En voi sanoin kuvailla tätä vihan ja ärsytyksen määrää äitiäni kohtaan!!!

Totta.

Hommaa ulkopuolista apua äitisi avun sijaan

On joo mut siitäkin voi parantua.

Uskon että äitisi tarkoittaa ihan hyvää kun sanoo että sinun olisi hyvä levätä välillä. Ei siitä haittaakaan ole. Jos olet 20v sairastanut, et ole enää mikään nuori vaikka keskenkasvuiselta kuulostatkin. Mieti miten paljon olet rasittanut läheisiäsi.

Alkaa tuntumaan että pakko tosiaan, en kestä enää! Olin lapsena kuolla anoreksiaan eikä vanhemmat sitäkään huomanneet! -ap

:( Tuo on sairasta, hae apua!

Narskuäiti, kannattaa vain pysyä erosta, hän lyö sua enemmän vain maahan. Kokemusta on.

Vanhemmat ihmiset eivät aina osaa ajatella masennusta niin sairautena kuin se on. Ennen oli vaan pakko puskea eteenpäin ilman hoitoja/oikeanlaista suhtautumista masennukseen ja sitä todella vähäteltiin. Jos joku oli masentunut niin sen ymmärsi vain jos oli joku näkyvä syy kuten vaimon, lapsen tjsp. kuolema, paha köyhyys ja elämä yleensäkin. Älä välitä liikaa äitisi kommenteista.

Vierailija kirjoitti:

Uskon että äitisi tarkoittaa ihan hyvää kun sanoo että sinun olisi hyvä levätä välillä. Ei siitä haittaakaan ole. Jos olet 20v sairastanut, et ole enää mikään nuori vaikka keskenkasvuiselta kuulostatkin. Mieti miten paljon olet rasittanut läheisiäsi.

kyllä olen 30kymppinen, ja kyllä, he ovat pitäneet myös huolen syyllistämisestä, etten vain ole päässyt ikinä unohtamaan miten syyllinen olen sairauteeni. Kiitos tsempeistä sinulle! -ap

Joo, kyse on varmaan  noista luutuneista asenteista että masentunut pystyy omalla asenteellaan vaikuttamaan. En minäkään lähtisi epäilemään että jotain pahaa tarkoittaa. Onhan tuo toki kuormittavaa läheisillekin, ei ole helppoa olla masentuneen lähisukulainen.

Onko masennus medikalisoitu turhaan? Väitetään että se menee ohi itsestään kahdessa vuodessa, siis myös ilman terapiaa/lääkkeitä. Elämällä läpi vaan. 

Vierailija kirjoitti:

Onko masennus medikalisoitu turhaan? Väitetään että se menee ohi itsestään kahdessa vuodessa, siis myös ilman terapiaa/lääkkeitä. Elämällä läpi vaan. 

Riippuu vähän masennuksen vakavuudesta. Lievästä voi toipua "itsekseen" (tunnen yhden tapauksen) tai pelkällä avohoidolla. Monesti kyllä tuppaa pahenemaan ilman ammattiapua.

Itselläni on ollut vakava masennus (todettiin kun olin 15 vuotias) ja ilman terapiaa, lääkkeitä ja muutamaa osastojaksoa olisin varmaan tappanut itseni. 8 vuotta kuljin terapiassa, lääkkeitä söin 5 vuotta. Nyt olen ollut 3 vuotta ilman lääkkeitä ja reilun vuoden ilman terapiaa.

Toipuminen on pitkä ja kivinen tie ja jättää kyllä jälkensä.

Vierailija kirjoitti:

Tuntuu että tulen hulluksi. Sairastan masennusta ja muutakin joka tämän on alunperin aiheuttanut. Olin yläasteella kun sairastuin ensimmäisen kerran vakavasti. Koko tämän kohta 20v sairaana olo aikana äitini on mielestäni mitätöinyt sairauteni. En katselisi tuota ihmistä päivääkään jos ei olisi pakko (apu,lapset). Tänään viimeksi kun taas yritin selittää, että en ole tahalleen tekemättä tiettyjä asioita, niin pitihän se taas alkaa laukomaan ihan hulluja asioita. Sillä tavalla tyyliin Että kun voisit hetken levätä ja olla vaan niin kyllähän sinä sitten vain sormea napauttamalla paranet, mutta kun en ole kohta 20 vuoteen ollut kokonaan terve vaikka miten päin olen halunnut ja rukoillut terveyttä!!! Mikä ihme siinä on niin vaikeaa ymmärtää että masennuskin on SAIRAUS!??

Ihme, että äitisi on kestänyt sinua kaikki nämä vuodet ja ollut apuna, kun asenteesi äitiäsi kohtaan on tuollainen.

Jos äiti/vanhempasi ovat noin pahoja ja tulet heistä jopa sairaaksi, niin miksi ihmeessä olet vielä aikuisena heistä riippuvaisia ja pidät heihin yhteyttä.

Mikä ihme pakottaa sinut tekemään noin? Ota hyvä ihminen vastuu omasta elämästä, sillä on turhaa syyllistää muita vai tarvitsetko vielä aikuisena äitisi tukea ja apua, kun kommentista päätellen olet jo iso tyttö, jonka luulisi pärjäävän yksin elämässä.

Vierailija kirjoitti:

Alkaa tuntumaan että pakko tosiaan, en kestä enää! Olin lapsena kuolla anoreksiaan eikä vanhemmat sitäkään huomanneet! -ap

Mitä ihmettä se auttaa piehtaroida lapsuuden muistoissa vielä vuosikymmien jälkeen ja etsiä syyllistä?

Ne ajat ovat olleet ja menneet, eikä muuksi muuta. Jos olet lapsena kompastellut, nyt aikuisena on nousta ylös, näin vertauskuvallisesti.

Vierailija kirjoitti:

Vanhemmat ihmiset eivät aina osaa ajatella masennusta niin sairautena kuin se on. Ennen oli vaan pakko puskea eteenpäin ilman hoitoja/oikeanlaista suhtautumista masennukseen ja sitä todella vähäteltiin. Jos joku oli masentunut niin sen ymmärsi vain jos oli joku näkyvä syy kuten vaimon, lapsen tjsp. kuolema, paha köyhyys ja elämä yleensäkin. Älä välitä liikaa äitisi kommenteista.

Minun iäkäs äitini sanoi, ettei ennen ollut varaa masennuksiin, sillä elämässä oli kysymys selvyytimestä - elämästä tai kuolemasta. Monen vanhemman lapsuutta ja nuoruutta varjostivat köyhyys ja puute ja omien vanhempien sodan kokemat julmuudet ja kauhuudet. Ei voi kauhalla antaa, jos on lusikalla saanut.

Ihan samalla tavalla voi ap.lapset syyllistää ja pitää pahana ap. jos heille tulee ongelmia ja luulen ap. olevan siinä tilanteessa yhtä voimaton, kuin ap.äiti nyt.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Alkaa tuntumaan että pakko tosiaan, en kestä enää! Olin lapsena kuolla anoreksiaan eikä vanhemmat sitäkään huomanneet! -ap

Mitä ihmettä se auttaa piehtaroida lapsuuden muistoissa vielä vuosikymmien jälkeen ja etsiä syyllistä?

Ne ajat ovat olleet ja menneet, eikä muuksi muuta. Jos olet lapsena kompastellut, nyt aikuisena on nousta ylös, näin vertauskuvallisesti.

Et selvästikään ole joutunut vanhempiesi hyväksikäytön uhriksi. Sinusta on siis ihan ok jättää lapsen anoreksiaan lähes kuolemisen hätä huomioimatta? Nyt ap vain unohtaa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vanhemmat ihmiset eivät aina osaa ajatella masennusta niin sairautena kuin se on. Ennen oli vaan pakko puskea eteenpäin ilman hoitoja/oikeanlaista suhtautumista masennukseen ja sitä todella vähäteltiin. Jos joku oli masentunut niin sen ymmärsi vain jos oli joku näkyvä syy kuten vaimon, lapsen tjsp. kuolema, paha köyhyys ja elämä yleensäkin. Älä välitä liikaa äitisi kommenteista.

Minun iäkäs äitini sanoi, ettei ennen ollut varaa masennuksiin, sillä elämässä oli kysymys selvyytimestä - elämästä tai kuolemasta. Monen vanhemman lapsuutta ja nuoruutta varjostivat köyhyys ja puute ja omien vanhempien sodan kokemat julmuudet ja kauhuudet. Ei voi kauhalla antaa, jos on lusikalla saanut.

Ihan samalla tavalla voi ap.lapset syyllistää ja pitää pahana ap. jos heille tulee ongelmia ja luulen ap. olevan siinä tilanteessa yhtä voimaton, kuin ap.äiti nyt.

Ai väität, että ap on ihan niin voimaton sitten, että syyttää sitten omia lapsiaan näiden masennuksesta, kuten ap:n äiti nyt tekee? Että ihan on VOIMATON sinusta sellainen äiti? Ihan VOI ATTOMUUTTAAN haukkuu ja syyttää omaa lastaan masennuksesta, johon on tasan tarkkaan itse syypää?

Niinkö?

Tämäkö on sinusta OIKEIN?

Eikö sinulla ap ole mitään kotitöitä? Niiden parissa voisi teiniangstitkin lähteä. Oletko jo ikkunat pessyt? Voisi varmaan lakanatkin vaihtaa.

Lopeta nyt aikuinen ihminen äitis syyllistäminen ja otavastuu itse itsestäsi! Masennus voi olla mut muiden syyttäminen on lapsellista. Äitisi auttaa sua lasten kanssa jotta sä saat hetkittäistä apua kun olet masentunut. Olisit tyytyväinen. Jollet ole niin hanki toinen hoitaja tai hoida itse.