Lue keskustelun säännöt.
Mistä tulee uskomus, että syöminen lohduttaa?
18.05.2016 |
Kysyn tätä siis vilpittömästi koska en ymmärrä väitettä. Jokaisella ihmisellä on myös niitä huonompiakin päiviä. Minulla on tänään kovia kipuja mutten kuitenkaan ota ja tilaa pizzaa koska se ei auttaisi minua laisinkaan tässä tilanteessa. Järkikin sanoo, että nyt täytyy kärvistellä siihen saakka että pääsen sinne lääkäriin.
Ihmettelin jo lapsena aikuisia ihmisiä, jotka saattoivat ensin käyttäytyä todella rumasti lapsia kohtaan ja tarjota seuraavassa välissä jotain "hyvää" syötävää sen sijasta että olisivat alentuneet pyytämään anteeksi. Sama hämmästys jatkui kun huomasin aikuisten toimivan samoin myös toisten aikuisten kanssa. Selän takana saattoivat puhua pahaa toisesta ihmisestä mutta siitä huolimatta kutsuttiin kylään ja laitettiin pöytä koreaksi. Näin aikuisena järkeilen, että olisi ollut fiksumpaa pitää hajurakoa ihmiseen/ihmisiin, josta/joista ei pidä.
Kommentit (26)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä en myöskään ymmärrä tuota väitettä.
Ruoka on mulle suuri nautinto ja se tehdään aina vimpan päälle. Nautitaan hitaasti hyvässä seurassa, joskus tilkka viiniä juomana. Jokaisen suupalan täytyy tuottaa mielihyvää. Myös arkena.
Mutta - en ole koskaan käyttänyt ruokaa pahan olon poistoon, eihän se sillä mihinkään mene?? Tai kuten useimmat tuntuvat silloin repsahtavan mättöön mikä ei todellakaan ole mun mielestä herkkua. Ei edes oikeaa ruokaa!
Eikä meillä esim palkita kotona lapsia herkuilla. Esim jos teinillä olisi sydänsuruja ei tulisi mieleenkään tarjota jäätelöä tai pullaa tyyliin "ota nyt, kyllä se tästä helpottaa..."Miksei muka mene? Kai nyt nautinto vie pahaa oloa pois. Ei tietenkään sitä pahan olon syytä, mutta sitä oloa. Ihan samalla tavalla voi lohduttaa vastaantulijan hymy tai vaikka hyvä musiikki. Ei paha olo ole mikään vakio, joka on täysin riippumaton muista olosuhteista.
Eli on ihan ok syödä Buranaa jos käsi on murtunut kun siitä tulee hetkeksi parempi olo? Sen sijaan että menisi lekuriin ja kipsauttaisi käden.
Joo, sori en pysty ajattelemaan noin. Jos mulla on paha olo poistan sen syyn, en "hyvittele" sitä oloa mitenkään. Mutta ehkä tästä syystä olenkin aina ollut hoikka.
Minä olen puolestani ylipainoinen mutta pyrin suhtautumaan asioihin järkevästi eli olen sydänsuruja potevan teinin saatavilla jos hän haluaa jutella ja lohdutan lasta fyysisesti jos hän on telonut itseään. Jos vanhempieni tilanne huolettaa niin pyrin hankkimaan heille mahdollisimman hyvää apua.
En käytä alkoholia, tupakkaa eikä meillä ole myöskään sellaista herkkukaappia, joita tv-ohjelmissa näytetään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä en myöskään ymmärrä tuota väitettä.
Ruoka on mulle suuri nautinto ja se tehdään aina vimpan päälle. Nautitaan hitaasti hyvässä seurassa, joskus tilkka viiniä juomana. Jokaisen suupalan täytyy tuottaa mielihyvää. Myös arkena.
Mutta - en ole koskaan käyttänyt ruokaa pahan olon poistoon, eihän se sillä mihinkään mene?? Tai kuten useimmat tuntuvat silloin repsahtavan mättöön mikä ei todellakaan ole mun mielestä herkkua. Ei edes oikeaa ruokaa!
Eikä meillä esim palkita kotona lapsia herkuilla. Esim jos teinillä olisi sydänsuruja ei tulisi mieleenkään tarjota jäätelöä tai pullaa tyyliin "ota nyt, kyllä se tästä helpottaa..."Miksei muka mene? Kai nyt nautinto vie pahaa oloa pois. Ei tietenkään sitä pahan olon syytä, mutta sitä oloa. Ihan samalla tavalla voi lohduttaa vastaantulijan hymy tai vaikka hyvä musiikki. Ei paha olo ole mikään vakio, joka on täysin riippumaton muista olosuhteista.
Eli on ihan ok syödä Buranaa jos käsi on murtunut kun siitä tulee hetkeksi parempi
olo? Sen sijaan että menisi lekuriin ja kipsauttaisi käden.
Joo, sori en pysty ajattelemaan noin. Jos mulla on paha olo poistan sen syyn, en "hyvittele" sitä oloa mitenkään. Mutta ehkä tästä syystä olenkin aina ollut hoikka.
Minä voisin syödä sitä Buranaa ihan hyvin ja mennä vasta huomenna sinne lääkäriin. Ei nämä sulje toisiaan pois. Sitä voi lohduttautua herkulla tai vaikka alkoholilla, ja silti hoitaa asian myös käytännössä. Itse olen ainakin aina hoitanut myös syyt vitutukseen, silloin kun niihin on mahdollista jotain tehdä, silti vaikka olen myös syönyt lohduksi.
Ja toisinaan ei ole mitään korjattavissa olevaa syytä lohdun tarpeelle.
Itsekään en muuten ole koskaan ollut ylipainoinen, vaikka olen sekä syönyt että ryypännyt ahdistukseen ja suruun.
Ruoan ja mielihyvän suhdetta on turha kiistää, jo pieni vauva saa ruoasta kylläisyyden tunteen lisäksi lohtua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä en myöskään ymmärrä tuota väitettä.
Ruoka on mulle suuri nautinto ja se tehdään aina vimpan päälle. Nautitaan hitaasti hyvässä seurassa, joskus tilkka viiniä juomana. Jokaisen suupalan täytyy tuottaa mielihyvää. Myös arkena.
Mutta - en ole koskaan käyttänyt ruokaa pahan olon poistoon, eihän se sillä mihinkään mene?? Tai kuten useimmat tuntuvat silloin repsahtavan mättöön mikä ei todellakaan ole mun mielestä herkkua. Ei edes oikeaa ruokaa!
Eikä meillä esim palkita kotona lapsia herkuilla. Esim jos teinillä olisi sydänsuruja ei tulisi mieleenkään tarjota jäätelöä tai pullaa tyyliin "ota nyt, kyllä se tästä helpottaa..."Miksei muka mene? Kai nyt nautinto vie pahaa oloa pois. Ei tietenkään sitä pahan olon syytä, mutta sitä oloa. Ihan samalla tavalla voi lohduttaa vastaantulijan hymy tai vaikka hyvä musiikki. Ei paha olo ole mikään vakio, joka on täysin riippumaton muista olosuhteista.
Eli on ihan ok syödä Buranaa jos käsi on murtunut kun siitä tulee hetkeksi parempi
olo? Sen sijaan että menisi lekuriin ja kipsauttaisi käden.
Joo, sori en pysty ajattelemaan noin. Jos mulla on paha olo poistan sen syyn, en "hyvittele" sitä oloa mitenkään. Mutta ehkä tästä syystä olenkin aina ollut hoikka.
Minä voisin syödä sitä Buranaa ihan hyvin ja mennä vasta huomenna sinne lääkäriin. Ei nämä sulje toisiaan pois. Sitä voi lohduttautua herkulla tai vaikka alkoholilla, ja silti hoitaa asian myös käytännössä. Itse olen ainakin aina hoitanut myös syyt vitutukseen, silloin kun niihin on mahdollista jotain tehdä, silti vaikka olen myös syönyt lohduksi.
Ja toisinaan ei ole mitään korjattavissa olevaa syytä lohdun tarpeelle.
Itsekään en muuten ole koskaan ollut ylipainoinen, vaikka olen sekä syönyt että ryypännyt ahdistukseen ja suruun.
Aa ok. Mulla tuo ruoka/herkut on niin suuri nautinto itsessään ettei siihen liity koskaan mitään muuta. Jos tekee mieli jäätelöä tai suklaata syön sitä enkä pohdi mihin tarpeeseen se nyt menee. En edes vaikka kärsin kroonisista kivuista ja niiden aiheuttamasta masennuksesta. Tai ehkei mua ole koskaan vituttanut tarpeeksi:D
Ap kirjoittaa otsikosta lohduttamisesta ja kirjoittaa sitten kivuista, jonka vuoksi on menossa lääkäriin. Lohdutustako hän sieltä hakee?
Jotkut saavat mielihyvää syömisestä, jotkut urheilemisesta. Todellakin toivon, että urheilu tuottaisi minulle mielihyvää, mutta ei, pelkkä v*tutusta se on alusta loppuun ja jälkeenpäin.
Tämän minäkin haluaisin tietää. Maistuuhan se hyvin tehty ruoka hyvältä, mutta vain tasan sen hetken, kun sitä syö, ei siitä sen jälkeen enää mitään mielihyvää tule. Liikunnasta sen sijaan itselläni tulee, mutta sekään ei ilmeisesti päde kaikkiin ihmisiin. Erilaisista aivokemioistako tämä johtuu?