessani lentokoneessa. Se lähti syöksymään järjetöntä vauhtia alas kunnes pamahti. Sitten se vain loppui. En muista kaikkia unihalvauksia niin selvästi, mutta näin tuosta pätkän tavallisena unena viime yönä. Koputin vielä seinää ettei se tapahtuisi. Ja mitä näkyykään uutisissa, kone taas tippunut. Tapahtuuhan niitä aina silloin tällöin, mutta ahdistaa. On hirveää saada unihalvaus kissan katoamisesta ja paria viikkoa myöhemmin se käy toteen. Sattumaa, ehkä. En tiedä, mutta haluan eroon tästä kaikesta. Hulluimmat ruumiista irtautumiset ovat niin sairaita, että saisin varmaan passituksen hullujen huoneelle jos kertoisin jollekkin. Tipuin viime vuonna hevosen selästä ja menin tajuttomaksi, silloin taas näin yhden pizzaan liittyvän kohtauksen joka on tapahtunut ollessani ala-asteella. Näin siis unta? tapahtumasta, joka oli todellisuudessa tapahtunut ollessani lapsi. Kävin satulahuoneessa sanomassa veljelleni ja hänen ystävälleen, että pizza on valmista. He olivat siellä silittämässä kissaa. Tuokin tuntuu niin hullulta, mutta sentään jossain määrin järjellisemmältä.
Onko unihalvauksiin olemassa mitään lääkitystä? Onko kellään muulla kokemuksia vastaavasta? Miten jaksatte? Kärsin päänsärystä vain juomista seuraavana päivänä, muuten en oikeastaan ikinä lukuunottamatta unihalvauksen jälkeistä aikaa. Unihalvauksen aikana tuntuu, että kroppa on ihan virittynyt ja täynnä energiaa. Pahimmassa tapauksessa päähän saattaa sattua vielä seuraavana päivänä niiden jäljiltä. Kun niitä tulee välillä monta kertaa yössä, voi olla välillä vaikka koko viikon huono olo. Voivatko näin runsaat unihalvaukset viittoa johokin aivosyöpään? Tai muuhun sairauteen?
Kommentit (58)
Vierailija kirjoitti:
Jos ei tullut vielä selväksi, niin ei nuo kuulosta unihalvauksilta vaan painajaisilta. Jospa unilääkkeet auttaisivat? Itselläni on ollut unihalvauksia, joissa en pysty liikkumaan ja kuulen esimerkiksi että joku tulee asuntoon ja liikkuu siellä, samoin olen nähnyt hallusinaation sängyn vieressä olevasta olennosta, enkä ole pystynyt liikkumaan vaikka olen ollut "hereillä". Eli hallusinaatiotkin liittyvät kuitenkin siihen paikkaan missä nukut noissa unihalvauksissa.
Juuri nämä on unihalvauksia. Samanlaisia itsellä. Eli silmät aukeaa ja saattaa joskus nähdä/kuulla jotakin olematonta, mutta olet kuitenkin siinä missä oikeastikin olet ja et pysty liikkumaan/puhumaan. Itsellä tähän liittyy myös kova kipu/vedon tunne päässä, joka pahenee jos pelästyn/panikoin tilannetta.
Jos nyt vaan kuitenkin menet lääkärille, joka sit passittaa sut päälääkärin vastaanotolle, mikäli ei itse pysty auttamaan. Eihän kenenkään psyyke kestä tuommoista pitemmän päälle, oli ne sitten painajaisia tai unihalvauksia :o
Mulla on yhden kerran elämässäni ollut unihalvaus. Heräsin , mutta keho ei liikkunut minnekkään. Olin ihan shokissa. Se kesti noin muutaman minuutin ja olin peloissani etten pysty liikuttamaan ruumistani ollenkaan enkä avaamaan silmiäni. Se kuitenkin loppui yhtäkkiä ja lihaksistoni toimi. En uskaltanut sinä yönä jatkaa nukkumista kun en tiennyt mistä kyse.
Kyllä yleislääkärikin varmaan voi jotain troppia määrätä, mikä auttaa nukkumaan syvemmin tai rentouttaa. Mullakin on joskus kamalia todentuntuisia painajaisia, etenkin jos on käynyt vähän ylikierroksilla tai on stressiä jostain asiasta, plus mulla on aina ollut nukahtamisen ja unen kanssa ongelmia. Varmaan siitä tulee helposti kierre että alat pelätä nukahtamista ja väsytät itseäsi & stressaat, jolloin nuo unet ovat sitten taas todennäköisempiä. Mulla aikoinaan sitten noista olikin seuraava askel, että sain muutaman unihalvauksen, ja ne kyllä tosiaan tunnistaa jos on niistä lukenut/kokenut aiemmin. Toivottavasti ei tuu enää ikinä niitä, ahdistavan tuntuisia, varsinkin noine ääniharhoineen, ym. Tsemppiä!
Siis millä perusteella minulla ei ole unihalvauksia? Juuri ne ovat unihalvauksia, että en pysty liikuttamaan mitään rajaa ja mieli on hereillä mutta kroppa ikään kuin ei. Unihalvauksia voi tulla myös nukahtamisen vaiheessa, eli silloin kuin makoilet ja juttelet jonkun kanssa ja välillä tulee pidempiä taukoja kunnes jompi kumpi nukahtaa. Yleensä ne eivät tule siinä vaiheessa, mutta tuo yksi kokemus on juuri siltä hetkeltä.
Vai miten määrittelette tilan, jossa näette hallusinaatioita, esim. jonkun olennon lähestyvän sinua, olet täysin tajuissasi ja yrität kaikin voimin potkaista jalkaasi tai liikuttaa kättäsi, mutta ne eivät hitto sentään vai liikahda vaikka kuinka yrität? Kun unihalvaus loppuu, saatkin jalkasi potkaistua? Varsinaiset palstatohtorit liikkeellä.
Kun se painava tila lähestyy, ehdin välillä nipistää itseäni tai liikahtaa. Välillä en ehdi, koska en yhtäkkiä pysty enää liikkumaan. Sitten alkaa jonkin hallusinaatio. Sekö on painajaista? Ehei.
Vierailija kirjoitti:
Siis millä perusteella minulla ei ole unihalvauksia? Juuri ne ovat unihalvauksia, että en pysty liikuttamaan mitään rajaa ja mieli on hereillä mutta kroppa ikään kuin ei. Unihalvauksia voi tulla myös nukahtamisen vaiheessa, eli silloin kuin makoilet ja juttelet jonkun kanssa ja välillä tulee pidempiä taukoja kunnes jompi kumpi nukahtaa. Yleensä ne eivät tule siinä vaiheessa, mutta tuo yksi kokemus on juuri siltä hetkeltä.
Vai miten määrittelette tilan, jossa näette hallusinaatioita, esim. jonkun olennon lähestyvän sinua, olet täysin tajuissasi ja yrität kaikin voimin potkaista jalkaasi tai liikuttaa kättäsi, mutta ne eivät hitto sentään vai liikahda vaikka kuinka yrität? Kun unihalvaus loppuu, saatkin jalkasi potkaistua? Varsinaiset palstatohtorit liikkeellä.
Kun se painava tila lähestyy, ehdin välillä nipistää itseäni tai liikahtaa. Välillä en ehdi, koska en yhtäkkiä pysty enää liikkumaan. Sitten alkaa jonkin hallusinaatio. Sekö on painajaista? Ehei.
Jos tuollaisia saat valveilla, sulla taitaa olla epilepsia.
Minä pääsin hyvin yksinkertaisella tavalla eroon unihalvauksista. Aloin käyttää yövaloa. Napsaisen sen erityisesti pimeän aikaan illalla päälle. Ennen heräsin silmät renkaina ja näin hyökkääviä ihmisiä, väkivaltaisia kohtauksia, ihan mitä tahansa ja en voinut tehdä mitään. Nyt kaikki on kadonnut. Herään valoon.
Mä olisin yhä edelleen noiden lucid unien kannalla. Niissä on vaikea erottaa onko unessa vai ei ja herääminen niistä voi olla vaikeaa. Voi tietty olla unihalvauskin, mutta sinuna ottaisin yhteyttä johonkin "unitahoon", jotta voit päästä selvittämään niitä.
Itse näin aikoinaan paljon ahdistavia lucid unia, joista herääminen oli vaikeaa. Niitä tuli erityisesti, kun olin todella väsynyt ja tosiaan selällään nukkuminen aiheuttaa niitä myös. Kuulin usein myös nukahtamisvaiheessa todella kovia ääniä, jotka sattuivat korviin ja päähän. Minua auttoi se, että mielsin ne lopulta vain uniksi, jotka eivät voi minua vahingoittaa. Nyt ovat loppuneet, onneksi, mutta muistan että ne olivat todella ahdistavia ja pelottavia.
Mä
Nään usein unia, yleensä painajaisia, joissa jossain kohtaa tajuan olevani unessa ja pystyn herättämään itseni.
Unihalvauksia oon saanut pienestä asti. Ne on edelleen ahistavia ja pelottavia.:( monesti unihalvauksessa "huudan" äitiä, mutta kukaan ei tule koskaan apuun. Pienenä mietin aina, ette eikö mua kuultu kun luulin karjuvani kurkku suorana, vaikka teinkin sen vain pääni sisällä ja kroppa oli jähmettynyt. Myöhemmin tajusin, mitä nämä kokemukseni oli, kun joku kertoi unihalvauksesta. Olin varmaan alle 4, kun sain ekan unihalvauksen, jonka muistan. Se oli niin pelottava kokemus, että jäänyt hyvin mieleen!
Eivät joo kuulosta välttis unihalvauksilta. Oon sellaisia saanut ja sitten kanssa tälläisiä yökauhuja. Yökauhun jäljiltä koko yö on siinä, sen käsittämättömän kauhun tunteen kanssa ei pysty enää nukkumaan ja koko kroppaa pistelee.
Näät lucidunia ja koet ehkä valeheräämisiä niihin liittyen, mutta nämä ovat eri asioita kuin unihalvaus. Unihalvauksessa et ole lentokoneessa, olet sängyssä ja näät ehkä tunkeilijan/pelottavia hahmoja mutta muuten ympäristö on sama.
Opettele hallitsemaan lucidisi niin saat unet hallintaan. Kannattaa myös miettiä miten alitajunta toimii. Jos ajattelet unessa ettet voi liikkua, et voi liikkua. Jos ajattelet ja uskot että voit liikkua, pääset liikkeelle (ei koska oikeita unihalvauksia). Jos ajattelet että kone tippuu se tippuu. Jos ajattelet että kone nouseekin ilmaan tai että et olekaan lentokoneessa vaan istut lepotuolissa, istut lepotuolissa.
Terv. Lucid-uneksija ja myös oikeita unihalvauksia kokenut.
Vierailija kirjoitti:
Kuten jo kaikki edellä kirjoittavat sanoivat, sinulla ei ole unihalvauksia. Unihalvauksessa silmät aukeaa ja olet hereillä, mutta kroppaa on edelleen unessa/halvaantunut. Sinä näet unia, joissa tiedät olevasi unessa. Googlaile lucid dreams niin löydät apua tuohon sinun vaivaasi.
Aukeaako unihalvauksissa aina silmät? Mä saan unihalvauksen ehkä kerran kuussa ja osaan jotenkin aina herättää itseni, mutta musta ainakin tuntuu aina siltä, että avaisin silmät :D vaikka enhän mä voi tietää! Mä siis aina unihalvauksessa tiedostan olevani omassa sängyssä ja makkarissa, mutta kroppa ei vaan liiku. Yleensä vaan taistelen itseäni hereille, enkä pysty ajattelemaan muuta, mutta en muista ollenkaan näenkö ympärilleni? Hmm
Mä pelkään selälleen nukahtamista, koska unihalvaus! Raskaana näitä tuli useinkin, kun ei voinut enää nukkua vatsalleen ja kyljeltäni monesti olin kääntynyt selälleni.
Minulta loppuivat unihalvaukset kun hain samankaltaisen tilanteen takia itselleni unilääkkeet (Stilnoct)
Jos et halua syödä niin vahvoja lääkkeitä niin sitten apteekista saa sellaista lääkettä kuin Dormiplant. Sekin rauhoitti minua ja vähensi unihalvauksia (ja painajaisia)
Eli rohkeasti lääkäriin ja pyytämään!
Myöskään älä syö ennen nukkumaan menoa raskasta/tulista ruokaa, käy tekemässä kaikki mahdolliset hädät juuri ennenkuin menet sänkyyn. Sulje verhot, himmennä valot. Ajattele mukavia ajatuksia ja esimerkiksi mikä olisi mukavin paikka missä lepäisit. (Itsellä esimerkiksi mökillä riippumatossa ilman huolta mistään)
Toivottavasti tästä oli jotain apua :)
Itse uskon, että unihalvauksissa on kyse paholaisen läsnäolosta. Monet näitä kokeneet kertovatkin miten joku paha oli heidän vierellään. Ja monet myös kertoneet miten Jeesuksen rukoilu on auttanut. Ihminen voi monella eri tavalla avata paholaiselle mahdollisuuden tulla elämään. Esimerkiksi ottamalla osaa okkultismiin, jota on muun muassa ennustaminen. Tai pitämällä kotonaan epäjumalan kuvia. Yhtä lailla kuin Jumala vetää ihmisiä puoleensa, niin tekee myös paholainen. Kun elämän Jumalalle ei paholaisella minkäänlaista valtaa enää ihmiseen, koska Jeesusta paholainen pelkää kaikkein eniten.
http://yle.fi/uutiset/unihalvaus_vie_kyvyn_liikkua_ja_tuo_pahuuden_vier…
Linkissä eri näkökulmia asiaan.
Nuo kyljellään nukkuminen ja lampun päällä pitäminen ovat hyviä käytännön keinoja. Jeesuksen nimessä ja veressä on suoja, sanoudu irti kaikesta okkultismiin liittyvästä, jos niitä on tullut harrastettua. Se on nykyään niin yleistä.
Komppaan edellisiä sekä lucid unia että unihalvauksia kokeneena. Unihalvauksessa olet omassa sängyssäsi, et voi liikkua ja tilaan voi tämän lisäksi liittyä hallusinaatiot. Jos olet nähnyt olevasi lentokoneessa, kyseessä ei ole unihalvaus. Lucid unet voivat samalla tavalla karata käsistä: niissä ikäänkuin kaikki mitä ajattelet tapahtuu ja jos mietit lento-onnettomuuksia sekä murhaajia, tulee unista todella rankkoja.
Jossain vaiheessa sain ketjuna aina unihalvauksia aina nukahtamisvaiheessa. Pahimmillaan halvauksia oli kolme samana iltana ja ne ovat putkeen koettuna todella kuluttavia. Kun unihalvauksen jälkeen alkaa pelkäämään seuraavaa unihalvausta, tulee se paljon helpommin. Niiihin ei auta muu kuin rentoutuminen. Unihalvaukset tulivat kohdallani juurikin nukahtamisen pelosta ja kun yritin pakolla pitää itseäni hereillä, jäin unen ja tosielämän välille roikkumaan. Tilanteen ratkaisi kohdallani aikanaan yksi koominen unihalvaus (näitäkin on!) jonka seurauksena en enää pelännyt unihalvauksia.
Lucid unistakin olen saanut välillä taiteiltua painajaisia, vaikka yleensä niissä tykkään harrastaa seksiä, syödä ja lentää. Niissä kannattaakin muistaa, että kaikki painajaiselementit voi voittaa omalla kekseliäisyydellä. Kun lattia on yhtäkkiä täynnä käärmeitä, kannattaa lähteä lentämään. Jos olet aavetalossa yksin, kannattaa kuvitella, että ovi jonka avaat johtaa vaikka karkkikauppaan.
Jos täällä on jotenkin ymmärretty kuvailemasi oireet väärin, se johtuu vain siitä, että kirjoitat erittäin sekavasti. Itse asiassa epäilin aluksi hetken aikaa, mahtaako todellisuudentajusi olla hämärtynyt. Ilmeisesti kuitenkaan ei.
Minulla on kerran tullut unihalvaus, niin että varmasti tiesin sen olevan unihalvaus. En kyllä ollut selällään, vaan mahallaan, ilmeisesti selällään on yleisempää mutta voi muissakin asennoissa tulla. Olin nukahtamaisillani, kun korvissani alkoi yhtäkkiä tinnitus ja se koveni kovenemistaan. Yritin liikkua, josko se helpottaisi mutten pystynyt liikkumaan. Tunsin kuinka joku kosketti päätäni ja jalkaani (todennäköisesti tyyny tai peitto) ja pelkäsin jonkin yliluonnollisen läsnäoloa. Samalla tuli paniikki ja aloin hyperventiloimaan nenän kautta, pelkäsin kuolevani... onneksi sain suun auki ja kohtaus meni ohi, en uskaltanut ennää mennä nukkumaan.
Monesti on ollut myös sellaista että ikään kuin herää (en tosin ole varma, heräänkö oikeasti vai näenkö unta että herään) ja yrittää nousta ylös muttei pääse mihinkään eikä voi liikuttaa raajoja. Niihin ei tosin yleensä liity mitään pelkoa, lähinnä semmoinen "ääh, haluan nousta jo, vittu, no jaaha nukutaan sitten vielä".
Kuten jo kaikki edellä kirjoittavat sanoivat, sinulla ei ole unihalvauksia. Unihalvauksessa silmät aukeaa ja olet hereillä, mutta kroppaa on edelleen unessa/halvaantunut. Sinä näet unia, joissa tiedät olevasi unessa. Googlaile lucid dreams niin löydät apua tuohon sinun vaivaasi.