Ylen aamu tv.n punavuorelaisperhe.

Asunnon hinta noin 400k eli rikas perhe

Vierailija kirjoitti:

Mä en ole koskaan oikein ymmärtänyt tätä oman huoneen merkityksellisyyttä. Itse kasvoin perheessä, jossa olis 7 henkeä eikä meillä koskaan ollut omia huoneita. Oma koulupöytä oli jokaisella, mutta ei me niiden ääressä koskaan läksyjä tehty vaan keittiön pöydällä, ihan hyvässä sovussa. Isäni perheessä oli kuusi lasta ja omaa tilaa sai kesäisin aitan vintillä nukkuessa. Ihminen sopeutuu. Ei ole mitään yleispäteviä tilavaatimuksia, joihin kaikilla joko olisi halua tai edes mahdollisuutta. Suomessa.

Mitä enemmän ihmisiä haluaa asua samalla pienellä alueella, sitä kalliimmaksi tila käy. Helsingissa tilaa on ruhtinaallisesti verrattuna esimerkiksi Tokioon.

Asuin 2 vuotta Tokiossa 41 neliön kaksiossa. Perheissä oli yleensä vain 1 lapsi ja silloin huoneita oli 3 kpl, neliöitä noin 60. Jos lapsia oli enemmän, muutettiin pois keskustasta suurempaan asuntoon. Helsingissä sen sijaan yritetään nyt saada ihmiset uskomaan, että kaksio on perheasunto ja olohuoneena voi toimia alakerran kahvila. Onnistuu tiettyyn rajaan asti, mutta kun lapsista tulee teinejä, voi se oman tilan tarve kasvaa.

Vierailija kirjoitti:

Mieluummin ahtaasti Punavuoressa kuin paljon tilaa jossain perähikiällä.

Mieluummin avarasti Töölössä kuin ahtaasti Punavuoressa. Helsingissä on paljon perheitä, jotka asuvat keskustassa, mutta joiden lapsilla on jokaisella oma huone. Ei 5h+k noin 130 neliötä ole mikään omituinen tapa asua pääkaupungissa. Jostain syystä meille yritetään nyt uskotella, että pieni asunto on hyvä asia. Näin siksi, että saadaan perheet pysymään pikkuruisissa kodeissaan keskellä Helsinkiä sen sijaan, että sieltä muutettaisiin syrjemmälle vaikka peräti Lauttasaareen asti.

Vierailija kirjoitti:

Meillä on molemmilla lapsilla omat huoneet, mutta siitä huolimatta kouluikäinenkin notkuu kaikkinpäivät olohuoneessa muiden mukana. Omassa huoneessaan käy vain nukkumassa ja murjottamassa. Läksyt tekee lattialla tai ruokapöydällä. Samoin nuorempi. Lelut keskaa joka kerta olohuoneeseen. Jos tavara ei olisi näin paljon, pärjäisivät varmaan yhteisessä huoneessa.

Pitäiskö lapset eristää muusta perheestä omiin huoneisiinsa?

Eikö perhe elä yhdessä?

Perhe asuu varojensa mukaan käyttämättä veronmaksajien rahoja asumistukeen ja kaupungin 120m2 "perheasuntoihin". Arvostan. 

Toivottavasti eivät muutakkaan suurempaan. Oli sen verran sotkua ja epäjärjestystä jo noissa kuutioissa.

Riittäähän ne neliöt kun ne laitetaan riittämään.

Vierailija kirjoitti:

Kun minä olin pieni (80 luvulla), naapurirapussa asui perhe, jossa aikuisten lisäksi neljä lasta. Asuivat 65 neliön kaksiossa. Tytöillä oli makuuhuone, pojilla olohuone, vanhemmilla oli parvisänky eteisessä. Olohuoneen virkaa toimitti isohko keittiö, jossa seinälle taitettava ruokapöytä. Ruokailua varten sohva nostettiin eteiseen parvisängyn alle, pöytä levitettiin esiin ja lasten huoneista haettiin tuolit pöydän ympärille.

Sitä tappelun määrää siinä perheessä. Lapset viettivät enimmäkseen aikaa ulkona pahanteossa, kun ei sisälle sopinut rauhoittumaan. Isä vietti illat taloa rakentamassa ja äiti yritti hallita kaaosta kotona. Kun talo saatiin asuttavaan kuntoon, perhe muutti sinne keskeneräiseen taloon. Vuotta myöhemmin tuli ero. Äiti muutti lasten kanssa vuokra kolmioon, mies alkoholisoitui, keskeneräinen talo jäi kesken ja myymättä.

Harmi mutta miten liittyy aloituksen perheeseen?

Vierailija kirjoitti:

Luulen että heillä homma toimii vielä sen pari vuotta, kun lapset ovat pieniä.

Just niin nämähän ovat ihan tapauskohtaisia. Ei voida heittää lauseita tyyliin "ei lapset tarvitse omia huoneita" tai "ei asunnon koolla ole mitään väliä" kun se miten perhe toimii ja miten lapset voivat riippuvat niin paljon perheen tilanteesta. Esim. lasten ikäjakaumalla on aika ratkaiseva merkitys siihen miten hyvin sen pienen asunnon voi jakaa ja miten hyvin lapset voivat jakaa esim. saman huoneen. Toki on paljon myös luonnekysymys mutta kyllähän sen järkikin sanoo että 3 ja 5-vuotiaat sisarukset voivat yleensä jakaa huoneen paljon mutkattomammin kun vaikka 16 ja 10-vuotiaat sisarukset varsinkin jos eivät ole samaa sukupuolta.

Ylipäätänsäkin kun lapset tulevat teini-ikään on se oma rauha kultaakin kalliimpi ja siihen ei riitä vain joku keittiön jakkara enää sitten. On ihan asiatonta valittaa että lapset olisivat jotenkin joustamattomia jos eivät ole valmiita jakamaan aina huoneen jonkun toisen kanssa sillä kyllhän se on jo normaalia että jos lapsilla on jo eri aikataulut ja muutenkin eri intressit, täytyy olla poikkeuksellisen joustava teini että sen huoneen aivan mutkattomasti voisi jakaa esim. huomattavasti nuoremman sisaruksen kanssa.

Tuossakin perheessä kaikki kolme lasta olivat tosi pieniä vielä mutta olisi ollut kiva huomata miten toimisi sama asunto esim. lapsilla jotka ovat 16 10 ja 2.

Jos perhe tekee itse valinnan asua pienessä asunnossa ja lapset eivät siitä kärsi niin mikäs siinä. En minäkään näe mitään syytä miksi ei noin saisi asua. Mutta jos vanhemmat haluavat asua ylipieniessä asunnossa esim. sen takia että itse haluavat olla "Punavuorelaisia" ja lapset selvästi kärsisivät tilanteesta (esim. vanhemmat lapset jotka tarvitsevat omaa rauhaa) niin tällöin kyllä se valinta olisi aika törkeä mielestäni lasten kannalta. Kyllä niistä lapsista helposti huomaa kärsivätkö vai eivät.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun minä olin pieni (80 luvulla), naapurirapussa asui perhe, jossa aikuisten lisäksi neljä lasta. Asuivat 65 neliön kaksiossa. Tytöillä oli makuuhuone, pojilla olohuone, vanhemmilla oli parvisänky eteisessä. Olohuoneen virkaa toimitti isohko keittiö, jossa seinälle taitettava ruokapöytä. Ruokailua varten sohva nostettiin eteiseen parvisängyn alle, pöytä levitettiin esiin ja lasten huoneista haettiin tuolit pöydän ympärille.

Sitä tappelun määrää siinä perheessä. Lapset viettivät enimmäkseen aikaa ulkona pahanteossa, kun ei sisälle sopinut rauhoittumaan. Isä vietti illat taloa rakentamassa ja äiti yritti hallita kaaosta kotona. Kun talo saatiin asuttavaan kuntoon, perhe muutti sinne keskeneräiseen taloon. Vuotta myöhemmin tuli ero. Äiti muutti lasten kanssa vuokra kolmioon, mies alkoholisoitui, keskeneräinen talo jäi kesken ja myymättä.

Harmi mutta miten liittyy aloituksen perheeseen?

Varmaankin siten, että kun ei ole sitä omaa tilaa ja rauhaa, niin perheessä tulee turhia riitoja, jotka sitten vaan kasvaa ja kertaantuu. Kun pinna on jatkuvasti kaikilla kireällä, niin voi käydä näin.

Ehkä hiukan riippuu perheestäkin se tilantarve. Me asuttiin lapsen kanssa (tarha-alakouluikä) n. 70 neliön asunnossa, missä oli ihan normaali huonekorkeus ja pienet makuuhuoneet ja typerän paljon tilaa vei erikoinen neliön mallinen eteinen. Se alkoi tuntua ahtaalta ja muutettiin sitten isompaan asuntoon n. 100 neliötä, teinille suurin huone kun ajateltiin että tarvitsee eniten tilaa, mutta yleensä kaikki ollaan silti alakerrassa, olohuoneessa tai keittiössä. Tavaroille on tarpeeksi tilaa onneksi, koska se alkaa ahdistaa, jos joka paikka tursuaa. Mutta meille siis ainakin se säilytystilan puute nyt näköjään oli se ainoa ongelma, koska kukaan ei muuten juuri koskaan päiväsaikaan vietä aikaa sen kummemmin yksikseen. Kaikki viihtyy yhdessä ja pystyy tekemään koulu- ja työjuttuja vaikka muut ovatkin samassa huoneessa. :) 

Katsoin filmin siitä asunnosta ja ajattelin, että itselleni sisustaminen merkitsee hiukan enemmän, joten karsisin varmaan rajulla kädellä tavaraa pois ja yhdenmukaistaisin säilytysratkaisuja katonrajoihin, jne. Tai vuokraisin säilytystilaa lisää ja kantaisin lasten leluja bokseissa edestakaisin aina välillä, niin ei tarvitsisi kaikkea pitää näkyvillä, mutta kuitenkin lapsilla olisi vaihtelua. Se tietysti lisäisi kuluja, mutta ehkä kuitenkin lisäisi asumismukavuutta aika tavalla. Mutta tyylinsä kullakin, perhe vaikutti tyytyväiseltä omaan ratkaisuunsa ja se on tietysti tärkeintä, ei siihen ole muilla mitään sanomista. Jos tilanne muuttuu tulevaisuudessa, niin etsivät varmasti sitten sopivat ratkaisut siihenkin. :)

Ajatus siitä, että lapset on aina lähellä ja tiedetään kuka menee missäkin, oli hyvä. Pienemmissä paikoissa lapsilla on enemmän vapautta, mikä on varmasti myös kiva asia ja tarpeellistakin, mutta kaupungissa vanhemmat ovat tarkempia vahtimisesta, mikä mielestäni lisää lasten turvallisuutta, vaikka olisikin vapauden kustannuksella. Se on erilaista vanhemmuutta erilaisin periaattein, mutta itsekin suuremmassa kaupungissa asuvana ajattelen ihan samalla tavalla, että olen mieluummin läsnä ja tietoinen kuin tarjoan liikaa vapautta.

Vierailija kirjoitti:

Ehkä hiukan riippuu perheestäkin se tilantarve. Me asuttiin lapsen kanssa (tarha-alakouluikä) n. 70 neliön asunnossa, missä oli ihan normaali huonekorkeus ja pienet makuuhuoneet ja typerän paljon tilaa vei erikoinen neliön mallinen eteinen. Se alkoi tuntua ahtaalta ja muutettiin sitten isompaan asuntoon n. 100 neliötä, teinille suurin huone kun ajateltiin että tarvitsee eniten tilaa, mutta yleensä kaikki ollaan silti alakerrassa, olohuoneessa tai keittiössä. Tavaroille on tarpeeksi tilaa onneksi, koska se alkaa ahdistaa, jos joka paikka tursuaa. Mutta meille siis ainakin se säilytystilan puute nyt näköjään oli se ainoa ongelma, koska kukaan ei muuten juuri koskaan päiväsaikaan vietä aikaa sen kummemmin yksikseen. Kaikki viihtyy yhdessä ja pystyy tekemään koulu- ja työjuttuja vaikka muut ovatkin samassa huoneessa. :) 

Katsoin filmin siitä asunnosta ja ajattelin, että itselleni sisustaminen merkitsee hiukan enemmän, joten karsisin varmaan rajulla kädellä tavaraa pois ja yhdenmukaistaisin säilytysratkaisuja katonrajoihin, jne. Tai vuokraisin säilytystilaa lisää ja kantaisin lasten leluja bokseissa edestakaisin aina välillä, niin ei tarvitsisi kaikkea pitää näkyvillä, mutta kuitenkin lapsilla olisi vaihtelua. Se tietysti lisäisi kuluja, mutta ehkä kuitenkin lisäisi asumismukavuutta aika tavalla. Mutta tyylinsä kullakin, perhe vaikutti tyytyväiseltä omaan ratkaisuunsa ja se on tietysti tärkeintä, ei siihen ole muilla mitään sanomista. Jos tilanne muuttuu tulevaisuudessa, niin etsivät varmasti sitten sopivat ratkaisut siihenkin. :)

Siis monta ihmistä teitä nyt on kokonaisuudessaan asumassa siinä sataneliöisessä?  Eli 1 lapsi ja lapselle on siis kuitenkin se oma huone nähtävästi? Kyllä se tavarapaljouskin voi olla joilleki ongelma mutta ei se mitään muuta ratkaisevasti kun monilla perheillä on ongelma se että makkareita voi olla vaikka vain 2 ja 5 henkilöä pitäisi jakaa nämä makkarit niin siinä ei paljon tavaroiden raivaaminen auta.

Vierailija kirjoitti:

Mä en ole koskaan oikein ymmärtänyt tätä oman huoneen merkityksellisyyttä. Itse kasvoin perheessä, jossa olis 7 henkeä eikä meillä koskaan ollut omia huoneita. Oma koulupöytä oli jokaisella, mutta ei me niiden ääressä koskaan läksyjä tehty vaan keittiön pöydällä, ihan hyvässä sovussa. Isäni perheessä oli kuusi lasta ja omaa tilaa sai kesäisin aitan vintillä nukkuessa. Ihminen sopeutuu. Ei ole mitään yleispäteviä tilavaatimuksia, joihin kaikilla joko olisi halua tai edes mahdollisuutta. Suomessa.

Mitä enemmän ihmisiä haluaa asua samalla pienellä alueella, sitä kalliimmaksi tila käy. Helsingissa tilaa on ruhtinaallisesti verrattuna esimerkiksi Tokioon.

Minä taas ymmärrän erittäin hyvin, että jopa pieni lapsi saattaa kaivata omaa tilaa. Jouduin lapsena jakamaan huoneeni sisaruksen kanssa. Kaipasin ihan jatkuvasti, siis varmaan joka päivä, tilaa, johon muilla ei olisi asiaa. Suurimpia haaveitani lapsena oli ihan oikeasti oma huone. Meillä sai kotona tuskin koskaan olla rauhassa, ja silloin harvoin kuin sai (= muu perhe oli jossain muualla), otin siitä kaiken irti. Kaikki eivät tietenkään ole samanlaisia introvertteja kuin minä, ja heille sopivat muunlaiset järjestelyt. Mutta kyllä jo pienelläkin lapsella voi olla voimakas oman tilan ja rauhan tarve.

Vierailija kirjoitti:

Perhe asuu varojensa mukaan käyttämättä veronmaksajien rahoja asumistukeen ja kaupungin 120m2 "perheasuntoihin". Arvostan. 

Nämä hip än kuul-ihmisethän niitä pahimpia vaatijia ovat!! Pitää olla sileää jopo&kuljetuskärrykaistaa, soijalähipuistoa, hiljaisuuspäiväkotia, retriitti-imetyspuskia, kierrätyspisteitä koalankakkanuttu asuista eskimopatteriehin ja slowtyöaika muulle maalle kun ahtaasti nukkunutta väsyttää aamuisin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä en ole koskaan oikein ymmärtänyt tätä oman huoneen merkityksellisyyttä. Itse kasvoin perheessä, jossa olis 7 henkeä eikä meillä koskaan ollut omia huoneita. Oma koulupöytä oli jokaisella, mutta ei me niiden ääressä koskaan läksyjä tehty vaan keittiön pöydällä, ihan hyvässä sovussa. Isäni perheessä oli kuusi lasta ja omaa tilaa sai kesäisin aitan vintillä nukkuessa. Ihminen sopeutuu. Ei ole mitään yleispäteviä tilavaatimuksia, joihin kaikilla joko olisi halua tai edes mahdollisuutta. Suomessa.

Mitä enemmän ihmisiä haluaa asua samalla pienellä alueella, sitä kalliimmaksi tila käy. Helsingissa tilaa on ruhtinaallisesti verrattuna esimerkiksi Tokioon.

Minä taas ymmärrän erittäin hyvin, että jopa pieni lapsi saattaa kaivata omaa tilaa. Jouduin lapsena jakamaan huoneeni sisaruksen kanssa. Kaipasin ihan jatkuvasti, siis varmaan joka päivä, tilaa, johon muilla ei olisi asiaa. Suurimpia haaveitani lapsena oli ihan oikeasti oma huone. Meillä sai kotona tuskin koskaan olla rauhassa, ja silloin harvoin kuin sai (= muu perhe oli jossain muualla), otin siitä kaiken irti. Kaikki eivät tietenkään ole samanlaisia introvertteja kuin minä, ja heille sopivat muunlaiset järjestelyt. Mutta kyllä jo pienelläkin lapsella voi olla voimakas oman tilan ja rauhan tarve.

Sen voi alakouluikäiselle toteuttaa myös muulla tavoin kuin vain omalla huoneella. Paljon on merkitystä myös perheen keskinäiselle dynamiikalla ja vuorovaikutuksella. Meillä on introvertti tyttö, jota poikien riehuminen häiritsee välillä paljon, joten tytölle on oma huone. Pojat jos haluavat olla rauhassa, vanhenpien makuuhuone on meillä rauhoitettu niin, että siellä saa olla ihan yksin. Siellä on siis pelikonsolit ja kitarat, joita yleensä pojat käyttävät halutessaan olla yksin. 

Toki ideaalitilanne olisi, että jokaisella olisi oma huone. On kuitenkin aika utopiaa ajatella, että siihen olisi kaikilla mahdollisuus. En myöskään usko, että oma huone olisi lapsuuden onnellisuuden mittari JOS vanhemmat panostavat perheen keskinäiseen hyvään vuorovaikutukseen, toisten kunnioittamiseen ja järjestää kaikille mahdollisuuksia omaan rauhaan. 

Vierailija kirjoitti:

Mielestäni olisi lastensuojeluilmoituksen paikka. Lapsella on oikeus terveelliseen ja turvalliseen kasvuympäristöön, johon kuuluu muun muassa oma huone. Emme elä enää mitään 70-lukua.

Päivän naurut, sellaiseksi varmaan tämän viestisi tarkoititkin.

62 neliötä käsittää luultavasti olohuoneen, kaksi makuuhuonetta ja keittiön. Hyvinhän siinä on tilaa.

Ja kun asuu keskellä Helsinkiä, voi hienosti käyttää lähiseudun palveluja, on kahviloita, leikkikenttiä, ravintoloita jne. 

Vierailija kirjoitti:

Mielestäni olisi lastensuojeluilmoituksen paikka. Lapsella on oikeus terveelliseen ja turvalliseen kasvuympäristöön, johon kuuluu muun muassa oma huone. Emme elä enää mitään 70-lukua.

No voi kun olisikin lastensuojelun paikka. Tai korjaisin vielä että minun mielestäni voisikin olla lastensuojelun paikka silloin kun lapset ovat yli 10 vuotiaita ja omaavat suuren ikäeron. Tällöin heillä pitäisi olla oikeus omaan huoneeseen ja rauhaan jos itse ovat myös samaa mieltä eli kärsivät selvästi siitä että sitä omaa rauhaa ei ole. Jos vanhemmat eivät voi sitä omaa asuntoa ostaa tai eivät saa vuokra-asuntoa vapailta markkinoilta on mielestäni kaupunki velvollinen tarjoamaan kelvollista asuntoa. Valitettavasti asuntojahan ei jaeta tarpeen perusteella vaan lähinnä miten huvittaa, joten niitä asuntoja menee myös perheille joilla olisi mahdollisuus myös muihinkin kuin kaupungin asuntoihin ja perheille joilla ei ole esim. välttämätöntä tarvetta isompaan asuntoon. Tietenkin lapset voisi aina huostaanottaa sillä perustella että asuinolot eivät ole kalvollisia mutta taitaisi tulla paljon kalliimmaksi kunnalle ja mitä siitä seuraisi vielä tulevaisuudessa (perheen erottaminen, lasten kulut kaikesta pahoinvoinnista jne.)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä en ole koskaan oikein ymmärtänyt tätä oman huoneen merkityksellisyyttä. Itse kasvoin perheessä, jossa olis 7 henkeä eikä meillä koskaan ollut omia huoneita. Oma koulupöytä oli jokaisella, mutta ei me niiden ääressä koskaan läksyjä tehty vaan keittiön pöydällä, ihan hyvässä sovussa. Isäni perheessä oli kuusi lasta ja omaa tilaa sai kesäisin aitan vintillä nukkuessa. Ihminen sopeutuu. Ei ole mitään yleispäteviä tilavaatimuksia, joihin kaikilla joko olisi halua tai edes mahdollisuutta. Suomessa.

Mitä enemmän ihmisiä haluaa asua samalla pienellä alueella, sitä kalliimmaksi tila käy. Helsingissa tilaa on ruhtinaallisesti verrattuna esimerkiksi Tokioon.

Minä taas ymmärrän erittäin hyvin, että jopa pieni lapsi saattaa kaivata omaa tilaa. Jouduin lapsena jakamaan huoneeni sisaruksen kanssa. Kaipasin ihan jatkuvasti, siis varmaan joka päivä, tilaa, johon muilla ei olisi asiaa. Suurimpia haaveitani lapsena oli ihan oikeasti oma huone. Meillä sai kotona tuskin koskaan olla rauhassa, ja silloin harvoin kuin sai (= muu perhe oli jossain muualla), otin siitä kaiken irti. Kaikki eivät tietenkään ole samanlaisia introvertteja kuin minä, ja heille sopivat muunlaiset järjestelyt. Mutta kyllä jo pienelläkin lapsella voi olla voimakas oman tilan ja rauhan tarve.

Sen voi alakouluikäiselle toteuttaa myös muulla tavoin kuin vain omalla huoneella. Paljon on merkitystä myös perheen keskinäiselle dynamiikalla ja vuorovaikutuksella. Meillä on introvertti tyttö, jota poikien riehuminen häiritsee välillä paljon, joten tytölle on oma huone. Pojat jos haluavat olla rauhassa, vanhenpien makuuhuone on meillä rauhoitettu niin, että siellä saa olla ihan yksin. Siellä on siis pelikonsolit ja kitarat, joita yleensä pojat käyttävät halutessaan olla yksin. 

Toki ideaalitilanne olisi, että jokaisella olisi oma huone. On kuitenkin aika utopiaa ajatella, että siihen olisi kaikilla mahdollisuus. En myöskään usko, että oma huone olisi lapsuuden onnellisuuden mittari JOS vanhemmat panostavat perheen keskinäiseen hyvään vuorovaikutukseen, toisten kunnioittamiseen ja järjestää kaikille mahdollisuuksia omaan rauhaan. 

Eli tytöllä on oma huone. Entäs pojat (monikossa) heillä ei siis ole omaa huonetta kun käyttävät teidän makuuhuonetta leikkimiseen? Siis missä he nukkuvat?

Vierailija kirjoitti:

Meillä on molemmilla lapsilla omat huoneet, mutta siitä huolimatta kouluikäinenkin notkuu kaikkinpäivät olohuoneessa muiden mukana. Omassa huoneessaan käy vain nukkumassa ja murjottamassa. Läksyt tekee lattialla tai ruokapöydällä. Samoin nuorempi. Lelut keskaa joka kerta olohuoneeseen. Jos tavara ei olisi näin paljon, pärjäisivät varmaan yhteisessä huoneessa.

Varmaan monet lapset haluavat tehdä läksyjä olohuoneessa. Itsekin tein niin aivan lukion loppuun saakka. 

Tärkeintä on kodin hyvä ilmapiiri, ei neliöt. Meillä yksi sänky sijaitsi olohuoneessa. Just siinä tykkäsin nukkua. Oli hienoa herätä viikonloppuaamuina muiden hyörinään.